Tärkeää

Kävin tasan viikko sitten neuvolassa ja sain e-pillerit. Kaksi päivää sitten perjantaina piti alkaa kuukautiset mutta eipä ole vieläkään kuulunut. Olemme käyttäneet aina poikaystäväni kanssa kondomia enkä millään näe mahdollisuutta että olisin raskaana. En ainakaan haluaisi nähdä sellaista mahdollisuutta. Kun kuukatisia ei eile iltaan mennessä tullut, olin jo todella hermostunut ja tein apteekista saatavan herkän raskaustestin. Testin tulos oli negatiivinen. Voiko apteekin raskaustesteihin luottaa? Voisinko olla raskaana, sillä kuukautiskiertoni ovat välillä epäsäännölliset (en siis vielä syö pillereitä) joten voisiko olla että ne olisivat vain myöhdässä? Joillakin sivuilla sanottiin että kierto voi vaihdella 23. päivästä - 35 päivään. Nyt olisi 33. päivä meneillään.
Onko kellään samanlaisia kokemuksia? Tai tietoa siitä voiko kierto pitkittyä yli 30 päivään?
1163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"voiko kierto pitkittyä yli 30 päivään?"

Toki voi. Joillain voi ihan hyvin olla aina yli 40 päivän kiertoja, ja joskus voi tulla jopa kuukausien taukoja vuodoissa.

Odota rauhassa, kyllä se vuoto jossain vaiheessa alkaa. Voit toki toistaa raskaustestin vaikka viikon päästä jos kuukautiset eivät ole silloinkaan vielä alkaneet, mutta kun kerran olette aina kondomia (huolellisesti?) käyttäneet, raskauden mahdollisuus on häviävän pieni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua kirjoitti:

Kävin tasan viikko sitten neuvolassa ja sain e-pillerit. Kaksi päivää sitten perjantaina piti alkaa kuukautiset mutta eipä ole vieläkään kuulunut. Olemme käyttäneet aina poikaystäväni kanssa kondomia enkä millään näe mahdollisuutta että olisin raskaana. En ainakaan haluaisi nähdä sellaista mahdollisuutta. Kun kuukatisia ei eile iltaan mennessä tullut, olin jo todella hermostunut ja tein apteekista saatavan herkän raskaustestin. Testin tulos oli negatiivinen. Voiko apteekin raskaustesteihin luottaa? Voisinko olla raskaana, sillä kuukautiskiertoni ovat välillä epäsäännölliset (en siis vielä syö pillereitä) joten voisiko olla että ne olisivat vain myöhdässä? Joillakin sivuilla sanottiin että kierto voi vaihdella 23. päivästä - 35 päivään. Nyt olisi 33. päivä meneillään.
Onko kellään samanlaisia kokemuksia? Tai tietoa siitä voiko kierto pitkittyä yli 30 päivään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu