Palstan aiheena on uskonto 2000-luvulla, joten otetaan mukaan keskusteluun eräs mielestäni tärkeä, mutta valitettavasti usein vaiettu näkökulma.
Itsetunnoltaan heikot ja epävarmat ihmiset kompensoivat usein heikkouttaan ja huonommuudentunnettaan jollakin pakkomielteellä.Pakkomielteisiksi asioiksi voivat muodostua niin urheilukiihkoilu, muukalaisviha kuin peliriippuvuuskin(voimakkaat addiktiot yleensä).Onko kiihkouskovaisuuskin pakkomielteen muoto, jolla huonon itsetunnon omaava kompensoi omaa heikkouttaan?
On todistettavasti olemassa tapauksia, joissa uskovainen on suu vaahdossa "saarnannut totuuttaan", mutta yhtään ymmärrettävää lausetta ei ole muodostunut.
Itsetunnoltaan heikot ja epävarmat ihmiset kompensoivat usein heikkouttaan ja huonommuudentunnettaan jollakin pakkomielteellä.Pakkomielteisiksi asioiksi voivat muodostua niin urheilukiihkoilu, muukalaisviha kuin peliriippuvuuskin(voimakkaat addiktiot yleensä).Onko kiihkouskovaisuuskin pakkomielteen muoto, jolla huonon itsetunnon omaava kompensoi omaa heikkouttaan?
On todistettavasti olemassa tapauksia, joissa uskovainen on suu vaahdossa "saarnannut totuuttaan", mutta yhtään ymmärrettävää lausetta ei ole muodostunut.
Vastaukset 28
Vanhimmat
>
No, eipä tarvitse tätä palstaa kauempaa hakea esimerkkejä moisesta. Vilkaisepa vaikka satojen nimimerkkien miehen J.Demseyn/Kreationisti Marttyyrin/kuka lienee kirjoituksia.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000000597726
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000000654539
Tarviiko tästä enempää sanoakaan...
Ei nyt sotketa mielisairautta ja uskoa keskenään, jookos? Uskosta kun ei noissa paljon jälkiä näkynyt, hulluudesta kylläkin.
näin?
näin?
http://www.tiede.net/keskustelut/keskustelu.asp?mainpage=1&mainskip=0&id=1194759&alue=1
Naistenlehtipsykologiaa.
kyseesä kuitenkaan uskonnossa pakkomielteestä.
Vaikka kyseessä olisikin itsetunnoltaan heikot ja epävarmat ihmiset,täytyy myös huomioida lapsuudenajan vaikkutteet.
Käytännössähän meidät kaikki on opetettu uskomaan.
Sillä taasen on pitkät historiaaliset perinteet, jotka juontavat juurensa menneisyyden sadun ja tarinoidenkertojiin joilla on ollut pitkät perinteet.
Viellä tänäpäivänäkin heitä tapaa lähi-idän alueella.
Sadut ja kertomukset,jättiläisistä,hirviöistä,noidista,siis väkivaltaisista hamoista sai jatkokseen väkivaltaisia jumalia.
Heille tietysti muodostui myös vastakohtia.
Kaikki nämä kertovat vertauskuvallisesti Isistä ja Äideistä.
Julmien isien mallina oli jättiläiset tai esm,Zeus jättiläisen poika,Titaanin pojan poika.
Hänestä sanottiin,viisas ja hyvä, mutta tarinoissa hän esiintyy julmana,vihamielisenä,kostonhaluisena,petollisena,irstaana,saaliinhimoisena jne.
Zeus oli taivaan,tuulen,sateen,ukkosen ja salaman herra, jonka roomalainen vastine oli Jupiter,kaikkivaltias,kaikkitietävä ja ylin aukktoriteetti,lainkäyttäjä.
Kuulostaako tutulta.
Aivan, niinkuin kristyttyjen Jumala joka uhkaa tottelemattomia helvetin tulella.
Entä vihamielinen Äiti,noita julmasti laiminlyövä,riistävä,petollinen Äiti, jota kiinosti enemmän oma ulkonäkö ja tunteet, kuin lapsi,varsinkin ei toivottu.
Tästä syntyi ruma,ilkeä Noita jonka vastakohtana nähdään neitsyt Maaria, hyvän äidin perikuva,aivan samoin kuin hyvän isän perikuvana nähdään nykyisin Jeesus, vaikkei isä ollutkaan,isäksi nimitetty kuitenkin.
Näin vertauskuvalliset tarinat elävät viellä tänäpäivänäkin ja tulevat elämään todennäköisesti niinkauan kuin satuja kerrotaan.
Samat sadut ovat saanneet tuhansia versioita matkan varrella ja ne voidaan tuunnisttaa myös Raamatusta.
Esimerkki:
Kateelliset sisarukset,Tuhkimo taru, Joosefin taru.
Voisin kirjoittaa näitä vaikka satoja, koko illan.
Mutta nyt en kerkiä, sadut ovat vertauskuvallisia keromuksia samoin kuin Raamatunkeromuset joilla on yhteinen tausta ja yhteinen aihe.
Usein kateus, ahneus, väkivalta, ja julmuus,vastakohtana rakkaus ja hyvyys.
Sadut ovat uskomme perusta ja pelko.
Tarkoitinkin omassa kirjoituksessani kiihkouskovaisia,joille uskonto on muodostunut pakkomielteeksi.Tällaiset henkilöt ovat usein äkillisesti ja kokonaisvaltaisesti "hurahtaneet" uskoon.
...uskovainen pystyy olemaan vaikka puoli vuotta käymättä kirkossa ja puhumatta uskostaan, juoden samalla runsaasti alkoholia, mutta muina aikoina sitten taas saarnaa? Onko uskonto silloin pakkomielle?
Kuules konitohtori, tarkkailepa vaikka Pakanan tekstejä, niin näet todellisen pakkomielteen!
Pakanahan minä olen!
En pidä tavastasi haukkua toista "konitohtoriksi", kun hän käyttää asiallisen puhevuoron.
Tiedän tapauksen, jossa eräs viranomainen nimitti lääkäriä tämän potilaalle "konitohtoriksi" ja lääkäri vei asian oikeuteen. Nimittelijä sai sakot kunnianloukkauksesta ja joutui maksamaan myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut, yhteensä tuhansia euroja.
Mitä Pakanaan tulee, niin "uskovalla" on huono erilaisuuden sietokyky. Minäkään en ole Pakanan kanssa samoilla linjoilla ja usein ihmettelen, miksi hän notkuu täällä uskonto-palstoilla. Mutta kun kerran notkuu, niin antaa notkua. Kaikkihan me totuutta etsimme ja yritämme kukin tavallamme vastata myös perimmäisiin kysymyksiin.
Lieneekö "uskovainen" kovinkaan vahvoilla uskossa, kun häntä Pakanan uskottomuus on noin päässyt häiritsemään?
En pidä tällaisia "Tohtorin" alustamia psykologisointeja kovin hedelmällisinä.
Ihminenhän voi "hurahtaa" mihin vain - vaikka evoluutioteoriaan - ja sen jälkeen pyrkiä selittämään kaikkea siitä käsin. Ja joko vahvistua tai heiketä uskossaan.
Tottakai ihminen, joka on syystä tai toisesta vakuuttunut siitä, että on löytänyt elämäänsä uuden asian, joka toimii ja josta saa apua, on innostunut löydöstään, ja pyrkii jäsentään myös oman minä-identiteettinsä löytönsä mukaan. Oli se sitten vaikka kristillinen usko.
Ettei "Tohtori" käsittäisi minua aivan väärin, huomautan, että kannatan evoluutioteoriaa osana Jumalan luomistyötä. Hänellehän on "tuhat vuotta kuin yksi päivä" tai päinvastoin.
kannatat "evoluuttioteoriaa osana Jumalan luomistyönnä", niin mihin sitten perustat uskosi, Jumalan olemassa oloon?
Kiirettä pitää - mutta yritän vastata.
"Ihminenhän voi hurahtaa mihin vain - vaikka evoluutioteoriaan - ja sen jälkeen pyrkiä selittämään kaikkea sieltä käsin".
Evoluutioteoriahan ei ole samalla tavalla teoria kuin esimerkiksi kreationismi.Täytyy muistaa, että evoluutioteoriassa ei oteta kantaa itse elämän alkusyyhyn.
Minkälainen mielenlaatu ja arvostelukyky on ihmisellä, joka uskoo, että maailma on noin 6000 vuotta vanha, ja luotiin seitsemässä päivässä?Kreationistillahan on tuollainen käsitys siitä huolimatta, että miljoonien vuosien ikäisiä maakerroksia ja fossiileita on olemassa.
Kysy on tuolloin ilman muuta ainakin jonkinasteisesta psykologisesta pakkomielteestä, joka ilmenee muunmuassa siten, että asianomainen torjuu tosiasiat.
Kiirettä pitää - mutta yritän vastata.
"Ihminenhän voi hurahtaa mihin vain - vaikka evoluutioteoriaan - ja sen jälkeen pyrkiä selittämään kaikkea sieltä käsin".
Evoluutioteoriahan ei ole samalla tavalla teoria kuin esimerkiksi kreationismi.Täytyy muistaa, että evoluutioteoriassa ei oteta kantaa itse elämän alkusyyhyn.
Minkälainen mielenlaatu ja arvostelukyky on ihmisellä, joka uskoo, että maailma on noin 6000 vuotta vanha, ja luotiin seitsemässä päivässä?Kreationistillahan on tuollainen käsitys siitä huolimatta, että miljoonien vuosien ikäisiä maakerroksia ja fossiileita on olemassa.
Kysy on tuolloin ilman muuta ainakin jonkinasteisesta psykologisesta pakkomielteestä, joka ilmenee muunmuassa siten, että asianomainen torjuu tosiasiat.
Ihminen kätkee usein epävarmuutensa, pelkonsa ja henkisen pahoinvointinsa erilaisten naamioiden taakse.
Rehellisyys itseään kohtaan, kipeissäkin asioissa, on kuitenkin tärkeää, jos aikoo kehittyä ihmisenä.Kun osaa arvostaa itseään, osaa arvostaa myös muita.Itselleen epärehellinen vahingoittaa ennenkaikkea itseään.Itsensä kanssa sovussa elävä pystyy myöntämään, että ei tiedä, silloin kun ei tiedä.
"Tohtori" päättää omalta osaltaan keskustelun tähän.
Just näin mä ajattelin ennen uskoontuloa.
Just näin mä ajattelin ennen uskoontuloa.
Sokea uskominen(mihin tahansa)on eräänlainen mielen suojamekanismi.Kun itseään(elämäntilannetta,henkistä pahoinvointia,yksinäisyyttä,pelkojaan tms.)ei enää kestä,niin yksi ratkaisu tilanteeseen on samaistuminen johonkin itseä suurempaan(ulkopuoliseen) ja yrittää sitä kautta saada vahvistusta itsetunnolleen ja epävarmuudelleen.Henkiset ongelmat(joita kaikilla joskus on)pitäisi kuitenkin pyrkiä ratkaisemaan ennenkaikkea rehellisellä itsetutkiskelulla.Sokea uskominen johonkin("hurahtaminen")tarjoaa epävarmalle ihmiselle helpon,mutta vain ohuen ja keinotekoisen kuoren.
Edellinen teksti otsikkoon "Uskonto pakkomielteenä" liittyen.
Valitettavan tuttu pakkomielle varsinkin näillä uskis-palstoilla.
Eikös se ole sama vaikka ihminen uskoisi joulupukkin, jos hän saa siitä itsevarmuutta ja tarkoitusta elämäänsä.
Ei viedä pois uskovaisten Jeesusta.Moni on päässyt kokonaiseksi ja suhtkoht ehyeksi ihmiseksi vasta uskoon tulon jälkeen.
Annetaan kaikkien vaan uskoa mihin tahtoo, niin kauan kuin ei vahingoita uskollaan itseään tai muita.
> Ei viedä pois uskovaisten Jeesusta.<
Ei kai se sinun päätettävissä ole viedäänkö Jeesus pois vai ei. Ja sitäpaitsi minne pois. Ruotsiinko ?
Sopii mulle.
Mä uskon Jeesukseen pitkälti sen vuoksi, että se on ratkaisu syntikysymykseen/ikuiseen elämään. Synti särkee, mut anteeksanto eheyttää.
Joulua en juuri ole viettänyt. Mut se on taas eri juttu.
No ei tietenkään ole minun päätettävissä,kunhan ehdotin että annetaan ihmisten pitää "ajatuksensa".
No kaippa tuo olisi ollut mahdollista viedä vaikka ruotsiin, eriasia on vaan onko Jeesus lihallinen vai hengellinen.
Siis viedäänkö kirjaimellisesti vai kuvainnolissesti?
Ei Jeesusta noin vain "viedä pois". Kuin roskapussia. Siihen vaaditaan omat järjestelmänsä. Isot koneet ja tiukkaan viritetyt systeemit. Ja porukka joka todella osaa asiansa ja on harjoitellut pitkään yhdessä.
Noin yleensä ottaenkin niin ei kaikki voi pelata kaikkia paikkoja. Jos viedään niin viedään, jos ei niin ei. Turha suunsoitto voi silti kostautua. Paras voittakoon.
Tuskin kovin moni tällä palstalla uskontoa ja uskovaisia arvosteleva kokee ongelmalliseksi hyväntahtoisia ja vilpittömiä ihmisiä, jotka elävät eettisesti korkeatasoisten ihanteiden mukaisesti.Nuo ihanteet(moraalisäädökset ,käytösmallit ym) voivat olla minun puolestani peräisin vaikka raamatusta.Tärkeintä ei pitäisi olla se kuka sanoo,vaan se: MITÄ SANOTAAN.
Tekopyhyys ja ulkokultaisuus,joka kätkee alleen muunmuassa puhdasta itsekkyyttä(ja pahantahtoisuutta),on ymmärtääkseni se asia ,jota täällä arvostellaan.On silkkaa itsekkyyttä kuvitella,että olisi toista parempi uskomalla johonkin(peräti pelastunut?).
Moraalia ja tekoja ei pidetä valitettavasti kaikissa uskonnollisissa valtajärjestelmissä nykyään kovinkaan merkittävinä asioina.Raha ja jäsenmäärän kasvattaminen on tärkeämpää.
thihihi... *tirskuntaa, kikatusta*