"ET SAA MITÄÄN OMAA ... KUN JA JOS SAAT TEHDÄ EES JOTTAIN"

Sanon itselleni, että se on vain tunne, muisto kaikesta lukemastani; prinsessatarina isän prinsessasta. Mutta kuitenkin; näin hänet taas vähän aikaa sitten ja mennnyt rupesi vaivaamaan minua.
Mitä minä niillä tekisin; 1) En saa olla olemassakaan ennen kuin minut on eliminoitu kokonaan tietoisuudesta ja muutettu käyttökelpoiseksi kauppatavaraksi. 2) En saa puhua, kukaan ei kuuntele kuiteskaan jos puhun, eikä se asia saa olla niin kuin ilmoitin, vaan sen on oltava näin, ettäs uskot hyvällä! 3) Rahaa, ei sua kukkaan halua vaan rahaa! Taiteile siinä sitten olemassaolon äärirajoilla.
Enhän minä sellaista ymmärtänyt kun mulla oli muksut, asuntolaina, mies ja työpaikka. Ei mulla sitä kanssaihmistä ollut (eikä omaa aikaa), joka multa kaiken aina tartti eliminoitavaksi, uudistettavaksi ja itsensä viihdyttämiseksi. Mokomatkin luupäiset totuudentorvet! Tietysti ne käytti mut loppuun, nyysi hengiltä ja lähetti lopulta lekurin paikattavaksi, kun mitään muuta ei enää väkisinkään irronnut. Piä siinä halkee! Nyt pitäisi palata niiden sosiaaliälykköjen luo ja teeskennellä että kaikki on hyvin ..? ja anteeksi annettu ...?
Mutten minä voi kun olen alkanut uudelleen elämään ... ? tällä kertaa enkeleiden kanssa; valkoisten ja mustien! Ja kyllä, kyllä minä pelkään kuollakseni kusipäisiä, vastuuttomia, itteensä täynnä olevia immeisiä. Hengenvaarallisia ne ovat, kouluttakoot vaikka kuinka paljon mua uskomaan ittestään jottain muuta ja positiivista!
En usko sen loppuunpalamisen jälkeen ... en ennen kuin niillä on mulle todellinen näyttö eikä vain paperielämää ja hyssyttelyä! Mä haluan nousta siivilleni ja lentaa Malmööseen ja sieltä etelään. Mun aikani alkaa olla jo kortilla, enkä mä saa enää montaa kertaa koittaa elää. Eikä mulla todella ole niihin lainkaan varaa enää!