Uusi Judaijismin kalastusmuoto !!

savonarola

Suomessa !! On judajistejä joka kalastaa uskovia messiaaniseen foorumin sivuille,, niinkuin jehoovan todistajat konsanaan!

Milloin Kristityn foorumi tekee tästä ryhmästä tutkinnon ja ottaa tämä saatanallisen toiminnan aiheex ja ryhtyy toimimaan ja varoittamaan heistä?

Näin eräs rakas ystävä on kokenut -->

Olen käynyt eri yhteyksissä lukuisia keskusteluja erilaisten juutalaisten kanssa, joukkoon mahtuu niin messiaanisia juutalaisia kuin ortodoksi juutalaisia kuin myös maallistuneita ja kaikkea siltä väliltä. Näiden keskustelujen kautta olen havainnut (en kaikissa), mutta suuressa osassa suuren ylimielisyyden ja ylpeyden hengen. Olen tätä ylimielisyyttä ja ylpeyden henkeä heissä ajatellut ja tutkinut. Minä olen tullut siihen tulokseen, että he ovat siksi ylpeitä, koska ei ole olemassa toista kansakuntaa, joka olisi saanut olla sellaisessa asemassa Jumalan silmäteränä kuin Israel on ollut ja on.

Tämä ylpeys nousee siitä asemasta käsin missä he ovat olleet ja ovat. Jumala valitsi itselleen omaisuuskansan Israelin kansasta ennen kaikkia muita kansoja. Raamattu kertoo syyn olleen Jumalan rakkaus, ei israelilaisten erinomaisuus. Tämä on varmasti monelta jäänyt huomaamatta ja siksi heidän sydämeensä on pesiytynyt ylimielinen erinomaisuuden tunne. Se että Uusi Liitto kumosi vanhan liiton, Jeshuan uhri lakkautti vanhan liiton uhrit ja pakanat pääsevät yhtäläisin oikeuksin Jumalan seurakunnan jäsenyyteen on liikaa monelle juutalaiselle. Se on myös liikaa monelle juutalaiselle, että pakana voi ymmärtää Jumalaa ja Hänen sanaansa, sillä onhan kunnon juutalaiselle hepreankieli ainoa autuuttava kieli. Sekin on kova paikka, että suurin osa juutalaisista hylkäsi Messiaan silloin kun Hän maan päällä vaelsi. Moni (ei kaikki) messiaaninen juutalainen ei arvosta pakanauskovan uskoa, vaan pitää sitä halpana ja sen lisäksi tyrkyttää pakanoille asioita, jotka Herra kumosi Messias Jeshuassa. Näihin kumoutuneisiin asioihin kuuluvat Raamatun 613 käskyä sekä vanha liiton voimassa olo. Sekin on totta, että monet pakanauskovat ovat korvanneet todellisen uskon pakanallisilla kirkon sakramenteilla ja opeilla ja monilla muilla Raamatulle vierailla perinteillä. Tilannetta ei kuitenkaan korjaa se että pystytetään se mikä on kumottu ja käynyt käyttökelvottomaksi.

Tämä ylpeä ja ylimielinen asenne valtaa jokaisen pakanauskovansydämen, joka avautuu judaismille. Heistä tulee kunnon ”koshereita”, jotka samalla ylpeällä asenteella koettavat käännyttää Jeesuksen opetuslapsia pois Kristuksesta takaisin lain tekoihin ja vanhan liiton järjestykseen. Näiden ”koshereiden” kunnia-asiaksi ei tule kasvu Kristukseen eikä evankeliumin julistaminen, vaan vanhan liiton järjestyksen mukaisen opetuksen vaaliminen, jossa keskipisteenä ei ole lain antaja, vaan laki ja juhlat ja kaikki muu, mikä on ”kosheria”. Totuuden tuominen tähän eksymykseen eksyneelle on haastava kokemus, sillä vastassa on ”eliitti” ja ”oikeaoppisuuden” perustuksella oleva ihminen, joka on istuttanut sydämeensä heprealaisen ajattelutavan, siksi hän ei ymmärräkään sitä mitä on Jumalan mielen mukainen elämä Uuden Liiton järjestyksen mukaan.

Tähän judaismin koukkuun helpoiten tarttuu sellainen uskova, jolla ei ole tervettä Jumala suhdetta ja Jumalan läsnäolo Pyhässä Hengessä puuttuu tai on kovinkin puutteellinen. Tästä johtuen ei hengellinen ymmärrys pääse avautumaan, vaan hän ojentautuu ihmismielen opetuksen mukaan heprealaisittain ojentautuen, ei Kristuksen mielen mukaan.

Raamattu kehottaa meitä siunaamaan ja rakastamaan Israelia ja juutalaisia, ja sitä meidän tulisi pakanauskovina tehdä. Siihen ei saa vaan kuulua mitään ylimääräistä eikä yli Kirjoitusten sitä mikä on kirjoitettu Uuden Liiton seurakunnalle. Pakanauskovina emme saa ylpistyä siitä armosta, jonka olemme saaneet Jeesuksessa Kristuksessa. Meidän tulisi hyvin nöyrällä mielellä rakastaa myös juutalaisia ja judaismiin langenneita, mutta kuitenkin esillä tulee pitää totuutta ja armoa, joka on Herrassa Jeesuksessa.

---> Myös hän kirjoittaa näin ---->

Tällä foorumilla on viime aikoina ollut "judaistista" vääntöä, jossa jotkut uskovat vanhan liiton olevan vielä voimassa.

Judaistilla ja judaismilla tarkoitan sellaista, jossa uskotaan vanhan liiton olevan vielä voimassa ja joka korostaa israelilaisten asemaa yli Kirjoitetun Sanan.

Yleensä judaisti sanoo, että Uuden liiton myötä mitään ei päättynyt, mutta kylläkin muuttui. Tuo toteamus on vain puoliksi oikein, sillä Uuden Liiton muutokset päättivät vanhan liiton järjestyksen ja koko vanhan liiton. Näin muutos päätti vanhan ja asetti uuden ja paremman voimaan.

Eli kyllä muutoksen kautta päättyi monikin asia:

Jeesuksen sovitusveri päätti vanhan liiton uhrijärjestelmän. Voimaan astui kerta- ja iankaikkinen sovitusuhri Jeesuksessa Kristuksessa.

Jeesuksen sovitusuhri päätti vanhan liiton ylimmäispapillisen järjestyksen. Herra Jeesus on Uuden Liiton ylimmäinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan.

Jeesuksen sovitusuhri päätti vanhan liiton pappeusjärjestelmän. Tilalle tuli kuninkaallinen pappeus, jossa jokainen uudestisyntynyt Jeesuksen opetuslapsi on kuninkaallinen pappi. Koko vanhan liiton pappeusjärjestelmä on päättynyt ja kumottu ja uusi ja Parempi järjestelmä on asetettu voimaan.

Jeesuksen sovitusuhri kumosi myös vanhan liiton, ja sen järjestyksen.

Jeesuksen sovitusuhri ei kumonnut lakia, joka on Raamatun opetuksen mukaan selkeästi Kymmenen Käskyä.

Jeesuksen sovitusuhri vapautti Uuden Liiton kansan 613 käskyn noudattamisesta. Esimerkkinä Uudessa Liitossa ei voi kivittää huorintekijää kuoliaaksi, jota VT:n laki vaati. Samoin sotalait, jotka kuuluivat 613 käskyn alaisuuteen eivät kuulu Uuden Liiton seurakunnalle.

Jeesuksen sovitusuhri kumosi vanhan liiton seurakunnan tuntomerkin, joka oli lihan ympärileikkaus (oli annettu jo Abrhamille). Samoin Jeesuksen sovitusuhri kumosi seurakuntaan kuulumisen luonnollisen syntymän kautta. Tilalle tuli uudestisyntyminen, jonka tuntomerkkinä on sydämen ympärileikkaus Pyhässä Hengessä.

Jeesuksen sovitusuhrin kautta lain (10 käskyä) muutti kivestä sydämeen asumaan. Tässä kohdin muutos ei päättänyt, vaan asetti sen joka oli kiveen kirjoitettu Hengessä eläväksi kansansa sydämiin.

Jeesuksen sovitusuhrin kautta seurakuntaan tuli kokonaan uusia palvelutehtäviä mm. apostolit, paikallisseurakunnan vanhimmat ja evankelistat.

Foorumin ylläpito ei tule jatkossa sallimaan judaismin levitystä tässä foorumissa, joten sen levittäjien on joko tehtävä parannus tai etsittävä oma "fooruminsa" sanomalleen.

Ylläpito haluaa rakastaa judaisteja, mutta rakkauden ja totuuden noudattamisen kautta. Foorumi on tarkoitettu paikaksi evankeliumin julistamiseen sekä Kristuksen kasvamiseen, ei kelvottomaksi käyneen vanhan uudelleen pystyttämiseen.

_________________

Judaismissa on monenlaista tulkintaa. Joku opettaa kaikkien VT:n uhrien voimassaoloa Uudessa Liitossa, toinen opettaa muiden uhrien olevan voimassa paitsi ei syntiuhrin. Joku opettaa uskovien ensirakkauden olevan Israel. Edellä mainitussa he eivät ole huomanneet syrjäyttäneensä Jumalan olemasta ensi rakkautensa. Judaismi on niin sokea ja korottaa niin paljon juutalaisuutta, että se nostaa Israel ensirakkauden asemaan. Jokaiselle uskovalle luulisi olevan itsestään selvää, että Jumala on uskovan ensirakkaus, eikä mikään ihmisryhmä tai kansallisuus.

-------------------------------------

Judaismi on kavalalla tavalla turhentamassa evankeliumia ja pystyttämässä sen minkä Jumala on Jeesuksen sovitusuhrin kautta kumonnut. Kysymys on niin vakavasta asiasta, että Jeesuksen opetuslapset eivät voi eivätkä saa olla hiljaa tästä asiasta, vaan se julkisesti torjuttava. Samalla myös julkisesti Jeesuksen opetuslapset saavat tietoa siitä mistä oikein on kysymys. Vaikeneminen ja hiljeneminen ei ole totuutta, vaan totuuden peittelemistä. Judaismiin langenneita tulee rakastaa, mutta totuutta noudattaen.

------savis kirjoittaa ------->

Toivon että todella Kristityn Foorumi herää näkemään miten saatanan judajisti palvelijat palvelee saatana ympäri maassa houkuttelemaan uskovia luopumaan Ristin Uhrista !!

------> Kiitos Jumalalle että meillä on aktiivinen ja hyvä varoittaja foorumi Suomessa ettei saatana pysty syömään kaikki uskovia elävältä noin vaan---

Olka siunattuja Rakkaat Jeesuxen uhriveren alle joka pitää kelvata ainoana uhrina meille !!! Aamen !!

24

589

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HellariErkki

      et ole ainoa jolla huonoja kokemuksia juutalaisista. Nousevaa antisemitismiä?

      • Ei ole yhtään huonoja kokemuxia Juutalaisista! Olnhan minä ollut Israelissa vaimoni kanssa melkein vuoden äsken? Ei siinä on kyse pien ryhmä uskovia joka kasvaa koko ajan ja pitää itseä ne jotka osaavat oikealla tavalla odottaa messia?

      • antisemitismistä

        On eri asia judaismi, joka koroittaa lakia, vanhaa liittoa sekä temppeliä eläinuhrineen, kun antisemitismi.

        Antisemitismi on juutalaisiin kohdistuvaa vihaa.

        Judaismin paljastaminen paljastaa väärän juuren, joka nyrjäyttää pelastuneen pyhityselämän väärään suuntaan, joka pahimmillaan voi johtaa ulos pelastuksesta.

      • antisemitismistä kirjoitti:

        Aivan näin se on !! Siunausta sulle Rakas !!

    • Nosturi

      Juutalaiseksi tuleminen ei ole kovin yksin kertainen asia. Ensin miehellä ympärileikkaus ja opiskelua Israelissa yliopistossa niin, että oppii hebreaa ja pystyy lukemaan juutalaisten kirjoituksia. Ja siitä se lähtee. Näin se menee suurin piirtein
      Tämän selvityksen olen saanut vieraillessani Helsingin juutalaisen synagokan tutusmistilaisuudessa.
      Että siinä mielessä tuo "kalastaminen tuskin kohdistuu kristittyihin vaan ehkä muualta tulleisiin juutalaisiin jotka nyt ovat "syrjässä"

      • Sen kyllä saimme nähdä järkytyxen asti Israelissa miten Uskovaiset tehtiin Alian kautta käänynnäisiä juutalaisexi ! Jotka itse asia ei ollut mitään tekemisiin itse JUUtalaisuuden kanssa kun se ylpeyys osa ja kunniahimo!

      • ???
        savonarola kirjoitti:

        Sen kyllä saimme nähdä järkytyxen asti Israelissa miten Uskovaiset tehtiin Alian kautta käänynnäisiä juutalaisexi ! Jotka itse asia ei ollut mitään tekemisiin itse JUUtalaisuuden kanssa kun se ylpeyys osa ja kunniahimo!

        Alian kautta ei ketään tehdä juutalaiseksi. Vain juutalainen voi tehdä alian.

    • Tee parannus.

      annat hengellisestä elämästäsi huonon kuvan. Juttusi ovatkin monasti vain uskonnollista kiihkoilua, niinkuin Aitomaallakin.

      • Jos uskallat? Me voimme yhtyä rukouxessa ja saada selvä kuka meistä puhuu totta? Anna Jumalalle mahdollisuuden !!!! Sovitaanko niin?

      • Tee parannus.
        savonarola kirjoitti:

        Jos uskallat? Me voimme yhtyä rukouxessa ja saada selvä kuka meistä puhuu totta? Anna Jumalalle mahdollisuuden !!!! Sovitaanko niin?

        Vain Jeesus voi sinut tuosta ylpeydestä ja korskasta vapauttaa, kun Hän tahtoo, mutta ehkä olet Hänen Pyhän Hengensä suututtanut ja joudut sakkokierroksille erämaahan. Voin rukoilla puolestasi, katsotaan mitä Pyhä Henki sanoo tilanteeseesi. Mutta sen hengen kanssa en ala rukoilemaan joka sinussa nyt vaikuttaa, vastustan sitä Jeesuksen nimessä.

      • Tee parannus. kirjoitti:

        Se siinä on metka juttu? : )

        Että ei jehovalaiset eikä muutkaan harhaoppilaiset kestä Jeesuxen Henki. Eikä nekään minun kanssa alkaa rukoilla ! Hyvä kun sä paljastit itseäsi !! Mutta rukoilen että Herra heitä ulos sen demoonisen hengen Jeesuxen Nimessä susta joka on pelkuri ja voimaton !! Siunaan sua vapauteen Kristuxeen !!

        kanssasi, saat ihan rauhassa olla harhoissasi, kun sydämesi on noin ylpeä.

      • Tee parannus

        1. Tim. 5:22
        Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.

        1. kirje Timoteukselle 5

        1 Älä nuhtele kovasti vanhaa miestä, vaan neuvo niinkuin isää, nuorempia niinkuin veljiä,
        2 vanhoja naisia niinkuin äitejä, nuorempia niinkuin sisaria, kaikessa puhtaudessa.
        3 Kunnioita leskiä, jotka ovat oikeita leskiä.
        4 Mutta jos jollakin leskellä on lapsia tai lapsenlapsia, oppikoot nämä ensin hurskaasti hoitamaan omaa perhekuntaansa ja maksamaan, mitä ovat velkaa vanhemmilleen, sillä se on otollista Jumalan edessä.
        5 Oikea leski ja yksinäiseksi jäänyt panee toivonsa Jumalaan ja anoo ja rukoilee alinomaa, yötä päivää;
        6 mutta hekumoitseva on jo eläessään kuollut.
        7 Teroita tätäkin, että he olisivat nuhteettomat.
        8 Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.
        9 Luetteloon otettakoon ainoastaan semmoinen leski, joka ei ole kuuttakymmentä vuotta nuorempi ja joka on ollut yhden miehen vaimo,
        10 josta on todistettu, että hän on tehnyt hyviä töitä, on lapsia kasvattanut, vieraita holhonnut, pyhien jalkoja pessyt, ahdistettuja auttanut ja kaiken hyvän tekemistä harrastanut.
        11 Mutta nuoret lesket hylkää; sillä kun he himokkaiksi käyden vieraantuvat Kristuksesta, tahtovat he mennä naimisiin,
        12 ja ovat tuomion alaisia, koska ovat ensimmäisen uskonsa hyljänneet.
        13 He oppivat kylää kierrellessään vielä laiskoiksikin, eikä ainoastaan laiskoiksi, vaan myös juoruisiksi ja monitouhuisiksi ja sopimattomia puhumaan.
        14 Minä tahdon sentähden, että nuoret lesket menevät naimisiin, synnyttävät lapsia, hoitavat kotiansa eivätkä anna vastustajalle mitään aihetta solvaamiseen.
        15 Sillä muutamat ovat jo kääntyneet pois seuraamaan saatanaa.
        16 Jos jollakin uskovaisella naisella on leskiä, niin pitäköön niistä huolen, älköönkä seurakuntaa rasitettako, että se voisi pitää huolta oikeista leskistä.
        17 Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät.
        18 Sillä Raamattu sanoo: "Älä sido puivan härän suuta", ja: "Työmies on palkkansa ansainnut".
        19 Älä ota huomioosi syytettä vanhinta vastaan, ellei ole kahta tai kolmea todistajaa.
        20 Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.
        21 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen ja valittujen enkelien edessä, että noudatat tätä, tekemättä ennakolta päätöstä ja ketään suosimatta.
        22 Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.
        23 Älä enää juo vain vettä, vaan käytä vähän viiniä vatsasi tähden ja usein uudistuvien vaivojesi vuoksi.
        24 Muutamien ihmisten synnit ovat ilmeiset ja joutuvat ennen tuomittaviksi, toisten taas seuraavat jäljestäpäin;
        25 samoin myös hyvät teot ovat ilmeiset, eivätkä nekään, jotka eivät ole ilmeisiä, voi salassa pysyä.

      • Tee parannus kirjoitti:

        Sun sanasi on mun lamppuni Herra !! : )

      • Tee parannus. kirjoitti:

        kanssasi, saat ihan rauhassa olla harhoissasi, kun sydämesi on noin ylpeä.

        Jos rukoileminen on Pelleily niin olkoon! Mutta testattu olet ! Ja et kestänyt testin.

      • Tee parannus
        savonarola kirjoitti:

        Jos rukoileminen on Pelleily niin olkoon! Mutta testattu olet ! Ja et kestänyt testin.

        ongelma on ettei Pyhä Henki suosittele sinua eikä sinun kristityn foorumiasi

      • Tee parannus kirjoitti:

        ongelma on ettei Pyhä Henki suosittele sinua eikä sinun kristityn foorumiasi

        Ja Pyhä Henkikin niin todistaa --->
        Aam. 3:4
           
        Ärjyykö leijona metsässä, ellei sillä ole raadeltavaa? Kiljuuko nuori leijona luolastansa, ellei se ole saalista saanut?

        Aam. 3:5
           
        Käykö lintu maassa paulaan, ellei sen varalle ole pyydystä pantu? Nouseeko paula maasta saaliin siihen tarttumatta?

        Matt. 5:20
           
        Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

    • Sammaa mieltä Savonarolan kanssa. ; )

      • Uskonnollisuutta monesti yhdessä : ) : )

      • gnosis

        vastoin gnostilaisuutta ylipäänsä otti Vanhan testamentin mukaan pyhien tekstiensä joukkoon?

      • pojat vaan!!

      • gnosis kirjoitti:

        vastoin gnostilaisuutta ylipäänsä otti Vanhan testamentin mukaan pyhien tekstiensä joukkoon?

        Koska Vanha Testamentti näytää että Vapahtaja on tulossa ja pelastaa heitä joka ottaa Hänet vastaan ! Ole siunattu Vapaakas !!

    • oli kyseessä?

      tarkenna vähän mistä on kyse niin saadaan tutkia.

      • Vastauspalvelu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      88
      3687
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      25
      2076
    3. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      196
      2001
    4. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      87
      1514
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      343
      1444
    6. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      89
      1167
    7. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      93
      1080
    8. Varoitus kyläläisille Suomussalmella

      Paikkakunnalla on ilmennyt huolestuttavaa toimintaa jossa kaksi aikuista miestä ( Dimitri ja Teemu ) on syyllistynyt nuo
      Suomussalmi
      13
      1064
    9. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      30
      970
    10. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      906
    Aihe