Kerro mitä on korvasyyhy. Moittivat minua heikkolahjaiseksi, kun moisia kyselen.
TYÖMIES viimeinen toivo, apua kaivataan
9
269
Vastaukset
Vuoden 1933/38 käänöksestä se löytyy.
2.Tim.4:3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia.
Vuoden 1776 käännöksessä asia ilmaistaan tällä tavalla:
"Sillä aika tulee, jona ei he voi terveellistä oppia kärsiä, vaan omain himoinsa jälkeen kokoovat itsellensä opettajat, että heidän korvansa syyhyvät,"
Uusimmassa käännöksessä ei ole mitään korvasyyhystä.
Vastaan vielä Työmies2:n puolesta kun hän on kai tauolla.
Hän sanoisi että "ennen oli kännyköissä sellainen tappi joka oli tarkoitettu korvasyyhyn kaivamiseen".Jäi mainitsematta mitä se tarkoittaa.
Tarkoittanee sitä että Raamatun mukaan himo on se joka aiheuttaa kutinaa korvissa.Nokia 2110:n teleskooppiantennin jälkeen tapit yleistyivät. Ericssonin ensimmäisessä GSM-mallissa (GH-198) oli sivulle kääntyvä kuminen liuska, sitten myös Erikinpojista tuli tappiniekkoja. No aika sitten muuttui ja tapittomuus oli trendi. Korvan kaivelu loppui ja kuuluvuus (!) heikkeni.
- apua tulossa alias leikkimieli
Korvasyyhy kuuluu samaan kategoriaan tukkisilmän kanssa.
Paha juttu, jos on molemmat. Pahan pistit. Ehkä hihhulin korvaa rupeaa syyhyttämään, kun hän rientää kokouksissa jeesustelemassa toisten lahkolaisten kanssa ja kaikki ovat kaikesta yhtä mieltä. Saarnaajat ovat takoneet kaikille saman ajatukset päähän. Tänne palstalle tullaan sitten evankelioimaan, poiketaan jopa ateismi-osastollakin saarnaamassa. Palstalla Saatanan omat paholaiset hyökkäävät heitä vastaan kyseenalaistaen koko heidän uskonsa. Vastustavat, vaikka heille kuinka rakkaudella yrittäisi tolkuttaa, että Helvettiin joutuvat. Uskovainen saa tuntea olevansa vainottu, niin kuin Raamatussa heidän osakseen on langetettu. Kutka lähtee korvasta.
- Kadun*Nainen
Korvasyyhy on yliherkkyysreaktio, aivan kuten järvisyyhy. Kyse ei ole kuitenkaan ihon läpi tunkeutuvista imumatojen toukista, vaan väärästä opetuksesta, joka etsii uutta kantajaansa kuin loinen ja tarttuu ihmisen mieleen isäntänsä omalla luvalla hunajaisena oppina, aiheuttaen voimakkaita mielihyvän tunteita.
- PakanainHuuto
korvasyyhy, jos se kerran antaa kantajalleen mielihyvän tunnetta. Kukapa ei mielihyvän matkaan lähtisi, jos vielä saa syyhynsä hunajalla voidella.
Musta juokseva hunaja on parempaa kuin tönkkökuiva suomalainen hunaja. - Kadun*Nainen
PakanainHuuto kirjoitti:
korvasyyhy, jos se kerran antaa kantajalleen mielihyvän tunnetta. Kukapa ei mielihyvän matkaan lähtisi, jos vielä saa syyhynsä hunajalla voidella.
Musta juokseva hunaja on parempaa kuin tönkkökuiva suomalainen hunaja.Ihminen on vajaa lähtökohdiltaan ja innokkaasti seuraa omaa mielihyväänsä. Itsekin olisin mukana jonossa, jos kristinuskossa levitoitaisiin kaatamisen sijasta, olisin ensimmäisten joukossa.
Eikä mitään... Jeesusta seurattaisiin.
Se ei olisi kuitenkaan asian ydin, vaan keino saattaa ihmisiä uskomaan.
- PakanainHuuto
että ei-uskomattomilta saa suorat ja rehelliset vastaukset ilman kommervenkkeja. Uskovat pistivät heti plörinäksi koko kysymyksen ja moittivat typeräksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841359- 52987
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370808- 142769
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123692- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56604