KRISTUS LUNASTI meidät LAIN KIROUKSESTA!
Hän ei siis poistanut Lainkäskyjä, vaan Hän poisti sen Lain KIROUKSEN, joka liittyi Lain rikkomukseen, KUOLEMALLAAN, katuvan syntisen edestä. Laki on siten aina, edelleenkin VOIMASSA, ja näin ollen Lain rikkojalle kuuluu edelleen rangaistus!!!
” Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme (uskoneet ja uskonmukaisesti) kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.” Room.6:1-4
”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat (VAELTAVAT KRISTUKSEN HENGEN OHJAUKSESSA PÄIVITTÄIN).”
”Älköön siis synti HALLITKO teidän KUOLEVAISESSA RUUMIISSANNE, niin että olette kuuliaiset sen himoille,”
”Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette (ÄLKÄÄ) syntiä tekisi; mutta jos joku (erehtyy) syntiä tekeekin, niin meillä on (vielä katuvalle) puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.”
Room.8:1; 6:12; 1.Joh.2:1

Vastaukset 4
Vanhimmat
”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat".
oikein, asiallisesti ja hyvin esille tuotu näkökanta Jumalan laista, mutta sanohan miksiköhän ihmiset eivät tätä ymmärrä?
Mikähän on se pohjimmainen syy? sillä ainakin minun on aika vaikea uskoa että ihmiset eivät YMMÄRRÄ - lapsikin tuon ymmärttää.
tietämättömän kysymys. Vastatkaa niinkuin se Jumalan tahdon mukaisesti on totuus.
Teen töitä lauantaina, koska minulla on vuorotyö.
1. Teenko syntiä koska en pidä sapattia?
2. Kuka sen vahvistaa minulle synniksi?
3. Saako synnin tehnyt tekemäänsä anteeksi?
4. Jos Henki ei lue sitä minulle synniksi, ja olen siitä täysin varma, onko ihmisillä oikeus tehdä minusta lainrikkoja?
Voitte vastata ja perustella sen Raamatun sanalla.
Tiilenteko loppuu heti, kun Jumala kutsuu lähtemään kohti luvattua maata. Tietysti Faraon joukko ajaa takaa, mutta he hukkuvat punaiseen mereen.
Sitten tietenkin on erämaa ja herää halu Egyyptin lihapatojen eli sen hyvinvoinnin perään, mutta vain napisijat kuolevat epäuskon takia.
Jatka tiilentekoa vain siihen asti, kunnes sinut kutsutaan matkalle kohti sapatin lepoa.