Tällä palstalla väitellään

Mohikaani_27

Raamatun totuuksista. Raamatun kirjain kuolettaa meidät jokaisen.
Avion rikkojalle on selvät tuomion sanat, jokaiselle joka tekee syntiä, olkoon vaikka uskovainen, on kirjain Raamatussa joka on kuolemaksi, koska kirjain on laki, ja kukaan ei kestä Jumalan lain edessä, vaikka olisi muinka pulmunen omasta mielestään.
Me rikomme käskyt joka ikinen päivä ja monesti päivässä.

Mutta kirjaimen vastakohta on Jumalan armo Kristuksessa. Raamatun henki on Jeesuksessa armon ja laupeuden Hneki, siksi Henki tekee eläväksi.

Jeesuksessa saamme rikkomuksemme anteeksi, ajattele, saamme anteeksi, aviorikoksenkin.
Kun Johannes kirjoittaa, "Jos joku syntiä tekeekin, hänellä on puollustaja Jeesus Kristus, ja Hänen veressään on anteeksi antamus, varsinkin, uskoville."

Sana ei ei tässä erottele mikä synti annetaan anteeksi, ja mikä ei, vaan koska kaikki synti kadottaa, olkoon iso tai pieni synti.
Siksi kaikki saadaan anteeksi, tunnustamalla Herralle syntimme.

Täälä jumalattomatkin tuomitsee Raamatun kirjaimella uskovaisia.

Minusta joskus tuntuu, onko meidän Jeesuksen opetuslasten kärsittävä tuollasista tuominon snaa jumalttoman suusta?

Raamattu sanoo: "Mikä on jumalaton ottamaan minun =Jumalan) sanan suuhunsa!?"

Ensin he eivät usko Raamattua Jumalan sanaksi lainkaan, sitten seuraavassa he jo langettavat samalla Jumalan sanalla tumioitaan uskovista.

Saatanalla on tuhannet juonet, millä se kiusaa ja yrittää langettaa Jeesuksen omia!

Pyskäämme siis lujina uskossa, sillä lopunaikoina tulee pilkka puheinensa, jotka ovat itserakkaita, vihan litsojia, Herran sanalle totttelemattomia, hyvän vihamiehiä, panettelijoita, rakkaudettomia, kerskailijoita, jotka ei kammo herjata henkivaljojakaan, vaikka eivät heitä tunne, kun enkelitkään eivät uskalla lusua tuomiotaan heidän ylitse.
Varokaamme siis, ja puetaan yllemme koko Jumalan sotaasu, kestääksemme kaikki pahan palavat nuolet.

15

555

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JEESUKSEN SOVINTOVERESSÄ ON PELASTUS.NYT ON PELASTUKSENPÄIVÄ,OTTAA JEESUS VASTAAN JA ALKAA KASVAA OPETUSLAPSEUTEEN RAKENNUKSESSI ITSELLE JA TOISILLE.

    • tässä palstaseikkailussa juuri se, että täällä saa tuntea itsensä niin vainotuksi, niin vainotuksi että. Lahkokinkereissä jeesustellaan ja siunaillaan toisiaan mutta täällä on toisinajattelijoita, joita lahkolaiset pitävät vainoajina. Vainoahan Raamatussa luvataan ja täällä saa sitten paremman puutteessa tyydytyksen.

      • pitkämielinen ja ...

        Jos sinua viehättää tai lohduttaa, niin minä en tunne itseäni vainotuksi. Tosin seikkailen täällä suhteellisen harvoin.

        Minusta toisinajattelijat ovat monessa suhteessa palstan pylväitä. Te ylläpidätte keskustelua ja saatte ainakin minut arvioimaan asioita totutuista poikkeavista näkökulmista. Uskoni ei ole fanaattista oikeassa olemista. Joudun jatkuvasti koettelemaan itseäni, olenko uskossa. Jumalakin koettelee uskoani. Usein joudun vain toteamaan Pietarin tavoin: Herra, sinä tiedät kaikki. Siihen ei sisälly nöyristelyä. Näin ainakin itse koen.

        Minulle usko on luottamista itseäni luotettavampaan, heittäytymistä toisen varaan ja turvautumista vahvimpaan, Jumalaan. Minua vahvempia uskovia on pallo ja palstakin pullollaan, mutta en heittäydy heidän varaansa.
        En käy lahkokinkereissä jeesustelemassa enkä taida olla pahasti hihhulikaan sanan halventavassa merkityksessä. Ei minua sekään haittaa, vaikka joku niin sanoo. Siitä vaan.

        Tekee mieli kysyä ja kysynkin vastausta toivoen:
        Mikä tässä palstaseikkailussa viehättää sinua?
        Antaako uskovien nimittely sinulle tyydytystä?
        Koetko ylemmyydentunnetta mielestäsi tyhmien ja oppimattomien uskovien ihmisveljiesi rinnalla?


    • uskontonne

      on siitä hauska että se keksii ensin itse ongelman jota ei muuten olisi edes olemassa. (esim. synti, helvetti ym.)
      Ja tarjoaa sitten siihen pelastusta ja ratkaisua.
      Melko kummallista touhua.

      • merim.raimo

        (esim.synti,helvetti ym.) onko sinulle joku kertonut,tai oletko itse lukenut? kukatahansa joka sinulle on kertonut,että USKONTO pelastaa,tai että kuulu jonkun kirkon tai lahkon jäseneksi,niin sinä pelastut.Kirjotit että... uskontonne on siitä hauska...uskonto on saatanan vale ja petos.Miksei se mahdu sinun ymmärrykseesi?


      • ........
        merim.raimo kirjoitti:

        (esim.synti,helvetti ym.) onko sinulle joku kertonut,tai oletko itse lukenut? kukatahansa joka sinulle on kertonut,että USKONTO pelastaa,tai että kuulu jonkun kirkon tai lahkon jäseneksi,niin sinä pelastut.Kirjotit että... uskontonne on siitä hauska...uskonto on saatanan vale ja petos.Miksei se mahdu sinun ymmärrykseesi?

        "(esim.synti,helvetti ym.) onko sinulle joku kertonut"
        On kertonut, juurikin te olette kertoneet.

        "uskonto on saatanan vale ja petos.Miksei se mahdu sinun ymmärrykseesi? "

        Nimenomaan tuon olen ymmärtänyt, vieläkun tekin ymmärtäisitte sen ;D


      • M@k3
        ........ kirjoitti:

        "(esim.synti,helvetti ym.) onko sinulle joku kertonut"
        On kertonut, juurikin te olette kertoneet.

        "uskonto on saatanan vale ja petos.Miksei se mahdu sinun ymmärrykseesi? "

        Nimenomaan tuon olen ymmärtänyt, vieläkun tekin ymmärtäisitte sen ;D

        Varmaan väittää että usko ja uskonto olisivat jotenkin eri asioita.


    • Puetaan !! Ole siunattu rakas !!

    • umpihetero.

      olenko minä siis sinusta jonkinlainen saatanan kätyri tai lähetteläs? tai ihan vaan pahojen henkien vallassa? ole hyvä ja vastaa...

      • poikalapsi

        Eipä taida Mohikaani-Ritarista olla suoraan kysymykseen vastaajaksi. Eihän hän kanna vastuuta mistään: kunhan puhuu valheita ja panettelee milloin ketäkin ja luulee olevansa "totuuden" asialla.

        Ritari on yksi palstan pahimpia valehtelijoita ja ylivoimaisesti pahimmin itseään jumalana pitävä uskovainen. Hänen omilla kritereillään hän on saatanallinen kieroilija.


      • pahan palvelijana tällä plastalla, luomassa vihamielisyyttä Jumalan kielteisillä kommenteillasi, jotka on Eniron sääntöjen vastaisiakin, kaiken lisäksi!
        Koska kirjoitlemasi ajatuksesi ei ole mitenkään helluntailaisuuteen kuulluvaa.

        Foorumilla on ateisti ja muut Jumalan kielteiset palstat, siellä sinun paikkasi on. Mars mars matkaan.


      • poikalapsi kirjoitti:

        Eipä taida Mohikaani-Ritarista olla suoraan kysymykseen vastaajaksi. Eihän hän kanna vastuuta mistään: kunhan puhuu valheita ja panettelee milloin ketäkin ja luulee olevansa "totuuden" asialla.

        Ritari on yksi palstan pahimpia valehtelijoita ja ylivoimaisesti pahimmin itseään jumalana pitävä uskovainen. Hänen omilla kritereillään hän on saatanallinen kieroilija.

        mene omalle palstallesi, rikot Eniron sääntöjä jatkuvasti, höpisemällä asioita, jotka ei kuulu helluntailaisuuteen, esm. homous, hyvää matkaa kotipalstallesi. Tervetuloa sitten, kun ymmärrät, mitä se on, kun palsta on helluntailaisuudesta keskustelijoille!


      • poikalapsi
        Mohikaani_27 kirjoitti:

        mene omalle palstallesi, rikot Eniron sääntöjä jatkuvasti, höpisemällä asioita, jotka ei kuulu helluntailaisuuteen, esm. homous, hyvää matkaa kotipalstallesi. Tervetuloa sitten, kun ymmärrät, mitä se on, kun palsta on helluntailaisuudesta keskustelijoille!

        Tämä on kuule ihan yhtä paljon minulle oma palsta kuin sinulle. Keskustelen nimen omaan helluntailaisuudesta, ja olen mm. todistanut mm. sinun mädännäisyytesi, vaikka uskova ja tekopyhä teeskentelijä oletkin. Katsele peiliin ja mieti, miksi sanon, ettet kanna vastuuta mistään. Mieti. Mieti vielä kerran.

        Homous liittyy helluntailaisuutteen, koska te valehtelette, että homo voi muuttua heteroksi. Homous on ihmisen ominaisuus, ja helluntailaisissa on homoja myös. Vai eivätkö helluntailaiset liitykään helluntailaisuuteen? Kuinka on?

        Netmission on helluntailaisten oma palsta. Miksi se ei sinulle kelpaa?


      • umpihetero.
        Mohikaani_27 kirjoitti:

        pahan palvelijana tällä plastalla, luomassa vihamielisyyttä Jumalan kielteisillä kommenteillasi, jotka on Eniron sääntöjen vastaisiakin, kaiken lisäksi!
        Koska kirjoitlemasi ajatuksesi ei ole mitenkään helluntailaisuuteen kuulluvaa.

        Foorumilla on ateisti ja muut Jumalan kielteiset palstat, siellä sinun paikkasi on. Mars mars matkaan.

        arvaa lähdenkö? en sitten taatusti. olen täällä siksi, että täällä keskustellaan helluntailaisuudesta. ei silloin tarvitse olla hihuli. ja mikä saa sinut luulemaan, että sinun kirjoitukset ovat jumalalle mieliksi? onko jumala sinusta tosiaan pikkusieluinen paskiainen, jota kiinnostaa se että jos et muista rukouksen jälkeen "amen"?


      • umpihetero. kirjoitti:

        arvaa lähdenkö? en sitten taatusti. olen täällä siksi, että täällä keskustellaan helluntailaisuudesta. ei silloin tarvitse olla hihuli. ja mikä saa sinut luulemaan, että sinun kirjoitukset ovat jumalalle mieliksi? onko jumala sinusta tosiaan pikkusieluinen paskiainen, jota kiinnostaa se että jos et muista rukouksen jälkeen "amen"?

        mutta nyt teen poikkeuksen,UMPIHETERO VEDÄ ALAHUULI PÄÄSI YLI JA NIELASE ITSESI,SENKIN PROVO


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      73
      5569
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      273
      4876
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      44
      3194
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      255
      3014
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      105
      2643
    6. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      2252
    7. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      341
      2101
    8. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      65
      1821
    9. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1566
    10. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1555
    Aihe