Minulle tehtiin juurihoito, ja sen jälkeen alkoi helvetti. Hammas kipeytyi, ien kipeytyi ja lopulta kipu lähti leviämään ylös, aina silmän alle saakka. Limakalvo suun sisäpuolelta on niin turvoksissa, että ei "mahdu" hymyilemään, kun huulet ja ikenet ottavat vastaan. Myös poski on turvoksissa poskiluun yläosaan saakka, ja turvotus on levinnyt toiselta puolelta suuta myös yläetuhampaiden kohdalle huuleen. Tuntuu kamalalta. Kiristää. Tuntuu kuin naamaan olisi tungettu jalkapallo, johon pumpataan koko ajan ilmaa lisää. Antibioottikuuri menee toista päivää, ei apua vielä. Hammas avattiin tänään uudelleen, sitä kautta ei ainakaan saatu märkää ulos.
Tämän päiväisen operaation jälkeen olo on ollut TUSKAINEN! Särkylääkkeen voimalla eteenpäin. Kuinka kauan tuo turvotus voi kestää? Kai sen joskus pitäisi laskea... Tai jos se ei ole vain turvotusta, vaan mätää, niin häviääkö se itsestään antibioottien voimalla?
Voi luoja mihin sitä näiden hampaiden kanssa joutuu, vaikka parhaansa mukaan niitä jynssää, eikä ruokailutottumuksetkaan ole ihan perseellään. Kohta tosin voi olla, että tuo hammas revitään pois. Ja mitä sitten..?

Vastaukset 2
Vanhimmat
On yksi hammas vähemmän...jos jtkin positiivista pitää ettiä pääset ainakin vähemmällä putsailuissa.
Mitä siellä ylhäällä on? minne se tuvotus leviää? aivoihin..voi se tulehdus levitä sinnekkin.
Joku syy siihen juurihoitoonkin on ollut? yleisin syy on karies, joka pääsee etenemään hampaan ytimeen.
Mätä/tulehdus yleensä rauhoittuu antibiooteilla,mutta pitää se hammas silti hoitaa(juurihoito loppuun tai hampaan poisto),että mädän saa jostakin ulos. Ei se sieltä itestään katoa mihinkään.