Mikä on se jokin. Missä mennään noin yleensä ja miksi. Mistä alkaisin uutena tai vanhana palstakettuna uuden ja paremman palstaelämän. Tarkoituksenmukaista luultavasti on ollut antaa -ainakin aluksi- aika ohut kuvaus omasta persoonastaan. Ehkä sitä sitten on tullut myöhemmin paksunnettua persoonattomasti ja välillä turvoksiin asti. Miksi oma suodinpussi on kadoksissa usein ja miksi joskus ollaan olevinaan loukkaantuneita omaan nikkiin kohdistuvasta arvostelusta vaikka se ei ole vielä lähelläkään omaa ihoa. Tuntuuko välillä vaikealta olla ikäänkuin palstaelämän ylä- ja ulkopuolella. Miksi täytyy yrittää kouluttaa, entä miksi ei haluta tulla koulutetuksi. Omia olotiloja lienee useita aina hillittömästä eufoorisesta orkusta jonnekkin maanis-depressioon saakka.
Lukija (vakkari, puska tai vieraileva tähti) tulkitsee näitä omia tilojamme ja niiden vaihteluita ja on ymmällään, mutta ei tulkitse niitä läheskään aina oikein. Myöskään itse emme kykene tulkitsemaan itseämme koska poistoja suorittaessamme luulemme sammakoiden samalla kuolleen.
Kysymyksiä on paljon, niin varmaan sieläkin. Niihin on raskasta paneutua huolella vastatakseen, mutta ehkä jotain juolahtaa kuitenkin mieleen välitettäväksi näppikselle. Illan jatkoja porukoille.
Lukija (vakkari, puska tai vieraileva tähti) tulkitsee näitä omia tilojamme ja niiden vaihteluita ja on ymmällään, mutta ei tulkitse niitä läheskään aina oikein. Myöskään itse emme kykene tulkitsemaan itseämme koska poistoja suorittaessamme luulemme sammakoiden samalla kuolleen.
Kysymyksiä on paljon, niin varmaan sieläkin. Niihin on raskasta paneutua huolella vastatakseen, mutta ehkä jotain juolahtaa kuitenkin mieleen välitettäväksi näppikselle. Illan jatkoja porukoille.
Vastaukset 16
Vanhimmat
mielestäni syvällä sydämessä,jokaisella omassa rinnassa ja omalla paikallaan.
Haussa saattaa olla etsintä sitä samaa toisen sitä samaa,mutta ohitusmarsseja tapahtuu.
Tuskin kukaan liputa paskamaisuuden puolesta,ollaan vain eri vaiheessa ja tunteissa eri kerroksessa tai ajassa.
Kaikkien tunteet ovat oikeita ja oikeutettuja.
Loukkavuuden rajat hakevat sitä sisintään ja korkeakoulu kaikessa karmeudessaan esittäytyy itse kullekin.
Persoonansa tänne heitettyään on täytynyt olla jo pikkisen verran masokismin vikaa tai vähintään törkyä kestävää lajia.
Toisaalta pehmyt sisin saa antaa kovalle luulle sitä mitä se kaipaakin..mut ei kait toisinpäin?
Tällaista tänään..ja tällä hetkellä:)
Ja jänniä ajatuksia. Kommentoin noita huomenna paremmalla ajalla ja ajatuksella, jos sallit.
sallimus on rajaamaton tila:)
Sallimus on rajaamaton tila. Kaikkihan tuon tajuaa.
Teemunan kysymysmerkkinappula? ;)
Vai retorisiako.
Se jokin on siellä, täällä sisällä. Ja sen mukaan tullaan ollaan ja mennään, kukin omalla tahollaan.
En usko, että ihmistä on luotu tällaista kanssakäymistä varten. Uskon vahvasti, että tämä on lopun alkua. Miten kauan vielä, sitä en yritäkään arvailla.
Ihmistä on sanottu laumaeläimeksi tai sosiaaliseksi eläimeksi. Eikö se pidä sisällään myös fyysisen läsnäolon ilmeineen, eleineen, haluineen, vietteineen...
Mihinkä ihminen karvoistaan pääsisi? Eivät nuo alkukantaiset 'tunteet' mihinkään häviä, vaikka sähkö ihmisten välillä onkin nyt sähköä koneiden välillä, negatiivisin ja positiivisin hiukkasin. Joskus neutronein.
Ihminen on nostanut puhekykynsä, Sanat, jalustalle, ja kuvittelee nyt, että kommunikoidessaan pelkän merkkikielen avulla kykenee irtaantumaan itsestään, tunteistaan, tuntemuksistaan, toiveistaan, vieteistään...
Tämä ei ole 'oikein'. Tämä on vaikeaa. Kuinka paljon helpompaa olisikaan, kun voisi katsoa silmiin. Ojentaa käsi. Halata. Hymyillä. Ottaa askel taaksepäin. Kääntää selkä. Kävellä pois. Palata. Katsoa taas. Sanoitta.
Sanottua ei saa sanomattomaksi. Sellaista nappulaa ei ole.
Vain pätkiä ajatuksista.
Mayannaa väsyttää. Sen silmät vuotaa jo vettä nurkistaan ja se haukottelee. Se menee kohta nukkumaan. Se ei ole maaninen, ei depressiivinen, eikä orkkukaan ole lähellä. Sillä on uni. Se haluaa nähdä kauniita unia ja jatkaa tätä keskustelua unessa. Kauniisti.
Merkkinappula? Mutta hienoa, että vastasit näinkin hankalaan aloitukseen. Minulla kanssa tässä nyt kaikenlaista. Palataan.
Tuosta tekstistäsi olisin valmis allekirjoittamaan suurimman osan.
Ihmislaji on kuitenkin poikkeuksellinen verrattuna mihin tahansa muuhun eläinlajiin. Mikä on se jokin, joka tekee meistä hyvin erityisiä?
Monilla eläimillä, jopa pikkuriikkisillä hyönteisilläkin saattaa olla huomattavasti paremmat aistit, kuin meillä. Joku ötökkä näkee samaan aikaan eteen sivuille ja osan taakseen. Ihmisen on käännettävä päätään.
Monet eläimet haistavat, maistavat, tuntevat, kuulevat erittäin poikkeavasti suhteessa ihmiseen.
Silti olemme valmiita uskottelemaan aistiemme varassa olevan todellisuuden realitodellisuudeksi.
Näissä "harjoituksissa" joita käymme täällä virtuaalisuudessa saattaa ehkä sittenkin olla jokin mielekkyys, jota emme edes vielä välttämättä ymmärrä.
Mikään muu laji ei osaa, eikä kykene kirjoittamaan. Mikään muu laji ei voi tuottaa näin erityistä keskinäistä kommunikoimista, joka on ihmisen kielellisessä ilmaisussa.
Ymmärrämmehän kirjoja, monimutkaisia filosofisia, tieteellisiä ja taiteellisia teoksiakin.
Ihmisellä täytynee olla , se jokin perustarve luovaan kielelliseen ilmaisuun.
Sinäänsä on harmillista, että nettikeskustelu supistaa osittaisesti tätä hyvin erityistä ilmaisua. Joskus jotain keskustelua lukiessa jää miettimään; miksi vaikkapa hymy on vain :-) hymiö, kun se voitaisiin ilmaista kirjallisena; kaunis hymy, vieno hymy, hymy, joka leviää värähdellen saaden kasvot hehkumaan, silmissä nykähtelevä hymy jne.
Me emme näe täällä ilmeitä, emmekä eleitä, mutta saattaisimme ne silti kirjallisesti ilmaista muiden "nähtäviksi".
Tästä aiheesta saattaisi kirjoittaa vaikka ja kuinka, mutta katsotaan pääseekö keskustelu etenemään.
*kiinnostaisi minua ainakin*
-Se jokin on siellä, täällä sisällä. Ja sen mukaan tullaan ollaan ja mennään, kukin omalla tahollaan.
Tuo oli oivallisesti ilmaistu, noinhan se on.
Minä olen pähkäillyt ajautumista. Ajattelun ajautumista tai hivuttautumista jonnekkin johon pikkuminä ei haluaisi niiden menevän. Ajautumisen ajoissa kiininappaaminen on tosi mielenkiintoista, välillä nappaa, välillä ei. Joskus ajatuksilla on kuminauha ja ne palautuvat automaattisesti tarpeeksi kaukana harhailtuaan joskus niitä saa hakea ja juosta niiden perässä. Tuollaiset ajatukset kuin anti olla ja olkoot ovat tosi ikäviä ja niitä en halua päästää ajautumaan.
minulla on joskus nukkumaan käydessä. Kun tulee jokin ikävä asia mieleen juuri kun sulkee silmät, ei auta muu kuin kertakaikkiaan kieltää itseään ajattelemasta sitä. Muuten menee yöuni. Jos ajatus harhailee ikävien asioiden puolelle, 'tiuskaisen' itselleni mielessäni 'EI', ja keksin äkkiä jotain muuta ajateltavaa. Se toimii, tuo kuminauha minullakin, kun vähän nykäisee!
Teen usein sellaista työtä, jossa ajatusten olisi pysyttävä kasassa. Itse työ on hyvin yksinkertaista, tylsää ja puuduttavaa. Joudun siinä tehdessäni laskemaan esim. 4 kertaa kahteenkymmeneenviiten, ja muistamaan mikä noista neljästä kerrasta on meneillään. Kun sitä tekee vaikka kaksi tuntia putkeen, alkaa ajatus totisesti harhailla.... Joku kysyy vaikka kelloa ja toinen vastaa 'kymmentä vaille' - oitis kääntyy lasku ..14, 15, 16, 17, 10, 11, 12... Kun niitä omia numeroitaan toistelee vain mielessään ja ääneen puhuttu luku on aina voimakkaampi... On sitä tullut monet kerrat naurettua, että miten vaikeaa voi sataan laskeminen olla :D
Joskus joku ajatus on minulla niin voimakas, että se pyörii päässä aamusta iltaan. Saattaa olla jokin murhe tai odotettavissa oleva iloinenkin asia. Silloin yritän harhauttaa itseäni tarttumalla kirjaan. On se vaan uskomatonta, miten samaa romaanin sivua saattaa alusta joutua aloittamaan kolme-neljä kertaa, kun huomaa ajattelevansa taas aivan muuta eikä muista pätkääkään lukemastaan.
'Anti olla' ja 'olkoot' ovat kyllä yleensä luovuttamisen merkki... mutta aina ei ole muuta vaihtoehtoa. Voishan niitä lieventää vaikka lisäämällä jatkoa; antaa olla tällä kertaa, olkoon toistaiseksi? Vai tuleeko siinä samalla luvanneeksi itselleen jotain, josta sitten ei saakaan rauhaa?
Taidan olla harhateillä taas :D
on kai vain hymy. Se on ihan mukava, kertoo sellaisesta mukavasta olotilasta, se saa tekstiin sellaisen rennomman fiiliksen, mikä ei muuten tällä merkkikielellä välity. Joskus sillä voi olla merkityskin... tai ainakin kirjoittaja kuvittelee sillä olevan - ja kuvittelee, että lukija kuvittelee sen samoin. Ja onhan meillä mahdollisuus toisenlaiseenkin ilmaisuun: *hymyilee*, *virnistää*, *nauraa*, *hekottaa* jne.. Niitä tulee harrastettua joskus, mutta täytyy sanoa, että ei ole :) voittanutta, jos se osuu oikealle kirjoittajalle oikeaan paikkaan *nyt hymyilee*.
No juu... Ruumiinkieli on silti merkittävä osa viestintää, ei siitä pääse yli eikä ympäri, olipa vuosituhat mikä tahansa. Toki tämä kirjoittelu tuo vaihtelua ja on tavallaan haastavaakin, ja se, miksi reagoimme lukemaamme tällä palstalla kuten reagoimme (verenpaineen nousua, hymyilyä, tuhahtelua..) osoittaa, että pelkillä Sanoillakin on voimaa.
--
Hmm.. Mikä saa ihmislajin verrattuna muihin eläinlajeihin kuvittelemaan, että juuri me olemme se poikkeuksellinen laji? Miksi kuvittelemme, että me olemme 'parempia'? Mitä jos hämähäkki onkin aivan jotain muuta, kuin luulemme? Tai kivi?
Mukavimpia ovat ns rantapallo ajatukset, nekun pomppii mennen tullen silleen kevyesti. Sitte on kokkareisia ajatuksia ja aurinkoisia ja auvoisia. Limasiakin joskus.
ajatuksia? Kulkevat sitten klimpeissä, niinkuin mulla täällä sähkö.
Onko ne limaiset ajatukset ehkä niitä, jotka synnyttävät sammakoita?
Mutta eikö joku prinsessa joskus jossain sadussa pussannu jotain frogia.
Miten sulla sähköt klimpissä. Ravistele vähän.
frogit pussailee rinssejä.
Pitäis varmaan kilauttaa sähkömiehelle. Jos se osais tehdä piuhoista sopivan mittaiset, poistaa oikosulut ja asentaa varapäreet.
Wireless. Eikö se nyt olis sovellettavissa vaikka mihin elektroniikkaan, erotiikka on eri juttu, vai onko enää nykyään.
ei kyllä ole ihan just mun juttu, mutta wireless auttais varmaan monesti paremmin vireeseen. Äläkä ny sotke elektroniikkaa ja erotiikkaa keskenään, nehän on ihan sama asia, toinen on vaan väärin kirjoitettu.