Ei ole aikaa?

Ei ole aikaa? Sehän tarkoittaa ettei ole vapaa-aikaa, eikö niin?
Kuka määrää ajankäyttösi? Oletko oman aikasi herra vai annatko jonkun riistää itseäsi?
Meillä on kaikilla sama aika vuorokaudessa. Sen käytön ratkaisevat omat arvosi. Tuletko edes ajatelleeksi sitä..
30912
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Palsta-aikaani koettavat rajoittaa työnantaja, omaiset ja ystävät. Koetankin hiippailla hipihiljaa läppärille muiden sitä tietämättä. Paras yksityisyys palstarientoihin on löytynyt eriöstä. Ainoa haittapuoli siinä on ympäristön epäily jatkuvasta ripulista. Myös mielenterveyttä epäillään. Kukapa normaali sitä hekottelisi suureen ääneen istunnolla.

Äänestä
  • osaat ottaa aikasi.

    Äänestä

Ja vielä ajattelen ajan olemusta muutenkin. Toisaalta tuntuu, että aikaa on liikaa tuhlattavaksi toisarvoisiin juttuihin.

Aikaa ei kait ole ilman liikettä, joten tekisi hyvää elää kuin hidastetussa leffassa ja nauttia mahdollisimman pitkään kivoista asioista. Sitten tulisi ehkä samalla vältettyä ikäviä juttuja, mikäli ne ovat omista tekemisistä kiini.

Äänestä
  • ettet ehdi harkita mihin aikasi käytät? Joutilaisuus auttaa silloin.

    Äänestä

arvokkainta mitä meillä on. Siksi varkaat vievät ensiksi sen.

Äänestä
  • Ajan kuppaajamme saavat. Ehkä oman egon tukiaineita. Mitäpä muuta?

    Äänestä

  • Teemuna kirjoitti:

    Ajan kuppaajamme saavat. Ehkä oman egon tukiaineita. Mitäpä muuta?

    kyllä se huomio saa kovan hintalapun joka mediassa, tässäkin, ja toisaalta työnantaja markkinoi koko ajan asennetta että jos et ole käytettävissä 24/7 et ole oikein sitoutunut yrityksen arvoihin.

    Ja kun miettii sitä että jokaisella on samankokoiset aivot, joidenkin päähään mahtuu Nobelin verran uusia ajatuksia, toisen päähän taas pelkkää jääkiekkoa. Luulen että ero syntyy siitä mille aikasyöpölle periksi antaa. Ja tosiaan, lätkäpelaajat tienaavat enemmän kuin tutkijat, huomioarvo se siinä vaikuttaa.

    Äänestä

  • varsinainen pointti. Aika = elämämme.

    Äänestä

annoin kaiken aikani muille,mutta nyt olen oppinut omimaan sitä myös itselleni..:)

Äänestä
  • nyt. Useat huomaavat tuon liian myöhään.

    Äänestä

se tarkoittaa että ihminen on saamaton, hidas ja laiska. Kuulun itse tuohon ryhmään. Ihmiset joilla on aikaa ovat reippaita, aikaansaavia ja pirtsakoita yksilöitä.
Ihmiset joilla on loputtomasti aikaa ovat oman elämänsä herroja ja herrattaria ja heillä ei ole mitään muuta tekemistä kuin tuhlata aikaa joka kuitenkin on rajoitettu luonnonvara.

Äänestä
  • kieli poskessa kait heitit tämän;)
    Uskon,että taiteellisuuteen taipuvat ihmiset ovat jossain määrin pulassa ajan kanssa.
    Inspiraatiot kulkevat omia polkujaan ja niihin tarvitsee aikaa joka ottaa minuutin sieltä ja tunnin toisaalta.
    Täysin ymmärrettävää,ettei lauantain siivouspäivä ole kohdillaan,jos inspis iskee:)
    Siihen kun laittaa päälle vielä leipätyön niin taatusti kellosta puuttuu se toinenkin kierros.

    Kukahan määrittelee mitä on se aikaansaavan ihmisen proto?

    Äänestä

  • jane.london kirjoitti:

    kieli poskessa kait heitit tämän;)
    Uskon,että taiteellisuuteen taipuvat ihmiset ovat jossain määrin pulassa ajan kanssa.
    Inspiraatiot kulkevat omia polkujaan ja niihin tarvitsee aikaa joka ottaa minuutin sieltä ja tunnin toisaalta.
    Täysin ymmärrettävää,ettei lauantain siivouspäivä ole kohdillaan,jos inspis iskee:)
    Siihen kun laittaa päälle vielä leipätyön niin taatusti kellosta puuttuu se toinenkin kierros.

    Kukahan määrittelee mitä on se aikaansaavan ihmisen proto?

    vaikka yritänkin pysyä pokkana. Mutta toisaalta...
    Jos vaan koettaa kasvaa isoksi ja keksiä mitä sitä tekisi niin pitäisi kuitenkin olla nopeampi... ei, kyllä se on hitaudesta kiinni. Täytyy olla niin.

    Täydellisen ihmisen prototyyppi on valmistumassa täydellisen ihmisen prototyyppitehtaassa. Vielä puuttuu muutama viimeinen hienosäätö kuten ajankäyttö, ihmissuhteiden hallinta, tunteiden hallinta, empatia. Ei siis olla enää kaukana lopullisesta täydellisestä ihmisestä. Pölynimuria osaa jo käyttää muttei tyhjentää pölypussia.

    Äänestä

  • voiko aikaa tuhlata? Menee mihin menee ja lisää tulee.

    Äänestä

  • jane.london kirjoitti:

    kieli poskessa kait heitit tämän;)
    Uskon,että taiteellisuuteen taipuvat ihmiset ovat jossain määrin pulassa ajan kanssa.
    Inspiraatiot kulkevat omia polkujaan ja niihin tarvitsee aikaa joka ottaa minuutin sieltä ja tunnin toisaalta.
    Täysin ymmärrettävää,ettei lauantain siivouspäivä ole kohdillaan,jos inspis iskee:)
    Siihen kun laittaa päälle vielä leipätyön niin taatusti kellosta puuttuu se toinenkin kierros.

    Kukahan määrittelee mitä on se aikaansaavan ihmisen proto?

    ja aikaansaavuus. Siinä voi olla vuosienkin mittainen jakso. Kaikki huolella käytettyjä hetkiä.

    Äänestä

  • tempus kirjoitti:

    voiko aikaa tuhlata? Menee mihin menee ja lisää tulee.

    on kai vaan omassa päässämme ja silloinkin arvioimme yleensä toisen elämän tuhlattua aikaa. Sekin arvio taitaa perustua omaan käsitykseemme ja oman kultturimme käsitykseen siitä mikä on tuhlaamista ja mikä ei. Onko tietokonepelaamiseen mennyt aika tuhlattua vai onko sillä joku sosionominen tilaus? Onko auringonotto ajan tuhlaamista vai onko sillä joku suurempi tarkoitus? Terveyttähän siitä ei saa vaikka haluaisimme niin kuvitella. Kumpi esimerkeistä on parempi? Kummasta opimme enemmän käyttämään aikaa paremmin?
    Hmm... alkaa mennä niin syvälliseksi että näppäimistöt kuluvat ja aikaa tuhlaantuu. Ja Jäniskin pelmahti sisään. Kai sille on salaattia taas annettava. Kuuntelee niin kiltisti tuossa tuijottavassa asennossaan. Kyllä sen ymmärrän, ulkona jo kylmä on, -7C näyttää mittari. Näin kylmällä en viitsi käyttää aikaa sen lisäopetuksiin.

    Äänestä

Määrittää pitkälti omat halut ja himot. Tukka putella pitkin uraa, siitä vaan. Hyvä juttu, mutta, mutta. Useamman kerran olen ollut kuuntelemassa 'fiksujen' ihmisten luentoja ajankäytöstä lähinnä työelämän näkökulmasta. Ehkä niistä jotain on siviiliinkin siirrettävissä, ainakin tietty järjestelmällisyys ja kaaoksen hallinta.

Sinänsä ilmaisu -ajankäyttö- kuulostaa jotenkin retooriselta.

Äänestä
  • noille ihmisille jotka juoksevat uraputken perässä ja huomaavat myöhemmin ettei jäänyt mitään käteen. Vähän omaisuutta, mikä hieman rauhoittaa, mutta hukattu elämä takana ja kiire saada vanhemmalla iällä elämänsyrjästä kiinni huomatakseen että olisi pitänyt sittenkin elää aikaisemmin.
    Vieressä on toki 5 kiloeuron kännykkä, pihalla vene jolla ei ehdi/viitsi veneillä ja tallissa viime vuosikymmeneltä oleva Saksasta tuotu entinen loistoauto. Sillä nyt ei justiinsa voi ajaa ku kone vetelee viimeisiään ja kuluttaa polttoainettakin kun hevonen tuplarattailla ja suurin osa rahoista on mennyt korjauksiin aiemmin. Omakotitalossa voi sentään edullisesti asua ja avioerolapset käyvät kerran kuussa.

    Tätä nauramista en siis julkisesti tunnusta vaan otan arkinaamarin esille ja nyökyttelen päätäni hyväksyvästi: - On sulla ollut loistava ura, kyllä siinä on jälkipolvilla kova kunnioitus työnsankaria kohtaan.

    Mielessäni ajattelen tulevaa taistelua talosta perinnönsaajien kesken.

    Äänestä

  • Kuunkulkija- kirjoitti:

    noille ihmisille jotka juoksevat uraputken perässä ja huomaavat myöhemmin ettei jäänyt mitään käteen. Vähän omaisuutta, mikä hieman rauhoittaa, mutta hukattu elämä takana ja kiire saada vanhemmalla iällä elämänsyrjästä kiinni huomatakseen että olisi pitänyt sittenkin elää aikaisemmin.
    Vieressä on toki 5 kiloeuron kännykkä, pihalla vene jolla ei ehdi/viitsi veneillä ja tallissa viime vuosikymmeneltä oleva Saksasta tuotu entinen loistoauto. Sillä nyt ei justiinsa voi ajaa ku kone vetelee viimeisiään ja kuluttaa polttoainettakin kun hevonen tuplarattailla ja suurin osa rahoista on mennyt korjauksiin aiemmin. Omakotitalossa voi sentään edullisesti asua ja avioerolapset käyvät kerran kuussa.

    Tätä nauramista en siis julkisesti tunnusta vaan otan arkinaamarin esille ja nyökyttelen päätäni hyväksyvästi: - On sulla ollut loistava ura, kyllä siinä on jälkipolvilla kova kunnioitus työnsankaria kohtaan.

    Mielessäni ajattelen tulevaa taistelua talosta perinnönsaajien kesken.

    Sulla on melkein mun luonne. Paitsi, että minä en varasta. Okei ja enivei, olet varmaan tämän lentävän lauseen useasti kuullut. Kuitenkin tuossa kirjoittamassasi oli kotoisaa niin paljon, että kippis sulle!

    Äänestä

  • että minulle tulisi ajankäyttöstressi vasta sitten, kun kuulisin miten tehokkaasti aikani voisin käyttää tämän nykyisen tehottomuuden sijaan. Mutta mitä mä sillä tiedolla tekisin?

    Rappiolla on hyvä olla, ei huolet paina, ei rasitu polla.. *lauleskelee*

    Äänestä

  • Teemuna kirjoitti:

    Sulla on melkein mun luonne. Paitsi, että minä en varasta. Okei ja enivei, olet varmaan tämän lentävän lauseen useasti kuullut. Kuitenkin tuossa kirjoittamassasi oli kotoisaa niin paljon, että kippis sulle!

    ja minäkään en varasta. On opetettu jo kotona pienestä pitäen.

    Jos aikoo kiivetä yhteiskunnan rappusia niin pitäisi kait ottaa leikkimielinen asenne ja pitää sitä vaan jonkinlaisena pelinä. Hermoja ei saa menettää eikä ottaa stressiä mistään asiasta joka menee pieleen ja mille on jo tehty kaikki voitava. Asia on vaan tyrkkäistävä syrjään. Itse menestyin kohtalaisesti noilla ajatuksilla ja älysin ajoissa hypätä pois kyydistä. Oli loistava päätös eikä kaduta hetkeäkään.

    Monta kertaa on tullut nähtyä ihmisiä jotka taistelevat jonnekkin eläkeikään saakka tuossa hullunmyllyssä. Ne ovat niitä työn sankareita. Luultavasti heitä tarvitaan johonkin suurempaan missioon, en vaan keksi mihin. Heille ajankäyttö on suuri asia ja tuntevat itse tekevänsä jotain korvaamatonta. Voi olla että ajatukseni on kieroontunutta, paha sanoa, en kuitenkaan heille mene sanomaan näitä.

    Firmat ovat kasvottomia, ne eivät ole osa omaa elämäämme ellemme satu omistamaan sellaista firmaa. Olemme töissä rahan takia mikä ei tarkoita huonosti tehtyä tai aloitteetonta työtä.
    Tästä tulemme jouheasti ihmisen olemuksen sunnittelemattomuuteen ja sattumanvaraisuuteen tällä planeetalla. Uskonkin siihen että jos riittävän paljon ihmisiä huomaa tuon olisi täällä kaikilla kliffempaa. Ei tarvitsisi stressata elämän tarkoituksella jos sitä ei ole. Voisi elää täyttä elämää. Ottaa siitä irti kaikki mitä on otettavissa.

    Äänestä

  • mayanna kirjoitti:

    että minulle tulisi ajankäyttöstressi vasta sitten, kun kuulisin miten tehokkaasti aikani voisin käyttää tämän nykyisen tehottomuuden sijaan. Mutta mitä mä sillä tiedolla tekisin?

    Rappiolla on hyvä olla, ei huolet paina, ei rasitu polla.. *lauleskelee*

    mieleen karaokevideolla esiintyvä entinen kokki Kari joka sen lisäksi että näytteli loistavasti ja osuvasti tuon pätkän, siirtyi musiikkielämän palvelukseen. On hyvä laulaja ja soittaja, mitähän hänellekin kuuluu takavuosina maanantaisin Linnanmäen kallioilla vietettyjen musiikkiöiden jälkeen... Kuun loistaessa lämpiminä kesäöinä soitimme siellä elävää musiikkia. Akustiikka oli fantastinen.

    Äänestä

tuntuu siltä, etten ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisin.

Sama aika juu... tosin joillekin riittää 7 tunnin yöuni, kun minä tarvitsen 8 tuntia. Joillakin on työmatka päivässä eestaas 10 minuuttia, kun minulla menee reilu tunti. Siinä on jo pari tuntia vuorokaudessa eroa, viikossa puolen vuorokautta.
Yh-äippänä illat ovat lasten kanssa tosi lyhyitä, petiin on muksut saatava ajoissa, nuorempi herätettävä aamukuudelta. Aika on kortilla... kellokortilla.
Tosin sitten olen luopunut 'liiasta' rahasta ja olen vapaaehtoisesti pätkätyöläinen. Se sopii tähän elämäntilanteeseen, näin saan olla osan vuodesta enemmän lasteni kanssa. Silloin minulla on heille, ei mitään trendikästä tehokasta laatu-aikaa, vaan Aikaa Olla Läsnä.

Ehkäpä ensi vuonna on aika tehdä toisin.

Äänestä
  • mutta onhan sulla omaa ajatusaikaa vaikkapa työmatkat. Tai osan vuotta enemmän aikaa siihen mitä haluat tehdä.

    Tuntuuko että olet ajan tai kellokortin orja?

    Äänestä

  • tempus kirjoitti:

    mutta onhan sulla omaa ajatusaikaa vaikkapa työmatkat. Tai osan vuotta enemmän aikaa siihen mitä haluat tehdä.

    Tuntuuko että olet ajan tai kellokortin orja?

    oikeastaan... Olen omilla valinnoillani yrittänyt irti kellontuijottamisesta. Yritän tulla myös toimeen ilman kalenteria, tosin joskus on pakko merkkailla, kun tulee monta asiaa lyhyen ajan sisään. Kalenterittomana elämisestä tosin seuraa, etten muista kenenkään merkkipäiviä ja saatan mennä kokoukseen viikon etuajassa. Olen todella huono aikatauluttaja, ja ajankäytön suunnittelu on minulla hyvin suurpiirteistä. Joskus sitten saattaa pikku kiire yllättää, mutta en siitä yleensä hepuleita ota. Osaan lorvia ja sulkea silmät kellolta, mutta osaan myös pistää tuulemaan - ainakin omasta mielestäni :)

    Tässä ajassa olisi helppo jäädä ajan orjaksi. Välillä tuntuu pahalta seurata vierestä tuttavaperheen matalalentoa harrastuksesta toiseen ja sinkoilua kahden mökin ja omakotitalon välillä. Olen siitä onnellisessa asemassa, että omat harrastukseni ovat kotona, voin harrastaa samalla kun olen lapsilleni läsnä. Esikouluikäinen poika ei vielä harrasta mitään (ehkäpä sitten ensi vuonna), tytär käy nuorten taidepiirissä, kokkikerhossa ja saksan kielen kerhossa, harrastukset ovat tässä kylillä. Luulenpa että ne ovat nuo lasten urheiluharrastukset, jotka eniten vievät perheen mennessään oravanpyörään.

    Juu, kyllä minä olen kiireinen välillä. On vielä sellainen vika, että en oikein osaa kieltäytyä, kun johonkin pyydetään. Suuri helpotus oli kuitenkin, kun jäin pois nuorisoseuratoiminnasta.

    Silloin kun kiire tulee jostain sellaisesta, jonka tekemisestä nauttii, sitä ei oikeastaan ajattele negatiivisesti. Minun kiireeni on enimmäkseen sellaista :)

    Äänestä

tempus itse kokee aloittamansa aiheen ja kommentoinnit siihen.

Äänestä
  • Tuota joo ootinkin :)

    Oon käyttäny aikan tännää ihan muuhun ku vartoomaan sivujen aukomista :DDD

    Tulee tulee vastinetta kuhan et pitkästy ;)

    Kommentit on varmaan ihan hyviä!

    Äänestä

  • voi nähdä, tuntea, koskea tai kuulla. Onhan se silti jotain konkreettista. On aikaa jota seuraamme ja aikaa joka muuttaa meitä.

    Vastauksiin meni 23 min. Eniro yritti varastaa siitä yli puolet mutta minä käytin sen itse, luin ja ajattelin koko ajan :)

    Kommenttinne olivat erinomaisia.

    Äänestä

olen usein ajatellut aikaa. Onnekseni pystyn aikatavalla itsenäisesti suunnittelemaan oman ajankäyttöni sen jälkeen kun hyppäsin pois uraputkesta:)

Vähemmän töitä, vähemmän palkkaa, mutta enemmän sielunrauhaa ja mahdollisuuksia ottaa lunkisti. Kun arvojaan ei aseta periaattella "vähintäin puolta parempi kuin naapuri" on kohtuullisen helppo elää.

Äänestä
  • Tunne omasta ajanhallinasta antaa nimenomaan sielunrauhaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tempus kirjoitti:

Ei ole aikaa? Sehän tarkoittaa ettei ole vapaa-aikaa, eikö niin?
Kuka määrää ajankäyttösi? Oletko oman aikasi herra vai annatko jonkun riistää itseäsi?
Meillä on kaikilla sama aika vuorokaudessa. Sen käytön ratkaisevat omat arvosi. Tuletko edes ajatelleeksi sitä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu