Uudistus meni

Pöljä autoverouudistus sanon minä! Lähes kaikki autot halpenee isokoneisimpia malleja lukuunottamatta. Nykyisten alemman kokoluokan citymaastureiden myynti vaan kiihtyy vaikka se on luonnon kannalta typerää. Hinta-ale pikkuautoluokan 1.0-koneisissa on olemattoman niukka, eli ihmiset ostavat tarpeisiinsakin nähden jatkossa yhä isomman auton -ja päästöt nousee.

Valtiovalta uhkaakin nostaa jatkossa lisää polttoaineveroja jos päästöt eivät lähde laskuun. Kilometriverotus otettaneen myös käyttöön lähivuosina, se perustuu gps-tekniikkaan.

Tähän saakka verouudistus ei hyödytä luontoa eikä hidasta ilmastomuutosta.
5970
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Huomasin myös suureksi ihmeekseni että yksikään 2.0l bensakoneella varustetut SUV ei kallistunut ainakaan niin paljoa että sillä olisi mitään merkitystä.

Vielä oudompaa oli se että 2,4l bensakoneella varustettu 170hv V70 Volvo näyttää olevan SE auto jonka ympärille laskukaava oli rakennettu. Tuo tuntuu edustavan sellaistan normiautoa jonka hinta manuaalilla jätettiin just ennalleen. Varsinaistan ympäristönsuojelua joo..

Suhteessa nuo tietenkin muuttuivat kalliimmiksi koska lähes kaikkien muiden bensakoneisten perheautojen hinta putosi.

Monet suositut SUV:t kuitenkin halpenivat jopa useita tonneja 2.0l bensakoneella (Honda Toyota) jolloin ne todellisuudessa muuttuivat jopa houkuttelevammiksi vaihtoehdoiksi kuin monet samat tilat tarjoavat perhefarkut joiden hinta ei välttämättä pudonnut kuin tonnin.

Äänestä
  • Eipä tuollainen hinnanalennus litraisessa pienautossa aiheuta mitään ostoryntäystä.

    Vähän ajattelin uuden kauppakassin hankintaa vanhan -88 Accordin tilalle --- ennen verouudistuksen sisällön selkiämistä.

    Minlta ainakin meni vaihtointo alennuksen surkeuden kuultuani.

    Äänestä

  • kuin 800 euroa kirjoitti:

    Eipä tuollainen hinnanalennus litraisessa pienautossa aiheuta mitään ostoryntäystä.

    Vähän ajattelin uuden kauppakassin hankintaa vanhan -88 Accordin tilalle --- ennen verouudistuksen sisällön selkiämistä.

    Minlta ainakin meni vaihtointo alennuksen surkeuden kuultuani.

    et sillee.

    Äänestä

  • Tämähän johtuu siitä että nämä pikku-SUVit (CR-V, RAV4 jne) eivät juuri ole sen pahempia ympäristölle kuin vastaavat perheautot samalla moottorilla.

    On kumma että kun otetaan Honda Civicin alusta, korotetaan maavara 5cm, laitetaan päälle vähän erinäköinen (käytännöllisempi) kori ja laitetaan takapyörätkin vetämään niin luonnonystävät näkevät punaista. Niiden pitäisi maavaran sijaan katsoa päästöjä, jolloin esim. mainitsemasi Volvo V70 on huomattavasti pahempi kuin CR-V. Mutta sitä ei kukaan hauku koska sellainenhan kaikilla lintubonggareilla on..

    Äänestä

Aivan sama miten se uudistus menee välirahat pysyy samoina...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


persiilleen kirjoitti:

Pöljä autoverouudistus sanon minä! Lähes kaikki autot halpenee isokoneisimpia malleja lukuunottamatta. Nykyisten alemman kokoluokan citymaastureiden myynti vaan kiihtyy vaikka se on luonnon kannalta typerää. Hinta-ale pikkuautoluokan 1.0-koneisissa on olemattoman niukka, eli ihmiset ostavat tarpeisiinsakin nähden jatkossa yhä isomman auton -ja päästöt nousee.

Valtiovalta uhkaakin nostaa jatkossa lisää polttoaineveroja jos päästöt eivät lähde laskuun. Kilometriverotus otettaneen myös käyttöön lähivuosina, se perustuu gps-tekniikkaan.

Tähän saakka verouudistus ei hyödytä luontoa eikä hidasta ilmastomuutosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu