laittaa tänne muistutukseksi mitä Raamattu puhuu uudestisyntymisetä.
Jumala sinua auttakoon joka laitoit aloituksesi "teologi" nimim. järkyttävän iskulyönnin Jumalan kansaa kohtaan.
Omat puheesi viittaavat siihe että olet nielaissut menestyteologian ja se henki on järkyttävä!
Tässä sinulle joka aloitit ja myös muillekkin asiasta kiinnostuneille, teksti on pitkä jota pyydän anteeksi jo etukäteen.
Ovatko vastasyntyneet lapset taivaskelpoisia? Jos ovat, millä perusteella? Jos eivät, mitä heille pitäisi tehdä, että tulisivat?
Aihetta on syytä käsitellä kahdesta syystä. Ensiksi, jos asiasta ei ole tietoa, lapsen sairastuessa isän ja äidin saattaa täyttää huoli. Vaikka tämän päivän ihminen ei ehkä asennoidu lapsen autuuteen niin kuin menneet sukupolvet, hän saattaa epävarmana kysellä: Jos vaikka lapseni sattuisi kuolemaan, miten hänen käy? Periikö hän iankaikkisen elämän? Toiseksi lohduttajan sanat voivat olla keveästi perusteltuja: Lapsihan on viaton, ole huoleti. Syvällä sisimmässä voi kuitenkin olla epävarmuus. Siksi ihan opillinen tarkastelu on tarpeen.
Lapsi perii turmeluksen
Koko ihmisrotu oli numerollisesti läsnä Aadamissa. Kun Aadam teki syntiä ja turmeltui, koko ihmiskunta teki hänessä syntiä ja turmeltui. Aadam luotiin Jumalan kaltaiseksi (1. Moos. 5:1) mutta syntiinlankeemuksen jälkeen Aadamille syntynyt poika oli langenneen Aadamin kaltainen (1. Moos. 5:3). Syntiinlankeemuksessa Jumalan kirkkaus hävisi ihmisestä, ja langenneen ihmisen jälkeläiset ovat siitä lähtien syntyneet ilman kirkkautta.
Mikä lihasta on syntynyt, on liha, sanoi Jeesus (Joh. 3:6). Jeesus ei käytä tässä sanaa liha ruumis- tai ihmiskunta-mielessä, vaan kuvaamaan hengellistä tilaa. Jeesus syntyi syntisen lihan kaltaisuudessa (Room. 8:3); me olemme syntistä lihaa. Paavali sanoo saman asian näin: ”Minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen ja ettei minussa, se on minun lihassani asu mitään hyvää” (Room. 7:14,18). Ihminen syntyessään perii tämän hyvän puutteen, turmeluksen.
Langenneesta ihmisestä syntyessään lapsi ei peri vain lihallista tilaa, ilman kirkkautta olevaa olemusta, vaan myös lihallisen mielen, joka vastustaa Jumalaa. Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sanoo Raamattu (Room. 8:7, ks. Kol. 1:21). Siksi ihminen on varttuessaan lihan vallassa (Room. 8:5). Hänessä on asuva synti (Room. 7:17), joka herättyään muuttuu toimivaksi synniksi. Eli ihmisessä on jo syntyessään synnin siemen, josta sitten kasvaa tekosyntien monihaarainen ohdake. Tai toista kuvaa käyttääkseni ihmisessä on pedon luonto uinuvana. Myöhemmin se herää ja teettää pedon tekoja. Tätä sanotaan perisynniksi.
Lapsi ei enää peri perisynnin syyllisyyttä
Perisynnissä on kaksi puolta: turmelus ja syyllisyys. Molemmat ovat kollektiivisia, kaikkia koskevia. Seuraava vertaus on huono, mutta kuvaa vähän asiaa. Jos tuhoeläimet, esimerkiksi rotat, päätetään hävittää joltakin alueelta, tuomion saavat nekin tuholaiset, jotka eivät ole vielä tehneet tuhotekoja, koska kuuluvat tuholaisen heimoon. Syyllisyys on kollektiivinen. Ihmiskunta alkoi tuhota Jumalan tekoja ja sen ylle lankesi Jumalan tuomio (Room. 5:18a). Lapset syntyivät tuomionalaiseen maailmaan.
Tilanne muuttui ratkaisevasti ristillä. Jeesus kantoi ja sovitti ristillä kollektiivisen syyllisyyden. Näin hän poisti perisynnin syyllisyyden. Raamattu sanoo asiasta mm. näin:
- Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! (Joh. 1:29). Jeesus sovitti kaikki synnit, otti pois koko syntikuorman.
- Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi (Room. 5:18).
- Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan (2. Kor. 5:19).
Nyt lapsi syntyy sovitettuun maailmaan. Sovitus koski taannehtivasti myös ennen ristiä tehtyjä syntejä (Room. 3:25, 5:8, 4:6,7). Perisynnin syyllisyys ei enää periydy. Lapset ovat autuaita Jeesuksen sovitustyön tähden ilman mitään toimenpiteitä.
Peritty turmelus langettaa jokaisen
Kun peritty turmelus, ihmisessä asuva synti, herää, se muuttuu toimivaksi synniksi ja teettää synnillisiä tekoja. Ihminen on sekä fyysisen että hengellisen kuoleman leimaama jo syntyessään, ja perisynnin pettämänä kaikki tekevät syntiä (Room. 3:23, 5:12). Synnintekijä siirtyy jälleen Jumalan vihan alle (Joh. 3:36, Ef. 2:3). Sieltä hänet pelastaa vain omakohtainen usko (Joh. 3:18).
Ihminen tuomitaan tekojen mukaan (Ilm. 20:12). Pahin teko on epäusko, Jumalan pelastustarjouksen torjuminen. Jeesus sovitti ristillä myös kaikki tekosynnit. Jumalan pelastustahto on sama kaikkia kohtaan (1. Tim. 2:4) mutta Jumalan pelastusarmo ei ole vastustamaton. Se voidaan Jumalan herättämän uskon avulla ottaa vastaan, mutta myös torjua. Siksi kukaan ei voi pelastua vastaanottamatta uskon kautta Kristusta, mutta tämä koskee tietoiseen ikään tulleita.
Mikä on kasteen paikka?
Perisyntiongelmaan on usein esitetty ratkaisuksi sylilapselle suoritettua kastetta. Mutta kaste ei pese pois perisynnin turmelusta eikä syyllisyyttä, sillä se ei ole lihan saastan poistamista (1. Piet. 3:21). Syyllisyys on jo poistettu, uskoontulossa ihminen pelastuu synnin orjuudesta ja turmelus poistetaan lopullisesti ylösnousemuksessa.
Uskoontulleessa ihmisessäkin kuitenkin vaikuttaa syntiturmelus, lihallinen mieli, edelleen, niin ettei hän rakasta Jumalaa kaikesta sydämestään, kaikesta sielustaan, kaikesta mielestään ja kaikesta voimastaan. Näin uskovanakaan hän ei pelastu lain täyttämisen kautta, vaan tarvitsee lahjavanhurskauden joka päivä. Sen turvissa hän pyhittyy Hengen vaikutuksesta kohti sitä korkeaa asemaa, johon hänet on vanhurskauttamisessa jo asetettu.
Kaste on hyvän omantunnon pyytämistä (1. Piet. 3:21). Kaste kuuluu siihen ikään, jolloin omatunto ei ole enää uinuvassa tilassa, vaan toimii ja on tullut pahaksi. Ihminen ymmärtää evankeliumin ja osaa pyytää hyvää omaatuntoa tai vastata Jumalan pyyntöön. Stanley M. Hortonin ym:n mukaan Pietarin tekstissä olevaa pyyntö-sanaa roomalaiset käyttivät senaatin hyväksynnästä, kun joku pyysi sitä. Mahdollisesti myös silloin, kun senaatti puolestaan pyysi vastausta, jonka kysytty antoi. Kysymyksessä on siis sekä pyyntö että vastaus, siksi toiset käännökset puhuvat pyytämisestä ja toiset vastaamisesta. Joka tapauksessa kasteeseen sovellettuna kysymys on tietoisen omantunnon kommunikoinnista Jumalan kanssa.
Kaste ei muuta uinuvaa omaatuntoa miksikään; ei puhdista sitä eikä tuo sinne uskoa tai tahtoa elää Jumalan tahdon mukaan. Vedenpaisumuksen antama vertauskuva valaisee asiaa (1. Piet. 3:20,21). Varsinaisesti vesi ei pelastanut Nooan perhekuntaa, vaan arkki, johon mentiin ensin. Vesi pelasti vain arkissa olevat. Tämän mukaan kaste kuuluu sille, joka on ensin uskon kautta mennyt Kristukseen. Uskoontulleelle kasteesta on hyötyä, mutta ei lapselle. Lapsi on autuas ilman kastetta, ei oman viattomuutensa, vaan Jeesuksen uhriveren perusteella.
Jumala sinua auttakoon joka laitoit aloituksesi "teologi" nimim. järkyttävän iskulyönnin Jumalan kansaa kohtaan.
Omat puheesi viittaavat siihe että olet nielaissut menestyteologian ja se henki on järkyttävä!
Tässä sinulle joka aloitit ja myös muillekkin asiasta kiinnostuneille, teksti on pitkä jota pyydän anteeksi jo etukäteen.
Ovatko vastasyntyneet lapset taivaskelpoisia? Jos ovat, millä perusteella? Jos eivät, mitä heille pitäisi tehdä, että tulisivat?
Aihetta on syytä käsitellä kahdesta syystä. Ensiksi, jos asiasta ei ole tietoa, lapsen sairastuessa isän ja äidin saattaa täyttää huoli. Vaikka tämän päivän ihminen ei ehkä asennoidu lapsen autuuteen niin kuin menneet sukupolvet, hän saattaa epävarmana kysellä: Jos vaikka lapseni sattuisi kuolemaan, miten hänen käy? Periikö hän iankaikkisen elämän? Toiseksi lohduttajan sanat voivat olla keveästi perusteltuja: Lapsihan on viaton, ole huoleti. Syvällä sisimmässä voi kuitenkin olla epävarmuus. Siksi ihan opillinen tarkastelu on tarpeen.
Lapsi perii turmeluksen
Koko ihmisrotu oli numerollisesti läsnä Aadamissa. Kun Aadam teki syntiä ja turmeltui, koko ihmiskunta teki hänessä syntiä ja turmeltui. Aadam luotiin Jumalan kaltaiseksi (1. Moos. 5:1) mutta syntiinlankeemuksen jälkeen Aadamille syntynyt poika oli langenneen Aadamin kaltainen (1. Moos. 5:3). Syntiinlankeemuksessa Jumalan kirkkaus hävisi ihmisestä, ja langenneen ihmisen jälkeläiset ovat siitä lähtien syntyneet ilman kirkkautta.
Mikä lihasta on syntynyt, on liha, sanoi Jeesus (Joh. 3:6). Jeesus ei käytä tässä sanaa liha ruumis- tai ihmiskunta-mielessä, vaan kuvaamaan hengellistä tilaa. Jeesus syntyi syntisen lihan kaltaisuudessa (Room. 8:3); me olemme syntistä lihaa. Paavali sanoo saman asian näin: ”Minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen ja ettei minussa, se on minun lihassani asu mitään hyvää” (Room. 7:14,18). Ihminen syntyessään perii tämän hyvän puutteen, turmeluksen.
Langenneesta ihmisestä syntyessään lapsi ei peri vain lihallista tilaa, ilman kirkkautta olevaa olemusta, vaan myös lihallisen mielen, joka vastustaa Jumalaa. Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sanoo Raamattu (Room. 8:7, ks. Kol. 1:21). Siksi ihminen on varttuessaan lihan vallassa (Room. 8:5). Hänessä on asuva synti (Room. 7:17), joka herättyään muuttuu toimivaksi synniksi. Eli ihmisessä on jo syntyessään synnin siemen, josta sitten kasvaa tekosyntien monihaarainen ohdake. Tai toista kuvaa käyttääkseni ihmisessä on pedon luonto uinuvana. Myöhemmin se herää ja teettää pedon tekoja. Tätä sanotaan perisynniksi.
Lapsi ei enää peri perisynnin syyllisyyttä
Perisynnissä on kaksi puolta: turmelus ja syyllisyys. Molemmat ovat kollektiivisia, kaikkia koskevia. Seuraava vertaus on huono, mutta kuvaa vähän asiaa. Jos tuhoeläimet, esimerkiksi rotat, päätetään hävittää joltakin alueelta, tuomion saavat nekin tuholaiset, jotka eivät ole vielä tehneet tuhotekoja, koska kuuluvat tuholaisen heimoon. Syyllisyys on kollektiivinen. Ihmiskunta alkoi tuhota Jumalan tekoja ja sen ylle lankesi Jumalan tuomio (Room. 5:18a). Lapset syntyivät tuomionalaiseen maailmaan.
Tilanne muuttui ratkaisevasti ristillä. Jeesus kantoi ja sovitti ristillä kollektiivisen syyllisyyden. Näin hän poisti perisynnin syyllisyyden. Raamattu sanoo asiasta mm. näin:
- Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! (Joh. 1:29). Jeesus sovitti kaikki synnit, otti pois koko syntikuorman.
- Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi (Room. 5:18).
- Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan (2. Kor. 5:19).
Nyt lapsi syntyy sovitettuun maailmaan. Sovitus koski taannehtivasti myös ennen ristiä tehtyjä syntejä (Room. 3:25, 5:8, 4:6,7). Perisynnin syyllisyys ei enää periydy. Lapset ovat autuaita Jeesuksen sovitustyön tähden ilman mitään toimenpiteitä.
Peritty turmelus langettaa jokaisen
Kun peritty turmelus, ihmisessä asuva synti, herää, se muuttuu toimivaksi synniksi ja teettää synnillisiä tekoja. Ihminen on sekä fyysisen että hengellisen kuoleman leimaama jo syntyessään, ja perisynnin pettämänä kaikki tekevät syntiä (Room. 3:23, 5:12). Synnintekijä siirtyy jälleen Jumalan vihan alle (Joh. 3:36, Ef. 2:3). Sieltä hänet pelastaa vain omakohtainen usko (Joh. 3:18).
Ihminen tuomitaan tekojen mukaan (Ilm. 20:12). Pahin teko on epäusko, Jumalan pelastustarjouksen torjuminen. Jeesus sovitti ristillä myös kaikki tekosynnit. Jumalan pelastustahto on sama kaikkia kohtaan (1. Tim. 2:4) mutta Jumalan pelastusarmo ei ole vastustamaton. Se voidaan Jumalan herättämän uskon avulla ottaa vastaan, mutta myös torjua. Siksi kukaan ei voi pelastua vastaanottamatta uskon kautta Kristusta, mutta tämä koskee tietoiseen ikään tulleita.
Mikä on kasteen paikka?
Perisyntiongelmaan on usein esitetty ratkaisuksi sylilapselle suoritettua kastetta. Mutta kaste ei pese pois perisynnin turmelusta eikä syyllisyyttä, sillä se ei ole lihan saastan poistamista (1. Piet. 3:21). Syyllisyys on jo poistettu, uskoontulossa ihminen pelastuu synnin orjuudesta ja turmelus poistetaan lopullisesti ylösnousemuksessa.
Uskoontulleessa ihmisessäkin kuitenkin vaikuttaa syntiturmelus, lihallinen mieli, edelleen, niin ettei hän rakasta Jumalaa kaikesta sydämestään, kaikesta sielustaan, kaikesta mielestään ja kaikesta voimastaan. Näin uskovanakaan hän ei pelastu lain täyttämisen kautta, vaan tarvitsee lahjavanhurskauden joka päivä. Sen turvissa hän pyhittyy Hengen vaikutuksesta kohti sitä korkeaa asemaa, johon hänet on vanhurskauttamisessa jo asetettu.
Kaste on hyvän omantunnon pyytämistä (1. Piet. 3:21). Kaste kuuluu siihen ikään, jolloin omatunto ei ole enää uinuvassa tilassa, vaan toimii ja on tullut pahaksi. Ihminen ymmärtää evankeliumin ja osaa pyytää hyvää omaatuntoa tai vastata Jumalan pyyntöön. Stanley M. Hortonin ym:n mukaan Pietarin tekstissä olevaa pyyntö-sanaa roomalaiset käyttivät senaatin hyväksynnästä, kun joku pyysi sitä. Mahdollisesti myös silloin, kun senaatti puolestaan pyysi vastausta, jonka kysytty antoi. Kysymyksessä on siis sekä pyyntö että vastaus, siksi toiset käännökset puhuvat pyytämisestä ja toiset vastaamisesta. Joka tapauksessa kasteeseen sovellettuna kysymys on tietoisen omantunnon kommunikoinnista Jumalan kanssa.
Kaste ei muuta uinuvaa omaatuntoa miksikään; ei puhdista sitä eikä tuo sinne uskoa tai tahtoa elää Jumalan tahdon mukaan. Vedenpaisumuksen antama vertauskuva valaisee asiaa (1. Piet. 3:20,21). Varsinaisesti vesi ei pelastanut Nooan perhekuntaa, vaan arkki, johon mentiin ensin. Vesi pelasti vain arkissa olevat. Tämän mukaan kaste kuuluu sille, joka on ensin uskon kautta mennyt Kristukseen. Uskoontulleelle kasteesta on hyötyä, mutta ei lapselle. Lapsi on autuas ilman kastetta, ei oman viattomuutensa, vaan Jeesuksen uhriveren perusteella.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Parannus
Parannus on elintärkeä. Sana parannus (kr. metanoia) tai sen verbimuoto tehdä parannus esiintyy Uudessa testamentissa yhteensä 56 kertaa. Johannes Kastaja saarnasi parannusta (Matt. 3:2), Jeesus saarnasi (Mark. 1:15) ja käski saarnata parannusta (Luuk. 24:47). Niin apostolit tekivätkin (Ap.t. 2:38, 26:20). Parannus on Jumalan määräys, ja ilman parannusta ei kukaan voi pelastua (Ap.t. 11:18, 17:30).
Parannus on kääntymistä Jumalan puoleen (Ap.t. 20:21). Siinä ihminen tulee toisiin ajatuksiin, katuu ja muuttaa mielensä. Parannus ei ole katumista ilman mielenmuutosta, kuten esimerkiksi Juudaksella oli. Parannus ei ole elämän parantelua, vaan huonon olemuksen ja elämän tuomista Jumalan luo.
Parannuksessa Jumala on aina lähellä. Jeesus sanoi: Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus. Parannus on mahdollista, koska Jeesus tulee lähelle ja vetää turmeltunutta ja syntiin kuollutta ihmistä Sanan, Pyhän Hengen ja elämänkokemusten kautta, näin herättäen ihmisen. Etsimään herännyt ihminen toteaa oman mahdottomuutensa, jopa hänen kääntymisensä on huonoa. Siksi parannuskin on Jumalan lahja (Ap.t. 11:18).
Parannus ei ole vain ulkonaisten kristillisten muotojen tai elämäntavan omaksumista, vaan se on kokonaisvaltainen ratkaisu, joka koskettaa koko persoonaa: ymmärrystä, tahtoa ja tunnetta. Siinä ymmärrys avautuu käsittämään, ettei ilman Jeesusta voi pelastua, vaan synti kadottaa. Mieli ja tahto kääntyvät Jumalan puoleen. Kosketuksen syvyydessä on eroja, mutta ihmisen omatunto herää, hän tulee tietoiseksi vastuustaan Jumalan edessä eli hänelle tulee synnintunto, ja hän pyrkii Jumalan yhteyteen.
Ehkä paras esimerkki parannuksesta on Raamatun tuhlaajapoika, joka meni itseensä ja päätti palata ansiottomana Isän tykö. Niilläkin, jotka eivät ole rypeneet maailman sikakaukaloilla herää jossakin vaiheessa voimakkaammin tai heikommin tiedostettu halu kääntyä Jumalan puoleen.
Usko
Tässä yhteydessä ei käsitellä luonnollista uskoa, parantavaa uskoa, uskon rukousta eikä uskon armolahjaa, vaan rajoitutaan pelastavan uskon tarkasteluun.
Parannus ja usko kuuluvat yhteen. Aito parannus johtaa aina uskoon, sillä kun ihminen parannuksessa kääntyy pois synnistä, niin hän samalla parannuksessa ja uskossa kääntyy Jumalaan päin.
Usko on välttämätön pelastukselle, sillä Raamattu sanoo: Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen (Hebr. 11:6). Kun pelastus tapahtuu vain uskon kautta (Gal. 2:16, Ef. 2:8), uskolla on välineellinen merkitys; ei uskon tähden, vaan uskon kautta.
Verbi uskoa merkitsee: uskoa mitä joku sanoo, hyväksyä väite. Usko on kuitenkin enemmän kuin hyväksyminen tai mielipide. Uskoon sisältyy luottamus. Jollakin voi olla rannassa vene, mutta se tieto tai asian hyväksyminen ei vie häntä vielä virran yli. Vasta kun astuu veneeseen ja jää sen varaan, hän voi kulkuea virran poikki.
Usko on Jumalan luokse käymistä (Ef. 3:12, Hebr. 4:16, 10:38) ja Jeesukseen katsomista (Joh. 1:29, 3:14-16). Samalla usko merkitsee tottelevaista luottamusta (Room. 1:5, Hebr. 11:1). Kuten parannuksessa, uskossakin on älyllinen (Room. 10:17), tahto- (Joh. 1:12) ja tunnepuoli (Luuk. 8:13). Siksi sylivauvalla ei voi olla Raamatun tarkoittamaa uskoa.
Usko ei ole ihmisen aikaansaannosta, vaan Jumalan vaikutusta evankeliumin ja Pyhän Hengen kautta (Ap.t. 3:16, 1. Tim. 1:14). Usko syntyy sydämeen, kun ihminen Jumalan vetämänä kääntyy Jumalan puoleen (2. Kor. 3:16). Vaikka parannus ja usko ovat ihmisen vastaus Jumalan kutsuun, silti ne ovat Jumalan lahjoja (Room. 12:3, 2. Piet. 1:1). Siksi uskoa kutsutaan Jumalan Pojan uskoksi ja Kristuksen uskoksi (Gal. 2:20, Fil. 3:9).
Uskoessaan ihminen uskoo Kirjoitukset ja Kirjoitusten evankeliumin (Joh. 5:47, Mark. 16:15,16). Usko kohdistuu Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen ja nimenomaan Jeesuksen vereen (Joh. 5:24, Joh. 3:16, Room. 3:25). Näin uskon tulos ei riipu määrästä, iästä, tasosta, vaan kohteesta. Heikko usko ja nuoren usko tuovat pelastuksen yhtälailla kuin kokeneen vahva usko. Vanhan liiton pyhät uskoivat etukäteen ja uuden liiton jälkikäteen, mutta kummatkin vanhurskautettiin.
Raamattu lupaa: Mitä siis on sanottu:
- Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi,
nimittäin se uskon sana, jota me julistamme. 9. Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. 10. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. 11. Kirjoituksissa sanotaan: "Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään." 12. Juutalaisen ja kreikkalaisen välillä ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen. 13. Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu." (Room. 10: 8-13).
Tässä ei tehdä eroa eri ihmisten eikä kansanryhmien kohdalla. Jumalan sana vakuuttaa meille, että "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu."
Liian kallis eikä hankittu – korvaamaton ja silti hankittiin!
Jumalan suunnitteleman pelastuksen hinta oli korvaamaton. Tästä pelastuksesta vaadittiin korkeinta mahdollista hintaa. Mitä Jumala teki? Tinkikö Hän jotenkin jostakin?
Hänhän Kaikkitietävänä Jumalana tiesi, että Hänen valmistamansa kalleinkaan ja täydellisinkään pelastuksensa ei tule kelpaamaan kaikille ihmisille. Miksi siis maksaa täyttä hintaa? Jospa Hän valmistaisikin vähän huokeamman pelastusversion?
Jumala ei tinkinyt pelastuksen laadussa eikä määrässä. Täydellinen, varma ja sataprosenttinen pelastus kaikille ihmisille! Jumala maksoi täyden hinnan!
Jokaisesta ihmisestä - jokaisesta meistä – sinustakin - maksettiin täysi hinta, korvaamaton hinta.
Jeesus sanoi Nikodemukselle: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
17. "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. 18. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. (Joh. 3:16-18).
Hän antoi ainoan Poikansa maksuksi pelastuksestamme. Ja Poika, Jeesus Kristus, tuli vapaaehtoisesti pelastamaan ihmiskunnan!
Miksi? Miksi Jumala antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän?
Jeesus sanoi: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Tässä raamatunjakeessa käy ilmi myös, kuinka tuo pelastus vastaanotetaan: ”...jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”
Pelastus otetaan uskon kautta vastaan - muuta ei tarvita.
Kuinka sinä suhtaudut Jumalan tarjoamaan pelastukseen?
Sinun ei tarvitse miettiä, että kun olisi joku pelastusjärjestelmä – se on jo!
Sinun ei tarvitse jättää pelastumista viime tippaan ja pelätä siihen saakka, että ennätänköhän minä sittenkään – sinä voit pelastua tänään, tässä tilaisuudessa!
Sinun ei tarvitse epäillä, että pelastunko kuitenkaan – pelastut varmasti!
Sinun ei tarvitse miettiä pelastuksesi hintaa - se on jo maksettu!
Sinua, joka et ole vielä vastaanottanut tätä olemassa olevaa - varmaa ja kallista pelastusta, haluan rohkaista Paavalin sanoilla:
2. Kor. 6:1-2:ssa hän kirjoittaa:
Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! 2. Hänhän sanoo:
- Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun.
Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä!
seuraavat raamatunkohdat:
1. Kor. 15:22
"Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa",
Room. 8:1
"Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat".
Room. 5:18
"Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi";
Jeesuksessa Kristuksessa ovat, heillä ei ole kadotustuomiota, Aamen!
määritelmän mukaan voi jäädä osattomaksi Kristuksesta?
Room. 5:18
"Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu KAIKILLE IHMISILLE elämän vanhurskauttamiseksi";
1. Kor. 15:22
"Sillä niinkuin KAIKKI KUOLEVAT Aadamissa, niin myös KAIKKI TEHDÄÄN ELÄVIKSI Kristuksessa",