KAIKILLA PAKOLAISILLA OIKEUS PALATA JA OIKEUS VAATIA OMAISUUTTAAN TAKAISIN
"hmiskunnan historian alusta alkaen osa väestöstä on joutunut pakolaisuuteen. Voitaneen sanoa, että ensimmäinen pakolaisuus on kirjattu Raamattuun Aatamin ja Eevan karkoituksena Paratiisista.
Pakolaisten asemaa on viime vuosina kyetty parantamaan ja määrää jossain määrin vähentämään. YK:n pakolaissopimuksen mukaan pakolaisille on kohdemaassa taattava vähintään samat oikeudet kuin siirtolaisilla on. Heillä on siten täydet ihmisoikeudet.
Ovatko maansisäisten pakolaisten eli suomalaisittain evakkojen ihmisoikeudet toteutuneet? Evakot joutuivat jättämään pääosan omaisuudestaan kotitanhuvilleen lähtiessään henkensä edestä pakoon muualle Suomeen. Evakoiden kotialueet eivät nyt ole Suomen hallinnoimaa aluetta.
Suomalaisten evakkojen olosuhteet kyettiin järjestämään sodan runteleman ja sotakorvausten ahdistaman maan resurssit huomioon ottaen ainutlaatuisen hyvin. Kiitos tästä kuuluu niin asiaa hoitaneille viranomaisille kuin evakoiden joustavuudelle ja evakoita vastaanottaneille ja heille maataan luovuttaneille ihmisille.
Presidentti Martti Ahtisaari lausui Suomen Kuvalehden 02.11.2007 mukaan: ”Kaikilla pakolaisilla oikeus palata ja oikeus vaatia omaisuuttaan takaisin”. Lausuma liittyi varsinaisesti presidentti Ahtisaaren suunnitelman, jonka tavoitteena on Kosovon itsenäisyys. Tätä ohjelmakohtaa ei liene tarkoitettu vain Kosovon pakolaisille, vaan laajemmin, koska siinä puhutaan kaikista pakolaisista. Kansainvälisessä prosessissa ei voida lähteä eri pakolaisryhmien eriarvoisesta kohtelusta.
Onko evakoilla ollut mahdollisuus palata kotiseudulleen? Ei ole ollut. Neuvostoliitto esti sen aikanaan totaalisesti. Venäjä estää nyt palaamisen. Suomalainen voi käytännössä asua Venäjällä, mutta hän ei voi palata omaan kotiinsa. Sitä asuttaa kokonaan joku muu.
Voiko evakko vaatia omaisuutaan takaisin? Voi vaatia, mutta Venäjä ei anna vaatimukselle arvoa. Viipurissa juuri käydyn piirioikeuden istunnon pöyristyttävät menettelytavat ja päätös osoittavat, ettei Venäjä kunnioita sen paremmin omaisuuden perimystä kuin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteitakaan.
Huolestuttavinta on se, ettei Euroopan ihmisoikeustuomioistuinkaan halua millään lailla käsitellä evakkojen omaisuuskysymyksiä. Tämä tuli erittäin selvästi esille, kun asianajaja Kari Silvennoinen haki lähes kahdellesadalle evakolle oikeutta EIT:stä. Päätös oli venäjänkielinen, eikä siinä varsinaista asiaa käsitelty lainkaan. Lisäksi EIT:n päätös alisti suomalaisten oikeudet Venäjän oikeuden ratkaistavaksi käyttämällä hämmästyttävää ilmaisua kotimaisista oikeuskeinoista ja viittaamalla Venäjän kaikkiin oikeusasteisiin.
Myös Suomen valtionjohto on syrjinyt evakoiden oikeuksia kieltäytymällä millään tavoin osallistumasta evakoiden ihmisoikeuksien ajamiseen ja kanonisoimalla koko ns. Karjalan kysymyksen hermeettisesti suljetuksi tabuksi, josta poliittisessa päätöksenteossa ei keskustella, eikä käsitellä. On hämmentävää, että noin miljoonan suomalaisen ihmisoikeuksia saadaan näin yksioikoisesti hyljeksiä.
Viime sotien pakolaisten ja maansisäisten pakolaisten ihmisoikeuksien syrjiminen EIT:ssä ja EU:n eri instansseissa on ollut asia, johon kukaan ei ole halunnut puuttua. YK:n ihmisoikeusjulistus tai Euroopan ihmisoikeussopimus eivät kuitenkaan esim. omistusoikeuden osalta tekee minkäänlaista jakoa siihen, onko jokin oikeudenloukkaus tuore vai vanhempi.
Yleisen oikeustajun mukaan tämän hetken kriittiset, henkeen kohdistuvat oikeusloukkaukset tulee hoitaa ensin. Tätä käytetään eräänlaisena keppihevosena sille, ettei vanhoja oikeusloukkauksia ehditä hoitaa. Miksi vanhoja, jo osittain arpeutuneita asioita edes pitäisi nostaa esille?
Vaikka ihmisoikeusloukkausten kohteiksi joutuneiden asiat vuosien ja vuosikymmenien saatossa ehkä tulevat asialliseen kuntoon, on rikosten hoitamatta jättäminen sama kuin vääryyksien hyväksyminen. Oikeusvaltiot eivät voi lähteä periaatteesta, että vanhoja asioita ei tarvitse hoitaa, aika on ne hoitanut, loukkauksia kokeneet kuolevat, rikoksentekijätkin ovat pääosin kuolleet ja pitää vain katsoa tulevaisuuteen.
Tulevaisuuden näkymät ovat ankeat, kun vanhat asiat ovat hoitamatta. Ne ovat mitä parhain pohja yhä uusien oikeusloukkausten tekemiseen. Eihän pahantekijän tarvitse ajatella muuta kuin että antaa ajan vähän kulua, kohta minun oikeuteni ryöstösaaliiseen tunnustetaan vakiintuneena olotilana.
Selvittämättömät asiat ovat aina huono pohja yhteistyölle. Ne aiheuttavat luottamuksen puutteen. Tämä näkyy erittäin selvästi Venäjän ja Suomen sekä Venäjän ja muiden maiden välillä.
Venäjä ei ole tehnyt selkoa ja korjannut viime sotien aikaisia erittäin raskaita rikoksia ihmisyyttä ja ihmisoikeuksia vastaan. Se on päinvastoin tehnyt niistä sankaritarinoita ja korottanut Stalinin historian suurimpien johtajien joukkoon. Suuret loukkaukset jäävät kansakunnan geneettiseen muistiin, eivätkä ne pyyhkiydy pois, ennen kuin asiat selvitetään ja sovitaan.
Maailmassa pakolaiskysymys sekä niihin liittyvät omaisuuskysymykset ovat kaikkiaan suuri ongelma. Jos edes länsivallat olisivat toimineet sodan jälkeen oikeudenmukaisesti, olisi todennäköisesti säästytty kymmeniltä miljoonilta uhreilta ja valtavalta määrältä inhimillisiä kärsimyksiä.
Länsi katsoi edukseen tukea sodan aikana totalitaristista ja omaa kansaansa hävittävää totalitarismia ja tuhota ja tuomita Saksan perusteellisesti ainoana sotarikollisena. Suurempi rikollinen eli Stalinin Neuvostoliitto jätettiin täysin tuomitsematta. Ei Maonkaan sadan miljoonan ihmisen tapattamiseen ole kovin merkittävästi otettu kantaa.
Suomessa Pro Karelian ja muiden ns. palautusjärjestöjen toiminta ei siten kohdistu vain Karjalan evakkojen oikeuksien palauttamiseen, vaan lähtökohta on olennaisesti syvällisempi. Tavoitteena on saada ensin Suomen valtionjohto ja Euroopan poliittiset johtajat oivaltamaan, että myös viime sotien seuraukset on asiallisesti selvitettävä ja rauhanomaisesti sovittava. Vain sellainen yhteinen ponnistelu luo pohjaa oikeudenmukaisuuden lisääntymiselle, win-win –pohjaiselle yhteistyölle ja inhimillisen hädän poistamiselle.
Tätä asiaa edistämään ollaan Eurooppaan perustamassa joulukuussa uutta ”evakko-organisaatiota”, Euroopan pakolaisten ja karkotettujen liittoa. Olisi erittäin tärkeää, että myös poliittisesti johdetut suuret evakkojärjestöt, kuten Karjalan Liitto ja saksalainen Bund der Vertriebenen, oivaltaisivat yhteisten ponnistelun tarpeellisuuden ihmisoikeuksien toteuttamiseksi ohi poliittisten puolueiden tai henkilökohtaisten intressien.
YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n tilaston mukaan pakolaisiksi rekisteröityjä ihmisiä (pakolaiset, turvapaikan hakijat ja muut järjestön toimenkuvaan kuuluvat ihmiset) oli 01.01.2007 yhteensä lähes 33 miljoonaa, joista puolet Aasiassa ja vajaa 1/3 Afrikassa. Pakolaisia on noin 0.5 % koko maailman väkiluvusta.
Viiden viime vuosikymmenen aikana UNHCR laskee auttaneensa noin 50 miljoona ihmistä aloittamaan uuden elämän. Järjestö toimii nyt 111 maassa. Vaikka prosentti-osuus maailman väkiluvusta ei ole suuri, on ongelma kokonaisuudessaan valtava ja häpeällinen rikkaille maille.
Pakolaisuuden edellytykset määritellään vuoden 1951 Geneven pakolaissopimuksessa, jota YK:n yleiskokouksen 1961 lisäpöytäkirjassa täsmennettiin. Sopimuksen keskeinen säännös on palautuskielto. Sopimusvaltio ei saa palauttaa pakolaista alueille, joissa hänen henkeään tai vapauttaan uhataan rodun, uskonnon, kansalaisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi.
Sotaa ja luonnonkatastrofeja pakenevat eivät ole YK:n määritelmän mukaan pakolaisia, mutta pakolaisstatusta on useissa maissa laajennettu koskemaan muitakin kuin henkilökohtaisen vainon kohteeksi joutuneita.
II maailmansodan pakolaiset, karkotetut ja pakkosiirretyt kansat ja kansanryhmät eivät kuulu YK:n pakolaisstatuksen piiriin. Heidän asuttamisensa on jollakin tavoin järjestynyt tai järjestetty siten, että he voivat turvallisesti elää ja valita asuinmaansa.
Olivatko Karjalan, Salla-Kuusamon, Petsamon ja Suomenlahden eräiden ulappasaarien evakot pakolaisia? Heistä voidaan käyttää nimeä sotapakolainen tai pakolainen omassa maassaan tai maansisäinen pakolainen. UNHCR:n mukaan maansisäiset pakolaiset ovat ihmisiä tai ihmisryhmiä, jotka ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan aseellisen konfliktin, laajalle levinneen väkivallan, ihmisoikeusloukkausten, luonnonkatastrofien tai ihmisten aiheuttamien katastrofien takia. He eivät siten ylitä valtakunnanrajaa, vaan jäävät kotimaahansa. Maansisäisiä pakolaisia lasketaan nyt olevan noin 25 milj. ihmistä.
Evakko on henkilö, joka on joutunut evakuoinnin kohteeksi. Siirtokarjalainen-sanaa käytetään evakon synonyyminä. Sodanjälkeisenä aikana asioista pyrittiin käyttämään kierto-ilmauksia, ettei suututettaisi suurta naapuria. Evakko-sanaa on Suomessa ilmeisesti ryhdytty käyttämään siksi, että se on paljon pehmeämpi ilmaisu kuin pakolainen. Evakolla ei ole kansainvälistä statusta, hän on vain evakuoinnin kohteeksi joutunut henkilö.
Suomalaiset evakot ovat pakolaisia sikäli, että heidän varsinainen kotinsa on vieraan vallan alueella. Jos he olisivat jääneet koteihinsa, heihin olisi kohdistettu vainon, vangituksi joutumisen, kidutuksen ja henkensä menettämisen uhkaa. Jääminen omaan kotiin oli aivan liian vaarallista, joten se ei ollut järkevän ihmisen vaihtoehto.
Stalin oli luvannut kyyditä suomalaiset upseerit ja suojeluskuntalaiset Katyniin, jossa yli 21 000 puolalaista älymystön edustajaa murhattiin tilan tekemiseksi suomalaisille. Loput suomalaiset Stalin lupasi siirrättää Siperiaan – kävellen. Jääminen kotiinsa olisi merkinnyt evakoille pääosin kuolemaa. Evakkojen kotiinsa jääminen ei Suomen valtiovallankaan mielestä ollut relevantti vaihtoehto, vaan ihmisiä kehotettiin nopeasti poistumaan sekä sodan jaloista että sodan jälkeen pakkoluovutetuilta alueilta.
Pakolais- ja maansisäisten pakolaisten kysymys mittaa maailman valtioiden ja niiden yhteiselimien halua edistää oikeudenmukaisuutta ja inhimillisyyttä. Sodanjälkeisen ihmisoikeusrikosten korjaaminen on poliittisesti kuuma kysymys, johon omia etujaan avat poliitikot eivät uskalla vähällä kajota.
Nämä asiat kuitenkin nousevat väkisin pintaan. Lukuisat vahvenevat signaalit osoittavat, että nyt on näille asioille ikkuna raollaan, on tulossa niiden aika. Myös suomalaisten poliitikkojen on aika herätä tähän asiaan liittyvästä horroksestaan ja ryhdyttävä aktiiviseen toimintaan suomalaisten evakkojen ihmisoikeuksien toteutumiseksi. Se on maan etu."
http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1397&author=10
"hmiskunnan historian alusta alkaen osa väestöstä on joutunut pakolaisuuteen. Voitaneen sanoa, että ensimmäinen pakolaisuus on kirjattu Raamattuun Aatamin ja Eevan karkoituksena Paratiisista.
Pakolaisten asemaa on viime vuosina kyetty parantamaan ja määrää jossain määrin vähentämään. YK:n pakolaissopimuksen mukaan pakolaisille on kohdemaassa taattava vähintään samat oikeudet kuin siirtolaisilla on. Heillä on siten täydet ihmisoikeudet.
Ovatko maansisäisten pakolaisten eli suomalaisittain evakkojen ihmisoikeudet toteutuneet? Evakot joutuivat jättämään pääosan omaisuudestaan kotitanhuvilleen lähtiessään henkensä edestä pakoon muualle Suomeen. Evakoiden kotialueet eivät nyt ole Suomen hallinnoimaa aluetta.
Suomalaisten evakkojen olosuhteet kyettiin järjestämään sodan runteleman ja sotakorvausten ahdistaman maan resurssit huomioon ottaen ainutlaatuisen hyvin. Kiitos tästä kuuluu niin asiaa hoitaneille viranomaisille kuin evakoiden joustavuudelle ja evakoita vastaanottaneille ja heille maataan luovuttaneille ihmisille.
Presidentti Martti Ahtisaari lausui Suomen Kuvalehden 02.11.2007 mukaan: ”Kaikilla pakolaisilla oikeus palata ja oikeus vaatia omaisuuttaan takaisin”. Lausuma liittyi varsinaisesti presidentti Ahtisaaren suunnitelman, jonka tavoitteena on Kosovon itsenäisyys. Tätä ohjelmakohtaa ei liene tarkoitettu vain Kosovon pakolaisille, vaan laajemmin, koska siinä puhutaan kaikista pakolaisista. Kansainvälisessä prosessissa ei voida lähteä eri pakolaisryhmien eriarvoisesta kohtelusta.
Onko evakoilla ollut mahdollisuus palata kotiseudulleen? Ei ole ollut. Neuvostoliitto esti sen aikanaan totaalisesti. Venäjä estää nyt palaamisen. Suomalainen voi käytännössä asua Venäjällä, mutta hän ei voi palata omaan kotiinsa. Sitä asuttaa kokonaan joku muu.
Voiko evakko vaatia omaisuutaan takaisin? Voi vaatia, mutta Venäjä ei anna vaatimukselle arvoa. Viipurissa juuri käydyn piirioikeuden istunnon pöyristyttävät menettelytavat ja päätös osoittavat, ettei Venäjä kunnioita sen paremmin omaisuuden perimystä kuin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteitakaan.
Huolestuttavinta on se, ettei Euroopan ihmisoikeustuomioistuinkaan halua millään lailla käsitellä evakkojen omaisuuskysymyksiä. Tämä tuli erittäin selvästi esille, kun asianajaja Kari Silvennoinen haki lähes kahdellesadalle evakolle oikeutta EIT:stä. Päätös oli venäjänkielinen, eikä siinä varsinaista asiaa käsitelty lainkaan. Lisäksi EIT:n päätös alisti suomalaisten oikeudet Venäjän oikeuden ratkaistavaksi käyttämällä hämmästyttävää ilmaisua kotimaisista oikeuskeinoista ja viittaamalla Venäjän kaikkiin oikeusasteisiin.
Myös Suomen valtionjohto on syrjinyt evakoiden oikeuksia kieltäytymällä millään tavoin osallistumasta evakoiden ihmisoikeuksien ajamiseen ja kanonisoimalla koko ns. Karjalan kysymyksen hermeettisesti suljetuksi tabuksi, josta poliittisessa päätöksenteossa ei keskustella, eikä käsitellä. On hämmentävää, että noin miljoonan suomalaisen ihmisoikeuksia saadaan näin yksioikoisesti hyljeksiä.
Viime sotien pakolaisten ja maansisäisten pakolaisten ihmisoikeuksien syrjiminen EIT:ssä ja EU:n eri instansseissa on ollut asia, johon kukaan ei ole halunnut puuttua. YK:n ihmisoikeusjulistus tai Euroopan ihmisoikeussopimus eivät kuitenkaan esim. omistusoikeuden osalta tekee minkäänlaista jakoa siihen, onko jokin oikeudenloukkaus tuore vai vanhempi.
Yleisen oikeustajun mukaan tämän hetken kriittiset, henkeen kohdistuvat oikeusloukkaukset tulee hoitaa ensin. Tätä käytetään eräänlaisena keppihevosena sille, ettei vanhoja oikeusloukkauksia ehditä hoitaa. Miksi vanhoja, jo osittain arpeutuneita asioita edes pitäisi nostaa esille?
Vaikka ihmisoikeusloukkausten kohteiksi joutuneiden asiat vuosien ja vuosikymmenien saatossa ehkä tulevat asialliseen kuntoon, on rikosten hoitamatta jättäminen sama kuin vääryyksien hyväksyminen. Oikeusvaltiot eivät voi lähteä periaatteesta, että vanhoja asioita ei tarvitse hoitaa, aika on ne hoitanut, loukkauksia kokeneet kuolevat, rikoksentekijätkin ovat pääosin kuolleet ja pitää vain katsoa tulevaisuuteen.
Tulevaisuuden näkymät ovat ankeat, kun vanhat asiat ovat hoitamatta. Ne ovat mitä parhain pohja yhä uusien oikeusloukkausten tekemiseen. Eihän pahantekijän tarvitse ajatella muuta kuin että antaa ajan vähän kulua, kohta minun oikeuteni ryöstösaaliiseen tunnustetaan vakiintuneena olotilana.
Selvittämättömät asiat ovat aina huono pohja yhteistyölle. Ne aiheuttavat luottamuksen puutteen. Tämä näkyy erittäin selvästi Venäjän ja Suomen sekä Venäjän ja muiden maiden välillä.
Venäjä ei ole tehnyt selkoa ja korjannut viime sotien aikaisia erittäin raskaita rikoksia ihmisyyttä ja ihmisoikeuksia vastaan. Se on päinvastoin tehnyt niistä sankaritarinoita ja korottanut Stalinin historian suurimpien johtajien joukkoon. Suuret loukkaukset jäävät kansakunnan geneettiseen muistiin, eivätkä ne pyyhkiydy pois, ennen kuin asiat selvitetään ja sovitaan.
Maailmassa pakolaiskysymys sekä niihin liittyvät omaisuuskysymykset ovat kaikkiaan suuri ongelma. Jos edes länsivallat olisivat toimineet sodan jälkeen oikeudenmukaisesti, olisi todennäköisesti säästytty kymmeniltä miljoonilta uhreilta ja valtavalta määrältä inhimillisiä kärsimyksiä.
Länsi katsoi edukseen tukea sodan aikana totalitaristista ja omaa kansaansa hävittävää totalitarismia ja tuhota ja tuomita Saksan perusteellisesti ainoana sotarikollisena. Suurempi rikollinen eli Stalinin Neuvostoliitto jätettiin täysin tuomitsematta. Ei Maonkaan sadan miljoonan ihmisen tapattamiseen ole kovin merkittävästi otettu kantaa.
Suomessa Pro Karelian ja muiden ns. palautusjärjestöjen toiminta ei siten kohdistu vain Karjalan evakkojen oikeuksien palauttamiseen, vaan lähtökohta on olennaisesti syvällisempi. Tavoitteena on saada ensin Suomen valtionjohto ja Euroopan poliittiset johtajat oivaltamaan, että myös viime sotien seuraukset on asiallisesti selvitettävä ja rauhanomaisesti sovittava. Vain sellainen yhteinen ponnistelu luo pohjaa oikeudenmukaisuuden lisääntymiselle, win-win –pohjaiselle yhteistyölle ja inhimillisen hädän poistamiselle.
Tätä asiaa edistämään ollaan Eurooppaan perustamassa joulukuussa uutta ”evakko-organisaatiota”, Euroopan pakolaisten ja karkotettujen liittoa. Olisi erittäin tärkeää, että myös poliittisesti johdetut suuret evakkojärjestöt, kuten Karjalan Liitto ja saksalainen Bund der Vertriebenen, oivaltaisivat yhteisten ponnistelun tarpeellisuuden ihmisoikeuksien toteuttamiseksi ohi poliittisten puolueiden tai henkilökohtaisten intressien.
YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n tilaston mukaan pakolaisiksi rekisteröityjä ihmisiä (pakolaiset, turvapaikan hakijat ja muut järjestön toimenkuvaan kuuluvat ihmiset) oli 01.01.2007 yhteensä lähes 33 miljoonaa, joista puolet Aasiassa ja vajaa 1/3 Afrikassa. Pakolaisia on noin 0.5 % koko maailman väkiluvusta.
Viiden viime vuosikymmenen aikana UNHCR laskee auttaneensa noin 50 miljoona ihmistä aloittamaan uuden elämän. Järjestö toimii nyt 111 maassa. Vaikka prosentti-osuus maailman väkiluvusta ei ole suuri, on ongelma kokonaisuudessaan valtava ja häpeällinen rikkaille maille.
Pakolaisuuden edellytykset määritellään vuoden 1951 Geneven pakolaissopimuksessa, jota YK:n yleiskokouksen 1961 lisäpöytäkirjassa täsmennettiin. Sopimuksen keskeinen säännös on palautuskielto. Sopimusvaltio ei saa palauttaa pakolaista alueille, joissa hänen henkeään tai vapauttaan uhataan rodun, uskonnon, kansalaisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi.
Sotaa ja luonnonkatastrofeja pakenevat eivät ole YK:n määritelmän mukaan pakolaisia, mutta pakolaisstatusta on useissa maissa laajennettu koskemaan muitakin kuin henkilökohtaisen vainon kohteeksi joutuneita.
II maailmansodan pakolaiset, karkotetut ja pakkosiirretyt kansat ja kansanryhmät eivät kuulu YK:n pakolaisstatuksen piiriin. Heidän asuttamisensa on jollakin tavoin järjestynyt tai järjestetty siten, että he voivat turvallisesti elää ja valita asuinmaansa.
Olivatko Karjalan, Salla-Kuusamon, Petsamon ja Suomenlahden eräiden ulappasaarien evakot pakolaisia? Heistä voidaan käyttää nimeä sotapakolainen tai pakolainen omassa maassaan tai maansisäinen pakolainen. UNHCR:n mukaan maansisäiset pakolaiset ovat ihmisiä tai ihmisryhmiä, jotka ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan aseellisen konfliktin, laajalle levinneen väkivallan, ihmisoikeusloukkausten, luonnonkatastrofien tai ihmisten aiheuttamien katastrofien takia. He eivät siten ylitä valtakunnanrajaa, vaan jäävät kotimaahansa. Maansisäisiä pakolaisia lasketaan nyt olevan noin 25 milj. ihmistä.
Evakko on henkilö, joka on joutunut evakuoinnin kohteeksi. Siirtokarjalainen-sanaa käytetään evakon synonyyminä. Sodanjälkeisenä aikana asioista pyrittiin käyttämään kierto-ilmauksia, ettei suututettaisi suurta naapuria. Evakko-sanaa on Suomessa ilmeisesti ryhdytty käyttämään siksi, että se on paljon pehmeämpi ilmaisu kuin pakolainen. Evakolla ei ole kansainvälistä statusta, hän on vain evakuoinnin kohteeksi joutunut henkilö.
Suomalaiset evakot ovat pakolaisia sikäli, että heidän varsinainen kotinsa on vieraan vallan alueella. Jos he olisivat jääneet koteihinsa, heihin olisi kohdistettu vainon, vangituksi joutumisen, kidutuksen ja henkensä menettämisen uhkaa. Jääminen omaan kotiin oli aivan liian vaarallista, joten se ei ollut järkevän ihmisen vaihtoehto.
Stalin oli luvannut kyyditä suomalaiset upseerit ja suojeluskuntalaiset Katyniin, jossa yli 21 000 puolalaista älymystön edustajaa murhattiin tilan tekemiseksi suomalaisille. Loput suomalaiset Stalin lupasi siirrättää Siperiaan – kävellen. Jääminen kotiinsa olisi merkinnyt evakoille pääosin kuolemaa. Evakkojen kotiinsa jääminen ei Suomen valtiovallankaan mielestä ollut relevantti vaihtoehto, vaan ihmisiä kehotettiin nopeasti poistumaan sekä sodan jaloista että sodan jälkeen pakkoluovutetuilta alueilta.
Pakolais- ja maansisäisten pakolaisten kysymys mittaa maailman valtioiden ja niiden yhteiselimien halua edistää oikeudenmukaisuutta ja inhimillisyyttä. Sodanjälkeisen ihmisoikeusrikosten korjaaminen on poliittisesti kuuma kysymys, johon omia etujaan avat poliitikot eivät uskalla vähällä kajota.
Nämä asiat kuitenkin nousevat väkisin pintaan. Lukuisat vahvenevat signaalit osoittavat, että nyt on näille asioille ikkuna raollaan, on tulossa niiden aika. Myös suomalaisten poliitikkojen on aika herätä tähän asiaan liittyvästä horroksestaan ja ryhdyttävä aktiiviseen toimintaan suomalaisten evakkojen ihmisoikeuksien toteutumiseksi. Se on maan etu."
http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1397&author=10
Vastaukset 17
Vanhimmat
Oikein! Kyllä lappalaisten on saatava koko Suomi takaisin haltuunsa. Tämä maahan kuului lappalaisille, ennen kuin suomalaiset tulivat ja valtasivat sen.
Höpöhöpö. Lappalaiset eivät ole Etelä-Suomea tai Karjalaa koskaa asuttaneet. Jos lappalaisset alkavat vaatia Lappia itselleen, ei kun siitä vaan, jos on osoittaa maakirjat ja todistukset.
Kustannuksiin palautuksista ei kaikilla ole silti velvollisuus enää. Vuosina 39-44 maksettiin jo riittävästi näistä alueista kaikkien suomalasten tuella. Sodan jälkeen evakot saivat lisää korvauksia. Vaatia toki saa aina lisää.
"Kustannuksiin palautuksista ei kaikilla ole silti velvollisuus enää. Vuosina 39-44 maksettiin jo riittävästi näistä alueista kaikkien suomalasten tuella. Sodan jälkeen evakot saivat lisää korvauksia. Vaatia toki saa aina lisää."
Vuosina 1939 maksettiin KOKO Suomesta ja sen itsenäisyydestä, ei vain "näistä alueista". Tämän "maksun" ansiosta (myös karjalaistenlin ansiosta) sinunkin asuinpaikkasi säilyi Suomena. Karjalaiset uhrasivat kotiseutunsa maansa itsenäisyyden eteen.
Mitä korvauksia evakot saivat noiden vuosien aikana, kun puhut lisäkorvauksista sotien jälkeen?
Kyse ei kuitenkaan ole rahasta ja korvauksista, vaan oikeudesta kotiseutuunsa.
Sotakorvauksia maksettiin ja korvausket jatkuvat nyt "lähialuetuen" muodossa...
Kertoisitko paljonko sinulta on vaadittu tähän mennessä, niin osataan suhteuttaa tulevat vaatimukset oikein.
Karjala tulee palauttaa.
1944 syntyneet ovat nyt 63 vuotiaita ja tuskin muistavat kotiseudustaan yhtään mitään.
"Mitä korvauksia evakot saivat noiden vuosien aikana, kun puhut lisäkorvauksista sotien jälkeen?
Excel-taulukolla on rajat silläkin
Tähän mennessä on vaadittu isäni isän henki ja isäni osallistuminen nuorena miehenä tähän karjala jupakkaan.
"1944 syntyneet ovat nyt 63 vuotiaita ja tuskin muistavat kotiseudustaan yhtään mitään."
Vieko se oikeuden evakoilta ja heidän jälkeläisiltään isiensä maihin?
"Excel-taulukolla on rajat silläkin"
Mitä korvauksia evakot saivat sotien aikana, kun puhut sotienjälkeisistä LISÄkorvauksista?
"Tähän mennessä on vaadittu isäni isän henki ja isäni osallistuminen nuorena miehenä tähän karjala jupakkaan".
Olisitko halunnut, että isäsi isä olisi liittynyt käpykaartiin? Etkö vieläkään tiedä, että veteraanimme puolustivat KOKO Suomea joutumasta puna-armeijan miehittämäksi. Karjala kun sattui olemaan sillä suunnalla, mistä nuo hyökkäsivät. Sekin on varmaan karjalaisten syy?
Perheesi ja Sinun menetyksesi ovat olleet suuret.
Valitettavasti eivät mitenkään ainutkertaiset.
Muista kuitenkin, ettei kyse ollut Karjala jupakasta. Stalin oli päättänyt vallata KOKO Suomen ja hoidella väestön oman patenttinsa mukaan. Tyyliin Katyn, Krimin kasakat ja Tsetsenian ensimmäinen näytös etc.
Isäsi perheineen voi olla myös henkilötasolla kiitollinen siitä, mitä hänen isänsä teki koko Suomen hyväksi; Siperiaan on pitkä matka kävellä.
Toivottavasti menetystänne lievittää tieto siitä, ettette olleet ainoa perhe joka maksoi kalleimman hinnan. Tiedän kovin monen Karjalan pojan kaatuneen kotimaisemissaan. Ilmeisesti tunne voitti viisauden, eikä epätoivoisessa tilanteessa osattu perääntyä.Oli niin tai näin., ei Karjalaisissa ollut vähemmän niitä jotka maksoivat hengellään koko Suomen vapaudesta.
Meidän aikalaistemme osa on paljon helpompi. Voimme ainakin yrittää hakea oikeutta pc:n näppäimistöllä. Toivoisin Sinun kuitenkin miettivän seuraavaa säettä yhdessä isäsi- ja isoisäsi uhrauksien kanssa: "Yhä kumpujen kätköstä mullasta maan isät katsovat poikiaa."
TÄMÄNKIN TAKIA KARJALA TULEE PALAUTTAA.
Kyllä siirtokarjalaiset ovat olleet maan sisäisiä pakolaisia siinä missä muutkin vastaavissa olosuhteissa kodeistaan lähtemään joutuneet. Aikakaan ei sinällään aseta rajaa, henkilön kuolema sitävastoin estää paluun tehokaasti.
Pakolaisuus on viimekädessä henkilökohtainen asia ei siis kollektiivinen. Myös pakolaisuudessa syntyminen on siis henkilökohtainen asia. Jokaista yksilöä ja perhekuntaa on tarkasteltava erikseen.
Totetutuko karjalaisevakojen yksilökohtainen mahdollisuus asettua jälleen asumaan sukunsa entiselle kotiseudulle? Rajoitaako sitä vain yksilöstä itsestään johtuvat syyt?
Kyllä ja ei. Venäjälle paamista rajoittaa myös soveliaden asumusten puute ja hallinnolliset ongelmat. Alueen hallintoon ja siellä asuviin muuihin asukaisiin liittyvät asenteet sitävastoin ovat henkilöstä itsestään johtuvia syitä. Samoin se ettei henkilö enää ole esim. ikänsä ja terveytensä tai Suomessa vallitsevan korkeamman elintason vuoksi muuttohalukas alueelle.
Miten palumuuton esteitä siis voisi vähentää? Alueen palauttamista Suomen hallintoon on tarjottu patenttiratkaisuksi, mutta sellaisen vaatimiseen ei pelästään pakolaisten paluumuuton perusteella rahkeet riitä.
Investointisuojan parantaminen ja alueelle sijoitumisen byrogratian helpottaminen voisivat olla ratkaisu paluumuuton mahdollisuuden suuntaan. Tämä ei tietysti riitä niille, joiden asenne estää muuton Venäjän puolelle, mutta usein miten heidän asenteensa estäisi muuton myös täysin venäläiselle seudulle Suomen puolella.
Maisteri Saksi on taas vauhdissa ja näkemässä lukuisia vahvenevia signaaleja siitä, että hänen haaveensa ovat toteutumassa.
Maisterin toimintaa seuraanneet tosin tietävät miehen menetelmät: hän ottaa satunnaisia lainauksia tekstistä kuin tekstistä, väittää ja vääristelee niiden käsittelevän Karjalaa ja sitten julistaa koko maisterin tutkinnon arvovallalla, kuinka signaalit hänen uniensa lihaksitulosta ovat nähtävissä kaikkialla.
Groteskein esimerkki oli maisterimme äskettäinen kirjoitus, jossa hän väitti sairaanhoitajien asemaa koskeneen artikkelin tosiasiassa käsitelleenkin Karjalan palautusta.
Maisterin uskottavuus alkaa valitettavasti olla samaa tasoa kuin toisen merkittävän Karjala-ajattelijan ja valtiomiehen, vieraan vallan everstiluutnantin vaatteiden käyttöoikeuden saaneen Juhani Putkisen.
Osoita nyt tuosta tekstistä jotain virheitä.
Keskustelu uskovaisten kanssa on aina hedelmätöntä, sillä he ovat rationaalisten argumenttien tavoittamattomissa.
Idän uskonnot ovat valitettavan vahvoilla täällä, vaikka kotinurkilla on inflaatio niitä syönyt.
mikä se sitten käytännössä lieneekään. Eikös Luvutettu alue tyhjennetty väkisin eikä suinkaan kyselty haluaako joku jäädä? Valtiovalta toimi kuitenkin järjestelmällisesti pelastaessaan kansalaisiaan.
Pohjois-Inkerin rajaseutu tyhjennettiin väestökirjanpidossa suomenkielisinä kulkeneista asukkaista kesällä 1936´rajaseudun turvallisuuden nimissä. Tämä etninen puhdistus t. karkoitus sai virallisesti nimen hallinnollinen väestönsiirto. Kun inkeriläiset nyttemmin ovat jälleen yrittäneet palata kotiseudulleen Lempaalaan ym. on heiltä evätty paluu yleensä sekä asettuminen entisille kotisijoilleen juuri väestönsiirron hallinnolliseen luonteeseen vedoten. "Ei, eihän se karkoitus ollut, eihän toki."