Tätä Henkeä minä en kiellä

11505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tuota minä juuri nyt kaipasin ja tarvitsin.

Äänestä

Nauttia Suomen puhtaasta luonnosta, pohjavesistä ja järvistä.

Vähän aikaa sitten tuli radiosta Kittilän suurista kultavarannoista. Se paha puoli siinä on, että kulta erotetaan malmikivestä syanidilla, kun sitä pääsee luontoon se myrkyttää ympäristön, pohjavedet ja pintavedet. Siinä sitä sitten syödään syanidikaloja-, marjoja jne.

Niin ja kauan ei enää kannata mennä Kuusamoon Rukalle ja lähiympäristöön. Sinne on myönnetty valtauslupia uraanikaivoksille (monikko on aivan oikein) ja valitus niiden osalta meni nurin.

Ei sitä myöskään Kolin lähimaisemiin kohta kannata suunnistaa eikä mökkejä sieltä hankkia. Sielläkin valitukset kho:ssa. Uraanikaivoksia sinnekin, että silleen.

Missään maailmassa ei ole pystytty kaivamaan uraania pilaamatta ympäristöä, pohja- ja pintavesiä lopullisesti.

Äänestä

>>Tätä Henkeä minä en kiellä>>

En minäkään. Jenkit ovat puolustaneet maansa rajoja muissa maissa sotimalla iät ajat. Turpiin on tullut onneksi Korean sodasta Vietnamin kautta Irakiin asti. Sellaisia ne kristityt ovat.

Äänestä
  • ..kun et kerran näy tietävän, kuka on kristitty ja kuka ei. Kristityt ei sodi, Bush on teeskentelijä, ulkokullattu valehtelija. Jos on kristityn nimi, se ei useimmitenkaan merkkaa sitä, että olisi uudestisyntynyt uskova krisittty, josta Raamatu puhuu.

    Äänestä

  • mollaaminen.. kirjoitti:

    ..kun et kerran näy tietävän, kuka on kristitty ja kuka ei. Kristityt ei sodi, Bush on teeskentelijä, ulkokullattu valehtelija. Jos on kristityn nimi, se ei useimmitenkaan merkkaa sitä, että olisi uudestisyntynyt uskova krisittty, josta Raamatu puhuu.

    ollut mitään mollaamista.Koko ihmiskunta on aina sotinut.En mielelläni arvostele Yhdysvaltoja,menihän sinne paljon suomalaisiakin ja uudisasukkaita ympäri eurooppaa.Mutta myöhäisillan taidepläjäys puuttuu:)

    Äänestä

  • mollaaminen.. kirjoitti:

    ..kun et kerran näy tietävän, kuka on kristitty ja kuka ei. Kristityt ei sodi, Bush on teeskentelijä, ulkokullattu valehtelija. Jos on kristityn nimi, se ei useimmitenkaan merkkaa sitä, että olisi uudestisyntynyt uskova krisittty, josta Raamatu puhuu.

    Minä en mollaa vaan lauon faktoja. Yhdysvaltalaisten rahoissakin on ollut lause: "In God we trust." God on tässä tapauksessa yhtä kuin täsmäohjukset, atomipommi ja sodanhaluinen presidentti. Bush rukoilee polvillaan joka aamu. Turhaan rukoilee, jos pitää Jumalaa satuna.

    Äänestä

  • mikä henki kirjoitti:

    "19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. "(Jaak.2:19)

    " Bush rukoilee polvillaan joka aamu. Turhaan rukoilee, jos pitää Jumalaa satuna. "

    Rukoileeko hän Jumalaa Jeesuksen Kristuksen nimessä?

    "12 Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää."(Joh.5:12)

    "23 Joka kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään, mutta joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä".(1.Joh.2:23)

    Tunnustaako Bush Jeesuksen Kristuksen Herrakseen, vai uskooko hän vain Jumalaan? Yhdysvaltain sotavoimissa rukoillaan Jumalaa, mutta on kuulemma kielletty rukoilemasta Häntä Jeesuksen nimessä. Joka kieltää Pojan, kieltää Isänkin, eikä silloin palvo Jumalaa Jeesuksen Kristuksen nimessä.

    Paholainenkin uskoo Jumalaan, mikä todiste tuo rahassa oleva Jumalan mainitseminen siis muka on?

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    Oletko sinä kristitty? Mikä tekee sinut kristityksi, mutta ei tee jotain toista itseään kristittynä pitävää kristityksi? Mistä tiedät, että sinä olet tässä asiassa oikeassa?

    Äänestä

  • juutas. kirjoitti:

    Oletko sinä kristitty? Mikä tekee sinut kristityksi, mutta ei tee jotain toista itseään kristittynä pitävää kristityksi? Mistä tiedät, että sinä olet tässä asiassa oikeassa?

    Olen ateisti, mutta en vaadi toisilta ihmisiltä ateismia. Minä vain haluan mitä sinä esitit: Hyviä ja asiallisia kysymyksiä. Hyvin useat ottavat vastaan uskovien (ihmisten) ja uskontojen (ihmisten luomien organisaatioiden) väitteet ilman niiden vaatimia kysymyksiä. Ehkä tärkein kysymys onkin: "Mistä tiedät, että sinä olet tässä asiassa oikeassa?"

    Apostoli tuossa juuri oli kieltämässä toisen ihmisen uskoa, koska tämä ihminen sai hänen uskonsa näyttämään huonolta. Olisi kiva nähdä olisiko Apostolilla kanttia tehdä niin, jos George W. Bush keskustelisi täällä? Tai edes sanoa jotain tuollaista ääneen Yrjö Puska nuoremman (eli Yrjö Taimen) kuullen.

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    "19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. "(Jaak.2:19)

    " Bush rukoilee polvillaan joka aamu. Turhaan rukoilee, jos pitää Jumalaa satuna. "

    Rukoileeko hän Jumalaa Jeesuksen Kristuksen nimessä?

    "12 Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää."(Joh.5:12)

    "23 Joka kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään, mutta joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä".(1.Joh.2:23)

    Tunnustaako Bush Jeesuksen Kristuksen Herrakseen, vai uskooko hän vain Jumalaan? Yhdysvaltain sotavoimissa rukoillaan Jumalaa, mutta on kuulemma kielletty rukoilemasta Häntä Jeesuksen nimessä. Joka kieltää Pojan, kieltää Isänkin, eikä silloin palvo Jumalaa Jeesuksen Kristuksen nimessä.

    Paholainenkin uskoo Jumalaan, mikä todiste tuo rahassa oleva Jumalan mainitseminen siis muka on?

    nimessä alkaa taas haista pakkopaidalle.Ole sinä vapaasti niin ahdasmielinen kuin haluat.Minä olen ajat sitten vaihtanut uskontoni intiaanien "suureen henkeen".

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    "19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. "(Jaak.2:19)

    " Bush rukoilee polvillaan joka aamu. Turhaan rukoilee, jos pitää Jumalaa satuna. "

    Rukoileeko hän Jumalaa Jeesuksen Kristuksen nimessä?

    "12 Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää."(Joh.5:12)

    "23 Joka kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään, mutta joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä".(1.Joh.2:23)

    Tunnustaako Bush Jeesuksen Kristuksen Herrakseen, vai uskooko hän vain Jumalaan? Yhdysvaltain sotavoimissa rukoillaan Jumalaa, mutta on kuulemma kielletty rukoilemasta Häntä Jeesuksen nimessä. Joka kieltää Pojan, kieltää Isänkin, eikä silloin palvo Jumalaa Jeesuksen Kristuksen nimessä.

    Paholainenkin uskoo Jumalaan, mikä todiste tuo rahassa oleva Jumalan mainitseminen siis muka on?

    Jeesuksen kristuksen nimissä, kuten lukemattomat muutkin veriset hemmot

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Lapislazuli kirjoitti:

Se on olemassa. Http://kotimies.blogspot.com/2006/09/muisto.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu