Suomen Kommunistisen Puolueen perustamiskokouksessa Moskovassa, kaikki määräytyi bolshevikkien poliittisesta perimästä, proletariaatin diktatuurin valtiomuodosta, tilanteesta Venäjällä ja pyrkimyksistä Suomessa. Punaiset pakolaiset olivat enemmänkin kuin vain kuvannollisesti Venäjän Kommunistisen Puolueen »suojeluksessa». He olivat käytännössä täysin riippuvaisia bolshevikeista. Puolueen perustamisesta olivat jo etukäteen käyneet keskusteluja Kuusinen ja Yrjö Sirola suoraan Leninin kanssa, mutta 29. elokuuta 1918 kävi Leninin puheilla vielä Kustaa Rovio. Sitten samana päivänä 29. elokuuta vietiin äänestykseen Rahjan teesit.
Bolshevikkien »kummisetänä» kokouksessa istui tarkkailemassa äänestystä Jukan veli, Eino Rahja. Esitystä kannatti 74 kokousedustajaa, vastusti 16 ja äänestyksestä pidättyi 4. Vastaan äänestäneiltä otettiin bolshevikkien menettelytapojen mukaisesti osanottajakortit pois, joka merkitsi äänioikeuden
menettämistä ja kokouksen ulkopuolelle sulkemista.
Eino ja Jukka Rahjan nauttima suosio bolshevikkijohdossa, Rahjojen häikäilemättömyys sekä heidän hyvä venäjäntaitonsa olivat kokousväen yleisessä tiedossa. Rahjoilta ei jäänyt huomaamatta myöskään heidän vastustajiensa heikkous ja Rahjat saivat kokouksen päättämään, että vastaan äänestäneet osanottajat voivat kirjallisesti ilmoittaa puhemiehistölle kannanmuutoksestaan ja anoa pääsyä jälleen kokouksen äänivaltaisiksi jäseniksi.
Kokouksen hyväksymät ohjelmateesit olivatkin vain yksi variaatio bolshevikkien toimintateemoista, joilla he olivat menetelleet suomalaistenkin silmissä kiistattoman onnistuneesti:
1) Työväen on tarmokkaasti valmistauduttava aseelliseen vallankumoukseen, eikä suinkaan pyrittävä palaamaan siihen vanhaan eduskunnalliseen, ammatilliseen ja osuustoiminnalliseen taisteluun, jonka kannalla Suomenkin työväenjärjestöt olivat ennen vallankumousta.
2) Ainoastaan sellainen työväenliike ja toiminta, josta on takeita, että se edistää kommunismin leviämistä sekä työväen tulevan sosialistisen vallankumouksen voitolle pääsyä, on hyväksyttävä — toisenlaisella kannalla esiintyvää toimintaa työväen keskuudessa on jyrkästi tuomittava, paljastettava ja vastustettava.
3) Vallankumouksen kautta on otettava työväenluokan omiin käsiin kaikki valta ja perustettava rautainen työväen diktatuuri — on siis pyrittävä porvarillisen valtion hävittämiseen, eikä suinkaan kansanvaltaan, ei ennen vallankumousta, eikä vallankumouksen kautta.
4) Työväen diktatuurivallan kautta on luotava kommunistinen yhteiskunta järjestys pakkoluovuttamalla kaikki maa ja kapitalistinen omaisuus sekä järjestyneen työväen omalla toiminnalla järjestettävä kaikki tuotanto ja tuotteiden jako — ei siis ole, ei vallankumouksen kautta, eikä ennen sitä, pyrittävä vain korjailemaan kapitalistista riistojärjestelmää siedettävämmäksi.
5) Työväen kansainvälisen vallankumouksen syntymistä ja voittoa on edistettävä mahdollisimman tarmokkaasti, sekä kaikin voimin tuettava Venäjän proletariaatin Sosialistista Neuvostotasavaltaa.
Aseellisen vallankumouksen tavoite saatettiin poistaa SKP;n ohjelmasta vasta 11. edustajakokouksessa 2. kesäkuuta 1957. Proletariaatin diktatuuri keinona sai puolestaan väistyä ohjelmasta vasta 15-edustajakokouksessa 5. huhtikuuta 1969.
Bolshevikkien »kummisetänä» kokouksessa istui tarkkailemassa äänestystä Jukan veli, Eino Rahja. Esitystä kannatti 74 kokousedustajaa, vastusti 16 ja äänestyksestä pidättyi 4. Vastaan äänestäneiltä otettiin bolshevikkien menettelytapojen mukaisesti osanottajakortit pois, joka merkitsi äänioikeuden
menettämistä ja kokouksen ulkopuolelle sulkemista.
Eino ja Jukka Rahjan nauttima suosio bolshevikkijohdossa, Rahjojen häikäilemättömyys sekä heidän hyvä venäjäntaitonsa olivat kokousväen yleisessä tiedossa. Rahjoilta ei jäänyt huomaamatta myöskään heidän vastustajiensa heikkous ja Rahjat saivat kokouksen päättämään, että vastaan äänestäneet osanottajat voivat kirjallisesti ilmoittaa puhemiehistölle kannanmuutoksestaan ja anoa pääsyä jälleen kokouksen äänivaltaisiksi jäseniksi.
Kokouksen hyväksymät ohjelmateesit olivatkin vain yksi variaatio bolshevikkien toimintateemoista, joilla he olivat menetelleet suomalaistenkin silmissä kiistattoman onnistuneesti:
1) Työväen on tarmokkaasti valmistauduttava aseelliseen vallankumoukseen, eikä suinkaan pyrittävä palaamaan siihen vanhaan eduskunnalliseen, ammatilliseen ja osuustoiminnalliseen taisteluun, jonka kannalla Suomenkin työväenjärjestöt olivat ennen vallankumousta.
2) Ainoastaan sellainen työväenliike ja toiminta, josta on takeita, että se edistää kommunismin leviämistä sekä työväen tulevan sosialistisen vallankumouksen voitolle pääsyä, on hyväksyttävä — toisenlaisella kannalla esiintyvää toimintaa työväen keskuudessa on jyrkästi tuomittava, paljastettava ja vastustettava.
3) Vallankumouksen kautta on otettava työväenluokan omiin käsiin kaikki valta ja perustettava rautainen työväen diktatuuri — on siis pyrittävä porvarillisen valtion hävittämiseen, eikä suinkaan kansanvaltaan, ei ennen vallankumousta, eikä vallankumouksen kautta.
4) Työväen diktatuurivallan kautta on luotava kommunistinen yhteiskunta järjestys pakkoluovuttamalla kaikki maa ja kapitalistinen omaisuus sekä järjestyneen työväen omalla toiminnalla järjestettävä kaikki tuotanto ja tuotteiden jako — ei siis ole, ei vallankumouksen kautta, eikä ennen sitä, pyrittävä vain korjailemaan kapitalistista riistojärjestelmää siedettävämmäksi.
5) Työväen kansainvälisen vallankumouksen syntymistä ja voittoa on edistettävä mahdollisimman tarmokkaasti, sekä kaikin voimin tuettava Venäjän proletariaatin Sosialistista Neuvostotasavaltaa.
Aseellisen vallankumouksen tavoite saatettiin poistaa SKP;n ohjelmasta vasta 11. edustajakokouksessa 2. kesäkuuta 1957. Proletariaatin diktatuuri keinona sai puolestaan väistyä ohjelmasta vasta 15-edustajakokouksessa 5. huhtikuuta 1969.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ainoastaan saksalaismielisen suomalaisen porvariston provokatiivinen käyttäytyminen johti onnettomaan verenvuodatukseen. Myös tänäpäivänä alistussuhde EU:ssa on sortokauden kaltainen. Vain vallankumouksellinen itsenäiyyssota voi pelastaa maamme.
Vain puolustaja haluaa sotaa ja verenvuodatusta. Hyökkääjä ei halua ikinä sotaa - hyökkääjä haluaa saada vaateensa läpi ja puolustajan alistumaan kiltisti.
Oli Suomen onni, että porvaristo lähti puolustamaan laillista yhteiskuntajärjestystä ase kädessä ja että meillä oli sellainen tuki ja turva kuin Saksa. Muutoin proletariaatin diktatuuri olisi tiennyt miljoonien suomalaisten kuolemaa - ja Suomessa syötäisiin yhä tänäkin päivänä pettuleipää.
Verenvuodatus ei missään tapauksessa ollut tarpeeton, sillä se esti paljon suuremman ja vakavamman verenvuodatuksen.
Vom Kriege on jäänyt lukematta enkä täysin käsitä vuoden 1918 tapahtumia lukemani pohjalta. Muistaakseni kirjan siteeratuin lause on sodan pitäminen osana politiikkaa, sen jatkamista toisin keinoin. Tämän voisi tietysti ymmärtää että 1918 sota jatkui sitten politiikan keinoin 1939 asti, jolloin Neuvostoliitto pyrki asevoimansa käyttöön. Muistettaneen, että jo 1917 kuninkaallinen JB27 osallistui itärintaman taisteluihin ja että keisarillinen Saksa veti sen rintamalta koulutukseen vasta maaliskuun 1917porvarillisen vallankumouksen jälkeen. OHL (Ludendorff) päätti Suomen sotilaallisesta operaatiosta jo 1917 lopulla Brestin neuvottelujen vauhdittamiseksi lisäten vaatimuksiinsa Suomen itsenäistymisen. Lenin solmi rauhan Brestissä, tunnusti Suomen itsenäisyyden ja veti Suomesta joukkojen pääosan. Aikaisemmat neuvottelut Brestissä oli käyty 1917 status quo pohjalta, ilman Venäjän vetäytymisiä. Saksan kannalta Suomen operaatio oli siis politiikan jatkamista toisin keinoin kuten myös hyökkäykset etelämpänä. Saksan itärintama vakiintui, Saksalla oli Suomen alue ja hallinto käsissään sotaa jatkavia brittejä vastaan Vienassa eikä se tukenut Suomen heimosotia. Suomi asettui vielä vasallin asemaankin ja armeijan johto oli Saksan hallussa. Sota, siis Saksan häviö, jatkui Suomessa poliittisena syksyllä 1918 ja Suomi palasi tasavallaksi ilman verenvuodatusta.
Oliko meillä siis 1918 Saksan operaatio nimeltä Suomen vapaussota (OHL), suomenruotsalainen vapaussota, porvarillinen vapaussota, tukena ja turvana Saksa vai (kouluopetuksen mukaan) yhteiskuntajärjestelmän sortuminen ja poliittinen psykoosi?
1918 keväällä ei kukaan tiennyt proletariaatin diktatuurista, Saksan sortumisesta eikä nationalismin noususta. Myös 1918 osalta historia kirjoitettiin jälkeenpäin ja JP27 syntyi sekin vasta 1918 Itämeren komennuskunnan myötä