Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Muija kiinnostui kuntosalista...

8 v. sitten olin hyväkuntoinen ja sporttinen kundi, kun tutustuin nykyiseen vaimooni. Halusin muijan, joka bodaa rajusti, mutta hän ei ollut sellainen. Kannustin kuitenkin häntä aloittamaan kovan salitreenin. Kohtalon ivaa; hän kiinnostui punttisalista, mutta minä itse laiskistuin ja lihoin samaan aikaan! Lopputulos on nyt se, että minä olen lihava, urheilun jättänyt sohvaperuna ja töllötän telkkaria, kun taas muijani käy kuntosalilla joka toinen päivä, noudattaa tiukkaa saliohjelmaa ja ruokavaliota. Minä olen rapistunut, hän taas kovassa kondiksessa nykyään. Hänen selkänsä on leventynyt mahtavasti, vatsa litistynyt, hauis kasvanut yli 8 cm. ja reidet ovat kuin pylväät. NYT hän on siinä kunnossa kuin olisin halunnut hänen olevan 8 v. sitten. Pahinta on, että hän ei kiinnostunut vain bodauksesta, vaan myös bodaajista. Seksi minun kanssani ei kuulemma enää kiihota, kun salilla käy lihaksikkaita tosiuroksia! Minunkin pitäisi kuulemma olla sellainen. Tämä on avioeron alkua. Minä en enää jaksa sportata, en vain jaksa, mutta hän jaksaa, loputtomasti. No, itsehän olen syyllinen tilanteeseen. Ehkä hän onkin jo maannut jonkun alfauroksen kanssa.
21574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

laiska sohvaperuna ;)

Äänestä

Nyt loppui se limskan lipitys ja nöttösten natustelu! Kyllä tuolle on JOTAIN tehtävä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ongelma... kirjoitti:

8 v. sitten olin hyväkuntoinen ja sporttinen kundi, kun tutustuin nykyiseen vaimooni. Halusin muijan, joka bodaa rajusti, mutta hän ei ollut sellainen. Kannustin kuitenkin häntä aloittamaan kovan salitreenin. Kohtalon ivaa; hän kiinnostui punttisalista, mutta minä itse laiskistuin ja lihoin samaan aikaan! Lopputulos on nyt se, että minä olen lihava, urheilun jättänyt sohvaperuna ja töllötän telkkaria, kun taas muijani käy kuntosalilla joka toinen päivä, noudattaa tiukkaa saliohjelmaa ja ruokavaliota. Minä olen rapistunut, hän taas kovassa kondiksessa nykyään. Hänen selkänsä on leventynyt mahtavasti, vatsa litistynyt, hauis kasvanut yli 8 cm. ja reidet ovat kuin pylväät. NYT hän on siinä kunnossa kuin olisin halunnut hänen olevan 8 v. sitten. Pahinta on, että hän ei kiinnostunut vain bodauksesta, vaan myös bodaajista. Seksi minun kanssani ei kuulemma enää kiihota, kun salilla käy lihaksikkaita tosiuroksia! Minunkin pitäisi kuulemma olla sellainen. Tämä on avioeron alkua. Minä en enää jaksa sportata, en vain jaksa, mutta hän jaksaa, loputtomasti. No, itsehän olen syyllinen tilanteeseen. Ehkä hän onkin jo maannut jonkun alfauroksen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu