HOIVA ALALLE SOPIMUS NOPEASTI

Syväkurkku kertoo kuten muulloinkin, että nyt asetettu sovitteluelin pelastaa lakoilla uhanneen ammattiliiton ja sen johdon sekä samalla tietysti maan hallituksen. Maineensa oikeistohallitus on jo menettänyt ja joutuu vastaamaan jatkossa sovitteluelimen tekemästä sovintoesityksestä ja se kalliiksi tulevista seuraamuksista.

Olisiko Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen tai puolueen puheenjohtaja koskaan laukaissut puheita tasa-arvotuposta, jos olisi voinut arvioida puolueen pääsevän hallitus vastuuseen. Tuskin.

Syväkurkku kertoo, että sopmus on arvattavasti neljä vuotinen ja noin 24 prosenttia. Korotus keskimäärin noin 6 prosenttia vuodelle. Jonkin verran enemmän kuin mitä muut saavat. Sopimus merkitsee, ettei ainakaan terveydenhoitoalan tasa-arvoa hapuilevaa pyrkimystä saavuteta.
Seuraavat vuodet kertovat, että muutkin hakevat uusia linjauksia palkkaratkaisuihinsa ja kirivät tuota pikaa aukot umpeen. Sairaanhoitajille jää pää vetävän käteen.

Kysyä sopii, oliko koskaan kokoomuslaisella TEHYllä tervettä järkeä ryhtyessään hakemaan mammonaa kuolevilla, sairailla tai lapsilla. TEHY valitsi aseikseen ne jotka aivan varmasti eivät vastusta heitä. Pelokkaina kertovat julkisuudessa sairaanhoitajien tarvitsevan korotukset koska se parantaa hoitoa ja poistaa pelkoja.
Palkankorotus ei tuo parempaa hoitoa, mutta parantaa sairaanhoitajien elämän laatua taloudellsiesti, mutta ei tule tyydyttämään moraalinsa kanssa kamppailevia.

Hoito sairaaloissa tai terveyskeskuksissa tuskin paranee palkankorotusten myötä. Syväkurkku kertoo, että tapahtuu tasan päinvastoin. Väkeä joudutaan vähentämään ja työtahtia kiristämään sekä syyllistymään lähes heittelejätön tapaiseen tilanteeseen.

Oikeistohallituksen on löydettävä rahat 20 000 käsiparille, jotta säästytään pahimmalta tulevaisuudessa. Syväkurkku sanoo, että tässä on se todellinen ongelma, jota politiikassa tullaan pitämään yllä kunnissa ja eduskunnassa. Siitä Kokoomuspuolue ei selviä vaan vajoaa yhä alemmaksi moraalittomuutensa suohon. Se ei ole toteuttanut vastuullista vaalikampanjaa tai politiikassa päästyään vallankahvaan ja kabinetteihin.

Oikeiston on löydettävä lähivuosina 800 miljoonaa euroa katastrofirahastoon, jolla terveydenhoitoala saadaan länsimaiselle tai pohjoismaiden tasolle.
2115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomen kansan enemmistö galluppien mukaan ennen vaaleja halusi ensimmäisenä laittaa kuntoon vanhustenhoivan ja terveyspalvelut. SDP satsasi tähän rahaa 4 mrd euroa, mutta suomalaisille tämä ei riittänyt he halusivat aivan muuta, tiedä sitten mitä? Nyt Suomen kansa saa muuta, terveydenhoitoon ei mielellään anneta rahaa, sairaanhoitajat irtisanovat itsensä julkiselta puolelta ja tästä kaksimielisestä Suomen kansasta kuitenkin 63% on tukemassa sairaanhoitajien palkkakuoppien korjaamista.

Äänestä

Vastuun kuolevien, sairaiden ja lasten hoidosta kantavat kunnat ja valtio, ei TEHY. Se on oikein laissa määrätty!

Prosenttilaskutaidosakin on korjaamisen varaa. Kuuden prosentin vuosittainen korotus neljässä vuodessa tuottaisi nykypalkkaan suuremman kuin 24% korotuksen. Aivan älytöntähän se TEHY:ltä olisi, jos sopimuskauden pidennyksellä koko prosentuaalinen tavoite mitätöisiin. Ehkä antavat sen verran periksi, että tyytyvät 17-18 prosentiin 2,5 vuodessa. Se olisi siis 5-6 prosenttia enemmän kuin mitä muut kunta-alalla saivat.

Minä uskon, että peli vielä kovenee. TEHY:llä on luultavasti tuhansittain irtisanotuvia vielä varalla. Jos uudet irtisanomiset kohdistuvat esim. niihin sairaaloihin, jotka on suunniteltu hätävaraksi yliopistollisille ym. suuremmille sairaaloille, tulee totisesti miettimistä. Ja miksi ei kohdistuisi?

TEHY:n toimien hyväksyntä näyttää muuten mielipidemittauksissa jatkuvasti nousevan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

Syväkurkku kertoo kuten muulloinkin, että nyt asetettu sovitteluelin pelastaa lakoilla uhanneen ammattiliiton ja sen johdon sekä samalla tietysti maan hallituksen. Maineensa oikeistohallitus on jo menettänyt ja joutuu vastaamaan jatkossa sovitteluelimen tekemästä sovintoesityksestä ja se kalliiksi tulevista seuraamuksista.

Olisiko Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen tai puolueen puheenjohtaja koskaan laukaissut puheita tasa-arvotuposta, jos olisi voinut arvioida puolueen pääsevän hallitus vastuuseen. Tuskin.

Syväkurkku kertoo, että sopmus on arvattavasti neljä vuotinen ja noin 24 prosenttia. Korotus keskimäärin noin 6 prosenttia vuodelle. Jonkin verran enemmän kuin mitä muut saavat. Sopimus merkitsee, ettei ainakaan terveydenhoitoalan tasa-arvoa hapuilevaa pyrkimystä saavuteta.
Seuraavat vuodet kertovat, että muutkin hakevat uusia linjauksia palkkaratkaisuihinsa ja kirivät tuota pikaa aukot umpeen. Sairaanhoitajille jää pää vetävän käteen.

Kysyä sopii, oliko koskaan kokoomuslaisella TEHYllä tervettä järkeä ryhtyessään hakemaan mammonaa kuolevilla, sairailla tai lapsilla. TEHY valitsi aseikseen ne jotka aivan varmasti eivät vastusta heitä. Pelokkaina kertovat julkisuudessa sairaanhoitajien tarvitsevan korotukset koska se parantaa hoitoa ja poistaa pelkoja.
Palkankorotus ei tuo parempaa hoitoa, mutta parantaa sairaanhoitajien elämän laatua taloudellsiesti, mutta ei tule tyydyttämään moraalinsa kanssa kamppailevia.

Hoito sairaaloissa tai terveyskeskuksissa tuskin paranee palkankorotusten myötä. Syväkurkku kertoo, että tapahtuu tasan päinvastoin. Väkeä joudutaan vähentämään ja työtahtia kiristämään sekä syyllistymään lähes heittelejätön tapaiseen tilanteeseen.

Oikeistohallituksen on löydettävä rahat 20 000 käsiparille, jotta säästytään pahimmalta tulevaisuudessa. Syväkurkku sanoo, että tässä on se todellinen ongelma, jota politiikassa tullaan pitämään yllä kunnissa ja eduskunnassa. Siitä Kokoomuspuolue ei selviä vaan vajoaa yhä alemmaksi moraalittomuutensa suohon. Se ei ole toteuttanut vastuullista vaalikampanjaa tai politiikassa päästyään vallankahvaan ja kabinetteihin.

Oikeiston on löydettävä lähivuosina 800 miljoonaa euroa katastrofirahastoon, jolla terveydenhoitoala saadaan länsimaiselle tai pohjoismaiden tasolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu