SKP, sananvapaus ja terve maalaisjärki

satuin selaamaan wikipediasta muuten vain artikkelin patriootti, päämajoitusmestari, kenraali A.F Airosta. tiedätte luonnollisesti kaiken oleellisen miehestä, hänen elämäntyöstään ja saavutuksistaan neuvostoliiton hyökkäyksen torjunnassa, asekätkentäsyytöksistä ja punaisen valpon suorittamasta alhaisesta pidätyksestä, jossa miestä pidettiin kommunistien vankityrmässä kaksi vuotta ilman syytettä. no, siihen aikaan ei lakia ollut ja kommunistit terrorisoivat suomalaisia. airo kesti tämän suoraselkäisesti ja kirjoitti kirjan asekätkennästä. no siinä ei tietenkään ollut mitään uutta, että kommunistit hirmustuivat kirjasta vaikka suomalaiset sen hamstrasivatkin jokin kodin kirjahyllyyn mutta se mikä iski silmään, oli SKP:n suunnaton suhteellisuudentajuttomuus, mielivaltaisuus ja suoranainen fasismi; SKP, silloinen puheenjohtajansa aimo aaltosen johdolla vaati Airolle elinkautista vankeusrangaistusta ja koko omaisuuden menetystä tämän kirjan kirjoittamisen johdosta. syyte kuului "esivallan herjaamista". silloinen oikeuskansleri toki tiputti kommunistit maan pinnalle niinkuin kuuluu mutta ennen sitä SKP teki yhden törkeimmistä tempuistaan suomen kansalle; SKP esitti, että jokainen suomalainen jolta löydetään tämä kirja, tuomitaan elinkautiseen pakkotyöhön. siis kirjan omistamisesta elinkautinen pakkotyö!

me suomalaiset saamme olla todella ylpeitä suvaitsevaisuudestamme. herää vain kysymys onko suvaitsevaisuus synonyymi naiiviudelle. ehkä tässä koko kansa sahaa omaa oksaansa...

tässä linkki tuohon Airon lyhennettyyn elämänkertaan;
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aksel_Airo
3381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin, joskus tuntuu, että kommarien pitäisi maistaa omaa lääkettään. Eli kieltää koko aate lailla, ja pistää ne jotka siihen uskovat mielisairaalaan. Niinkuin kommunistit tekivät toisinajattelijoille itä-Euroopassa. Mutta he ovat sen verran pieni joukko, antaa heidän haaveilla miten ihanaa diktatuuri on.

Äänestä

Huomaas pari asiaa:
1. Wiki EI ole välttämättä totuus ja fakta, sillä sinne voi kirjoittaa kuka tahansa. En tietenkään väitä kirjoittamaasi falskiksi enkä wikin tietoja totuudenvastaiseksi.
2. Kommunismi EI koskaan enää tule nostamaan itseään merkittäväksi liikkeeksi saati "valtiomahdiksi". Ei Suomessa eikä Euroopassa. Vaikka tuo Aapo Toivanen nuoruuden hölmöyttään niin kuvitteleekin...

Äänestä
  • mutta kirjoitin tämän siksi, että SKP-osiossa oli lähteenä mainittu aimo aaltosen omat, kansan arkistossa sijaitsevat, arkistot. nämä tiedothan ovat jokaisen kommunistin tarkistettavissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


texkiller kirjoitti:

satuin selaamaan wikipediasta muuten vain artikkelin patriootti, päämajoitusmestari, kenraali A.F Airosta. tiedätte luonnollisesti kaiken oleellisen miehestä, hänen elämäntyöstään ja saavutuksistaan neuvostoliiton hyökkäyksen torjunnassa, asekätkentäsyytöksistä ja punaisen valpon suorittamasta alhaisesta pidätyksestä, jossa miestä pidettiin kommunistien vankityrmässä kaksi vuotta ilman syytettä. no, siihen aikaan ei lakia ollut ja kommunistit terrorisoivat suomalaisia. airo kesti tämän suoraselkäisesti ja kirjoitti kirjan asekätkennästä. no siinä ei tietenkään ollut mitään uutta, että kommunistit hirmustuivat kirjasta vaikka suomalaiset sen hamstrasivatkin jokin kodin kirjahyllyyn mutta se mikä iski silmään, oli SKP:n suunnaton suhteellisuudentajuttomuus, mielivaltaisuus ja suoranainen fasismi; SKP, silloinen puheenjohtajansa aimo aaltosen johdolla vaati Airolle elinkautista vankeusrangaistusta ja koko omaisuuden menetystä tämän kirjan kirjoittamisen johdosta. syyte kuului "esivallan herjaamista". silloinen oikeuskansleri toki tiputti kommunistit maan pinnalle niinkuin kuuluu mutta ennen sitä SKP teki yhden törkeimmistä tempuistaan suomen kansalle; SKP esitti, että jokainen suomalainen jolta löydetään tämä kirja, tuomitaan elinkautiseen pakkotyöhön. siis kirjan omistamisesta elinkautinen pakkotyö!

me suomalaiset saamme olla todella ylpeitä suvaitsevaisuudestamme. herää vain kysymys onko suvaitsevaisuus synonyymi naiiviudelle. ehkä tässä koko kansa sahaa omaa oksaansa...

tässä linkki tuohon Airon lyhennettyyn elämänkertaan;
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aksel_Airo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu