nyt tiedetään, kuka maksaa verot

Eli jos ulkomaisen viinakaupan www-sivulla ohjataan kuljetusliikeen valinnassa, niin viinakauppa maksaa verot. Vireillä olevista esitutkinnoista tiedotetaan marraskuussa.

http://www.sttv.fi/ylo/tiedotteet_frameset.htm
323435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Ihan vain ettei totuus unohtuisi:

Asiakas maksaa aina ne verot.

Koko kiista on lähtenyt siitä miten verot tilitetään:

Vaihtoehto 1:
Asiakas tekee veroilmoituksen 2 päivän kuluttua tavaroiden vastaanottamisesta.

Vaihtoehto 2:
Myyjä perii Suomen verot asiakkaalta ja tilittää ne valtiolle.

Eli kyllä se on asiakas joka aina maksaa ne verot.

Äänestä
  • Tilasin edesmenneeltä Cybeerwinelta muutamia viinilasteja. Hieno homma taannoin, velottivat verot ja kuljetuksen, kamat toimitettiin kotiin tai ne sai noutaa Vantaalla sijaitsevasta varastosta. Homma toimi hyvin, pientä viivästelyä oli joskus. Nyt koko CW:n systeemi lienee lakannut, sääli. Onneksi sain netin kautta maksamani viimeisen tilauksen, ennen kuin tulli alkoi takavarikoida kuljetuksia.

    Äänestä

  • aletaan myöntelemään että jonkun olisi syytä maksaa ne verotkin.Touhu on käsittääkseni yrittänyt pyöriä sen mukaan ettei kukaan halua maksaa niitä veroja.

    Nyt menee sitten vihdoinkin koko touhulta pohja pois,kun niitä maksuja ei enää kierretä,VAAN VAKUUDET ON TOSIAAN OLTAVA MAKSETTUNA HUOM, E N N E N K U I N tavaraa pääsee vastaanottamaan.(muuten ne menee siihen samaan ISOON halliin,,,,)

    Eikös joku vain tuolla sitä jo aiemminkin ystävällisesti yrittänyt jo kertoa.Mutta sitäpä agressiivisesti täällä vastustettiin?

    Eli nyt kun maksat asiaankuuluvat verot ja maksut on brenkku kalliimpaa kuin "systeemissä",vaikka tätä lausuntoa tullaan täällä kiivaasti vastaanväittämään,mutta totuus selviää jo ENNEN tilausta ja siihen se tilausinto sitten lopahtaakin,,,,
    Game Over

    Äänestä

  • +-+-+-+-+ kirjoitti:

    aletaan myöntelemään että jonkun olisi syytä maksaa ne verotkin.Touhu on käsittääkseni yrittänyt pyöriä sen mukaan ettei kukaan halua maksaa niitä veroja.

    Nyt menee sitten vihdoinkin koko touhulta pohja pois,kun niitä maksuja ei enää kierretä,VAAN VAKUUDET ON TOSIAAN OLTAVA MAKSETTUNA HUOM, E N N E N K U I N tavaraa pääsee vastaanottamaan.(muuten ne menee siihen samaan ISOON halliin,,,,)

    Eikös joku vain tuolla sitä jo aiemminkin ystävällisesti yrittänyt jo kertoa.Mutta sitäpä agressiivisesti täällä vastustettiin?

    Eli nyt kun maksat asiaankuuluvat verot ja maksut on brenkku kalliimpaa kuin "systeemissä",vaikka tätä lausuntoa tullaan täällä kiivaasti vastaanväittämään,mutta totuus selviää jo ENNEN tilausta ja siihen se tilausinto sitten lopahtaakin,,,,
    Game Over

    Kertoisitko kuka on väittänyt ettei veroja täydy maksaa ?

    Pistä vaikka linkki tähän perään väitteitesi tueksi niin ei tarvitse jatkaa turhaa jauhamista.

    Äänestä

  • Uutta tietoa aiempaan on se, että ulkomainen viinakauppa luetaan nyt kuljetuksen järjestäjäksi, jos se ohjaa kuljettajan valintaa www-sivullaan. Valtion näkökulmasta verovelvollinen on silloin viinakauppa itse. Viinakaupan intressissä on tietenkin nyt nostaa hinta sellaiseksi, että verot tulee maksettua.

    En oikein ymmärrä, miksi sinä kaukomyyjänä suostuisit vaihtoehtoon 1, kun vastuu verojen hoitumisesta on sinulla.

    Aiemmin kauppias saattoi vähät välittää, tuleeko verot maksettua vai ei. Törkeimmät saattoivat jopa vihjailla, että EUlta tulisi päätös, ettei veroja tarvitse maksella lainkaan...

    Äänestä

  • --------- kirjoitti:

    Uutta tietoa aiempaan on se, että ulkomainen viinakauppa luetaan nyt kuljetuksen järjestäjäksi, jos se ohjaa kuljettajan valintaa www-sivullaan. Valtion näkökulmasta verovelvollinen on silloin viinakauppa itse. Viinakaupan intressissä on tietenkin nyt nostaa hinta sellaiseksi, että verot tulee maksettua.

    En oikein ymmärrä, miksi sinä kaukomyyjänä suostuisit vaihtoehtoon 1, kun vastuu verojen hoitumisesta on sinulla.

    Aiemmin kauppias saattoi vähät välittää, tuleeko verot maksettua vai ei. Törkeimmät saattoivat jopa vihjailla, että EUlta tulisi päätös, ettei veroja tarvitse maksella lainkaan...

    Niin ja mihinkäs me sitten ohjataan sivuiltamme sitä kuljetusta hankkimaan ?

    Lukekaa nyt hyvät ihmiset edes sivumme ennenkuin esitätte täällä iahn höpöjänne ...

    Me kun emme ole kaukomyyjiä ... emme nyt emmekä koskaan ole olleetkaan ....

    Äänestä

  • Viinikauppias kirjoitti:

    Totuus minun kohdallani on se , että juomiani on tullissa, jolla on lista juomistani, mutta kukaan ei ole ollut minuun yhteyksissä nyt.
    Ei tulli, ei kuljetusliike eikä viinikauppias.
    Olisi mielenkiintoista tietää miten saan juomani kotiin koska rahdin olen maksanut kotiovelle.
    Verot on oma maailmansa, mutta ensin pitää saada maksettu tavara siihen kohteeseen johon se on tilauksessa määritelty.

    Äänestä

  • koska homma ei toimi kirjoitti:

    juuri siinä,että sitten kun se tuote on kotovell' niin silloinpa on peli jo menetetty niiden verojen suhteen.Etenkin seuraavana päivänä kun vinot on jo juotu niin kuka hullu enää alkaa veroja makselee.

    Ja tähän perustui koko idea.Nyt se ei käy,ei kertakaikkiaan se ei käy,,,,.JOS jokainen olisi maksanut verot 2 pvän kuluttua lastin saapumisesta ,-ei oltaisi tässä eikä oltaisi oltu koko aikana mitä tätä soopaa on keitetty ja jokainen on puhunut kauniita ja osa täyttä paskaa ja paljon.

    Pitäskö mennä kysyy siltä peililtä että missä meni vikaan.Kaikki ne jotka saa vastauksen että ei missään,voivat olla huoleti eikä ole huolta että tullin ukko tulee koputtelee.....

    Miten se meni että: Rehellinen koko lastin kotiovelle loistavasti saa.....

    (ja lisäkysymys tilaajille,?oletteko Alkosta joskus saaneet "tilauspisteeseen" tuotteita verovapaana vaikka olette rahdin maksanutkin? Alkohan toimittaa myös kotimaassa "etätoimituksia" harvaan myyyntipisteitä oleville alueille)

    Äänestä

  • -virkanainen- kirjoitti:

    ..tuotteista ?

    Kyllä tuo verohomma selvä on.
    Miten siis menetellään takavarikoitujen tuotteiden osalta ?

    Äänestä

  • NYT tullissa olevista kirjoitti:

    ..tuotteista ?

    Kyllä tuo verohomma selvä on.
    Miten siis menetellään takavarikoitujen tuotteiden osalta ?

    mennyt ?

    Äänestä

  • koska homma ei toimi kirjoitti:

    Totuus minun kohdallani on se , että juomiani on tullissa, jolla on lista juomistani, mutta kukaan ei ole ollut minuun yhteyksissä nyt.
    Ei tulli, ei kuljetusliike eikä viinikauppias.
    Olisi mielenkiintoista tietää miten saan juomani kotiin koska rahdin olen maksanut kotiovelle.
    Verot on oma maailmansa, mutta ensin pitää saada maksettu tavara siihen kohteeseen johon se on tilauksessa määritelty.

    Olethan toki saanut lähes viikoittain lähettämiämme tiedotteita tilanteen etenemisestä.

    Jos et niin laitapa sähköpostia tulemaan niin kerromma missä mennään.

    Nythän tilanne on se, että odotamme Tullin ilmoitusta miten he alkavat juomia vapauttamaan - tästä ilmoitamme asianosaisille heti kun saamme tiedon

    Äänestä

  • -virkamies- kirjoitti:

    mennyt ?

    Laiantaksemme erään korkeassa asemassa olevan tullivirkanaisen perustelua:

    "Eihän se nyt voi olla niin että veron maksu jää yksityisen tilaajan vastuulle ..."

    Ja tähän jatkoksi kun Tulli hävisi jutun Korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

    "Me emme olisi hävinneet jos laki olisi ollut toisenlainen ..."

    Niinpä ...

    Äänestä

  • Viinikauppias kirjoitti:

    Olethan toki saanut lähes viikoittain lähettämiämme tiedotteita tilanteen etenemisestä.

    Jos et niin laitapa sähköpostia tulemaan niin kerromma missä mennään.

    Nythän tilanne on se, että odotamme Tullin ilmoitusta miten he alkavat juomia vapauttamaan - tästä ilmoitamme asianosaisille heti kun saamme tiedon

    asiaa ei enään pitkään jahkattaisi, onhan rahditkin maksettu ja tavarat laittomasti takavarikoitu.
    Miten se veronmaksu sitten menee jos ne toimittaa ?

    Äänestä

  • että selvää kirjoitti:

    Siihen ei ole tullut vielä mitään virallista tietoa.

    Äänestä

  • että selvää kirjoitti:

    asiaa ei enään pitkään jahkattaisi, onhan rahditkin maksettu ja tavarat laittomasti takavarikoitu.
    Miten se veronmaksu sitten menee jos ne toimittaa ?

    laittomasti takavarikoitu?Oliko vakuudet maksettu asiaankuuluvasti tullille etukäteen "oletetunkokoiselle" tilaukselle,näinhän He ohjeistivat jos kysyit tietoa instanssilta joka päätti sinun juomiesi kohtalosta,ja joka oli ainut oikea tietolähde asiassa.Oliko?

    Jos maksaa rahdin kotiovelle kun tilaa uraania tai plutoniumia joltakin "lierolta",niin onko asia sillä selvä,eikä muita lupia tarvita,vaan tavaran on TULTAVA kotiovelle "koska olenhan rahdin maksanut kotiovelle asti...."

    Onks Viljoo näkyny.......

    Äänestä

  • Verokarhu kirjoitti:

    He eivät ohjeistaneet yhtikäs mitään kun nuo haltuunotot on tehty - nyt sekoitat sen mitkä ovat uudet ohjeet ja ne mitkä ovat olleet voimassa vuonna 2004 - 04.11.2007.

    Samat viranomaiset jotka ovat nämä uudet ohjeet laatineet ovat myös kieltäneet koko nettikaupan - laki on kuitenkin ollut koko ajan sama - eli missä vika ?

    puhuu totta,sielthä mieki sen sain tietää et miten ne viinakset saa varmasti kotio.Kyl hyö kerto jos silloin alkuaikoin et jos mie toimin varmanpäälle niin miä maksan mitä min pitää maksaa,ja ennen tilaust nimenommaan.Ja niihä myö tehtiin ja perille tul.Ja kännis oltii,kalliiksha tuo tul ku ei tiijetty et mitä kaikkii maksui sit oikein pitääkää maksaa.Ei myö enää mennä samaa halpaa,nyt myö käyääki Viromaalt hakee hurjast halvemmal.Usot sie.

    Äänestä

  • Viinikauppias kirjoitti:

    Olethan toki saanut lähes viikoittain lähettämiämme tiedotteita tilanteen etenemisestä.

    Jos et niin laitapa sähköpostia tulemaan niin kerromma missä mennään.

    Nythän tilanne on se, että odotamme Tullin ilmoitusta miten he alkavat juomia vapauttamaan - tästä ilmoitamme asianosaisille heti kun saamme tiedon

    Tiedotteita olet viikottain lähettänyt? Sinä et ole tiedottanut edes kuukausittain ja usein vain erikseen kyseltäessä on vastauksia saanut, silloinkin vain ympäripyöreää paskaa..
    NIITÄ WITUN MAINOKSIA KYLLÄ PUKKAA VIIKOITTAIN JOISSA KEHOITETAAN TILAAMAAN, KOSKA HOMMA TOIMII JA TYYTYVÄISIÄ ASIAKKAITA ON JO REILU 6 MILJOONAA.
    Ihan sama saanko joskus juomani vai en, kuitenkaa viini a.kupalta en mitään tilaa!!

    Äänestä

tullilta tänään kirje jälkiveroista, jotka maksettava www.viinikauppa.com ista tilatuista alkoholeista. eli asiakas maksaa verot!!! niinkuin laissa lukee. en valita päätöstä, mutta tiedoksi vain kaikille.

Äänestä
  • Pyydä Tullilta kopiota rahtikirjasta jossa on sinun allekirjoituksesi.

    Jos heillä sellainen olisi niin se olisi ollut tuon paperinivaskan mukana ...

    Ja se on ainoa dokumentti jonka perusteella he voivat väittää sinun jotakin ottaneen vastaan.

    Kertoile tänne mitä vastaavat ...

    Muista lähettää kirjallinen vastaus kirjattuna kirjeenä.

    Äänestä

  • Kopiokoneeen käyttäjä kirjoitti:

    Pyydä Tullilta kopiota rahtikirjasta jossa on sinun allekirjoituksesi.

    Jos heillä sellainen olisi niin se olisi ollut tuon paperinivaskan mukana ...

    Ja se on ainoa dokumentti jonka perusteella he voivat väittää sinun jotakin ottaneen vastaan.

    Kertoile tänne mitä vastaavat ...

    Muista lähettää kirjallinen vastaus kirjattuna kirjeenä.

    Verotukseen ei tarvita mitään erillistä vastaanottotodistusta tai rahtikirjaa, riittää kun on toditus toteutuneesta kaupasta ja rahdista suomeen. Mikäli olet tilannut ja maksanut alkoholit, olet verovelvollinen se riittää lain mukaan. Vastaanottaja saa olla vaikka naapurin vanha kissa, sillä ei ole mitään väliä.

    Äänestä

  • rahtikirjaa kirjoitti:

    Ainakaan lain mukaan verovelvollisuus syntyy vasta 2 päivän kuluttua siitä kun olet ottanut tavarat vastaan.

    Mitenkäs sinä osoitat sen ilman rahtikirjaa jossa on allekirjoituksesi ?

    Äänestä

  • Valmisteverolaki kirjoitti:

    Ainakaan lain mukaan verovelvollisuus syntyy vasta 2 päivän kuluttua siitä kun olet ottanut tavarat vastaan.

    Mitenkäs sinä osoitat sen ilman rahtikirjaa jossa on allekirjoituksesi ?

    riittävän joka lähtöön.

    Tässä lyhyesti:

    Valmisteverolaki 2 luku Verovelvollisuus.

    Se, joka on hankkinut valmisteveron alaisia tuotteita verotta tämän lain tai asianomaisen valmisteverolain nojalla, on velvollinen suorittamaan tuotteista valmisteveron, jos tuotteet on käytetty muuhun kuin verottomaan tarkoitukseen.

    Tarkennus vastaanotosta ja sen näytön tarpeettomuudesta löytyy kohdasta 1) Tuote on suomessa tai voidaan olettaa, että se on täällä kulutettu.

    Eli mitään paperia ei tarvita, pelkkä olettamus riittää. Jos haluat kiistää asian, siitä vaan toivottavasti löytyy näyttöä joka kestää myös oikeudessa, koska siellähän todelliset riidat ratkaistaan, ei tällä foorumilla.

    Äänestä

  • juttuja tuntuu kirjoitti:

    kirjoittelee noita vastaväitteitä, koska kellään muulla ei ole intressejä vastustaa tullin mielettömyyksiä. vaatikaa ne rahtikirjat vain!!!

    Äänestä

  • massukka kirjoitti:

    kirjoittelee noita vastaväitteitä, koska kellään muulla ei ole intressejä vastustaa tullin mielettömyyksiä. vaatikaa ne rahtikirjat vain!!!

    muusta kuin siitä, että voimassa olevien lakien mukaan tilaaja on vastuussa tavarasta ja ennen kaikkea veroista, näin se vain menee.
    Muutaman kauppias on antanut aika lailla harhaan johtavaa informaatiota asiasta, mutta se ei muuta yhtään mitään. Varsinaiseen rikokseen he eivät ole ryhtyneet. Tilaajatkin selviävät veroilla tai korotetuilla veroilla, ei siinä ihmeempiä tapahdu.

    Jos joku kuvitteli saavansa verotonta viinaa halvalla, hän ei vain tajunnut missä mennään, eikä siitä pidä ketään tuomita, tästä huolimatta verot on maksettava.

    Mihin ihmeeseen kuvittelette tarvittavan rahtikirjoja jos ja kun verottajalla on tieto tilatusta, toimitetusta ja maksetusta alkoholista ? Lain mukaan ei tarvitse olla yhtään mitään paperia vastaanotosta, vaikka tavarat olisi varastettu varastosta on verovelvollinen tilaaja.

    Äänestä

  • ole mistään kirjoitti:

    Tuota onko tässä nyt jokin juttu mitä en tajua ?

    Mistä muualta "verottajalla" voi olla tieto toimitetuista tilauksista kuin sitä kautta että heillä on asiakkaan allekirjoittama rahtikirja ?

    Vai onko heillä jokin kristallipallo josta he voivat tarkistaa asian ?

    Ja kun tunnut tuntevan noin hyvin lain niin kerrotko meille vielä missä lainkohdassa annetaan verottajalle oikeus tehdä verotuspäätös ilman sitovia todisteita - tässä tapauksessa allekirjoitettua rahtikirjaa ?

    Siis "ei yhtään mitään paperia vastaanotosta" ?

    Ethän nyt ihan vakavalla naamalla halua väittää moista ?

    Vai oliko kommenttisi tarkoitettu vitsiksi - toivottavasti ?

  • Konkaritilaaja kirjoitti:

    unessa tai sitten erittäin hyväuskoinen.

    Kuvitteletko verottajan tekevän päätökset pelkästään rahtikirjojen mukaan ? Oletko yrittäjä ja onko sinulla alkoholin maahantuontilupa ? Et taida olla.

    Viimeisin oma tilaukseni tuli eräältä saksalaiselta toimittajalta, rahtikirjassa luki sisältää lasitavaraa ja elintarvikkeita. Miten sinä tekisit sen perusteella verotuspäätöksen ?

    Jotenkin tuntuu, että joillakin alkaa olla ns. löysät housuissa. Itselleni ei ole tullut minkään sortin yhteydenottoa tullista tai verottajalta ja miksi pitäisikään tulla ?

    Toki tämän voisi kirjoittaa eri nimellä kahteen kertaan jos haluaisi, mutta uskoisin yhden kerran riittävän. En palaa tähän asiaan, ennen kuin jotain uutta kuuluu.

    Äänestä

  • ole mistään kirjoitti:

    muusta kuin siitä, että voimassa olevien lakien mukaan tilaaja on vastuussa tavarasta ja ennen kaikkea veroista, näin se vain menee.
    Muutaman kauppias on antanut aika lailla harhaan johtavaa informaatiota asiasta, mutta se ei muuta yhtään mitään. Varsinaiseen rikokseen he eivät ole ryhtyneet. Tilaajatkin selviävät veroilla tai korotetuilla veroilla, ei siinä ihmeempiä tapahdu.

    Jos joku kuvitteli saavansa verotonta viinaa halvalla, hän ei vain tajunnut missä mennään, eikä siitä pidä ketään tuomita, tästä huolimatta verot on maksettava.

    Mihin ihmeeseen kuvittelette tarvittavan rahtikirjoja jos ja kun verottajalla on tieto tilatusta, toimitetusta ja maksetusta alkoholista ? Lain mukaan ei tarvitse olla yhtään mitään paperia vastaanotosta, vaikka tavarat olisi varastettu varastosta on verovelvollinen tilaaja.

    sä hän se jeesustelija olet...

    Äänestä

  • manderville kirjoitti:

    sä hän se jeesustelija olet...

    muuta kuin sen, että oletettu syntymäpäivä on ensiviikolla.

    Asiasta ja sen vierestä. Onko tässä maassa niin sinisilmäisiä ostajia, että uskoivat mitä muutaman kauppias lupaili, osaminen ja laillista ja niin edelleen.
    Toki ostaminen on tietyin varauksin laillista ja jopa kannustettavaa, mutta ne verot täytyy kuitenkin jonkun maksaa.
    Näin laissa säädetty, jos kauppias ja kun kauppias ei niitä halua maksaa, maksaa asiakas ne tavalla tai toisella. Näin se vain on.

    Selvintä homma on nille joilla on tavarat takavarikossa tai ne tavarat ovat kulkeneet erään tälläkin palstalla kirjoitelleen kauppiaan kautta.
    Näiden lastien määrät ja tilaajat ovat tiedossa ja vero on helppo laskea, ei mitään ongelmia.
    Ongelmia tulee silloin kun tavara on liikkunut pienissä erissä ja eri kauppiailta, silloin tulee ongelmia määrätä veroja jälkikäteen. Tässä tullaan tekemään oikeuskäytäntöä, muuta en voi vielä luvat, osa maksaa kun ei ole vaihtoehtoja ja osa voi päästä kuin koira veräjästä, katsotaan miten keväällä käy.

    Äänestä

päätös jo valmis.tietääkö kukaan

Äänestä
  • Kuka pelle näitä wanhoja viestejä bongaa tuolta, mene lääkäriin !

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

-------- kirjoitti:

Eli jos ulkomaisen viinakaupan www-sivulla ohjataan kuljetusliikeen valinnassa, niin viinakauppa maksaa verot. Vireillä olevista esitutkinnoista tiedotetaan marraskuussa.

http://www.sttv.fi/ylo/tiedotteet_frameset.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu