Mistä voi johtua sellainen, kun suun limakalvolle tulee jonkinlainen vesikello. Näyttää siis ihan pyöreältä näpyltä, jossa on vettä sisällä.
Oli siinä jonkun aikaa ja sitten katosi, jättäen jälkeensä vähän samantapaisen jäljen, kuin rakko puhjettuaan.
Mistähän tällainen voi johtua?
En huomannut syödessäni mitään erityistä, eikä pitäis olla allerginen erityisen voimakkaasti millekään. Eikä näppy tuntunut mitenkään kipeältä missään vaiheessa.
Kurkku on sen sijaan vaan tuntunut hieman aralta jonkun aikaa (hieman refluksityyppistä, luulen).
Oli siinä jonkun aikaa ja sitten katosi, jättäen jälkeensä vähän samantapaisen jäljen, kuin rakko puhjettuaan.
Mistähän tällainen voi johtua?
En huomannut syödessäni mitään erityistä, eikä pitäis olla allerginen erityisen voimakkaasti millekään. Eikä näppy tuntunut mitenkään kipeältä missään vaiheessa.
Kurkku on sen sijaan vaan tuntunut hieman aralta jonkun aikaa (hieman refluksityyppistä, luulen).
Vastaukset 6
Vanhimmat
kuulostaa aftalta, ne on ihan normaaleja joskin kivuliaita.
Minulla on ollut ihan samanlaisia vesikellon näköisiä näppyjä. Ne eivät ole missään vaiheessa olleet kipeitä ja siis eroavat aftoista, jotka useinmiten tuntuvat rei'iltä siinä, että ne ovat koholla: n. nuppineulanpään kokoisia pieniä mollukoita suun limakalvoissa. Minulla ne ovat hävinneet yleensä muutamissa tunneissa.
En tiedä, mitä nuo näpyt ovat. Minäkään en ole allerginen tietääkseni millekään ja minullakin on ollut vähän reflukistyyppisiä oireita. Näpyistä ei sinänsä ole ollut haittaa, ainoastaan mieltä askarruttavassa mielessä. Äitini kommentoi asiaa sanomalla, että näpyt ovat joka tapauksessa todennäköisesti aivan vaarattomia.
Jos jollakulla on tarkempaa tietoa, kuulisin mielelläni!
Mulla ihan sama juttu.
Huomasin juuri kun kielen alle oli tullut nuppineulan pään kokoinen vesikello. Ei yhtään kipeä. Minulla myös taipumusta refluksiin ja itselläni on myös keliakia.
Mutta tälläisiä ei oo koskaan ennen ollut.
Onkohan se merkki jostain vaikka happamasta suusta? Tai jonkun vitamiinin puutos?
Haluaisin myös tietää aiheesta lisää.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00794
Tuolta löytyy tietoa aiheesta. Ovat tosiaan yleensä aika vaarattomia ja tyhjenevät itsekseen, joten ei pitäisi olla mitään huolta. :)
oisko mukoseele ?
Tämä "rakkula" on yleistä niille jotka käyttävä kieltä tai yleensä suuta seksistiseen tarkoitukseen. Floora muuttuu ja saa aikaiseksi pakteeri hyökkäyksen, lopputulos on vesi kello.