Puheenjohtajanne Timo Soini löysi nuorena miehenä oikean apostolisen uskon. Toivon että Perussuomalaiset toimii katolisen restauraation esitaistelijana Suomessa. Katolilaisuus oli esi-isiemme usko ennen kuin Ruotsin Kustaa Vaasa ryösti kirkkomme omaisuudet omia sotavarustelujaan varten. Eurooppalainen sivilisaatio, jonka mailleenmenosta Jussi Halla-aho ja muut ovat huolissaan, on yhtä kuin katolilainen kristikunta. Vain sen yhteydessä voi isänmaamme Suomi pelastua. Unohtakaa rotuopit ja natsismi, etsikää totista Jumalaa ja ottakaa vastaan hänen poikansa tarjoama armo.
Vaihtoehto natsismille: katolilaisuus
Kalparitari
4166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ongelmana on vain se, että katolisuus ei ole sitä oikeaa, apostolista uskoa, johon pitäisi turvata, mutta muuten ollaan samoilla linjoilla.
kenestäkään parempaa ihmistä tehnyt.
Päinvastoin - eikö sieltä löydy suurin syy sotiin tässä maailmassa?
Itse olen tästä syystä kirkosta eronnut jo aikoja sitten, silti herkistyn luojani eteen tiukan paikan tullessa.
Ei ole oikeaa ja väärää Jumalaa, on vain usko ylempään voimaan; se on meillä kaikilla yhteinen.
Uskon kuitenkin että meidän länsimaisten uskontokäsitys sovituksesta on inhimillisempi kuin muslimien maallisen koston teoria: silmä silmästä, hammas hampaasta.
palaamaan normielämään tuolta baareista ja kaduilta? Olet hyvällä asialla ja varmaankin voimattomuutta tunnet tehtävässäsi,
uskon että koet sen tehtäväksesi...
Ongelmana on vain se, että katolisuus ei ole sitä oikeaa, apostolista uskoa, johon pitäisi turvata, mutta muuten ollaan samoilla linjoilla.