Hallitus, Politiikka ja Jokela

hallituksenväki vois herätä jo ja myös uutistoimistot voisi puhua mielummin 70% totta kun että 30% totta ja 70 valetta

kerrankin joku sanoo suoraan miksi näin teki, ja vielä etukäteen. jokohan nää suomen päättäjät perkele tajuais että yhteiskunnassa on oikeesti MÄTÄÄ

lisää näitä jos ei vieläkään herää, jos ei pyssyllä niin viidakkoveitsellä sitten kunhan vaan osoitetaan se että näin ei voi jatkua.

tästä sukupolvesta oli kerran faijan kanssa puhetta, tai oikeastaan mä sanoin sille että vielä tulee se nouseva sukupolvi, henkilö joka oikeesti sanoo sen miten nyky yhteiskunnan voi helposti kokea ja siinä se on. sanoin asian n5v sitten. nyt se toteutui, arvatkaas harmittaako tapaus. no ei, kenenkään surevankaan puolesta ei harmita.

täydet sympatiat menee tekijän puolelle koska siinä on nuori mies joka tekee asian selväksi. kun puheet ei suomessa auta politiikka ei puheilla muutu, tätä olen odottanut että ne teot joilla se muuttuu ovat raakoja.

ninpaljon on muka mielenosoituksia tai jotain lapsellisia juttuja kirjoitettu lehtiin ym, ja ohjelmissakin tuotu esiin että jotain pitäis tehdä. ainoa mitä politiikot tekee on ajaa suomen suohon. politiikalla mikä vie tehtaat, työt ja rahat ihmisiltä vain jotta heidän oma lompakkonsa täyttyisi.

näitä lisää kunnes uudet tuulet alkaa oikeesti puhaltamaan...
25705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

yhteiskunnan pahoinvoinnista!

Olet keskustellut paljon eri ikäisten ihmisten, myös nuorten ja omien lasteni kanssa ja ollut huolissani siitä ilmapiiristä jo kauan minkä me nykyajan päätöksiä tekevät aikuiset, eduskunnassa, hallituksissa, presidentti-instituutiossa , jne...globalisaation ja evoluution nimiin huutavat vastuuttomat aikuiset annammekaan lapsillemme ja nuorillemme!

Siitä ovat olleet useat vanhemmat huolissaan, mutta mitä saammekaan päivittäin kuulla lehdistöstä, mediasta, netistä jne...saamme kuulla ja nähdä, miten keskivertopyrkyrit eri yhteiskunnan elimissä ylenkatsovat kanssaihmisiä ja moraalittomasti ottavat itselleen sellaisia etuja ja paikkoja jotka heille ei kuulu, varastavat nuoriltamme ja vanhuksiltamme uskon moraaliin, etiikkaan, oikeudenmukaisuuteen ..rakkauteen!

mm. Presidentti Halonen on arvojohtajuudellaan tuonut homoja ja lesboja ulos kaapista, helpottanut rikollisten olosuhteita ja vähentänyt tavallisen ihmisen oikeusturvaa ja -käitystä ajassamme, Pääministeri Aho myi meidät EU:lle väärin perustein ja Vanhanen ei pysty muuhun kuijn käyttämään titteliään naisten metsästykseen..jne.

Alho ja Mönkäre sekä Lipponen ja Pekkarinen siunaa Valtionyhtiöiden kuppaamisen pahemmin kuin Putinin Venäjälläkään olisi mahdollista...oligarkkien taholta jne...me valehtelemme itsellemme ja nuorillemme journalistien kyykistäessä Erkoille ja Ketosille...politiikassa ei toimi vastuullinen äly...vaan vastuuton älyttömyys...koko surkeus Tehy-kiistassa Jokelan koulun naapurissa kellokosken mielisairaalassa ja Vantaalla on ollut varmasti käsin kosketeltavaa nuorten kotikeskusteluissa jne...

Ottaisiko päättäjämme pikku hiljaa lusikan kauniiseen käteensä ja alkaisi oikeasti hoitaa yhteisiä asioitamme, eikä aina vain etsisi omia etujaan?!

Yhtä hyvin herkkä ja nuori lahjakkaaksi todettu abiturientti 18-vuotias mies olisi voinut olla ampumassa Eduskunnan täysistunnossa---olisiko kohde enemmistön ja kansan mielestä ollut silloin parempi!?

Tätä on syytä todella miettiä...toivottavasti Niinistö viittaa puheissaan myös tähän, ..kun aloittaa ja lopettaa seuraavia istuntoja?!

terveisin teitä kaikkia tasapuolisesti hoitava sairaanhoitaja

Äänestä
  • jo liian kauan...ymmärrättekö te ressukat kansanedustajat ja päättäjät, että näitä voisi tapahtua useita päivässä, jos te jatkatte yhtä surkeaa politiikkaa ja ylenkatsotte älykkäitä veronmaksajia ja opiskelijoita...?!

    On aika tajuta ja myöntää tosiasiat..?!

    1000 itsemurhaa pohtivan ajatukset ja teot ja murhat voisivat kohdistua huomenna useisiin päättäjiin?!

    Äänestä

  • kuten koko maan johto kirjoitti:

    jo liian kauan...ymmärrättekö te ressukat kansanedustajat ja päättäjät, että näitä voisi tapahtua useita päivässä, jos te jatkatte yhtä surkeaa politiikkaa ja ylenkatsotte älykkäitä veronmaksajia ja opiskelijoita...?!

    On aika tajuta ja myöntää tosiasiat..?!

    1000 itsemurhaa pohtivan ajatukset ja teot ja murhat voisivat kohdistua huomenna useisiin päättäjiin?!

    Todellisuuteen..."salatut eläimet" -ohjelman esimerkki...BB:n esimerkki....jne...olisiko ohjelmien taustavaikuttajilla nyt aikaa pohtia parempia käsikirjoituksia!?

    Miten lehdistö päivittäin mässäilee väkivallalla, seksillä, nöyryytyksillä, pakkopäätöksistä, irtisanomisista, ja abi paran pitäisi uskoa parempaa huomiseen kaikesta huolimatta?!

    Hävetkää päättäjät,...Vanhanen, Liliukset, Lipposet, Pekkariset, Halonen ja koko vastuuta kantamaan palkattu joukkio....jne...!!!

    Äänestä

  • Huonon politiikan seuraukset ovat pian monin tavoin nähtävissä...tästä se nyt alkaa...?

    Äänestä

no koska mediasta on pyritty tämä poistamaan niin otimpa talteen ja laitoin kotisivutilalleni tämänkin asian ikäänkuin talteen.. koska media pyrkii tätä asiaa vääristelemään poistamalla materiaalia netistä ja sepittämällä omia spekulaatioita niin....

http://users.kymp.net/dsl06132/ig-paivakirja.png

Äänestä
  • peiliin katsominen Hallituksen ja Eduskunnan sekä koulumaailman suhteen olisi nyt paikallaan?!

    Lähes kaikki "asiantuntijat" haluavat puhua "yksityistapauksesta", vaikka moni tiedostaa ihmisten pahoinvoinnin ja tämän nuoren miehen ajatukset ja vihan todelliseksi...joskus jopa olevan seurausta loogisesti maailmamme arvoja vastaan olevana puheenvuorona.

    Nyt olisi aika puhua totta, eikä kaunistella asioita. Onneksi muutama miespuolinen tutkija ja asiantuntija on uskaltanut sanoa tämänkin asian ääneen ja ymmärtää nuorten tuskan ja turhautuneisuuden tässä arvotyhjiössä ja yhteiskunnan vallassa olevan eliitin ylimielisyyden ja keskeneräisyyden sivistyksensä, etiikkansa ja moraalinsa suhteen.

    Minusta on ikävää, että viattomat uhrit saivat kärsiä...mutta nyt tulisi kiinnittää huomio suurempaan kokonaisuuteen ja olennaiseen, eli miten yhteiskunnassa ja maailman poliittisessa ja taloudellisessa johdossa hoidetaan yhteisiä asioita ja vastuuta etiikasta ja moraalista...arvoista, joista paljon puhutaan, mutta teoillaan he kieltävät olevansa tosissaan?!

    Minusta Pekka-Ericin viesti tulee ottaa vastaan nuorten yleisenä puheenvuorona yhteiskunnan päättäjiä ja auktoriteetteja vastaan!

    Vallankumous on edessä...mutta toistammeko 1930-40-luvun tapahtumia on nyt meistä aikuisista kiinni....?!

    Minusta ensinnäkin sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä opetusministeriöön sekä koulumaailmaan tulisi
    saada TODELLISTA TASA-ARVOA LISÄÄ---ELI HYVIÄ MIESMALLEJA JA AJATUKSIA NUORTEN MIESTEN JA NAISTEN TUEKSI!!!

    Tällä hetkellä asiat eivät ole kunnossa...tunnustakaa se tosiasia!

    Terveisin Terveydenhuollon vähemmistöedustaja

    Äänestä

  • jälleen tosiasiat ja itsekr... kirjoitti:

    peiliin katsominen Hallituksen ja Eduskunnan sekä koulumaailman suhteen olisi nyt paikallaan?!

    vaikka kuin toitotat että väkivalta ei ole ratkaisu, mutta mikään muu ei noita perkeleitä herätä. kaikkea muuta on jo koitettu kuten olen sanonutkin jollain palstalla.

    on yritetty puhua, kerätä adresseja yms, mutta mihin päättäjät on ottaneet oikeesti kantaa? vaalien alla valhehdellaan että päästäisiin eduskuntaan yms... mikään ei päde siis, ei ole ihme että poliittisista syistä aletaan tekee vakavia iskuja.

    lisää samanlaisia, lisää pommi-iskuja mikään muu kun ei pure. ja nytkin uutisissa ym kun ne luki näitä internet juttuja niin seurasin hyvin tarkkaa miten ne luetaan. media ei halua totuuksia, kipeitä totuuksia kansan tietoon. eli kirjoituksista luettiin vain viha, joka miellettiin kostoksi. luettiin vain ne osat että saatiin tekijä kuulostamaan mielipuolelta. jokaisessa kerrassa kun niitä luettiin, lukija hyppäsi sen kohdan yli missä poika syytti kieroa ja mätää yhteiskuntaa MIKSI, uutisissa lukija hyppii tälläisten kohtien yli?????

    minä tiedän, mutta tajuatko sinä?

    ei auta ne kotiolotkaan nykyään, kun yhteiskunnan toimesta on viety monelta mahdollisuus jopa harrastaa jotain. rahat ei riitä, seuroille on tiloja mutta niin kalliita että seurat pyytää suuria jäsenmaksuja, tämä heikentää harrastuksiin pääsyä. tehdään työttömiä lisää ja siirretään tehtaat ulkomaille, ei tänään ole enää varaa edes perheiden panostaa kunnolla hyvinvointiin niin että lapsilla on mahdollisuus harrastaa ja kehittää itseä. ainoa mikä toimii on se että hallitus on kiero kun korkkiruuvi, on vain ajan kysymys koska taas käy jotain tämän takia. on turha sanoa että mielenterveyteen panostettava, siitä ei ole apua koska hallitus ja yhteiskunta tekee toisella kädellä tätä mielipuolisuutta eli epätoivoa minkä nimissä noita tapahtuu, ja toisella kädellä työntää lisää pillereitä ihmisille. näin ne asiat ei hoidu muuta kun siihen suuntaan että lääkeyhtiö saa vaan lisää pillerinarkomaaneja. yllätys sekin on valtion omistama ilmeiseti isoilta osin joten rahat pois sitäkin kautta. sitten on kaikki hyvin jokatoinen ihminen syö mielialalääkkeitä. sellaisia ihmisiä on helpompi manipuloida ja ohjatakkin... siinä ratkaisumalli mitä osataan toitottaa mutta oikeita ongelmia ei tunnisteta tai ainakaan tunnusteta.

    Äänestä

  • --?-- kirjoitti:

    Mutta miten sen voisi tehdä järkevämmällä tavalla...?!

    Seuraava isku Eduskunnan täysistuntosaliin vai poliitikkojen kotirauhaa rikkomaan..Ruotsin mallin mukaan?!

    Äänestä

  • nyt on kaikki tieto mitä auvinen on kirjoittanut ko sivulla.

    http://users.kymp.net/dsl06132/
    ja vasen reuna linkistä valtion salaliittoteoria sieltä löytyy loppupäästä Auvisen tarinaa ja muukin on asiaan liittyvää jollain tasolla.

    Äänestä

Pyytäisin mediassa esiintyviltä naistoimittajilta, että ette enää joka toisessa sivulauseessanne mollaisi poikia. Kiitos.

Äänestä
  • Voi olla siitäkin kysymys..tutkikoon nyt kunnolla asiantuntijat ennenkuin seuraavaksi jossakin reagoidaan?

    Äänestä

Tuota tuskaa ja "vihaa" mitä tuo nuori oli täynnä
on tänmäpäivänä jokisessa kodissa, jossa on vammaisuutta, sairautta, työttömyyttä, köyhyttää jne. pelkoa ja ahditusta monenmoisista systä.

MEitä op paljon, tässä mädässä yhteiskunnassa !

Me vain hyväksymme politikkomme nsiseikkailut, petokset, rattijuoppoudet, turhat puheet, järkyttävän suuret palkat ja eläkkeet jne...

Toivottavasti tämä epätoivoinen teko aukaisee edes joidenkin hallituksemme jäsenten silmät !

Äänestä
  • ..areenalta...tavalliset kansalaiset päättämään omista asioistaan. Mitä me teemme henkilöillä poliittisessa johdossa, jotka eivät ole eläneet päivääkään normaalia elämää?

    Vieraantuneita eivät ole lapset ja nuoret ja maamme johto ; hallitus ja eduskuntaväki!?

    Äänestä

  • Ammattipoliitikot pois kirjoitti:

    ..areenalta...tavalliset kansalaiset päättämään omista asioistaan. Mitä me teemme henkilöillä poliittisessa johdossa, jotka eivät ole eläneet päivääkään normaalia elämää?

    Vieraantuneita eivät ole lapset ja nuoret ja maamme johto ; hallitus ja eduskuntaväki!?

    Eikö maassa todellakaan ole aikuisia vastuunkantajia, kun pitää keskenkasvuisia haalia päättämään? Lapsuuteen EI KUULU politiikka. Ettekö näe mitä Jokelassa tapahtui poliitisen valveutumisen seurauksena. Jättäkää politiikka koulusta ja nuorisosta eroon nyt jo vihdoin. Elämää on politiikan ulkopuolella, oikeeta elämää.

    Äänestä

sanonko mikä on oikeudenmukaista? vitun lammas, se on se että yhteiskunta alkaisi oikeasti tekee asioita mitkä parantaisi hyvinvointia eli ruoka halvemmaksi. elinkustannukset ylipäänsä halvemmiksi. tehtaat takaisin suomeen verohelpotuksia tuntuvia eikä niitä 0,2% helpotuksia jotka on muodollisia.

ihmisille töitä, ostovoimaa mahdollisuus nauttia oikeesti. vähemmin pyrokratiaa, mutta ei. mitä enemmin väännetään ruuvia sitä enemmin näitä alkaa tapahtua niin julkisilla paikoilla kuin myös kotioloissa.

ettekö te luuvalot tajua asian ydintä että kaikkien näiden takana on yhteiskunnan aiheuttamaa ahdistusta "kun mikään ei toimi, mene hyvin" näin parempi että poika ehkä kuoli median kannalta, saavat vääristää tapahtuneen kuvaa entistäkin enemmin kun poika ei ole kertomassa ja antamassa haastatteluja alibille jne...

Äänestä
  • demokratian rattaissa ... jos ne eivät toimi...terrorismi kasvaa myös Suomessa...ja siitä vastaavat aiempi korruptoitunut ja arvoissaan kieroutunut sekä vääristynyt maan johto...!?

    Äänestä

Ja huomaisit, että ne hienot arvot joita enen arvostit ovat kadonneet tyystin.Isänmaallisuus ,yhteiseen hyvään puurtaminen,toisten huomioon ottaminen ,kansalaisten sosiaaliturvan ylläpito,valtiojohtoisten firmojen työllistävä ylläpito,omistaminen ja vakaa työllisyys,tulevaisuuden suunnittelu harmoonisessa yhteiskunnassa, jossa mies ja nainen rakentavat kotia suomalaiseen yhteiskuntaan.Entä nyt:Lesbo avioliitot ja hedelmöiykset,homo avioliitot,venäjään kytkeytyminen,rahan kähmintä kansalaisilta tekaistuilla selityksillä,ylisuurten optioiden hyväksyminen,joita kansalaiset joutuvat maksamaan hinnan nousuina.Firmojen ja tiedon myyminen ulkomaille,tarkoituksellista suomen alasajoa.Koita näillä näkymillä luoda optimistista tulevaisuutta.Tämän maan ajaa perikatoon kusipäiset feministit ja naisten ohjaamat tossukat mammanpoika miehet,jotka järjestelevät tyttökavereita päättäviin virkoihin.Rakenna nyt sitten näillä eväillä tulevaisuutta feministien suomessa.

Äänestä
  • Pieni poika tarvitsee vauvana ja taaperona äitinsä hoivaa, mutta kun poika kasvaa isommaksi, nuorukaiseksi hän tarvitsee auktoriteetin, jota hän voi ihailla ja johon hän haluaa samaistua. Mistä tantat ovat saaneet päähänsä, että he kelpaisivat tähän rooliin, kun ei sen pienen taaperon hoitaminen kelvannut eikä huvittanut. Tätä kysyn.

    Sitten tuli mieleen, kun nyt analysoidaan tapahtunutta; murhatuista aikuisista kaikki olivat naisia, mutta tappajan kohtasi myös yksi äiti, joka kävi lyhyen dialogin tappajan kanssa. Analysoikaa nyt ihmeessä, mikä tämän äidin suhtautumisessa oli sellaista, että tappaja säästi hänen henkensä. Siitä, edes siitä, voisi ottaa ohjeen vastaisen varalle. Ja nyt viimeistään pitää niiden lasten ja nuorten nukkua. Ei voi kirkossakaan kukkua yötolkulla. Ja nyt viimeistään aikuisten pitää ottaa ohjat käsiinsä ja nuorilta ei voi tivata sitä, että huomasko kukaan mitään siinä tappajassa ja olisitteko osanneet arvata tätä. Sitä pitää kysyä aikuisilta, se ei ole nuorten asia huolehtia toinen toisistaan yksin, ilman aikuisia tässä yhteyskunnassa. Ja miten kova juttu pitää tapahtua, että Lapsiasianvaltuutettunamme palkkaa nauttiva Aula saa suunsa auki. Tässä on lausuntoja tivattu nyt lapsilta aikuisten, kuten Aula ja Paunio, piilotellessa julkisuudelta.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Pieni poika tarvitsee vauvana ja taaperona äitinsä hoivaa, mutta kun poika kasvaa isommaksi, nuorukaiseksi hän tarvitsee auktoriteetin, jota hän voi ihailla ja johon hän haluaa samaistua. Mistä tantat ovat saaneet päähänsä, että he kelpaisivat tähän rooliin, kun ei sen pienen taaperon hoitaminen kelvannut eikä huvittanut. Tätä kysyn.

    Sitten tuli mieleen, kun nyt analysoidaan tapahtunutta; murhatuista aikuisista kaikki olivat naisia, mutta tappajan kohtasi myös yksi äiti, joka kävi lyhyen dialogin tappajan kanssa. Analysoikaa nyt ihmeessä, mikä tämän äidin suhtautumisessa oli sellaista, että tappaja säästi hänen henkensä. Siitä, edes siitä, voisi ottaa ohjeen vastaisen varalle. Ja nyt viimeistään pitää niiden lasten ja nuorten nukkua. Ei voi kirkossakaan kukkua yötolkulla. Ja nyt viimeistään aikuisten pitää ottaa ohjat käsiinsä ja nuorilta ei voi tivata sitä, että huomasko kukaan mitään siinä tappajassa ja olisitteko osanneet arvata tätä. Sitä pitää kysyä aikuisilta, se ei ole nuorten asia huolehtia toinen toisistaan yksin, ilman aikuisia tässä yhteyskunnassa. Ja miten kova juttu pitää tapahtua, että Lapsiasianvaltuutettunamme palkkaa nauttiva Aula saa suunsa auki. Tässä on lausuntoja tivattu nyt lapsilta aikuisten, kuten Aula ja Paunio, piilotellessa julkisuudelta.

    "Pieni poika tarvitsee vauvana ja taaperona äitinsä hoivaa, mutta kun poika kasvaa isommaksi, nuorukaiseksi hän tarvitsee auktoriteetin, jota hän voi ihailla ja johon hän haluaa samaistua."

    Eli siihen mihin massa on koulutettu "roboteiksi"

    "että tappaja säästi hänen henkensä."

    Säästi todennäköisesti sen hengen koska Pekka näki sen luotettavana, erilaisena ihmisenä kun mitä se vihasi. Tuosta ei saa mitään ohjetta vastaisuuden varalle tietenkään, jos kemiat kohtaa ne kohtaa jos ne hylkii ne hylkii. Eikä sille kukaan voi tehdä mitään.

    En tarkoita auktoriteetillä mitään pikkuhitlereitä, vaan lähinnä sellaista miestä, joka on ihailun arvoinen pojalle ja vastuunkantaja. Liian suuri vastuu kasataan teinipojan harteille, jos hän yksin joutuu kokemaan olevansa vastuussa itsestään ja ympäristöstään tanttojen keskellä. Robotteja tulee tällä mallilla, joka päiväkodeissa kasvaa ilman riittävää äidin tarjoamaa yksilöllistä hoivaa.

    sitten ihmetellää miksi kansa on harmaata massaa, :) koska yhteiskunta valmistelee ihmisistä sellaisia. helposti ohjattavia ja aivottomia, kehen tämä kaava ei sitten pure? ekana tulis mieleen nuoruuden lievä ADHD vai mikä se oli heh. mutta kuitenkin, näihin ei saada upotetua sitä mallia muottia että niitä voidaan pilliä soittamalla ohjata. näistä tulee enemmin tai vähemmin omantien kulkijoita, toisin ajattelijoita.

    tämä aiheuttaa taas sen että alkaa näkee mailmanmenoa erilailla, vähän kun sivusta koska on erilainen "ei elä samassa laatikossa" kun valtaosa. ei hyväksy kaikkea informaatioo mitä saa kuten suurinosa tekee. pureskelee kaiken ennen kun nielaisee, ja nyt näkee sen paskan mikä on ympärillä. sitä on helvetinvaikea kestää, itsekkin olen meinannut revetä monetkerrat kun näkee ja kokee samaa mitä Pekka kirjoittaa myös jutuissaan näkee helposti kuka on "robotti" kuka on erilainen yksilö, kuka elää kaavan mukaan ja kuka intuition mukaan jne... ihmistuntemus on sellaisella tasolla että valokuvastakin pystyy sanomaan millainen joku on. tämä on täyttä totta minuakin on testattu kaveripiirissä monet kerrat, niin että eteeni on tuotu passikuva henkilöstä jota en virallisesti tiedä. olen kuitenkin kuvailut henkilön, profiloinut sen kuvasta ja jopa sen miten se asuu. hyvin on mennyt visiointi tähänasti. esimerkkinä kerroin erilaisuudesta, mitä se aiheuttaa joillekkin ja mitä olen Pekasta onkinut tietoa sillä on ollut samoja taipumuksia omassa mittakaavassaan.

    tarkoitan esimerkillä tiettyä asiaa, ok tää voi mennä vähän aiheen ohi, mutta se miten ne harvat kokee sen kun näkevät sen paskan jokapaikassa, asioissa ja teoissa, ihmisissä niiden puheissa ja ajatuksissa. niin kyllä se on asia mitä on vaikea kestää. olen monesti halunnut että se kyky mikä itsellä on nähdä, kumpa se ei olisi koskaan kehittynyt. arvaas millaista se on elää kun tekee välillä mieli sanoo keskustelukumppanille "miksi ajattelet minusta tuollaista" tms kun kokee sen ajatuksistakin osan. Pekka puhuu tietyllä tavalla myös näistä asioista vaikka ei suoralla esimerkillä ja sanalla sitä sanokkaan mutta se on luettavissa. Pekka alkoi veriseen sotaan näitä vastaan ketä ei sietänyt.

    miksi hyökkäsi koululaisten kimppuun, sanoisin että hän koki asian niin että kun on nähnyt sen kansan mitä siellä on ja jos väestöstä n3% on sellaisia kellä on syvempi käsitys näistä asioista niin sille oli ihan sama mistä ihmisryhmästä sota alkaa, koska kuitenkin se on vastaan sitä yhteiskunnallista mädännäisyyttä.

    nojoo ehkä et löydä sitä mihin vastasin ja miksi näin vastasin mutta, esimerkin kautta hieman ohi sun ajatusten esitin seikkoja miltä tollainen tuntuu että on radikaalisesti erilainen kun muut eikä ole ns massaa vaan näkee itsensä sen ulkopuolelta. siinä suhteessa Pekan sanoin "yli-ihminen" mistä hän on puhunut.

    Minun käsityksen mukaan erilainen ja lahjakas ihminen kyllä hyväksyy yhteinäiskulttuurin edustajat vaikka itsensä kokisikin erilaiseksi. Ongelma on siinä, että yhtenäiskultturimme on niin vaikea hyväksyä erilaisia ihmisiä. Silloin menetetään paljon lahjakkuutta, kun vain keskiverto kelpaa.
    Erikoisuus ei ole uhka, vaan mahdollisuus ympäristölleen. Nykyinen kasvatuskulttuurimme ei vaan ole tätä tajunnut, mutta oiskohan aika tarkistaa tavoitteita uudelleen.
    Lahjakkaalla ihmisellä on mahdollisuus myös kääntää vääryys voitokseen ja rakentaa siitä hyvää, mutta kuten sanottu, se vaatii lahjakkuutta ja älyä. Ymmärrän ajatuksen, että olisi helpompaa, jos ei hiffaisi ihan kaikkea. Se on totta.

    "Erikoisuus ei ole uhka, vaan mahdollisuus ympäristölleen."

    Näinhän se on, periaatteessa se on mahdollisuus. Mutta ongelma on yhteiskunnan rakenteen, miksi näitä mahdollisuuksia ei saa käyttöön. Vallanpitäjät ei tunne erilaisuutta niin että se loisi uusia näkökantoja asioiden hoitoon.

    Nämä ns viisaat päättäjät jotka muotoilee yhteiskuntaa eli "kakkuvuokaa" eivät ole kukaan kokenut oikeestaan erilaista elämää, elämää joka on sellaista mitä se on normaalikansan ympärillä. Ne ketkä syntyy kultalusikka suussa ei mielestäni enää kuulu maamma johtoon, vaan ne joilla on se "puulusikka" ne kuuluisi sinne mutta he eivät pääse. jos pääsevätkin he savustetaan ulos median voimin. kaikki ne joilla on muu näkökanta asioihin kun oman eduntavoittelu ja rahanvalta henkilökohtaisessa kuplassaan kaikke ne joilla tätä kuplaa ei ole sysätään syrjään.

    esimerkiski tämä Pekka olisi ollut helposti parempi politikkona kun moni muu tällähetkellä. hänen erilaisuutensa olisi luonut. sanoit että erilainen lahjakas hyväksyy yhtenäiskulttuurin edustajat vaikka kokisi itsensä erilaisena. koen itseni erilaisena mutta en sano sitä Yli-ihmisenä oloksi vaan enemminkin luonnollisena seikkana. en itse hyväksy yhtäkään päättäjää, munpuolesta ne joutaa "saunantaa" jokainen. en pysty edes äänestämään kun sellaista henkilöä ei ole ketä äänestää. oli se ongelma sitten siinä että onko mun mahdollista hyväksyä päättäjiä tai yhteiskunnan minua tms tms niin silti mielipiteeni on se että kuralla on ja ikään kuin 2 magneettia jotka on saman-nimisiä ja hylkii toisiaan.

    en voi hyväksyä yhteiskuntaa ennen kun siellä on havaittavissa suuri muutos. ja se ei tapahdu mun aikana ellei repeä vallankaappaus tai ylirajojen oleva sota. ainoa mikä minua kummastuttaa niin tämmöiset poliittiset asiat on jokaisessa maassa painettu sellaisella muotilla että ne ei muutu ilman veritekoja suuressa mittakaavassa.

    vaikka sinne elimiin pääsisi erilainen henkilö jolla olisi potentiaalia muuttaa järjestelmää niin se savustetaan pihalle, savustetaan pihalle jos on liian rehellinen ja paljastaa mädännäisyyttä. esimerkkinä eräs kuuluisa verotarkastaja- savustettiin verotarkastajan virasta ulos siksi kun neuvoi kansalaisia miten hoitaa hommat ilman että tulee ongelmia. hän ei siis ollut sopiva henkilö työskentelemään sellaisessa virassa joka keskittyy kansalaisen varojen viemiseen ja alasajoon.

    tämä siis pätee argadianmäelläkin eikä se muutu ilman "uhriverta" puhe ei asioita muuta adressit ei sitä muuta eikä portailla seisoskelu kyltin kanssa tai uhkaukset lakoista mitä nyt taas on menossa. ja Pekka tiesi tämän siksi hän tarttui aseeseen, ei jaksanut enää katsella tätä kieroa yhteiskuntaa ja teki isku ja lopetti itsensä että ei tarvi tätä paskaa nähdä ja kokea siinämittakaavassa mitä se olisi myöhemmässä elämässä ollut.

    Minusta olisi tärkeetä aina, kun nuorta tai ylipäätään ketään kansalaista kohtaa epäoikeudenmukaisuus valtion puolelta, eli virkamiehen päätöksen tai toiminnan tuloksena, näyttää tälle nuorelle itselleen ja muille nuorille, että valtio kantaa vastuunsa ja kyseinen viranhaltija erotetaan. Epäoikeudenmukaisuuden korjaaminen lähtee siitä, että etsitään syyllinen ja vaikka se olisi virkamies, niin kaikkien pitää nähdä, että hänet erotetaan. Mielestäni virkamiehiä ja päättäjiä paapotaan liikaa ja se johtaa äärimmäisiin tilanteisiin ja epäoikeudenmukaisen kohtelun mukana tulee kuvaamasi kaltainen toivottomuus. Jos kansalaiset näkisivät, että vastuun joutuu myös eliittivirkamies kantamaan nuoren kohtaamasta epäoikeudenmukaisuudesta, niin voitaisiin ehkä välttää terrorismia maassamme.

    idea on kun virkamiehet suojelee toinen toisiaan... muutoin tuo erottaminen ym olisi tätäpäivää. erotettiinhan se verotarkastaja mutta virhe oli juuri toisinpäin. se kun auttoi kansalaisia vero-ongelmissa ja oli niiden puolella. siksi siis kenkää. kuitenkin verottajan pitäis olla juuri auttava ja asiakkaan etuja valvova. eikä niiden tuhoaja :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

herätkää jo,,, kirjoitti:

hallituksenväki vois herätä jo ja myös uutistoimistot voisi puhua mielummin 70% totta kun että 30% totta ja 70 valetta

kerrankin joku sanoo suoraan miksi näin teki, ja vielä etukäteen. jokohan nää suomen päättäjät perkele tajuais että yhteiskunnassa on oikeesti MÄTÄÄ

lisää näitä jos ei vieläkään herää, jos ei pyssyllä niin viidakkoveitsellä sitten kunhan vaan osoitetaan se että näin ei voi jatkua.

tästä sukupolvesta oli kerran faijan kanssa puhetta, tai oikeastaan mä sanoin sille että vielä tulee se nouseva sukupolvi, henkilö joka oikeesti sanoo sen miten nyky yhteiskunnan voi helposti kokea ja siinä se on. sanoin asian n5v sitten. nyt se toteutui, arvatkaas harmittaako tapaus. no ei, kenenkään surevankaan puolesta ei harmita.

täydet sympatiat menee tekijän puolelle koska siinä on nuori mies joka tekee asian selväksi. kun puheet ei suomessa auta politiikka ei puheilla muutu, tätä olen odottanut että ne teot joilla se muuttuu ovat raakoja.

ninpaljon on muka mielenosoituksia tai jotain lapsellisia juttuja kirjoitettu lehtiin ym, ja ohjelmissakin tuotu esiin että jotain pitäis tehdä. ainoa mitä politiikot tekee on ajaa suomen suohon. politiikalla mikä vie tehtaat, työt ja rahat ihmisiltä vain jotta heidän oma lompakkonsa täyttyisi.

näitä lisää kunnes uudet tuulet alkaa oikeesti puhaltamaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu