VR "KONDUKTÖÖRIEN AMMATTITAITO"

MONI MEISTÄ ON VARMASTI JOUTUNUT TEKEMÄÄN TYÖTÄ TUTKINTONSA ETEEN JA MYÖHEMMIN AMMATTITAITONSA KEHITTÄMISEKSI.
EN TIEDÄ KUINKA HAASTAVAA KONDUKTÖÖRIN TYÖ ON JA MITKÄ OVAT VALINTAKRITEERIT KYSEISEEN TYÖHÖN PYRKIVILLE, MUTTA TUSKIN OLEN YKSIN AJATUKSIENI KANSSA KUN MIELESTÄNI KONDUKTÖÖRIN TYÖ KUULUU PALVELUAMMATTEIHIN.
EHKÄPÄ VR ON NIITÄ HARVOJA JÄLJELLÄ OLEVIA LINNAKKEITA SUOMESSA JONNE PÄÄDYTÄÄN TÖIHIN SUHTEILLA SUOJATYÖPAIKKAAN JA ELÄKEVIRALLE.
SEN VERRAN VASTENMIELISTÄ TUNTUU ASIAKKAIDEN ELI JUNASSA MATKUSTAJIEN KANSSA TEKEMISISSÄ OLEMINEN OLEVAN ERÄILLE VR-TYÖNTEKIJÖILLE ETTÄ TUSKIN HEILLÄ KYSEESSÄ ON MIKÄÄN KUTSUMUSAMMATTI. TÄYTYY VAAN IHMETELLÄ ETTÄ MITEN KYSEISET HENKILÖT ONVAT VALIKOITUNEET AMMATTIINSA. JOTEN KYSYN VAAN ETTÄ MITEN SE AMMATTITAITO NÄKYY TÄMÄN TYYPPISESSÄ VIRANTOIMITUKSESSA.
4953
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

alan ammattilaisille opetetaan CapsLockin käyttö.

Äänestä
  • ...pilkkusäännöt jo peruskoulussa.

    Äänestä

puutteessa, vai kuinka.

Onko joku konnari muka oikeasti kutsumusammatissaan? Tai onko yleensäkään kukaan paskaduunien tekijä töissään muuta kuin rahan tähden koska muuten ei voi elää. Onko kaupankassatkin kutsumusammateissaan tai vaikkapa roskakuskit ja siivoojat.

Työtä tehdään sen vuoksi jotta saa rahaa ei sen vuoksi että se olisi jotenkin kivaa.

Äänestä

Olen konduktööri, enkä todellakaan kutsumusammatissani, ehei. Päinvastoin, toivon, että pääsen näistä hommista pois. Siitä huolimatta, että en koe työtäni mielekkäänä, pyrin kuitenkin palvelemaan asiakkaita kuten kuuluu. Meitä(kin) on niin moneen lähtöön, eikä kaikilla kollegoillani varmasti ole paras mahdollinen asenne työtänsä kohtaan. Tutkimusten mukaan konduktöörit saavat asiakkailta kuitenkin hyvän yleisarvosanan, joten eihän ketjun aloittaja yleistetä, joohan? Eikä myöskään huudeta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PITKÄNMATKALAINEN kirjoitti:

MONI MEISTÄ ON VARMASTI JOUTUNUT TEKEMÄÄN TYÖTÄ TUTKINTONSA ETEEN JA MYÖHEMMIN AMMATTITAITONSA KEHITTÄMISEKSI.
EN TIEDÄ KUINKA HAASTAVAA KONDUKTÖÖRIN TYÖ ON JA MITKÄ OVAT VALINTAKRITEERIT KYSEISEEN TYÖHÖN PYRKIVILLE, MUTTA TUSKIN OLEN YKSIN AJATUKSIENI KANSSA KUN MIELESTÄNI KONDUKTÖÖRIN TYÖ KUULUU PALVELUAMMATTEIHIN.
EHKÄPÄ VR ON NIITÄ HARVOJA JÄLJELLÄ OLEVIA LINNAKKEITA SUOMESSA JONNE PÄÄDYTÄÄN TÖIHIN SUHTEILLA SUOJATYÖPAIKKAAN JA ELÄKEVIRALLE.
SEN VERRAN VASTENMIELISTÄ TUNTUU ASIAKKAIDEN ELI JUNASSA MATKUSTAJIEN KANSSA TEKEMISISSÄ OLEMINEN OLEVAN ERÄILLE VR-TYÖNTEKIJÖILLE ETTÄ TUSKIN HEILLÄ KYSEESSÄ ON MIKÄÄN KUTSUMUSAMMATTI. TÄYTYY VAAN IHMETELLÄ ETTÄ MITEN KYSEISET HENKILÖT ONVAT VALIKOITUNEET AMMATTIINSA. JOTEN KYSYN VAAN ETTÄ MITEN SE AMMATTITAITO NÄKYY TÄMÄN TYYPPISESSÄ VIRANTOIMITUKSESSA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu