Ampuja oli vain ahdistunut pieni poika, joka kertoi vihaavansa kommunisteja ja sosialismia, masennuslääkkeitä ja massaihmisiä.
Häntä oli kiusattu koulussa, joka nykymaailman vesittävin käsittein ilmaistiin uutisessa niin, että "oli kokenut joutuneensa joskus kiusatuksi". Oli kokenut. Ei voida sanoa, että oli kiusattu. Häntä ei siis hyväksytty joukkoon, koska hän ei ollut tavis.
Ympäröivä yhteiskunta oli muuttunut hänen elinaikanaan turvallisesta, pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta, joka ei jätä ketään heitteille, tulevaisuudeltaan turvattomaksi kilpailuyhteiskunnaksi, joka syrjäytti yhä useamman nuoren, sellaisenkin joka hankki koulutusta ja osaamista. Vakaan tulevaisuuden sijasta tarjolla oli pätkätöitä ja määräaikaisuuksia, epävarmuutta, sotia, uhkakuvia luonnon turmeltumisesta kasvihuoneilmiöineen. Uhkakuvia, jotka täyttävät jo pienten lasten mielet huolilla tulevaisuudesta. Kaiken tuon keskelle hänet jätettiin yksin, koventuneen työelämän vaatimusten heijastuessa jo koulumaailmaankin, koventuneena ilmapiirinä, jossa vain sosiaalisilla yksilöillä oli tuki, jopa opettajien väheksyessä sisäänpäin kääntyneempiä yksilöitä, muistuttaen ettei heillä ole edellytyksiä pärjätä yhteiskunnassa.
Niinpä tuo ahdistunut, pieni pelokas poika otti suojakuorekseen kovuuden ja ylemmyydentunteen, joiden taakse hän kätki ahdistuksensa ja tuskan siitä, kuinka hänet jätettiin ulkopuolelle, kuinka yhteisö ei suvainnut erilaisuutta. Hän oli vain ahdistunut pieni poika, jonka järki sumeni epävarman tulevaisuuden ja yksinäisyyden edessä, ajaen hänet tuohon mielettömään tekoon. Hänen ajatuksensa on sumentunut jo kuukausia sitten ja kääntynyt silmittömäksi vihaksi, joka paistaa hänen kirjoituksistaan:
http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&advanced=1&all_words=&some_words=&exclude_words=&exact_words=&conference=&poster=Sturmgeist&sort=relevance&search_interval=fixed_interval&fixed_interval_time=0&sd=01&sm=01&sy=2007&ed=7&em=11&ey=2007&hpp=25
Tragedian uhrit olivat kuitenkin viattomia tähän tilanteeseen. Milloin yhteiskunta palaisi jälleen kohden humaanimpaa mallia, pehmeämpiä arvoja, jossa on myös enemmän resursseja lasten ja nuorten hyvinvointiin. Sitä ei hoideta psykiatrian resurssien lisäämisellä, tarvitaan enemmän resursseja kouluun, inhimillisempi yhteiskunta ja työmarkkinat, kuten myös kouluympäristö, joka valikoi kasvattajat huolella ja palkkaa heitä riittävästi, joka opettaa lapset suvaitsemaan toisia ja hyväksymään erilaiset luonteet ja ihmiset, nostamatta jalustalle tiettyä ihmistyyppiä, antamatta palkintoa sosiaalisuudesta ja rangaistusta hiljaisuudesta.
Häntä oli kiusattu koulussa, joka nykymaailman vesittävin käsittein ilmaistiin uutisessa niin, että "oli kokenut joutuneensa joskus kiusatuksi". Oli kokenut. Ei voida sanoa, että oli kiusattu. Häntä ei siis hyväksytty joukkoon, koska hän ei ollut tavis.
Ympäröivä yhteiskunta oli muuttunut hänen elinaikanaan turvallisesta, pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta, joka ei jätä ketään heitteille, tulevaisuudeltaan turvattomaksi kilpailuyhteiskunnaksi, joka syrjäytti yhä useamman nuoren, sellaisenkin joka hankki koulutusta ja osaamista. Vakaan tulevaisuuden sijasta tarjolla oli pätkätöitä ja määräaikaisuuksia, epävarmuutta, sotia, uhkakuvia luonnon turmeltumisesta kasvihuoneilmiöineen. Uhkakuvia, jotka täyttävät jo pienten lasten mielet huolilla tulevaisuudesta. Kaiken tuon keskelle hänet jätettiin yksin, koventuneen työelämän vaatimusten heijastuessa jo koulumaailmaankin, koventuneena ilmapiirinä, jossa vain sosiaalisilla yksilöillä oli tuki, jopa opettajien väheksyessä sisäänpäin kääntyneempiä yksilöitä, muistuttaen ettei heillä ole edellytyksiä pärjätä yhteiskunnassa.
Niinpä tuo ahdistunut, pieni pelokas poika otti suojakuorekseen kovuuden ja ylemmyydentunteen, joiden taakse hän kätki ahdistuksensa ja tuskan siitä, kuinka hänet jätettiin ulkopuolelle, kuinka yhteisö ei suvainnut erilaisuutta. Hän oli vain ahdistunut pieni poika, jonka järki sumeni epävarman tulevaisuuden ja yksinäisyyden edessä, ajaen hänet tuohon mielettömään tekoon. Hänen ajatuksensa on sumentunut jo kuukausia sitten ja kääntynyt silmittömäksi vihaksi, joka paistaa hänen kirjoituksistaan:
http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&advanced=1&all_words=&some_words=&exclude_words=&exact_words=&conference=&poster=Sturmgeist&sort=relevance&search_interval=fixed_interval&fixed_interval_time=0&sd=01&sm=01&sy=2007&ed=7&em=11&ey=2007&hpp=25
Tragedian uhrit olivat kuitenkin viattomia tähän tilanteeseen. Milloin yhteiskunta palaisi jälleen kohden humaanimpaa mallia, pehmeämpiä arvoja, jossa on myös enemmän resursseja lasten ja nuorten hyvinvointiin. Sitä ei hoideta psykiatrian resurssien lisäämisellä, tarvitaan enemmän resursseja kouluun, inhimillisempi yhteiskunta ja työmarkkinat, kuten myös kouluympäristö, joka valikoi kasvattajat huolella ja palkkaa heitä riittävästi, joka opettaa lapset suvaitsemaan toisia ja hyväksymään erilaiset luonteet ja ihmiset, nostamatta jalustalle tiettyä ihmistyyppiä, antamatta palkintoa sosiaalisuudesta ja rangaistusta hiljaisuudesta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onnellinen ihminen ei tunne vihaa ainakaan jatkuvasti, eikä se valtaa hänen ajatuksiaan aina vain uudelleen. Suunnatonta vihaa tunteva ihminen alkaa muuttua vähitellen itselleenkin vieraaksi. Ei hän enää tavoita itseään, hän vain muuttuu. Hätä on suuri, kun ihminen tuntee hillitöntä vihaa ja haluaa vahingoittaa muita ihmisiä. Tietty raja ylittyy, kun mielen sisällä tehdyt kuvitteelliset tappamiset muuttuvat konkreettisesti toteutettaviksi teoiksi.
Onhan monet rikolliset murhiin tappoihin syyllistyneet olleet elämässään kiusattuja koulussa tai työssä. Ylenkatsottuja, pilkattuja, vähäteltyjä. Kun he sitten romahtavat ja ajautuvat epätoivoisiin peruuttamattommin tekoihin, heitä kiusanneet nauravat yleensä heille vain entistä enemmän. Kiusaajat kun harvemmin tuntevat syyllisyyttä siitä, että nöyryyttävät ja mustamaalavat ihmistä mielensä mukaan valheilla ja liioituksillaan. Näitä kiusaamisen uhrejahan on paljon. Harvat heistä kostavat yhteiskunnalle tappamalla syyttömiä. Kuitenkin yleensä tappajaa pidetään pahana, unohtaen että hän on itse voinut kokea niin paljon pahoja asioita elämässään. Onneksi sentään sairaalapapit ja psykologit haluavat ymmärtää näiden rikki menneiden "astioiden" elämää yrittämällä auttaa heitä. Ei ihminen ole paha syntyessään, vaan yhteiskunta ja ihmisen elämässä vaikuttavat ihmiset voivat tehdä hänestä pahan tekijän.
Maailma jossa sodat ovat arkipäivää ja joukkomurhaajat valtioiden johdossa on vaikea pysyä terveenä. Sekään ei auta asiaa, että ihmisten mielipiteitä, keinoja vaikuttaa rauhanomaisesti sensuroidaan tälläkin palstalla aivan törkeästi. Antakaa ihmisten kertoa mielipiteensä hyvä luoja, tämänhän kuuluisi nimenomaan olla keskustelupalsta jossa vaihdetaan ajatuksia ja mielipiteitä!
Kiitos kirjoituksestasi, toivottavasti sitä ei poisteta kuten kävi omalleni vähän aikaa sitten eikä ollut ensimmäinen kerta.
Jokaisen ihmisen pitäisi tietää rajansa kysyä apua silloin kun se tulee vastaan.!!!
Olen käynyt lävitse oman poikani murheet!!!
Mutta juttelemalla ollaan päästy eteenpäin.
Olen yrittänyt olla hyvä isä mitä ei aina voi sanoa onnistuneen! Mutta yrittänyt olen!
Sain poikani täysi-ikäiseksi naapureitten kommenteista/v...uiluista huolimatta! Olin yksinhuoltajaisä.
Semmoiselta terveisiä!