Autoilu saastuttaa!

Olen jo vuosia miettinyt, että miksi ihmeessä Suomessa on näin paljon autoja? Valitettavia eläinkuolemia sattuu päivittäin. Miksi autoilijat ovat näin välinpitämättömiä näitä maapallomme pieniä nisäkkäitä kohtaan? Mikseivät ihmiset aja enemmän polkupyörällä taikka kulje joukkoliikenteen mukana? Tosiasioitahan ovat, että autoilu saastuttaa ja tappaa, sekä se etteivät suomalaiset osaa ajaa autolla. Minä tosin osaan, mutta en olekaan syntyperäinen suomalainen, onneksi!
16713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Niin joo, kunpa eläisimmekin ihmemaassa.. Suurin osa teollisuudesta saastuttaa, paperiteollisuus, ydinvoima jne, jopa ihmiset itsessään. Tosiasia on, että mikään ei pyörisi ilman autoja. Jos menet bussilla töihin, se saastuttaa yhtä kuin että menisit omalla autolla.

Äänestä
  • ydinvoima saastuttaa? Taitaa kuitenkin nuo hiili- ja turvevoimalat saastuttaa noin 1237,4 kertaa enemmän! Vain noin 15% Suomen saasteista tulee liikenteestä.

    Äänestä

  • jos päättäjät hyväksyisivät ekologisen ajattelutavan niin saasteita tulisi paljon vähemmän. Ihmiset ja eläimet kun tuottavat kuin itsestään "polttoainetta" loputtomasti, lisäksi polttoainetta voisi tuottaa pelloilla niin paljon kuin halutaan.
    Siitä voisi tuottaa sähköä, lämpöä ja polttoainetta autoihin.
    Voitaisiin ottaa mallia Ruotsista, siellä erään kaupan jakelukuorma-autot liikkuvat kaupan omilla jätteillä ja sisällä olevalla radalla voi ajaa karting autojen tyyppisillä vehkeillä täysin saasteettomasti.

    Äänestä

  • ake kirjoitti:

    jos päättäjät hyväksyisivät ekologisen ajattelutavan niin saasteita tulisi paljon vähemmän. Ihmiset ja eläimet kun tuottavat kuin itsestään "polttoainetta" loputtomasti, lisäksi polttoainetta voisi tuottaa pelloilla niin paljon kuin halutaan.
    Siitä voisi tuottaa sähköä, lämpöä ja polttoainetta autoihin.
    Voitaisiin ottaa mallia Ruotsista, siellä erään kaupan jakelukuorma-autot liikkuvat kaupan omilla jätteillä ja sisällä olevalla radalla voi ajaa karting autojen tyyppisillä vehkeillä täysin saasteettomasti.

    Täysin saasteetonta ajoneuvoa ei ole vielä keksitty.
    Valmistukseen ja huoltoon kuluu aina energiaa ja materiaaleja, vaikka itse käyttäminen ei kuluttaisikaan kuten esim. purjevene ilman moottoria.
    Pelloilla tuotettu energia ei ole sekään saasteetonta, nimittäin maatalouden päästöt vesistöön,ilmaan ja maaperään ovat suuria.

    Äänestä

Pyöräilykin saastuttaa ja tappaa. Polkupyörälläkin ajettaessa syntyy nimittäin hiilidioksidipäästöjä uloshengityksessä. Viime kesänä jäi myyrä polkupyörän alle ja kuoli. Kävellessäkin jää muurahaisia ja muita eläimiä kengän alle ja kuolee.

Äänestä
  • Pikkupää -> "Viime kesänä jäi myyrä polkupyörän alle ja kuoli. Kävellessäkin jää muurahaisia ja muita eläimiä kengän alle ja kuolee."

    Ajoit myyrän päälle pyörällä? Voi teitä suomalaisia...varmaankin tahallaan päätit tämän pienen hellän jyrsijän päivät? Mitä tämä myyrä oli sinulle tehnyt? Ja muurahaiset ym pikkuelijät eivät ole eläimiä, ne ovat hyönteisiä joka on aivan toinen juttu, mutta en minä silti muurahaisiakaan tallo. Hyppelen yli jos mahdollista.

    Ja pyöräily ei saastuta, päinvastoin. Pyöräilystä saat tarvitsemaasi kuntoa, jotta jaksat arkielämän pyörteissä.

    Joku pikkuaivo täällä sanoi, että olen Ruotsalainen? Ei pidä paikkaansa. Ei tosiaankaan!

    Ja takaisin näihin teidemme hurjapäihin, jotka eivät siis osaa ajaa. Kuinka moni teistä kehtaa sanoa, että on seuraavanlainen kuski -> Ajat oikealla kaistalla (kaksikaistainen tie) ja huomaat että vasen kaista (ohitusramppi) loppuu, vierellä on auto joka yrittää kiihdyttää eteesi, ajattelet että painanpa kaasua (jota et muuten tekisi ellet huomaisi että kaveri yrittää ohi) jottei hän pääse eteeni. Mikä teitä vaivaa? Miksei voi päästää autoa ohi? Miksi pitää sillä 1 litraisella pommilla tahallaan kiusata meitä muita? Ottaako ohitukset jotenkin luonnon päälle kenties?

    Äänestä

  • Isopää kirjoitti:

    Pikkupää -> "Viime kesänä jäi myyrä polkupyörän alle ja kuoli. Kävellessäkin jää muurahaisia ja muita eläimiä kengän alle ja kuolee."

    "Ja muurahaiset ym pikkuelijät eivät ole eläimiä, ne ovat hyönteisiä joka on aivan toinen juttu, mutta en minä silti muurahaisiakaan tallo."

    Ja hyönteiset eivät ole eläimiä? Onko ne sitten kenties kasveja, sieniä tai bakteereja? Onko ne edes eliöitä? Ovatko ne kenties viruksia? Pelkkiä proteiiniketjuja? Orgaanisia hiilivetyklönttejä?

    Toinen mikä edellisessä ärsyttää on että 'muurahaiset ym pikkuelijät' olisivat kaikki hyönteisiä. Eli hämähäkit, kastemadot, hiivasieni, ebola-virus, jne ovat hyönteisiä?
    Ja toimiiko tuo teoriasi toisinkaan päin: ovatko ei-niin-pienet-elijät sitten automaattisesti ei-hyönteisiä? Kuinka parikymmentä senttinen rukoilijasirkka menee lokeroonsa, ja mihin lokeroon? Ja onko päästäinen hyönteinen?

    Äänestä

  • Isopää kirjoitti:

    Pikkupää -> "Viime kesänä jäi myyrä polkupyörän alle ja kuoli. Kävellessäkin jää muurahaisia ja muita eläimiä kengän alle ja kuolee."

    Ajoit myyrän päälle pyörällä? Voi teitä suomalaisia...varmaankin tahallaan päätit tämän pienen hellän jyrsijän päivät? Mitä tämä myyrä oli sinulle tehnyt? Ja muurahaiset ym pikkuelijät eivät ole eläimiä, ne ovat hyönteisiä joka on aivan toinen juttu, mutta en minä silti muurahaisiakaan tallo. Hyppelen yli jos mahdollista.

    Ja pyöräily ei saastuta, päinvastoin. Pyöräilystä saat tarvitsemaasi kuntoa, jotta jaksat arkielämän pyörteissä.

    Joku pikkuaivo täällä sanoi, että olen Ruotsalainen? Ei pidä paikkaansa. Ei tosiaankaan!

    Ja takaisin näihin teidemme hurjapäihin, jotka eivät siis osaa ajaa. Kuinka moni teistä kehtaa sanoa, että on seuraavanlainen kuski -> Ajat oikealla kaistalla (kaksikaistainen tie) ja huomaat että vasen kaista (ohitusramppi) loppuu, vierellä on auto joka yrittää kiihdyttää eteesi, ajattelet että painanpa kaasua (jota et muuten tekisi ellet huomaisi että kaveri yrittää ohi) jottei hän pääse eteeni. Mikä teitä vaivaa? Miksei voi päästää autoa ohi? Miksi pitää sillä 1 litraisella pommilla tahallaan kiusata meitä muita? Ottaako ohitukset jotenkin luonnon päälle kenties?

    Kyllä se myyrä syöksyi heinikosta suoraan alle, en kerennyt väistää. Lits ja suolet tietysti pihalle. Olihan se raukka lopetettava siihen paikkaan. En vienyt sitä eläinlääkärille, sen virheen tunnustan.
    Kyllä ne hiilidioksidipäästöt ovat haitallisia, kasvihuoneilmiö pahenee.

    Äänestä

  • Ihmisen uloshengityksessä vapautuva hiilidioksidi on uusiutuvaa.

    Äänestä

  • Ehkä sinuakin naurattaa kuin köyhäintalon hevosia jouluaattona, kun istut syömässä viimeistä salaattiateriaasi eikä maailma ole mennyt kuin "shellin"-askeleen eteenpäin. Ole orava ja ota osaa tähän hullun myllyyn. Mitään ei ole tehtävissä ellet omista maailmanpankkia! Kiitos ja näkemiin. Peace - car - and - travel.

    PS. Apostolinkyydillä ei ole tehty vielä mitään maailmaa mullistava!!

    Äänestä

"Valitettavia eläinkuolemia sattuu päivittäin. Miksi autoilijat ovat näin välinpitämättömiä näitä maapallomme pieniä nisäkkäitä kohtaan? ..... Tosiasioitahan ovat, että autoilu saastuttaa ja tappaa, sekä se etteivät suomalaiset osaa ajaa autolla."

Itseasiassa ne taitavimmat kuljettajat ymmärtävät ajaa säälimättä pikkunisäkkäitten yli. Kaltaisesi hipit väistävät vastaantulijoiden kaistalle (koska ojassa voi olla lisää pikkunisäkkäitä), tappaen itsensä, kyytiläisensä ja vastaantulevalla autolla ajaneet.

"Minä tosin osaan, mutta en olekaan syntyperäinen suomalainen, onneksi!"

Teidät ruotsalaiset saisi kai ajaa kohti länttä, kunnes uppoaisitte Pohjanlahteen.

Ah. Nyt tuntuu paremmalta. Olihan alkuperäinen viesti todennäköinen provokaatio, mutta täytyi saada purkaa patoutumia hippejä kohtaan.

Äänestä

Minulla on kolme saastuttavaa autoa, yksi saastuttava moottoripyörä ja yksi saastuttava moottorikelkka. Kyllä olen paha ihminen.

Ajoin myös eilen oravan päältä, en viitsinyt jarruttaa, koska takanani ajoi toinen auto, enkä myöskään viitsinyt tämän viattoman pikkunisäkkään takia ajaa vastaantulevan lapsiperheen Mondeon eteen. Sinun mielestäsi tein varmasti väärin.

Äänestä

Somaliasta ei ole vielä tullut yhtään rallin maailmanmestaria.

Äänestä

Nimimerkkisi turhaan isopää ole..isoja asioita olet saanut pääteltyä--->autot saastuttaa. Pikkueläiet on valitettava uhraus autoilun alttarilla, itse ajan mieluummin jäniksen yli, kun koukkaan toiselle kaistalle ja vaarannan muiden autoilijoiden hengen samalla.

Äänestä

Kait pitää ihmistenkin pysyä hengissä, ei vain pikkunisäkkäitten? Meillä on kaks autoa, molemmat työn takia, työmatkat n. 30km kummallakin, ei ole julkista kulkuneuvoa, minä lisäksi joudun ajaan lähes päivittäen korvessa työajoa. Eli lapset kuolis nälkään ilman autoja, pikkuotuksia yleensä väistän. Meitä ei sossu elätä tai ei ainakaan vielä mutta jos ei olis autoja niin mekin oltais sossun leivissää.

Äänestä

Ai että Suomessa paljon autoja. No huh, aivan hirveät liikenneruuhkat ja niin pois päin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Isopää kirjoitti:

Olen jo vuosia miettinyt, että miksi ihmeessä Suomessa on näin paljon autoja? Valitettavia eläinkuolemia sattuu päivittäin. Miksi autoilijat ovat näin välinpitämättömiä näitä maapallomme pieniä nisäkkäitä kohtaan? Mikseivät ihmiset aja enemmän polkupyörällä taikka kulje joukkoliikenteen mukana? Tosiasioitahan ovat, että autoilu saastuttaa ja tappaa, sekä se etteivät suomalaiset osaa ajaa autolla. Minä tosin osaan, mutta en olekaan syntyperäinen suomalainen, onneksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu