Tämmöistä tapahtuu, kun ihmisellä/nuorella on oikeasti paha olla eikä kukaan ota tosissaan! Se on todella turhauttavaa. Ei kukaan auta vaikka kuinka yrittäis saada apua.. Mielenterveystoimistoissa lässytetään, että kyllä se siitä, jne..
Rahat on loppu, työssä/koulussa ei jaksa käydä, rahaa pitäis saada ja asiat hoidettua, mutta miten pystyy ja jaksaa kun joka päivä on vain tuskaa ja ahdistusta?!
Yhteiskunta painostaa eteenpäin, läheisiä ei joko ole tai nekään eivät(enää) jaksa/pysty ottaman tosissaan(ymmärrettävää kyllä, jos ei ole kokenut masennusta ei voi ymmärtää kuinka vakavasta asiasta on kyse).
Masennus on hyvin savakavala ja vaikea ongelma, eikä sitä pitäisi KOSKAAN vähätellä!
Vaikka ihminen ei osaisi hakea suoranaisesti apua se kyllä yleensä antaa paljon vihjeitä ja avunhuudon merkkejä(esim.itsetuhoisuus,juominen..).
Jotka tulee ottaa tosissaan!
Se että edes yrittää auttaa merkitsee yllättävän paljon.
Varsinkin yksi suurimmista virheistä on että viitataan vain kinttaalla ja todetaa, että oli minullakin nuorena vaikeeta! Ette ymmärrä miten pahalta semmonen tuntuu.
Ensimmäisenä ei kannata ajatella vain itseään, kukaan ei voi koskaan ymmärtää eikä tietää toisen tuskaa ja sen voimakkuutta.
Pystyn aivan hyvin kuvittelemaan itseni tämän ampujan tilalle(vaikka en tosiakaan tekis tommosta muille..), kun kaikki on jo liikaa eikä enää pysty ajattelemaan selkeästi. Kun ei oikeasti enää jaksa, ja elämä tuntuu umpikujalta, mitä sitten yrittääkään.
Viattomat joutuu kärsimään, mutta ei sillä ole tekijälle siinä vaiheessa enää mitään väliä.
Ei pidä jäädä odottelemaan jos huomaa toisella olevan paha olla. Ei pidä uskoa että ei se uskalla itseään tappaa. Sitä ei koskaan tiedä mitä se omassa mielen helvetissään tulee vielä tekemään.
Minun mielestä tämä tapahtuma on täysin yhteiskunnan oma vika kun ei auta! Voimme mennä kaikki itseemme ja vihdoinkin herätä.
Opitte kaikki olemaan.
Rahat on loppu, työssä/koulussa ei jaksa käydä, rahaa pitäis saada ja asiat hoidettua, mutta miten pystyy ja jaksaa kun joka päivä on vain tuskaa ja ahdistusta?!
Yhteiskunta painostaa eteenpäin, läheisiä ei joko ole tai nekään eivät(enää) jaksa/pysty ottaman tosissaan(ymmärrettävää kyllä, jos ei ole kokenut masennusta ei voi ymmärtää kuinka vakavasta asiasta on kyse).
Masennus on hyvin savakavala ja vaikea ongelma, eikä sitä pitäisi KOSKAAN vähätellä!
Vaikka ihminen ei osaisi hakea suoranaisesti apua se kyllä yleensä antaa paljon vihjeitä ja avunhuudon merkkejä(esim.itsetuhoisuus,juominen..).
Jotka tulee ottaa tosissaan!
Se että edes yrittää auttaa merkitsee yllättävän paljon.
Varsinkin yksi suurimmista virheistä on että viitataan vain kinttaalla ja todetaa, että oli minullakin nuorena vaikeeta! Ette ymmärrä miten pahalta semmonen tuntuu.
Ensimmäisenä ei kannata ajatella vain itseään, kukaan ei voi koskaan ymmärtää eikä tietää toisen tuskaa ja sen voimakkuutta.
Pystyn aivan hyvin kuvittelemaan itseni tämän ampujan tilalle(vaikka en tosiakaan tekis tommosta muille..), kun kaikki on jo liikaa eikä enää pysty ajattelemaan selkeästi. Kun ei oikeasti enää jaksa, ja elämä tuntuu umpikujalta, mitä sitten yrittääkään.
Viattomat joutuu kärsimään, mutta ei sillä ole tekijälle siinä vaiheessa enää mitään väliä.
Ei pidä jäädä odottelemaan jos huomaa toisella olevan paha olla. Ei pidä uskoa että ei se uskalla itseään tappaa. Sitä ei koskaan tiedä mitä se omassa mielen helvetissään tulee vielä tekemään.
Minun mielestä tämä tapahtuma on täysin yhteiskunnan oma vika kun ei auta! Voimme mennä kaikki itseemme ja vihdoinkin herätä.
Opitte kaikki olemaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.