Hallituksen pakkolakiesitys johtaa

VASTAISEN LAIN SYNNYTTÄMISEEN, MUTTA SEHÄN ON JO MAAN TAPA ! ! ! !

Ja vielä ihmetellään miksi kansalaisten keskuudessa on hätä, ja tapahtuu Jokelan murhenäytelmän kaltaisia tapauksia??!!

Koulut alaasteelta alkaen ja opistot opettaa rehellisyyttä ja moraalia, SILTI hallitus esittää eduskunnalle hyväksyttäväksi pakkolakia, jolla pakotettaisiin, puoluejohtajien, kansanedustajien ja ministereidenkin, lupaamaa kuoppakorotusta vaativia sairaanhoitajia pakkotöihin, jotta vaali ja valtaannousun jälkeen annettu lupaus voidaan vesittää.

MISSÄ ONKAAN, JOS ON MINISTEREIDEN MORAALI JA REHELLISYYS, JA MIKSEI SITÄ EI KERROTA JA OPETETA TÄMÄNPÄIVÄN OPPILAITOKSISSA??????????
27765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Todella irvokas juttu tämä pakkotyölaki: kuntatyönantaja, joka on on itse neuvottelevana osapuolena työmarkkinakiistassa, saa määrätä toisen osapuolen työntekijät palkattomiin pakkotöihin itse määräämäkseen ajaksi valtiovallan tuella. Sääliksi käy hoitajia, tämä työtaistelu tulee kestämään vuosia, eivätkä palkat tule ainakaan nousemaan sen myötä. Paska juttu myös suomalaiselle sairaanhoidolle ja sen asiakkaille, työmotivaatio lienee tasan nollassa tämän aikana ja tämän jälkeen.

Äänestä
  • ilman muuta laki voimaan ja tehy kuriin ! tehyläiset ajattelivat että saavat KIRISTETTYÄ palkankorotuksen tällä irtisanomis hommalla ja samalla alentavat itsensä jopa Jokelan koulusurmaajaa alemmalle tasolle kun suorastaan vaarantavat tai voisi jopa sanoa murhaavat potilaita jotka eivät saa tarvitsemaansa hoitoa.
    Vaikkakin tehylle oli lupailtu korotuksia ennen vaaleja niin siitä huolimatta linja on väärä kun ruvetaan leikkimään ihmishengillä.

    Äänestä

  • kansalainen2 kirjoitti:

    ilman muuta laki voimaan ja tehy kuriin ! tehyläiset ajattelivat että saavat KIRISTETTYÄ palkankorotuksen tällä irtisanomis hommalla ja samalla alentavat itsensä jopa Jokelan koulusurmaajaa alemmalle tasolle kun suorastaan vaarantavat tai voisi jopa sanoa murhaavat potilaita jotka eivät saa tarvitsemaansa hoitoa.
    Vaikkakin tehylle oli lupailtu korotuksia ennen vaaleja niin siitä huolimatta linja on väärä kun ruvetaan leikkimään ihmishengillä.

    ihan jetsulleen näin. Kiristykseen ihmishengillä ei pidä suostua. Sairasta edes ajatella tuollaista.
    Mutta kun demarit/sak on täynnä kiihkoilijoita, niin menivät nyt liian pitkälle vaalitappion aiheuttamassa katkeruudessaan.

    Äänestä

  • on ihan justiinsa kirjoitti:

    ihan jetsulleen näin. Kiristykseen ihmishengillä ei pidä suostua. Sairasta edes ajatella tuollaista.
    Mutta kun demarit/sak on täynnä kiihkoilijoita, niin menivät nyt liian pitkälle vaalitappion aiheuttamassa katkeruudessaan.

    Otapa rakkikoira oikea puu, jonka juurelle kuseksit ja haukut. Eiköhän ne tehyläiset ole lähempänä oikeistoa ja kokoomuslainen puheenjohtajakin.
    Jokaisella on tässäkin maassa vielä toistaiseksi ollut oikeus valita, tekeekö työtä vai eikö tee, sinullakin kai. Vai onko sekin jo poistettu.
    Miksi poju Katajainen menee lupailemaan aikuisille naisille jotain, mitä ei pysty täyttämään. Taisi olla liian suuret luulot ja pienet tiedot.
    Amerikkalaisuuden ihannoijien puolueelle taitaa nyt käydä vielä hunommin, kuin demareille.
    USA:ssa puolueen maskotti on aasi, täällä aasien maskotti on Katainen.

    Äänestä

  • taidat haukkua kirjoitti:

    kokoomuslaista. Kyllä asialla ovat demarit/sak, jotka tällaisiin kiihottamisiin ovat syypäitä.
    Kyllä rakkikoira oli ihan oikean puun alla kuseksimassa.

    Tämä on demareiden iänikuista yhteiskuntarauhan häirintää, olivatpa sitten oppositiossa tai hallituksessa.
    Eivätkö nuo demupellet ymmärrä kuka tuon kaiken maksaa? Sen maksaa kansa, ja kaikkein raskaimmin se osa kansasta, joiden etuja demarien pitäis eduskunnassa olla ajamassa.
    Mutta demarithan ovat aina olleet vain kahmimassa kykenemättömille ja kouluttamattomille edustajilleen suojatyöpaikkoja paikkoja.

    Äänestä

Pakkotyön säätäminen kansainvälisten sopimusten vastaisesti, mutta Suomen perustuslain mukaisesti vaatii 5/6 kiireelliseksi julistamisen.

Lauantaina näemme äänestyskartan ja sen, miten pitkälle hallitus on velvollinen menemään perustuslain rikkomisessa niin kuin silloin, kun päätettiin 16.10.1994 perusteella, että Suomi liitty y EU:iin.

Oikeuskansleri tekee perustuslaillisen virheen, mikäli ei varoita hallitusta perustuslakirikoksesta.

Äänestä

  • EsaMattila kirjoitti:

    Laki on Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimuksen 4. artiklan vastainen.

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/4382-kiistelty-tehy-laki-voimaan

    uutoksenhakukeinot on käytetty.

    http://www.fredman-mansson.fi/eniosop.htm

    -------------------------------------------------------------------------------------------

    4 artikla.

    Orjuuden ja pakkotyön kielto

    1. Ketään ei saa pitää orjuudessa tai orjuuden kaltaisessa pakkotyössä.

    2. Ketään ei saa vaatia tekemään pakkotyötä tai muuta pakollista työtä.

    3.''Pakkotyöllä tai muulla pakollisella työllä'' ei tässä artiklassa tarkoiteta:

    a) tämän yleissopimuksen 5 artiklan määräysten mukaisesti määrätyn vapaudenriiston aikana tai ehdonalaisessa vapaudessa tavanomaisesti määrättyä työtä;

    b) aseellisen palveluksen luonteista palvelusta tai sellaista palvelusta, joka vaaditaan sen sijasta maissa, jotka hyväksyvät aseellisesta palveluksesta kieltäytymisen omantunnonsyistä;

    c) sellaista palvelusta, jota vaaditaan silloin, kun vaara tai onnettomuus uhkaa yhteiskunnan olemassaoloa tai hyvinvointia;

    d) sellaista työtä tai palvelusta, joka kuuluu yleisiin kansalaisvelvollisuuksiin.

    -------------------------------------------------------------------------------------------

    Oireellista on se, ettei missään viitata ihmisoikeussopimukseen, johon voi vedota sen jälkeen, kun kansallisen muutoksenhakukeinot on käytetty.

    Laki on 4:2 artiklan vastainen:

    2. Ketään ei saa vaatia tekemään pakkotyötä tai muuta pakollista työtä.

    poikkeus:

    3.''Pakkotyöllä tai muulla pakollisella työllä'' ei tässä artiklassa tarkoiteta:

    c) sellaista palvelusta, jota vaaditaan silloin, kun vaara tai onnettomuus uhkaa yhteiskunnan olemassaoloa tai hyvinvointia;

    ei koske sosiaali- ja terveysministeriönkään mukaan ennakkotapauksena kuin luonnononnettomuutta.

    Äänestä

ei vielä ole tihkunut tietoa. Siksi on liian aikaista tehdä siitä mitään johtopäätöksiä. Mikäli kysymyksessä on vain työntekijöiden lakko-oikeuden rajoitusten määrittäminen koskemaan myös muita työtaistelutoimenpiteitä, niin lakiehdotuksen tekeminen on perusteltavissa.

Mikäli se koskisi myös aidosti irtisanoutuneita työntekijöijä, siis sellaisia joiden tarkoitus ei ole työtaistelun päätyttyä palata töihin, voitaisiin puhua pakkotyölaista.

Äänestä
  • otettaisiin siksi aikaa kun on tämä tilanne päällänsä, palkat ka korvaukset pois kaikilta kansanedustajilta, ministeteiltä ja heidän avustajiltaan. Samaan palkattoman pöydän ääreen myös kuntien ja kaupunkien päättäjät.

    Äänestä

  • myös eläkkeellä olevia.

    http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id74549.html

    Tulossa on siis laki, joka pakottaa hoitohenkilökunnan rikkureiksi ja lakonmurtajiksi.

    Absurdeinta on tämä:
    "Esityksen mukaan potilasturvatyöhön määrätyillä henkilöillä olisi oikeus saada työstä tavanomaista palkkaa korkeampi palkkio. Työhön määrätyn palkan pitäisi olla vähintään 1,3 kertainen verrattuna vastaavan työn tavalliseen palkkaan."

    Nyt vaan hoitavat sitten jatkossa kaikki pakkotöinä, niin hoitajat saavat haluamansa korotuksen. Kyseessä on ilmeisesti lisäkannustin loppujenkin hoitajien irtisanoutumiseen.

    Äänestä

  • ja järkevämmin kun kirjoitti:

    otettaisiin siksi aikaa kun on tämä tilanne päällänsä, palkat ka korvaukset pois kaikilta kansanedustajilta, ministeteiltä ja heidän avustajiltaan. Samaan palkattoman pöydän ääreen myös kuntien ja kaupunkien päättäjät.

    Nyt kirjoitat asiaa.Saman palkattoman pöydän ääreen myös kaikki työnantajapuolen edustajat.

    Äänestä

  • Laki koskee yksityisellä sektorilla työssä olevia, muissa viroissa palvelevia, muissa ammateissa palvelevia sekä eläkeläisiä.

    Riittää, kun on kerran toiminut hoitajana ja on terveydenhuoltoalan ammattilaisten rekisterissä.

    Äänestä

  • mansesta nääs kirjoitti:

    Nyt kirjoitat asiaa.Saman palkattoman pöydän ääreen myös kaikki työnantajapuolen edustajat.

    Lopetetaan kaikki palkat ja rahat niin loppuu rahapula. Kaikki työt voidaan teettää velvollisuustyönä. Silloin kaikki olisi ILMAISTA!

    Äänestä

Olisi saanut mennä arkadianmäelle!

Äänestä
  • Tuolla olisi siitä seurannut edes jotain hyvää.

    Äänestä

tilaa....katsotaan kuinka moni keikkuu Itsenäisyysjuhlissa.....pommiuhka ja muutamia ammutaan jo ovella?!

Kansan juhlat tulossa ...todella?! Ilotulitusaseiden joukossa muutama rynnäkkökivääri...?!

Äänestä
  • viesti jäljitetään ja asianomainen pääsee linnaan juhlimaan jo ennen itsenäisyyspäivää.
    Kohta on poliisit ovellas.

    Äänestä

Jos hoitaja irtisanoutuu,on hän vapaa valitsemaan seuraavan työpaikkansa!Saapahan nähdä kauanko ja millä lainkirjaimella työstään irtisanoutunut voidaan määrätä entiseen työhönsä?Minkäs mukaan palkka maksetaan,vai eikö enää tarvitse maksaa mitään,jos pakotetaan töihin!
Tähän ei hallitus usko itsekään!
Onhan vielä olemassa vaihtoehto.
Maksetaan hoitajille!
Nyt suunta kokoajan,että muuta vaihtoehtoa ei olekaan kuin ajaa hoitajat irtisanoutumaan!

Äänestä
  • demukiihottajien käskystä työpaikkansa jättää.
    Menkööt lhan minne haluavat, tuollaiset kiristäjät.

    Äänestä

  • EU:n kansalaisella on vapaus matkustaa Unioinin alueella.
    Ei muuta kuin känny pois päältä, Kanarialle, Mummolaan, Ruotsiin tai kavereille bunkkaamaan.

    Jos ihmistä ei saa tavoitettua, on perin vaikea osoittaa, että hän on saanut kehoituksen tulla töihin. ja kun kanarialta kännyyn vastaa, voi sanoa että "paha kyllä tämä duunimatka tulee TEILLE niin kovin kalliiksi..."

    Ja sellaisen, joka joutuu vahingossa työhön pakotetuksi kantsii tehdä kantelu ihmisoikeustuomioistuimeen. Voi olla semmoset korvaukset tiedossa ja sakot valtiolle, että tulee mieleen, että pienemmälläkin rahalla olisi voitu selvitä.

    En todellakaan pidä hoitajien palkkavaatimusta kohtuullisena, mutta käsittääkseni ei ole lakia, jonka mukaan työnantajan mielestä kohtuutonta etua ei saisi työtaistelutoimin ajaa. Ajatelkaapa asiaa.

    Valittu tie pitää aina uskaltaa kulkea loppuun asti. Silloinkin, kun valtio väläyttelee fasistista purukalustoaan tai naapuri kateudesta itkee oma pelkuruuttaan kun ei ole itse uskaltanut lakkoilla omien etujensa puolesta. Siitähän se kateus kumpuaa, kun on itsellä ollu pienemmät pallit.

    Äänestä

  • Poispois! kirjoitti:

    EU:n kansalaisella on vapaus matkustaa Unioinin alueella.

    Sovittelulautakunnan keskustelut on julistettu salaisiksi. Vain valtakunnan sovittelija ja arkkiatri? voi antaa lausuntoja missä mennään.

    Kuka on SE joka vuotaa keskustelujen tuloksia lautakunnan keskusteluista hallitukselle.Hallitus on jo kauan ollut tietoinen missä sovittelulautakunta menee, ja alkanut valmistella orjatyövoimalakia. Joku SE on, ei ole vaikea aavistaa. Kenellä on ruskea kieli?
    Työmarkkinapuolen etuja hallitus ajaa eikä työntekijöiden, näin se vain on?

    Äänestä

  • mitenkä pitkään irtisanoutunut voidaan MÄÄRÄTÄ!entiseen työhönsä!
    Mielenkiinnolla odotan;)
    Ei usko Vanhanen itsekään omiin juttuihinsa.

    Äänestä

  • Hoitajien työtaistelussa on kysymyksessä irtisanoutumisiksi naamioitu lakko. Eihän hoitajilla ole tarkoitus vaihtaa työpaikkaa tai lopettaa ammattinsa harjoittamista vaan palata sopimuksen teon jälkeen "vanhoina työntekijöinä" entisin ehdoinmutta suuremmalla palkalla samaan työhön. Ei siis tehdä uutta työsopimusta kuten irtisanoutumisen jälkeen pitäisi tehdä.
    Syy tähän menettelyyn on lakossa olevien työntekijöiden velvollisuus tehdä ns. suojelutyötä.

    Koska kyseessä on työtaistelu niin sitä pitäisi koskea samat rajoitukset kuin muitakin työtaisteluita.

    Äänestä

  • mieleen... kirjoitti:

    Hoitajien työtaistelussa on kysymyksessä irtisanoutumisiksi naamioitu lakko. Eihän hoitajilla ole tarkoitus vaihtaa työpaikkaa tai lopettaa ammattinsa harjoittamista vaan palata sopimuksen teon jälkeen "vanhoina työntekijöinä" entisin ehdoinmutta suuremmalla palkalla samaan työhön. Ei siis tehdä uutta työsopimusta kuten irtisanoutumisen jälkeen pitäisi tehdä.
    Syy tähän menettelyyn on lakossa olevien työntekijöiden velvollisuus tehdä ns. suojelutyötä.

    Koska kyseessä on työtaistelu niin sitä pitäisi koskea samat rajoitukset kuin muitakin työtaisteluita.

    "Hoitajien työtaistelussa on kysymyksessä irtisanoutumisiksi naamioitu lakko. Eihän hoitajilla ole tarkoitus vaihtaa työpaikkaa tai lopettaa ammattinsa harjoittamista vaan palata sopimuksen teon jälkeen "vanhoina työntekijöinä" entisin ehdoinmutta suuremmalla palkalla samaan työhön."

    Kunnilla ei ole mitään velvollisuuksia irtisanoutumisten jälkeen entisiä työntekijöitään kohtaan.

    Äänestä

jälleen on keksitty kummallinen sana. mikä laki on pakotonlaki? lain mukaan on esim. liikenteessä punaisen valon palaessa pakko pysähtyä. kaikkia lakeja on käsittääkseni pakko noudattaa, muuten seuraa jokin rangaistus

Äänestä
  • Pakkolaki on poliittisesti korrektimpi nimitys pakkotyölaille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jälleen yhteen perustuslain kirjoitti:

VASTAISEN LAIN SYNNYTTÄMISEEN, MUTTA SEHÄN ON JO MAAN TAPA ! ! ! !

Ja vielä ihmetellään miksi kansalaisten keskuudessa on hätä, ja tapahtuu Jokelan murhenäytelmän kaltaisia tapauksia??!!

Koulut alaasteelta alkaen ja opistot opettaa rehellisyyttä ja moraalia, SILTI hallitus esittää eduskunnalle hyväksyttäväksi pakkolakia, jolla pakotettaisiin, puoluejohtajien, kansanedustajien ja ministereidenkin, lupaamaa kuoppakorotusta vaativia sairaanhoitajia pakkotöihin, jotta vaali ja valtaannousun jälkeen annettu lupaus voidaan vesittää.

MISSÄ ONKAAN, JOS ON MINISTEREIDEN MORAALI JA REHELLISYYS, JA MIKSEI SITÄ EI KERROTA JA OPETETA TÄMÄNPÄIVÄN OPPILAITOKSISSA??????????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu