tämä email oli lupa laittaa levitykseen:
Rakas Ystävä
”Itkekää itkevien kanssa.” Itkekää erityisesti niiden kanssa, joiden kyyneleet ovat jäätyneet kuolemanhakuiseksi ja katkeraksi kyynisyydeksi.
Talon väen hiljaisessa läsnäolossa sytytimme ikkunalaudalle kahdeksan kynttilää. Yhdeksännen jätimme toistaiseksi sytyttämättä. Halusin sen siihen, koska uskon että hänenkin elämänsä olisi ollut pelastamisen ja elämisen arvoinen, vaikka hän oli itse lakannut siihen uskomasta. Jemina kävi hänenkin kynttilänsä sytyttämässä yöllä, kun oli valvoessaan uutisista kuullut että murhaajakin oli kuollut. Lapsi ilmaisi teollaan uskoaan jokaisen ihmisen arvoon. Se liikutti minua.
Emme itke niitä tuhansia lapsia, jotka päivittäin kuolevat helposti ehkäistäviin sairauksiin ja nälkään. Onko kosteasilmäinen kynttilöiden sytyttäminen ja kansallinen liputuksemme siksi jotenkin tekopyhää? Miksi ylipäänsä itkemme jos emme jaksa sulkea kyyneliimme jokaisen yhteisessä maailmassamme kärsivän tuskaa?
Jokainen itkee mitä jaksaa itkeä. Jokainen osallistuu siihen suruun mihin kykenee. Kollektiivisen surun aallot ja niihin osallistuminen herkistävät kosketuspintaamme todellisuuden synkemmän puolen kanssa. Henkilökohtaisten pettymysten ja menetysten ympärille käpertynyt itku avartuu yhteisemmäksi ja laajemmaksi suruksi. Elämän tavalliseen turhautumiseen ja turhuuden tuntuun tympääntynyt mieli herää hetkeksi jokaisen elämän ainutlaatuisuuteen. Jatkuvan kateuden, kilpailun ja katkeruuden paaduttama sydän havahtuu kauhistumaan sitä pahuutta, johon itsekin passiivisesti tai aktiivisesti osallistuu.
Liputamme ja sytytämme kynttilöitä pehmentääksemme omaa sydäntämme. Itkemme ja osallistumme kollektiiviseen suruun vastustaaksemme elämämme täydellistä kyynistymistä. Anteeksi että puhun muidenkin puolesta. Ainakin minä teen näin.
Itse olen aktiivisesti ja passiivisesti osallistunut sen yhteiskunnan rakentamiseen, jossa tällainen valinta tehtiin. Turha enää syyttää amerikkalaisia asehulluja. Itse olen omalla asenteellani ja käytökselläni vähentämässä tai lisäämässä toivon tuntua elinympäristössäni.
Rakkauden menetys on sydäntä särkevää. Uskon kadottaminen on iso kriisi. Mutta mitä jää jäljelle kun toivon kuolema on kuivattanut viimeisenkin kyyneleen? Halu kuolla tai/ja halu tappaa?
Sytyttäkäämme siis kynttilöitä. Olkoon että siihen löytyy tekopyhiäkin syitä. Hyviä syitä on ihan riittämiin. Jokainen kyynel parantaa meitä itseämme ja koko maailmaa. Tietenkin maailma täynnä kyyneleitä on kamala paikka, mutta tällainen maailma josta kyyneleet ovat loppuneet kokonaan on vielä kauhistuttavampi.
Eivät kärsimykset maailmasta itkemällä lopu, vaikka parhaassa tapauksessa lapsena niin opimmekin. Myötäitkeminen kuitenkin heikentää pahuuden valtaa. Kun itkemme yhdessä, olemme hetken yksimielisiä siitä mikä tässä elämässä todella on tärkeää. Kun olemme pyyhkineet kyyneleemme, voimme taas olla samasta asiasta täysin eri mieltä.
Nämä sanat ovat minun kyyneleitäni yönä, jona monen kyyneleet ovat sanojen tavoittamattomissa.
Rehtorin perhetuttu on tilapäisesti täällä. Meidän edellinen yhteisömme oli tapahtumapaikan lähellä. Siinä meidän välitön kosketuspintamme tapahtuneeseen. En tiedä miten välittää kaikkien meidän osanottomme liian suuren menetyksen uhreille. Jos Ystävyyden Majatalosta paikkana ja meistä välittävänä yhteisönä, voi olla jollekin tämän murhenäytelmän uhreille apua, olemme vapaasti käytettävissä.
Daniel ja Raili Nylund
Ystävyyden Majatalo
25110 Kruusila
02-7385222 tai 7386260
"Usko minua,
Elämän kruunu ei ole onnellisuus,
vaan uskallus ja mahdollisuus olla tosi."
Martin Buber
Rakas Ystävä
”Itkekää itkevien kanssa.” Itkekää erityisesti niiden kanssa, joiden kyyneleet ovat jäätyneet kuolemanhakuiseksi ja katkeraksi kyynisyydeksi.
Talon väen hiljaisessa läsnäolossa sytytimme ikkunalaudalle kahdeksan kynttilää. Yhdeksännen jätimme toistaiseksi sytyttämättä. Halusin sen siihen, koska uskon että hänenkin elämänsä olisi ollut pelastamisen ja elämisen arvoinen, vaikka hän oli itse lakannut siihen uskomasta. Jemina kävi hänenkin kynttilänsä sytyttämässä yöllä, kun oli valvoessaan uutisista kuullut että murhaajakin oli kuollut. Lapsi ilmaisi teollaan uskoaan jokaisen ihmisen arvoon. Se liikutti minua.
Emme itke niitä tuhansia lapsia, jotka päivittäin kuolevat helposti ehkäistäviin sairauksiin ja nälkään. Onko kosteasilmäinen kynttilöiden sytyttäminen ja kansallinen liputuksemme siksi jotenkin tekopyhää? Miksi ylipäänsä itkemme jos emme jaksa sulkea kyyneliimme jokaisen yhteisessä maailmassamme kärsivän tuskaa?
Jokainen itkee mitä jaksaa itkeä. Jokainen osallistuu siihen suruun mihin kykenee. Kollektiivisen surun aallot ja niihin osallistuminen herkistävät kosketuspintaamme todellisuuden synkemmän puolen kanssa. Henkilökohtaisten pettymysten ja menetysten ympärille käpertynyt itku avartuu yhteisemmäksi ja laajemmaksi suruksi. Elämän tavalliseen turhautumiseen ja turhuuden tuntuun tympääntynyt mieli herää hetkeksi jokaisen elämän ainutlaatuisuuteen. Jatkuvan kateuden, kilpailun ja katkeruuden paaduttama sydän havahtuu kauhistumaan sitä pahuutta, johon itsekin passiivisesti tai aktiivisesti osallistuu.
Liputamme ja sytytämme kynttilöitä pehmentääksemme omaa sydäntämme. Itkemme ja osallistumme kollektiiviseen suruun vastustaaksemme elämämme täydellistä kyynistymistä. Anteeksi että puhun muidenkin puolesta. Ainakin minä teen näin.
Itse olen aktiivisesti ja passiivisesti osallistunut sen yhteiskunnan rakentamiseen, jossa tällainen valinta tehtiin. Turha enää syyttää amerikkalaisia asehulluja. Itse olen omalla asenteellani ja käytökselläni vähentämässä tai lisäämässä toivon tuntua elinympäristössäni.
Rakkauden menetys on sydäntä särkevää. Uskon kadottaminen on iso kriisi. Mutta mitä jää jäljelle kun toivon kuolema on kuivattanut viimeisenkin kyyneleen? Halu kuolla tai/ja halu tappaa?
Sytyttäkäämme siis kynttilöitä. Olkoon että siihen löytyy tekopyhiäkin syitä. Hyviä syitä on ihan riittämiin. Jokainen kyynel parantaa meitä itseämme ja koko maailmaa. Tietenkin maailma täynnä kyyneleitä on kamala paikka, mutta tällainen maailma josta kyyneleet ovat loppuneet kokonaan on vielä kauhistuttavampi.
Eivät kärsimykset maailmasta itkemällä lopu, vaikka parhaassa tapauksessa lapsena niin opimmekin. Myötäitkeminen kuitenkin heikentää pahuuden valtaa. Kun itkemme yhdessä, olemme hetken yksimielisiä siitä mikä tässä elämässä todella on tärkeää. Kun olemme pyyhkineet kyyneleemme, voimme taas olla samasta asiasta täysin eri mieltä.
Nämä sanat ovat minun kyyneleitäni yönä, jona monen kyyneleet ovat sanojen tavoittamattomissa.
Rehtorin perhetuttu on tilapäisesti täällä. Meidän edellinen yhteisömme oli tapahtumapaikan lähellä. Siinä meidän välitön kosketuspintamme tapahtuneeseen. En tiedä miten välittää kaikkien meidän osanottomme liian suuren menetyksen uhreille. Jos Ystävyyden Majatalosta paikkana ja meistä välittävänä yhteisönä, voi olla jollekin tämän murhenäytelmän uhreille apua, olemme vapaasti käytettävissä.
Daniel ja Raili Nylund
Ystävyyden Majatalo
25110 Kruusila
02-7385222 tai 7386260
"Usko minua,
Elämän kruunu ei ole onnellisuus,
vaan uskallus ja mahdollisuus olla tosi."
Martin Buber
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.