Jokapäiväisessä elämässä tulee alituiseen vastaan joku, joka ajattelee asioista täysin päinvastoin kuin sinä. Itse olet tietenkin oikeassa ja yrität parhain mukaan selittää näkökantaasi toiselle. Tämä kuitenkin kokee selitykset loukkauksena omia uskomuskia kohtaan. Sinuakin ärsyttää kun sinua ei ymmärretä. Täälläkin sitä kirjoittaa kirjoituksen omasta totuudestaan samalla kun joukko muita kirjoittavat täysin päinvastaisesti.
Joissakin tapauksissa ( kuten minun ) tuntuu toisinaan siltä, että koko yhteisunta on vastaan.
Kouluissa opetetaan ensimmäisellä uskonnontunnilla ettei Jumalan rakkauteen voi luottaa. Kirkon tärkein tehtävä on muistuttaa ihmisiä siitä kuinka epätäydellisen syntisiä he ovat. Sitä haluaisi muuttaa moisia käsityksiä, mutta silloin joutuu kohtaamaan jatkuvasti oman pienuutensa. Koita nyt siinä elää onnellista elämää.
Miten tällaista voi kestää? Miten pystyn elämään sellaisen kanssa, joka pitää Jumalaani harhaoppina? Miten voisin nähdä oman totuuteni muiden totuuksissa?
Joissakin tapauksissa ( kuten minun ) tuntuu toisinaan siltä, että koko yhteisunta on vastaan.
Kouluissa opetetaan ensimmäisellä uskonnontunnilla ettei Jumalan rakkauteen voi luottaa. Kirkon tärkein tehtävä on muistuttaa ihmisiä siitä kuinka epätäydellisen syntisiä he ovat. Sitä haluaisi muuttaa moisia käsityksiä, mutta silloin joutuu kohtaamaan jatkuvasti oman pienuutensa. Koita nyt siinä elää onnellista elämää.
Miten tällaista voi kestää? Miten pystyn elämään sellaisen kanssa, joka pitää Jumalaani harhaoppina? Miten voisin nähdä oman totuuteni muiden totuuksissa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Maailmassa on ja tulee aina olemaan miljoonia ihmisiä, jotka uskovat toisella tavalla kuin sinä tai minä, ja joilla ei ole minkään sorttista aikomusta kääntyä kannattamaan uusia aatoksia. Maailmassa on niinikään miljoonia, jotka kokevat ateismin olevan ominta itseään.
Sen sijaan että keskittyy miettimään niiden yksilöiden valintojen "virheellisyyttä", jotka eivät välitä kuulla omista uskonkäsityksistämme, voisimme ehkä keskittyä ajattelemaan kuinka me kaikki yhdessä voimme kuitenkin vähentää maailmassa rehottavaa kärsimystä.
Voisimme - silloin kun yhteistä uskonnollista pohjaa ei välillämme yksinkertaisesti ole, eikä sellaista tule - keskittyä kannustamaan toinen toisiamme hyviin tekoihin.
Joku toinen on tietysti toista mieltä :)
... varmaan heillä, joilla parisuhteessa tämä tilanne (puoliso ei uskossa)!
Työyhteisössä on aina oma sisäinen huumori... Mut reilusti oman uskonsa kertoneena sinut tiedetään. Huumori ok/kun ei ota itseensä ns. ei-uskovien uskomattomuudesta johtuvaa epäuskoa... Ja uskovan ihmisen luovuus! Tiedätkös?
Onhan se noinkin.
Toisaalta, jos ei koskaan ajateltaisi "virheellisyyttä" ei tapahtuisi hengellistä kehitystä. Aina on joku, joka uhraa itsensä saadakseen uuden aatteen läpi.
Mietin vaan, että ehkä sieluni luo jatkuvasti tilanteita joissa en oikein kestä olla. Tällä tavalla saan lopulta tarpeekseni, kerään voimani kokoon ja muutan maailmaa.
"Halveksi nektarin täyttämää pikaria, mutta ylistä sitä, joka on myrkkyä täynä" Sanoi Manu.
Ateismi on muuten minun mielestäni ihan jees. Kun uskoo itseensä eli sieluunsa, uskoo samalla Jumalaan. Kirjassa muuten luki, että buddhalaisuus on hyvin lähellä ateismia...
Näe valaistuksen siemen jokaisessa ihmisessä. Näe epätäydellisyys mahdollisuutena. Muista ihmiskunnan kehitysvaiheen keskeneräisyys. Ja muista, että useimmiten tärkein, olennaisin ja ensisijaisin opetusmuoto on käytännön elämä, sekä puhdas, sanaton ja ajatukseton suhtautuminen lähimmäiseen arjen pieninä hetkinä. Totuus ei /löydy/, rakkaus ei ole löydettävissä etsimällä, sillä se itsessään ei ole ajasta riippuvainen. Rakkauden totuus ei ole tämän hetken ulkopuolella; /me/ vain olemme kasvattaneet itsemme tämän hetken ulkopuolelle. Elä elämä hienovaraisesti, hetki hetkeltä, sillä hetki sulkee sisäänsä kaikki hetket. Elä läsnä, tässä ja nyt.
* * *
Ydinongelma ei ole siinä, millaisena olentona "Jumalaa" pidetään ihmisten keskuudessa, vaan siinä, millaista elämänymmärrystä maailmassamme yleisesti opetetaan. Pikkulapsesta asti meidät opetetaan arvostelemaan, tuomitsemaan, omahyväisesti ja mekaanisesti erittelemään näkemämme asiat ja olennot hyviksi tai pahoiksi, huonoiksi tai hyviksi, tarpeellisiksi tai tarpeettomiksi. Kovinkaan monelle ihmiselle ei ole lopulta väliä sillä, millainen Jumala mahdollisesti on, sillä pohjimmiltaan ihminen vain etsii itselleen psyykkistä tukea, sisältöä elämäänsä.
Kaikki me olemme uskovaisia - ei ole mitään syytä erottaa itseämme muista unissakävelijöistä, vaikka oma unemme ilmeneekin ehkä hiukan toisella tavalla - niin kauan kuin rämmimme asenteiden, mielipiteiden, uskomusten, halujen, pelkojen, toiveiden, ja näistä syntyvien mekaanisten emootioiden ja ajatusten suossa, ja luulemme tämän olevan elämää ja todellisuutta. Todellisuus jää pelkäksi hetkittäiseksi läsnäolon pilkahdukseksi, onni ilmenee vain ohimenevänä hurmoksena tai humalatilana - /niin kauan/ kuin erittely, erillisyys, hallitsee mieltämme.
* * *
Pidä aina mielessäsi, että:
se, joka ei näe, tulee näkemään;
se, joka ei kuule, tulee kuulemaan;
se, joka ei tunne, tulee tuntemaan;
se, joka elää unessa, tulee heräämään.
Näe valaistuksen siemen jokaisessa ihmisessä!
:-)
Kiitos hienosta vastauksesta.
Oli apua
Erittäin fiksu kirjoitus minun mielestäni :)
Kiitos.
Ananyt saatana nihmisten ajatella mitäö ikinä hjaluuvabnat! Ajaterletr iyse niinku itse ytahot!! Se on just oiekin1!
Hitto miten typoeriä kysymyksuiö, hemmetti eik,ö tielläö olöe mitäänm tärlkeämpää yelkemistäö kun kysellä täällä jotain ihgan typoeriä kysymyksuiäö1!!??1
:Agfw é_:
kiyt