Jokelan tragedian syyt ja seuraukset

Teppo on pohtinut, mikä saa ihmisen tekemään tällaista ja mitkä ovat tällaisen teon seuraukset. Kaikkia vaikuttimia emme saa koskaan tietää, mutta tässä ovat kolme ollennaisinta Tepon mielestä.

1. Ikä ja sen suhteellisuus

- Tekijä oli 18-vuotias nuorukainen, joka oli jo ehtinyt ottaa poliittisesti kantaa monenlaiseen asiaan. Tepon mielestä liian nuorena ei kannata lukea liian ideologisia kirjoja. Tekijä oli selvästi lukenut muun muassa Nietzscheä sekä muuta epähumaania kirjallisuutta. Se sekoitti nuoren miehen pään. Sen pään, jolla kaikesta päätellen olisi voinut tehdä paljon muutakin kuin syvän lommon suomalaisen perusturvallisuuteen. Teppo uskoo, että jos tekijä olisi kestänyt vuodenkin pidempään, niin hän olisi sopeutunut tähän maailmaan.

2. Mediakulttuuri

- Tekijä tiesi, että tekemällä tekonsa hän saisi nimesä ikuisesti ihmisten huulille, koska suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu ikävän muisteleminen. Suomalainen musiikki, runot ja muu sellainen viestivät suurta synkkyyttä ja epätoivoa. Tekijä sai myös paljon sympatiaa aikomuksilleen erilaisista nettiyhteisöistä. Tähän on myös sanottava, että sotapelien pelaaminen aiheuttaa dehumaania käytöstä myös tosielämässä: "Tästä levelistä selviän ampumalla tuon rehtorin ja terveydenhoitajan".

3. Yleinen paha olo

- Suomessa elää tuhansia ihmisiä, joilla on yhtä paha tai pahempi olla kuin tällä Pekka Auvisella. Tällaiset ihmiset eivät välttämättä ole syrjäytyneet normaalielämästä, vaan he eivät koe tarpeelliseksi elää tällaista elämää. Elämää, jonka mielekkyys ja elämisen arvoisuus on niin pienestä kiinni. Ja kun tähän lisätään vielä enemmän pahoinvoivat ja oikeasti syrjäytyneet ihmiset, niin Domino-peli alkaa.

Teppo tarkoittaa dominoilmiöllä, että tällainen yksittäinen sairas teko ei varmastikaan jää viimeiksi laatuaan Suomessa. Teppo haluaa tällä toteamuksellaan laittaa Suomen äitejä ja isejä & muita sosialisaatioon vaikuttavia peilin eteen. Rakkkaudella voi parantaa monta asiaa - ja vaikuttaa perusturvallisuuteemme.
3420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Linkola puhuu radikaalien muutosten puolesta. Ihmisten pitää luopua nykyisesta elintasosta. Hän mm. kieltäisi lentoliikenteen kokonaan.

Linkola puhuu avoimesti terrorismin puolesta. Väestönkasvun katkaisemiseksi hän hyväksyisi suurkaupunkien vesijohtoverkkojen myrkyttämisen tai tautiepidemiat.

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=27&t=364

Äänestä
  • lcdoichd

    Äänestä

  • Mutta eihän ihmisten vähentämiseen japlaneetan tilan parantamiseen tarvita sotia ja tappamisia, vaan tehokasta ehkäisyä niillä alueilla, joissa kansa ei pysty huolehtimaan omistaan taikka väestöntiheys on liian korkea ja perhesuunnittelua tarvitaan tietysti kuten ERITYISESTI naisten koulutusta. Sehän puuttuu kokonaan afrikasta ja joillain muillakin alueilla ihan kuin eläimet lisääntyisivät ilman suunnitelmaa..

    Näistä vähän puhutuista megaongelmista selvittäisiin ilman väkivaltaakin, niin jos ei puhuta luonnon omasta järjestelmästä, joka potkii takaisin jo aikaajoin "väkivaltaisesti".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


teppo.moi kirjoitti:

Teppo on pohtinut, mikä saa ihmisen tekemään tällaista ja mitkä ovat tällaisen teon seuraukset. Kaikkia vaikuttimia emme saa koskaan tietää, mutta tässä ovat kolme ollennaisinta Tepon mielestä.

1. Ikä ja sen suhteellisuus

- Tekijä oli 18-vuotias nuorukainen, joka oli jo ehtinyt ottaa poliittisesti kantaa monenlaiseen asiaan. Tepon mielestä liian nuorena ei kannata lukea liian ideologisia kirjoja. Tekijä oli selvästi lukenut muun muassa Nietzscheä sekä muuta epähumaania kirjallisuutta. Se sekoitti nuoren miehen pään. Sen pään, jolla kaikesta päätellen olisi voinut tehdä paljon muutakin kuin syvän lommon suomalaisen perusturvallisuuteen. Teppo uskoo, että jos tekijä olisi kestänyt vuodenkin pidempään, niin hän olisi sopeutunut tähän maailmaan.

2. Mediakulttuuri

- Tekijä tiesi, että tekemällä tekonsa hän saisi nimesä ikuisesti ihmisten huulille, koska suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu ikävän muisteleminen. Suomalainen musiikki, runot ja muu sellainen viestivät suurta synkkyyttä ja epätoivoa. Tekijä sai myös paljon sympatiaa aikomuksilleen erilaisista nettiyhteisöistä. Tähän on myös sanottava, että sotapelien pelaaminen aiheuttaa dehumaania käytöstä myös tosielämässä: "Tästä levelistä selviän ampumalla tuon rehtorin ja terveydenhoitajan".

3. Yleinen paha olo

- Suomessa elää tuhansia ihmisiä, joilla on yhtä paha tai pahempi olla kuin tällä Pekka Auvisella. Tällaiset ihmiset eivät välttämättä ole syrjäytyneet normaalielämästä, vaan he eivät koe tarpeelliseksi elää tällaista elämää. Elämää, jonka mielekkyys ja elämisen arvoisuus on niin pienestä kiinni. Ja kun tähän lisätään vielä enemmän pahoinvoivat ja oikeasti syrjäytyneet ihmiset, niin Domino-peli alkaa.

Teppo tarkoittaa dominoilmiöllä, että tällainen yksittäinen sairas teko ei varmastikaan jää viimeiksi laatuaan Suomessa. Teppo haluaa tällä toteamuksellaan laittaa Suomen äitejä ja isejä & muita sosialisaatioon vaikuttavia peilin eteen. Rakkkaudella voi parantaa monta asiaa - ja vaikuttaa perusturvallisuuteemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu