Tuolla toisessa keskustelussa nimimerkki Pikku Myy kirjoittaa tosi osuvasti seka-avioliitoista:
"Silloin kun sunnuntaisin kuulutetaan jotkut avioliittoon, minulle tulee aina vähän 'kamala' olo, kun sanotaan 'se ja se luterilaisesta seurakunnasta'. Joka kerta ajattelen 'voi, ei!' Taas sekaliitto. Eikö katolilaiset nuoret tosiaankaan löydä puolisoa omiensa joukosta?
Samaa mieltä olen, että meidän katolilaisten kannattaa vahvistaa omaa identiteettiämme ja uskoamme. Eletään kirkon uskon ja opetuksen mukaisesti. Siinä on vahvuutemme! Sitä me tarvitsemme."
Olen täysin samaa mieltä! Juuri mikään ei uhkaa uskoamme täällä Pohjolassa yhtä paljon kuin turhat seka-avioliitot, joissa useimmiten pakanallistunut luterilainen osapuoli sitten pääsee pakanallistamaan katolisen puolisonsakin ja jälkikasvunsa, jos heitä nyt ylipäätään edes kastetaan ja kasvatetaan katolilaisiksi.
Jos ei muka pysty löytämään katolista puolisoa, sitten on kyllä parempi pysyä naimattomana. Kuka laittaisi terveytensä uhanalaiseksi avioliiton takia? Ei varmaan kukaan. Miksi sitten uskonsa? Tässäkin asiassa saisimme ottaa esimerkkiä juutalaisilta ystäviltämme, jotka perinteisesti ovat nähneet VAIVAA sen eteen, että puoliso kuuluisi samaan uskontoon ja jakaisi sen perinteet.
Minua ärsyttää joskus joidenkin suomalaisten katolilaisten kevytkenkäisyys ja pinnallisuus, joilla solmitaan avioliittoja suunnilleen kenen tahansa kanssa, joka nyt diskossa on sattunut tarjoamaan parit drinkit.
"Silloin kun sunnuntaisin kuulutetaan jotkut avioliittoon, minulle tulee aina vähän 'kamala' olo, kun sanotaan 'se ja se luterilaisesta seurakunnasta'. Joka kerta ajattelen 'voi, ei!' Taas sekaliitto. Eikö katolilaiset nuoret tosiaankaan löydä puolisoa omiensa joukosta?
Samaa mieltä olen, että meidän katolilaisten kannattaa vahvistaa omaa identiteettiämme ja uskoamme. Eletään kirkon uskon ja opetuksen mukaisesti. Siinä on vahvuutemme! Sitä me tarvitsemme."
Olen täysin samaa mieltä! Juuri mikään ei uhkaa uskoamme täällä Pohjolassa yhtä paljon kuin turhat seka-avioliitot, joissa useimmiten pakanallistunut luterilainen osapuoli sitten pääsee pakanallistamaan katolisen puolisonsakin ja jälkikasvunsa, jos heitä nyt ylipäätään edes kastetaan ja kasvatetaan katolilaisiksi.
Jos ei muka pysty löytämään katolista puolisoa, sitten on kyllä parempi pysyä naimattomana. Kuka laittaisi terveytensä uhanalaiseksi avioliiton takia? Ei varmaan kukaan. Miksi sitten uskonsa? Tässäkin asiassa saisimme ottaa esimerkkiä juutalaisilta ystäviltämme, jotka perinteisesti ovat nähneet VAIVAA sen eteen, että puoliso kuuluisi samaan uskontoon ja jakaisi sen perinteet.
Minua ärsyttää joskus joidenkin suomalaisten katolilaisten kevytkenkäisyys ja pinnallisuus, joilla solmitaan avioliittoja suunnilleen kenen tahansa kanssa, joka nyt diskossa on sattunut tarjoamaan parit drinkit.
Vastaukset 101
Vanhimmat
Seka-avioliitoissa näyttää usein käyvän siten, että se luterilainen osapuoli liittyy myöhemmin katolisen kirkon jäseneksi ja lapset kastetaan katolisen kirkon jäseniksi myös silloinkin vaikka toinen vanhemmista jäisi protestantiksi. Näin tietääkseni on myös ulkomailla. Ihmiset kun pääsevät seka-avioliitoissa helposti vertailemaan kirkkokuntia ja katolinen kirkko voittaa siinä melkein aina ja protestanttien propaganda muuttuu tehottomaksi.
Koska katolilaisia on Suomessa toistaiseksi vain vähän on tärkeää laajentaa jäsenistöä kaikin tavoin, eikä voida jäädä sulkeutuneeksi joukoksi. Seka-avioliitot ovat välttämättömyys ja normaali asia nykytilanteessa katolilaisten pienen määrän takia. Kun katolilaisia on Suomessa 400-500000 niin silloin varmaan on usein jo molemmat aviopuolisot katolilaisia.
Seka-avioliitto on myös koetilanne sille mikä on Katolisen kirkon tulevaisuus Suomesssa: Jos se jää toiseksi seka-avioliitossa (eli katolinen aviopuoliso liittyisi melkein aina lut.kirkkoon ja lapset myös) ei katolisella kirkolla olisi tulevaisuutta Suomessa, onneksi tilanne näyttää olevan toisin päin ja luterilaisella kirkolla ei ole tulevaisuutta jos se joutuu avioliitossa kilpailemaan katolisen kirkon kanssa. Siis kyllä seka-avioliitoille ja niitä pitää olla aina vain enemmän.
Seka-avioliittoja saa olla, mutta yleensä ne joko vieraannuttavat katolisen puolison ja katolisiksi kastetut lapset kirkosta tai tekevät vähintäänkin heidän uskonsa täysin vaillinaiseksi.
Kokemukseni seka-avioliitoista ovat lapsille jäänyt täydellinen epätietoisuus uskon keskeisistä asioista ja katolisen kirkon olemuksesta. Vallitsevina seurauksina ovat uskonnollinen relativismi ja välinpitämättömyys uskontotuuksista.
Tätä vastaan voi taistella vain voimakkaan katolisen identiteetin kautta, mutta ikävä kyllä uskonnonopetus ei siihen anna mahdollisuuksia. Ja missä on kirkon nuorisotyö?
Ai niin. Otsikko tuli siitä, että vaikka olisikin hyvä ja tärkeä asia, että kirkko saa lisää jäseniä, niin kuin monesti käy, ei jäsenien metsästyskään voi tapahtua luopumalla kaikista periaatteista. Ainoa positiivinen asia on, että vanhemmat antavat silloin lapsilleen esimerkin edes siitä, että harjoittavat (toivottavasti) yhtä ja samaa uskoa.
Avioliitto ei siis ole syy kääntymiseen, eikä toisaalta pelkkä lasten etukaan. Eikä myöskään pelkkä "tykästyminen" kirkon elämään. Kääntyminen tarkoittaa kaiken sen omaksumista, mitä kirkko opettaa. Siksi en esimerkiksi siedä ajatusta, että Tony Blairista puuhataan nyt ilmeisesti katolilaista. Sama mies, joka pääministerinä viime päivinään vahvisti täysin hirveitä lakeja Britanniassa. Jollei hän ilmoita julkisesti irtautuvansa ko. ajamistaan asioista, ei häntä mielestäni voi ottaa katolisen kirkon jäseneksi.
Allekirjoitan joka sanan, paitsi... Kyllä avioliitto katolilaisen kanssa EHDOTTOMASTI ON hyvä ja pätevä syy palata suomalaisten esi-isien katoliseen uskoon.
Muussa tapauksessa jää aina se vaara, että (useimmiten) luterilainen puoliso varaa "voinhan toki ottaa sitten eron" -kortin takataskuunsa ja koko avioliitto rakennetaan hiekan varaan.
Sekin on yksi syy välttää seka-avioliittoja. Itse asiassa ihmettelen miksi kirkkomme ylipäätään vihkii katolilaisia avioliittoon toisuskovien kanssa. Se on suunnilleen sama kuin tyrkkäisi jonkun lentokoneesta ilman laskuvarjoa.
Avioliitto on kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti.
Tietenkin kenellä tahansa on oikeus päivitellä kuulutuksia, mutta kristillinen avioliitto solmitaan kahden kristityn välillä. Katolisessa tapauksessa he ovat keskustelleet aina myös katolisen papin kanssa ja lasten kastaminen ja kasvatus katolilaisin menoin on itsestäänselvyys, sen pari lupaa papille.
Minä en ole milloinkaan hyväksynyt sanaa "seka-avioliitto", sillä avioliitossa ei ole mitään sekavaa. Pohjimmiltaan se on pätevä oikeustoimi. Siis todellakin kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti.
Mistä te ahdasmieliset uuskatolilaiset oikein olette tulleet? Muistakaa, että jokainen meistä elää omaa elämäänsä, tekee omat valintansa ja vastaa omista teoistaan niin yhteiskunnassa kuin Jumalallekin. Ei siinä tarvita ulkopuolisia kummastelijoita, jotka eivät tiedä eivätkä tunne itsekunkin avioparin taustoja ja elämää. Vai onko niin, ettei omassa elämässä ole kylliksi, vaan on puututtava toisten elämään?
Tässä yhteydessä on tietenkin painotettava, että oma puolisoni oli katolilainen, lapset on kasvatettu/ovat kasvaneet katoliseen uskoon ja rakkaita lapsia ovatkin - sekä he että heidän lapsensa.
"Tässä yhteydessä on tietenkin painotettava, että oma puolisoni oli katolilainen, lapset on kasvatettu/ovat kasvaneet katoliseen uskoon ja rakkaita lapsia ovatkin - sekä he että heidän lapsensa."
Hyvä, Tuulikki! Ilmankos et tunnekaan seka-avioliittoihin liittyviä vaikeuksia ja vaaroja. Kyllä sana "seka-avioliitto" on ihan oikea ja asiallinen, koska uskonnon suhteen tuloksena on varsinainen sekoitus ja sen kuuluisan "kolmannen korvapuustin" saavat valitettavan usein perheen viattomat lapset.
Avioliitot ovat hyvä tapa elää ekumeniaa todeksi arjessa. Kaikki alkaa erilaisuuden hyväksymisestä ja toisen kunnioittamisesta sekä sitoutumisesta yhteiseen elämään. Monikulttuurisessa perheessä on tärkeää tuntea toistensa kulttuurit ja hyväksyä niiden olemassaolo. Avioliitto ei ole mitään uskontojen kilpajuoksua. Jokainen valitkoon aviopuolisonsa oman harkintansa mukaan ilman muiden painostamista tai pakottamista. Yksinäisyys on maanpäällinen helvetti.
Olet propagoinut täällä niin aktiivisesti katolista kirkkoa vastaan ja yhteiskunnan yleisen pakanallistamisen puolesta, että tämän palstan lukijat tuskin enää jaksavat ottaa "ekumeniaasi" vakavasti.
tulevat esiin kaikissa avioliitoissa tavalla tai toisella. Ja minä kyllä todellakin tunnen erittäin monia onnellisia perheitä, joissa toinen osapuoli kuuluu muuhun kristilliseen kirkkoon kuin katoliseen. Varmaan heitä on sinunkin seurakunnassasi?
Muistakaamme, että avioliitto on sakramentti, jota puolisot jakavat toisilleen. Me emme voi jakaa tätä sakramenttia heidän kanssaan.
En harrasta juupas-eipäs väittelyä, joten jääköön minun osaltani tähän. Sanoin kuitenkin mielipiteeni, joka perustuu eläviin havaintoihin ja tietoihin. Leben und leben lassen, eikö niin?
Seka-avioliitto on tosi kuvaava ilmaisu - siinä on mennyt sekaisin katolisten ja protestanttien pasmat, erityisesti kun luterilaiset ei todellakaan aina selittämättä ymmärrä että KRISTILLINEN avioliitto on AINA elinikäinen jutska.
Toisekseen, sanahirviösi 'uuskatolilainen' on todella loukkaava. Olen itse nuori katolilainen, mutta vauvana kastettu ja ihan oikealla iällä vahvistettu, mutta ei tulisi mieleenkään nimitellä ketään uuskatolilaisiksi. Maailmalla muita katolilaisia tavanneena olen aika usein ihan ymmälläni että kirkkoon aikuisena liittyneet ovat usein paljon paremmin yhteiseen, katoliseen uskoomme perehtyneet kuin kotimaiset kehtokatolilaiset.
Kyllä minun puolestani jokainen saa elää omaa elämäänsä ja solmia avioliiton kenen kanssa tahansa. Ei siitä ole kyse. Eikä ahdasmielisyydestä. Halusin vaan ilmaista kantani eli kumpaa pidän parempana katolilais-katolilais-, vai katolilais-luterilais-avioliittoa.
Kai meillä 'ahdasmielisilläkin' saa olla mielipiteemme ja painotuksemme, ihan kuin muillakin. Sitä vartenhan tänne kirjoitellaan, koska on sananvapaus.
Ei tässä olla ketään määräilemässä.
Avioliiton onnistumiseen tarvitaan toki muitakin asioita, kuin sama usko. Eihän sama uskokaan takaa mitään - kuten tiedämme! Silti soisin, että enemmän olisi katolilais-katolilais-avioliittoja.
Kristillinen sanoma on luonteeltaan historiallista ja sidoksissa omaan aikaansa. Niinpä Raamattu heijastaa kaikessa oman aikansa näkemyksiä. Varhaiskristityt tulkitsivat Jeesuksen asemaa ja sanomaa omalla tavallaan ja haastavat meitä tekemään samoin nyt.
Jumala on täynnä rakkautta. Tuohon rakkauteen mahtuu erilaisten tulkintojen hyväksyminen Jumalasta ja Jeesuksesta. Ei Jeesus elänyt siksi, että jälkipolvet kävisivät toistensa kimppuun ja haukkuisivat toisiaan harhaoppisiksi, vaan että ihmiset eläisivät uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Rakkaudesta Jumalan totuus tunnetaan.
Majakka-tunnustuksen tarkoituksena on päivittää kristillinen teologia nykyaikaan ja palauttaa kristillisen kirkon yhtenäisyys sekä luoda uudenlaista teologista siltaa juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin välille. Näin Majakka näyttää suuntaa kirkkolaivalle. Tämä moderni tunnustuskirja ei kiellä perinteisiä näkemyksiä kristillisen sanoman tulkintoina, vaan nostaa niiden rinnalle uusia tieteen huomioon ottavia moderneja tulkintavaihtoehtoja.
Voisitko jo ystävällisesti lopettaa tuon ei-kristillisen uskonlahkosi mainonnan näillä palstoilla? Teen sinusta valituksen vaikka joka kerta, mutta tänne moinen mainonta ei kuulu.
Lämmin kiitos tuestasi meille kirkkoon aikuisena liittyneille katolilaisille.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, etteivät luterilaiset valitettavasti enää tunnusta saatikka miellä kristillistä avioliittoa koko elämän kestäväksi purkamattomaksi liitoksi. En tahdo tuomita ketään, kunhan vain totean tämän ikävän tosiasian.
Vaikka ei-katolinen osapuoli kihlauksen aikana ja häiden alla sanoisi kuinka "joo, joo" tai "ymmärrän, ymmärrän", koko luterilainen ympäristö, vanhemmat ja ystäväpiiri liputtavat kulissien takana avioeron mahdollisuuden puolesta ja vaikeuksien kohdatessa alkavat edistää sitä aktiivisesti.
Olenko liian pessimisti? Luonteeltani olen aina optimisti, joten kaipa tässä asiassa olen nyt vain yksinkertaisesti realisti.
Kun liityin kirkkoon, yksi yli 40 vuotta katolilaisena ollut kuvasi itseään "käännynnäiseksi". Onneksi meidän informaatiokurssillamme sanottiin selvästi, ettei sanaa käännynnäinen pitäisi edes käyttää.
Minua sitten ärsyttää joidenkin "syntyperäisten" katolilaisten itserakkaus. On kuin olisi jokin ansio se, että on nyt vain sattunut syntymään katoliseen perheeseen. Tuskinpa moista turhaa ja turhamaista ylpeyttä kokevat edes vanhojen kuningasperheiden jäsenet.
Itse olen ylpeä siitä, että esivanhempani olivat suomalaisia - eivät jostakin Puolasta, Baltian maista tai Italiasta tulleita siirtolaisia.
Mihin lahkoon minä mielestäsi kuulun? Mitä lahkoa olen mainostanut nimeltä? Olen Vantaan luterilaisen seurakunnan jäsen ja vastaan täällä minulle esitettyihin viesteihin.
Perustelen myös näkemykseni, toisin kuin moni muu. Näkemykseni perustelen terveellä järjellä, perimätiedolla ja teologisen tutkimuksen tuloksilla, jotka olen koonnut laajempiin kirjoituksiin. Edellinen kirjoittaja vinoili "ekumeniastani", johon minä vastasin lyhyellä kuvauksella aiheesta.
Minä kannatan asiallista ja perusteltua keskustelua ja olen tuomassa modernin teologian näkökulmaa klassiseen teologiaan. Katolisen kirkonkin on jo aika hyväksyä teologinen tutkimus ja tiede, vaikka se tekisikni kipeää ja pakottaisi arvioimaan uudelleen omaa perinnettä. Uskon edelleen, että älyllinen ja historiallinen rehellisyys voittaa lopulta katolisessakin kirkossa.
Minut on otettu kirkkoon 12.10.1956 piispa Cobbenin aikana. Olen siis käännynnäinen, katolilaisena runsaat 51-vuotias. Ja jo ns. vanhus, but still going strong, as Yuo maybe know.
Edesmennyt piispamme Paul Verschuren sanoi kerran pastoraalineuvoston kokouksessa: "Me kaikki olemme käännynnäisiä, sillä käännymme jatkuvasti Jumalan puoleen".
Monia on ilmeisesti sävähdyttänyt sanontani "uuskatolilainen". Tarkoitan sillä useita vuosikymmeniä itseäni nuorempia, erisävyistä uskonnonopetusta saaneita. Itse sain opetusta kerran viikossa parin vuoden ajan khra Pausilta p. Marian srk:ssa. Toivon jokaisen katoliseen kirkkoon otetun saaneen myös yksilöllistä opetusta! Sellainen opetus on ehdottomasti syventävämpää kuin ryhmäopetus.
Mitä tulee katolisten aviopuolisoiden löytämiseen, niin kehotan harrastamaan seurakunnan rientoja, koska esim. Juventus Catholican toiminta lienee unessa. Osallistukaa kerhoihin, perustakaa niitä, perustakaa keskustelupiirejä noin projektiluontoisesti jonkun kiinnostavan aiheen pohjalta jne. Käyttäkää mielikuvitustanne, ja keskustelkaa kokoontumisasioista oman kirkkoherranne kanssa.
Pax et bonum
Tuulikki Tuuri OFS
että parempi olisi katolilaisen mennä naimisiin katolilaisen kanssa. Yhteinen usko yhdistää ihan eri tavalla kuin se, että avioliitossa yritetään ymmärtää toista puolisoa, jolla on eri usko. En sano, etteikö se voisi rikastuttaa puolisoiden elämää - kyllä voi - mutta on siinä ongelmansakin. Jomman kumman puolison usko, lapset mukaanlukien, kyllä helposti kärsii. Se on sellaista tasapainoilua. Jos molemmilla on sama usko ja he pyrkivät elämään uskonsa mukaisesti, se on parempi vaihtoehto. Ainakin minun mielestäni.
Täällä on esitetty, että usein Suomessa ei-katolilainen puoliso kääntyy katolilaiseksi. Hyvä, jos niin käy, mutta ei kai naimisiin mennä käännyttämistarkoituksessa? Kyllähän sitä nuori ja vanhempikin rakastuu (ihastuu), mutta jos on periaatteet valmiina, ei anna itsensä rakastua kehen tahansa tositarkoituksella.
Hyvinkin voisi juutalaisilta ottaa mallia.
Ja Paavalikin suositteli avioliittoa samanuskoisen kanssa. "Mistä tiedät, voitko käännyttää puolisosi?" Papit varmasti tietävät sekaliittojen vaikeudet. Onneksi kirkkomme on sen verran viisas, että vaatii lasten kasvattamista katoliseen uskoon. Voisi harkita sitäkin, että jo ennen avioliittoa edellytettäisiin ei-katolisen osapuolen kääntymistä katolilaiseksi. Siinä voisi vähentyä sekaliitot, mikä ihan hyvä.
On muistettava, että luterilaisella ihmisellä on melko heikko luterilainen uskonnollinen identiteetti. Katolilaisella taas on yleensä vahvempi uskonnollinen identiteetti. Tällöin en usko, että perheissä tulee suurempia jännitteitä vaan usein heikompi vaihtaa itselleen toisen aviopuolison vahvemman uskonnollisen identiteetin. Avioliitossa aviopuolisot pyrkivät usein omaksumaan toisen aviopuolison asenteita ja elämäntapoja (vrt kuningas Salomon). Jos molemmilla aviopuolisoilla on vahva uskonnollinen identiteetti niin silloin voi syntyä ongelmia, onneksi näin ei Suomessa ole pääsääntöisesti.
Jos Jumala suo ja kutsuu minut avioliittoon, en voisi kuvitellakaan solmivani avioliittoa ei-katolisen naisen kanssa. Usko on minulle niin tärkeä enkä haluaisi vaarantaa sitä.
Olen melko varma siitä, että monet kyllä lupaavat rakastuneina kymmenen hyvää ja tuhat kaunista, mutta kun elämän arki koittaa, ihan tavallisesta sunnuntaimessusta tulee riitelyn, kaunan ja kiukuttelun aihe. Ei kiitos!
Katolilaiselle puolisoksi vain katolilainen.
Taidat olla oikeassa, riski siinä on.jo sunnuntain messuun kans kun toinen saattaa muraistaa että pitääks sinne nyt jokaikinen sunnuntai raahautua ja kun telkkarikin syytää arvelluttavan sisältöisiä lasten ohjelmia tuutin täydeltä juuri siihen aikaan su aamusta kun pitäis pakata lapsia kirkkoon. en minäkään haluaisi raahata sitä kirkon kirousta toisen kautta. aina on vuoto toisen kautta. Ja kun ei se toinen sitä edes tajuaa. Käännytys tehdään ja tietoisesti, niin pian kun vaan mahdollista. ja jo kihlausaikana.
täällä jakelevat avioliittoneuvoja? No mikäpä siinä. Ehkä heillä on sitä "asiantuntemusta". Joku on joskus jossakin sanonut: Nuori ihminen tietää kaiken, mutta ymmärtää vähän.
Luepa uudestaan tämän keskustelun aloitus. Siinä ei puhuta mitään naimisissa olevista, vaan avioliittoa suunnittelevista katolilaisista.
En muuten hyväksy ollenkaan "logiikkaa", jonka mukaan jostakin asiasta voisi antaa neuvoja vain sellainen, jolla on siitä omia kokemuksia. Kuka meistä on sairastanut vakavasti tai ollut kuolemanvaarassa? Silti me kaikki vierailemme sairaaloissa vakavasti sairaiden sukulaistemme tai ystäviemme luona lohduttamassa ja neuvomassa heitä.
Katolilaisena meidän neuvomme eivät perustu niinkään omaan kokemusmaailmaamme, vaan kirkkomme uskoon ja moraaliopetukseen. Mitä tulee seka-avioliittoihin, katolinen kirkko on aina suhtautunut niihin varauksellisesti ja niitä varten tarvitaan tietääkseni edelleenkin piispan erillinen lupa.
En väitä tietäväni kaikkea ja ilman uskon valoa ymmärtäisinkin todella vähän.
Lauantaina messuun ja sunnuntaina liturgiaan, jos kumpikaan ei taivu toisen uskoon. Hätätapauksessa kastetaan vuoronperään kummankin kirkossa, joka toinen kat. joka toinen ort.. ;)
Liisa-Maria ja Pikku Myy haluavat asettaa kriteerit katolilaisten puolisonvalinnalle. Voi hyvä tavaton.
Kiitos Tuulikki Tuurille, joka on omalla nimellään jaksanut tuoda tervettä näköalaa keskusteluun. Liisa-Marian omahyväisyyttä osoittaa, että hän ei ole vaivautunut miettimään yhtään avaustaan pitemmälle ja laajemmalle Tuurille vastatessaan.
Olen piripintaan täynnä sitä ahdasmielisyyttä, jota jotkut täällä kirjoittavat, ilmeisesti nuoret, katolilaiset uhkuvat. Heidän tapansa keskustella on yhtä kuin toisin ajattelevien halveksuminen ja asiallisten vasta-argumenttien sivuuttaminen tai vääristely.
Olen itse katolilaisena erittäin onnellisessa ja tasapainoisessa avioliitossa luterilaisen kanssa. Tärkeää on, että avioliiton solmiva pari sopii toinen toisilleen. Ei tässä maassa ole kaikille katolilaisille riittävää valikoimaa katolisia puolisokandidaatteja, on paljon paikkakuntia, joissa katolilaisia asuu vain aivan muutama. On ihan luonnollista, että katolilainen solmii avioliiton toiseen kristilliseen kirkkokuntaan kuuluvan kanssa. Jos Liisa-Maria ja Pikku Myy ovat löytäneet katolisen puolison, onnittelut heille, mutta turhaa ja pöyhkeää heidän on tehdä omasta liitostaan ainoaa sopivaa mallia kaikille.
Kun minä kuulen kirkossa avioliittokuulutuksen, iloitsen siitä, että kaksi ihmistä on löytänyt toisensa ja rukoilen heille kestävyyttä keskinäisessä rakkaudessa. Omasta miehestäni kiitän Jumalaa joka päivä. Parempaa en osaisi toivoa.
Uteliaana kysyn: Miksi sitten ihana miehesi ei ole liittynyt katoliseen kirkkoon? Miten muka avioliitossa voisi jakaa KAIKEN puolisonsa kanssa, kun kerran ei voi jakaa samaa uskoa?
onnellinen lutskun vaimo kirjoitti: Tärkeää on että puolisot sopivat toinen toisilleen. Minun mielestäni tämä ja vain tämä on kaikkein tärkeintä. Ei se, että ihana puoliso liittyy katoliseen (tai johonkin muuhun) kirkkoon. Eli inhorealistisesti sanottuna: Ota luonnevikainen (anteeksi, eihän katolisen kirkon jäsen voi mitenkään olla erehtyväinen ihminen)tai muuten Sinulle sopimaton katolialainen puolisoksesi ja iloitse sitten yhteisestä uskosta.
Kun katolinen nuori nainen etsii itselleen miestä, luonnollisesti päämäärän EI pidä olla pelkästään "ihanan miehen", vaan ennen kaikkea tulevien lasten ihanan isän löytäminen. Kuten jo sanoin, hurskaan katolisen puolison etsiminen edellyttää VAIVAA. Helpompaa olisi mennä notkumaan jonkun diskon baaritiskille hemaisevissa kuteissa, mutta sellainen ei ole kristityn katolilaisen valinta.
Meidän sukupolvemme alkaa olla niin totaalisesti kaiken maailman telkkarin saippuoopperoiden sentimentalismin ja pinnallisuuden pilaamaa, että monet puhuvat läpeensä vain jostakin kumman "keskinäisestä rakkaudesta".
Avioliittoa ei voida eikä pidä solmia vain jonkin "keskinäisen rakkauden" takia, vaan sen rakkauden tulee sulkea sisäänsä ennen muuta nykyiset ja tulevat lapset, joita katolisessa perheessä pitää tietenkin olla lukuisia eli tasan niin monta kuin Jumala tahtoo antaa.
Suorastaan ihmettelen, miten nimim. "onnellinen lutskun vaimo" saattaa kirjoittaa pelkästään jostakin "keskinäisestä rakkaudesta" eikä mitään lapsista. Ja juuri lapsethan ne joutuvat seka-avioliitoista ensimmäisinä kärsimään. Kun perhe ei voi rukoilla yhdessä eikä usein käydä yhdessä messussakaan, miten sellaisessa perheessä voidaan kasvataa hurskaita katolilaisia?
Otsikkosi henkii sitä samaa omahyväisyyttä kuin esiintymisesi palstalla muutoinkin. Minä olen katolilainen ja ajattelen niin kuin ajattelen. Jos uskot olevasi minua parempi, en välitä, mutta en aio tuhlata ruutia väittelyyn kanssasi.
Sen nyt kylläkin voin todeta, että en ole ikinä notkunut minkään diskon baaritiskillä hemaisevissa kuteissa. Mieheeni rakastuin tyystin toisenlaisissa ympyröissä. Niitä en tässä esittele, koska jokaisessa parisuhteessa on oma erityinen historiansa eikä yhden tapaamisympäristön tarvitse olla sen parempi kuin toisenkaan suhteen onnistumisen ja kestävyyden kannalta.
Mieheni osallistuu melko usein katoliseen messuun, omasta halustaan, vaikka hänen alun alkaen heikohko luterilainen identiteettinsä on ehkä jopa vahvistunut avioliittomme aikana. Myös minä käyn joskus hänen kanssaan luterilaisessa messussa. Lasten katolisesta kasvatuksesta ei koskaan ole tullut ongelmaa, kuten ei uskonasioista yleensäkään. Kunnioitamme toisiamme ja toistemme uskoa ja vakaumusta, ja katoliset lapset saavat kasvaa suvaitsevassa, keskustelevassa kodissa. Toivon, että ne asenteet tarttuvat heihin pysyvästi.
Olen eri mieltä kanssasi siitä, että parisuhdetta solmiessaan oikean kunnon katolisen naisen "päämäärän pitää ENNEN KAIKKEA olla tulevien lasten ihanan isän löytäminen". Lasten kasvatuksesta pitää totta kai olla yhteinen näkemys, mutta ensisijainen asia parisuhteessa on puolisoiden yhteensopivuus ja keskinäinen rakkaus. Muuten koko perhe kärsii ainakin jollakin tavoin. Rakkaudella tarkoitan todellakin aivan muuta kuin saippuaoopperoiden sentimentaalisuutta.
Suomalaiset luterilaiset tuovat usein katolilaisen puolisonsa ulkomailta, Euroopasta, Filippiineiltä tai jostakin muualta. Minusta meidän pitäisi pitää huolta näitten ihmisten uskosta ja ihmisarvosta.
Suomalaismiehet eivät aina anna vaimoilleen riittävää vapautta harjoittaa uskoaan ja käyttäytyvät kuin pahaiset hoitoa vaativat kakarat. Niin kauan kuin täällä palstallakin lietsotaan muukalaisvihaa, nämä naiset ovat heikoilla.
Sanattomaksi vetää viestiketjun aloitus!!!
Aihe koskettaa itseäni, koska:
a)Olen löytänyt katolisen tien, vaikka en vielä olekaan liittynyt kirkkoon
b)koska olen ollut luterilainen
c)koska olen vaimo ja mieheni on luterilainen
Ensinnäkin, mielestäni kritityn tulee osoittaa lähimmäisen rakkautta ja ymmärrystä. MYÖS luterilaisia kohtaan! Luterilaisten haukkuminen pakanoiksi ei edistä katolisuutta millään tavalla. Moni riviluterilainen ei tiedä mitään katolisuudesta, minä tiedän kokemuksestani, sillä minäkään en tiennyt ja tässä olen silti ja olen lukenut jo katolisen kirkon katekismuksen kannesta kanteen. Tarkoitan, että jos minä, ent.luterilainen vakuutun katolisuudesta, niin että alan opiskelemaan sitä vakavissani, niin saattaa käydä vaikka kuinka monelle muullekin ja on käynytkin! Luterilaisten haukkuminen pakanoiksi ei kannata, sillä kuinkakohan moni luterilainen ajattelee, että: AAH minä olen pakana ja iloinen siitä..BUAHHAHHAAH???
Olen vaimo ja mieheni on luterilainen, mutta hän ei oikeastaan ole uskoltaan luterilainen. Hän itseasiassa pystyy keskustelemaan katolisuudesta kanssani ja hän pitää monista katolisista ajatuksista ja opeista.
Ajattelen usein ensimmäisen Pietarin kirjeen kohtaa 3:1, lukaiskaa, jos kiinnostaa, pakkohan se on uskoa, kun se on Jumalan sanaa! Minä uskon.
Keskinäinen rakkaus ja kunnioitus on erittäin tärkeä asia! Rakkaus mahdollistaa ihmeellisiä asioita! Jumalan armosta..
Minuakin säälittää kovasti, kun kaupungilla näkee siron filippiiniläisen (useimmiten kai katolilainen) siannäköisen suomalaismiehen kanssa.
Olen kuullut, että useimmat heidän lapsistaan on kastettu luterilaisiksi. Se on ihan todellista nykyajan riistoa ja orjuutusta.
"Aihe koskettaa itseäni, koska: a)Olen löytänyt katolisen tien, vaikka en vielä olekaan liittynyt kirkkoon."
Kulje se tie loppuun ja muista, että suomalaiset esi-isäsi olivat katolilaisia vuosisatojen ajan, kunnes heidän uskonsa kiellettiin, kirkkonsa ryövättiin, luostarinsa suljettiin ja heistä rohkeimmat teurastettiin ruotsalaisten tänne pakkovallalla tuoneen luterilaisuuden takia.
"b)koska olen ollut luterilainen"
Lohduttaudu sillä, että me kaikki olemme olleet pakkoluterilaisia. Suomessa ei yksinkertaisesti ollut mitään uskonnonvapautta 1500-luvulta aina vuoteen 1923. Katoliset esi-isäsi varmaankin nyt iloitsevat taivaassa: olet saamassa takaisin sen kristinuskon täyteyden, joka heiltä väkivallalla riistettiin.
"c)koska olen vaimo ja mieheni on luterilainen"
Tilanteesi on täysin erilainen, koska OLET JO avioliitossa. Avauksessani ajattelin avioliittoa suunnittelevia katolilaisia.
"Ensinnäkin, mielestäni kritityn tulee osoittaa lähimmäisen rakkautta ja ymmärrystä. MYÖS luterilaisia kohtaan!"
Luterilaisten rakkaus ja ymmärrys meitä kohtaan rajoittui siihen, että uskomme ja kirkkomme kiellettiin Suomessa yli 400 vuoden ajaksi. Se on maailmanhistorian tod.näk. pisimpään kestänyt uskonnollinen vaino! Viimeiset katolilaisuuteen palanneet ruotsalaiset karkoitettiin Tukholmasta 1800-luvun lopulla. Voitko kuvitella?! Kaikesta tästä huolimatta olemme nykyisin ekumeenisia emmekä haudo kostoa. Kunhan nyt muistamme ja tarvittaessa muistelemme menneitä aikoja.
"Luterilaisten haukkuminen pakanoiksi ei edistä katolisuutta millään tavalla."
En ole haukkunut luterilaisia pakanoiksi, vaan todennut sen, että luterilaisten keskuudessa on uuspakanoita pilvin pimein. Luterilaisissa jumiksissahan käy vain 1-2 % luterilaisista. Tuskinpa uskonnollisuus kovin syvällistä silloin on...
"Moni riviluterilainen ei tiedä mitään katolisuudesta, minä tiedän kokemuksestani, sillä minäkään en tiennyt ja tässä olen silti ja olen lukenut jo katolisen kirkon katekismuksen kannesta kanteen."
Hyvin tehty. Maamme indoktrinoiva uskonnon- ja historianopetus on monet vuosikymmenet ollut sellaista, että luterilaisuudesta kerrotaan Martin Lutherin vääristelty sankaritarina (tosiasiassa Luther eli ja kuoli katolilaisena, eikä koskaan perustanut mitään omaa kirkkoa) ja katolisesta kirkosta vain inkvisitio ja noitavainot - ja mainitsematta tietenkin sitä, että noitavainoja oli 100 %:sti luterilaisessa Ruotsi-Suomessa vielä 100 vuotta sen jälkeen, kun ne muualla oli lopetettu.
"Tarkoitan, että jos minä, ent.luterilainen vakuutun katolisuudesta, niin että alan opiskelemaan sitä vakavissani, niin saattaa käydä vaikka kuinka monelle muullekin ja on käynytkin!"
Tervetuloa kirkkoomme, joka on se sama yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen kirkko, jonka Herramme Jeesus Kristus lähes 2000 vuotta sitten perusti. Tervetuloa takaisin kotiin, rakkaiden suomalaisten esi-isiesi uskoon!
"Luterilaisten haukkuminen pakanoiksi ei kannata, sillä kuinkakohan moni luterilainen ajattelee, että: AAH minä olen pakana ja iloinen siitä..BUAHHAHHAAH???"
Kaikki luterilaisuus-kritiikki katolilaisten keskuudessa on vain hyttysen ininää verrattuna siihen massiiviseen ja systemaattiseen loanheittoon, jota luterilaisissa herätysliikkeissä ja kellariseurakunnissa harjoitetaan 24 h/vrk katolista kirkkoa ja erityisesti paavia vastaan.
"Olen vaimo ja mieheni on luterilainen, mutta hän ei oikeastaan ole uskoltaan luterilainen."
Sitten hänenkin kannattaisi palata takaisin kotiin katolilaisuuteen.
"Hän itseasiassa pystyy keskustelemaan katolisuudesta kanssani ja hän pitää monista katolisista ajatuksista ja opeista."
Siitä vain ottamaan selvää lopustakin! Mutta: täytyy rukoilla paljon ja käydä mieluiten katolisen papin puheilla. Tapaamista ei kannata pelätä eikä aristella, he ovat kaikki todella sympaattisia.
"Ajattelen usein ensimmäisen Pietarin kirjeen kohtaa 3:1, lukaiskaa, jos kiinnostaa, pakkohan se on uskoa, kun se on Jumalan sanaa! Minä uskon."
Niin minäkin.
"Keskinäinen rakkaus ja kunnioitus on erittäin tärkeä asia! Rakkaus mahdollistaa ihmeellisiä asioita! Jumalan armosta.."
Tuo viestisi kannattaisi välittää luterilaisille.
Okei, Liisa-Maria, teet pointtisi selväksi! Sinulla on kiihkeä tapa tuoda ajatuksiasi julki, mutta asiaahan sinä puhut!
Totta se on, että vain 1-2% luterilaisista on luterilaisia..Suurin osa ei todellakaan tiedä mitään katolisuudesta. Uskon, että moni "luterilainen" innostuisi katolisuudesta oikeasti. Katolisuudessa on aitoutta ja todellista uskoa ja selkeä oppi, jotka luterilaisuudesta puuttuu.
...löydät suomeksi helposti täältä:
http://hyviauutisia.wordpress.com/
Käännyin katolilaiseksi nuorena. Joitakin vuosia myöhemmin menin naimisiin - luterilaisen kanssa. En uskaltanut mennä naimisiin katolisen miehen kanssa. Useimmat maamme katolilaiset ovat erilaisesta kulttuurista. Halusin miehen, johon voin luottaa: että hän kunnioittaa naista ja kannattaa sukupuolten välistä tasa-arvoa, on rehellinen ja uskollinen, ei käy prostituoidulla eikä hanki rakastajatarta... Olen tyytyväinen valintaani. Sain hyvän miehen ja lapset hyvän isän. Olen ollut onnellisesti naimisissa jo yli kaksikymmentä vuotta.
"Halusin miehen, johon voin luottaa: että hän kunnioittaa naista ja kannattaa sukupuolten välistä tasa-arvoa, on rehellinen ja uskollinen, ei käy prostituoidulla eikä hanki rakastajatarta..."
Luonnollisesti noihin synteihin eivät lankea suomalaiset luterilaiset miehet? Mitä nyt vain yli puolet avioliitoista päättyy avioeroihin ja itse avioliitot ovat useimmiten yhtä ehkäisy- ja väkivaltahelvettiä.
saa helpommin sukupuolitaudin prostituoiduilta koska paavi kieltää kondomit.
... ei tarvitse maksullisten naisten "palveluja" eikä vastenmielisiä ehkäisyvälineitä, sillä katolinen mies on tosimies.
Muistatko ystävämme Grecianin näkemykset asiasta? Tämä ihailemasi Perunamiehen kaveri on laveasti selittänyt ihan toista maksullisista naisista ja katolisista aviomiehistä kuin sinä nyt.
Naura vapaasti! Se pidentää ikää, eikä se vie minulta hyvää miestä eikä onnellista avioliittoa.
Totta puhut! Jos Suomi olisi katolinen maa, sairaanhoitajatkin olisivat toivon mukaan sisaria ja kutsumustyöläisiä eikä tällaisia turhia työtaisteluita olisi! Huomatkaa mihin luterilainen helvetti johtaa tälläkin saralla.
"... ei tarvitse maksullisten naisten "palveluja" eikä vastenmielisiä ehkäisyvälineitä, sillä katolinen mies on tosimies. "
Katoliset papit tuolla USA;ssa ovat tosi miesten miehiä.
ymmärrätkö miksi ihmiset menevät naimisiin?
Ensinnäkin on normaalia, että ihmiset rakastuvat ja ja kun huomataan, että rakkaus on todellista ja kestää mennään naimisiin.
Minusta on täysin väärin ajatella, että koska olemme samaa mieltä joistain asioista rakastamme toisiamme. Ei! Asia pitää olla niin, että koska rakastamme, muutamme käytöstämme. Avioliitossa on tehtävä kompromisseja toisen osapuolen hyväksi. Jos tätä asiaa ei ymmärretä ajaudutaan avioliitossa vaikeuksiin riippumatta siitä onko kyseessä luterilaisten, katolilaisten vaiko seka-avioliitto.
Avio-ja perhe-elämä on Jumalan antama kutsumus; kahden kristityn välinen avioliitto on sakramentti, jonka tulisi auttaa heitä pyhittymään. Koska Jumala on kutsunut minut todennäköisesti juuri tähän yhteisöllisyyttä palvelevaan sakramenttiin, olen rukoillut puolison löytymistä joka ikinen päivä. Välillä elämä sinkkuna on ollut fyysisesti erittäin raskasta ja vaikeaa. Toivon, että Jumala auttaisi minua puolison löytämisessä ja tukisi minua niin yksinäisyyteni tuskissa kuin myöhemmän elinikäisen avioliiton sakramentin inhimillisissä vaikeuksissa.
En aio luopua katolisesta vakaumuksestani vaan tulevan mieheni on se hyväksyttävä, jos hän ei ole katolilainen. Tosin toivoisin, että voisimme käydä joskus yhdessä sunnuntaimessussa, sillä varsinkin avio-ongelmien vaivatessa mieltä sunnuntaimessu auttaa varmasti syventämään toista kohtaan tuntemaa rakkautta. Anteeksi antaminen, itsensä kieltäminen ja epäitsekäs rakastaminen onnistuvat silloin paremmin. Ehkä miehenikin voisi saada messusta kipinän katolisuuteen kääntymiseen... tai sitten ei. Yhteinen rukous varmasti onnistuu ekumeenisestikin.
Aion myös tehdä katolilaisuuttani erittäin selväksi jo seurusteluaikana. Mieluummin annan miehelleni itsestäni vaikka vähän liiankin kiihkokatolilaisen vaikutelman - vaikka se pelottaisi hänet sitten poiskin - sillä näin mies ainakin tietää, mitä on saamassa.
Rukoilen ja toivon, että jumala antaisi minulle sopivan elämänkumppanin - jolle minäkin kumppaniksi sopisi - ja luonnollisella perhesuunnittelulla meille yhteisesti sopivan määrän muksuja, jos heitä meille suodaan.
selvät suunnitelmat. Useimmat eivät edes tiedä mitä haluavat.
http://www.eni.ch/articles/display.shtml?06-0431
Tuo on jo vanha uutinen, mutta se kosketti meidän arkeamme. Eipä minulla muuta sanottavaa... Annan Paavin puhua puolestani.
Paavin selkeän myönteinen kanta katolilaisten ja muiden kristittyjen välisiin avioliittoihin oli hyvä huomautus tässä keskustelussa esiintyneitä jyrkkiä ja ahdasmielisiä ajatuksia vastaan. Kiitos tästä linkistä.
Ihmettelen, onko Fides julkaissut koskaan tätä paavin puheenvuoroa, jonka luulisi kiinnostavan ja koskettavan meistä suomalaisista katolilaisista hyvin monia. En ainakaan löytänyt äkkiä selaten mitään tästä asiasta siitä Fideksestä, jossa käsiteltiin tuota paavin Puolan-vierailua.
Fideksen julkaisupolitiikka ihmetyttää. Jos paavin kannanotto ei miellytä päätoimittajaa, jääkö se helpommin julkaisematta kuin jokin mieluisampi, usein meille katolilaisille suunnattuja kieltoja ja rajoituksia sisältävä kannanotto? Viime Fideksessä esiteltiin näyttävästi australialaisen (!) kardinaalin ehkäisykielteinen puhe. Linkistäsi löytyvä eriuskoisten kristittyjen välisiin avioliittoihin kannustava mielipide, itsensä paavin mielipide, ei kai sitten ole ollut päätoimittajalle mieleen?
Mikä huomattavaa: paavi ei millään lailla kehota avioliiton katolista osapuolta puolison käännyttämiseen vaan kehottaa molempia osapuolia syvempään rukoukseen, uskon kypsyyteen, keskinäiseen anteeksiantoon ja elämiseen pyhyydessä.
Puhuin aiemmassa viestissäni ekumenian todeksi elämiseksi avioliitossa. Paavi näyttää olevan samoilla linjoilla, vaikka eräs Liisa-Maria epäkristillisesti silloin vinoilikin viestistäni. Hyvä paavi, askel eteenpäin modernian teologian suuntaan taas.
Joudun valitettavasti vähän laittamaan jäitä hattuun. Paavin viestissä oleva "full unity" luultavasti viittaa Katolisen kirkon pyrkimykseen, että kaikista lopulta tulisi katolilaisia. Näin olen ymmärtänyt myös parin katolisen papin suorat sanat itsellen: täysi yhteys ja ekumenia on totta, kun muut kristityt ymmärtävät liittyä Katoliseen kirkkoon ja ilman ehtoja.
Protestantit ottavat avosylin vastaan jokaisen katolisen ehtoollisyhteyteen, vaikka yksikään katolinen ei hyväksy yhtäkään protestanttia omalle ehtoolliselle. Onneksi on kristittyjä, jotka osaavat vielä noudattaa lähimmäisenrakkautta.
huomioon monta seikkaa. Kun ja jos tutustuu katoliseen käsitykseen eukaristiasta, oppii ehkä ymmärtämään, miksi sitä ei jaella muille kuin kirkon omille jäsenille. Toisaalta juuri tämä on yksi jarruttava tekijä kristittyjen täyden ykseyden syntymiseen. Kirkkojen ehtoolliskäsitykset eroavat toisistaan - se on fakta. Jos ei ole uskonyhteyttä, miksi pitäisi olla ehtoollisykseys, joka nimenomaan ilmentää uskonyhteyttä!
Enpä menisi väittämään, että luterilaisella puolella kyse olisi lähimmäisenrakkaudesta (tai voipi olla), vaan heidän käytäntönsä johtuu heidän kirkkonsa uskonkäsityksestä. Kuulostaa kauniilta, että jokaiselle annetaan Kristuksen ruumis ja veri, vaikka muslimille, mutta en voi välttyä muistamasta Paavalin sanoja: "Joka kelvottomasti syö ja juo...omaksi turmiokseen."
Tähän voisi joku kommentoida. Mitä Paavali mielestänne tarkoittaa?
Sydämen asenne on tärkeä - ja sehän voi tietysti olla kellä tahansa sellainen, myös ei-kristityllä.
Ei tuossa yllä viitatussa paavin puheessa esiinny pyrkimystä käännyttää kaikkia katolisuuteen. Siinä puhutaan kirkkojen ekumeenisista keskusteluista ja siitä, että me kaikki tavalliset ihmiset, ei-teologit, voimme osaltamme edistää täydellisen yhteyden toteutumista elämällä pyhyydessä ja keskinäisessä kunnioituksessa toisenlaisen vakaumuksen omaavien kanssa.
Tavoite ekumeenisessa dialogissa on tietenkin kaikkien kristittyjen ykseys, mutta katolisen kirkon johdolla on tästä tavoitteesta järkevämpi visio kuin noilla tapaamallasi parilla papilla. Emme voi tietää, toteutuuko täysi yhteys ennen kuin lopulta taivaassa, mutta tärkeää on kulkea tiellä kohti sitä ykseyttä. Se tie on Kristus.
Kun me kaikki kristityt sitoudumme yhä syvemmin etsimään Kristusta ja hänen tahtoaan ja mieltään, edistämme ekumeniaa. Tähän yhteiseen tien kulkemiseen paavi kehottaa niitä aviopareja, jotka kuuluvat eri kristilliseen kirkkoon tai yhteisöön.
Ei paavin viestissä sanota, että puolisot voisivat nykytilanteessa käydä yhteisellä ehtoollisella. Siinä sanotaan, että he voivat rukoilla yhdessä ja pyrkiä elämään pyhyydessä kumpikin oman uskonsa ja perinteensä pohjalla. Tämä on käytännön ekumeniaa arkielämän tasolla.
Mitä syvemmin etsimme Kristuksen mieltä, niin teologit keskusteluissaan kuin me aviopuolisot omissa perheissämme, sitä lähempänä on yksi kirkko ja yksi usko. Keinotekoinen yhteinen ehtoollinen ei ole oikea tapa pyrkiä yhteyteen. Luullakseni myös luterilainen kirkko on virallisesti tätä mieltä.
Suomen ekumeenisen neuvoston 5/2005 järjestämässä seminaarissa on seuraava kohta:
"Keskustelua aiheutti myös kysymys joidenkin kirkkojen ns. avoimesta ehtoollispöydästä. Todettiin, että luterilaisen kirkon ehtoollinen on avoin vain luterilaisen kirkon kastetuille jäsenille, joskaan pappi ei käytännössä ryhdy selvittämään ehtoolliselle tulijoiden taustoja."
Ilmeisesti tämä on lut. kirkon "todellinen" kanta ehtoollisyhteysasiaan. Luterilainen kirkko on siitä ongelmallinen instituutio, että koskaan ei voi tietää mitä se opettaa. Tarkoitan, että jos netistä etsii kirkon virallista kantaa johonkin, saa monenlaisia vastauksia (vaikka olisi ns. kirkon virallinen sivu). Sen sijaan katolilaiset voivat tarkistaa katekismuksestaan tai Vatikaanin sivuilta uskonsa sisällön.
Osaako joku kommentoida, onko yllä oleva lainaus varmasti ja lopullisesti lut. kirkon kanta?
Mikäli haluat tietää, mikä on luterilaisen kirkon kanta asiaan, sitä tuskin kannattaa tiedustella Suomen Ekumeenisesta Neuvostosta. Luterilainen kirkko pitää todellakin ehtollispöytänsä avoinna muiden kirkkokuntien edustajille. Kun on sama Jumala, sama Jeesus ja sama kaste, on myös sama ehtoollinen ja sama usko. Kirkon tunnnustuskirjoissa ei edes viitsitä käsitellä näin itsestäänselviä asioita eikä asialle ole aihetta omistaa yhtään mitään huomiota luterilaisela puolella. Luterilainen kirkko haluaa todella olla koko kansankirkko. Mistäkö tiedän vastauksen, tiedän sen asemani perusteella. Muuta en paljasta itsestäni.
josta voisin itse lukea, mitä luterilainen kirkko opettaa virallisesti ehtoolliskäytännöstä. Tiedän kyllä, että pöytä on heillä avoin kelle tahansa, mutta toivoisin saavani lukea mustaa valkoisella. (Käytäntöhän voi poiketa opista.)
Kyllähän me uskomme samaan Jumalaan, Jeesukseen ja meillä on kasteformula sama ja siinä mielessä kat./lut. uskovat samalla tavalla, mutta muutenhan uskonsisältö ja tulkinta poikkeaa monissa kohdin - traditionkin osalta. Ehtoollinenkin on, kyllä. Luterilaiset eivät vielä vaan uskalla opettaa transsubstantiaatiota, vaikka siihen suuntaan ovat kai menossa. Ainakin siitä teillä keskustellaan, eikö?
Ainakin alla olevassa linkissä asiasta keskustellaan. Kannattaa lukea koko ketju alusta loppuun. Linkin jälkeen yksi lainaus sieltä.
(Heh. Edelleen käytetään termiä roomalaiskatolinen kirkko. Ensimm. sana pois, niin sitten on ok.)
http://uskojarukous.net/article.php/20070903154706399
"Suurin peikko tuntuu kuitenkin usein olevan roomalaiskatolinen transsubstantiaatio. Tämän tähden verbi ”muuttua” on kuin epävirallisessa pannassa luterilaista ehtoollisteologiaa kuvattaessa. On kuitenkin vaikea ymmärtää oikein Kristuksen todellista läsnäoloa, jos tuota verbiä ei saa laisinkaan käyttää. Mielestäni, jos vertaamme öylättiä ennen konsekraatiota, ja konsekraation jälkeen, voimme täysin varmoina sanoa, että kyse ei ole enää täysin samasta asiasta. Jotain on tapahtunut, jonka tähden tuo leipä on nyt Kristuksen ruumis. Tätä ”jotain”, joka on tapahtunut, voidaan ymmärtääkseni nimittää myös ”muuttumiseksi” siinä merkityksessä, että teemme sillä eron siunaamattomaan ja siunattuun leipään. Siunaamaton leipä on pelkkää leipää, siunattu sitä vastoin on Kristuksen ruumis. Jotain muuttuu, vaikka emme sitten haluaisikaan tarkemmin määritellä, mitä."
Rautalangasta: "Ehtoolliselle voi osallistua itsenäisesti kastettu kirkon jäsen, joka on käynyt rippikoulun ja konfirmoitu." Asia mainitaan myös www.evl.fi sivulla.
Tämä kohta tulkitaan ekumenialinjausten ja piispainkokouksen päätöksellä siten, että kirkolla tarkoitetaan myös muita kristillisiä kirkkokuntia. Rippikoulu rinnastuu muissa kirkoissa kasteopetukseen ja konfirmaatio vahvistukseen. Luterilaiset haluavat kansankirkkona olla tässä asiassa käytänöllisiä. Mikäli paikallinen pappi toimii toisin, hän rikkoo kirkkolakia ja voit kannella asiasta tuomiokapituliin.
Luterilaiselle kirkolle muut kirkot eivät ole ongelma eikä siitä tehdä ongelmaa. Asiasta ei ole tehty mitään dogmia katekismukseen eikä olla tekemässä. Siksi et löydä myöskään mitään linkkiä aiheesta. Pappeinkokousten pöytäkirjat aiheesta lienevät kirkkohallituksen arkistossa tällä hetkellä, eivät netissä kuitenkaan.
Maallikot voivat keskustella netissä miten haluavat, mutta minkäänlaiseen mekaaniseen spekulaatioon armosta luterilaista teologiaa ei olla muuttamassa.
Löytyypä luterilaisesta kirkostakin pappeja jotka ovat tajunneet ehtoollisen todellisen merkityksen ja luopuneet "vieraanvaraisuudesta"
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=3549&Itemid=38
Artikkelin alla keskusteluosiossa on ihan mielenkiintoisia kommentteja.
Niinpä näkyy. Mikäli haluat tuomiorovastin tilille asiasta, tee valitus tuomiokapituliin.
Mikäli käytetään samaa Hallikaisen logiikkaa, kirkkoon ei saa tulla sisälle tai toisen kirkon kastetta hyväksyä ennen kuin on yksimielisyys kirkon opista. Ei ehtoollinen ole sen kummenpi armonväline kuin kastekaan. Naurettavaa pelleilyä Tampereella.
mm anglikaanien, metodistien ja reformoitujen kanssa, mutta ei esim helluntailaisten, baptistien tai muiden kasteen uusija lahkojen kanssa.
Varmasti luterilainen kirkko sallisi myös katolilaisten tai ortodoksien osallistua ehtoolliseensa, mutta nämä kirkot kieltävät jäseniään osallistumasta evlut ehtoolliseen.
Katolilaisten ja ortodoksien mielestä luterilainen "pappi" ei ole oikea pappi, mistä seuraa, että heidän ehtoollisensakaan ei ole oikea ehtoollinen.
pikkulapsiakin kastavien kirkkojen kastetta, niin ei heidän tarvitse tulla luterilaisten tai muiden tällaisten kirkkojen ehtoollisellekaan.
Uudestikastajalahkot pitäisi muutenkin rajata ekumeenisen liikkeen ulkopuolelle. Kaste on ovi kirkkoon. Jos ei edes toistensa kastetta hyväksytä, niin ei ole mitään yhteistyömahdollisuuksia.
Ortodoksiselta kannalta ei voi kuin ihailla tuomiorovastin miehekästä toimintaa.
Näkyy sentään luterilaisessa kirkossakin olevan vielä ihmisiä jotka pitävät jonkun tyyppistä järjestystä yllä!
pystyttävät raja-aitoja ihmisten välille.
Jos kerran sinun mielestäsi, arvon "vapaa", pystyttävät raja-aitoja ihmisten välille, sitten neuvon sinua muuttamaan 100 %:sti uskonnottomaan Pohjois-Koreaan, jossa voit kokea niin täydellisen vapauden kuin raja-aitojen puuttumisen ihmisten välillä.
Sinun kannaltasi on harmillista, että maailmanpolitiikka on muuttanut sen verran asioita, ettei moisia vapauden ja raja-aidattomuuden mestoja juurikaan löydy enää Euroopasta. Yksi sellainen oli tunnetusti vielä muutama vuosi sitten kommunistinen Albania ja jossakin määrin Neuvostoliitto.
on yliluonnollisiin tekoihin pystyvä johtajansa, jota he palvovat kuin katolilaiset paavia.
seka-avioliitoille, koska minulla on isä luterilainen ja äiti katolilainen, eikä se ole yhtään minua häirinnyt ei lapsuudessa, eikä nykyäänkään. Ja minä itsekin seurustelen parhaillaan luterilaisen kanssa.
Kyllä kristilliselle lähimmäisenrakkaudelle ja toisin uskovien kunnioittamiselle.
Olet ilmeisesti selostanut luterilaiselle tulevalle puolisollesi, että aviollinen kanssakäyminen alkaa vasta sitten avioliiton solmisen jälkeen, keinotekoisia ehkäisymenetelmiä ei tulla käyttämään, että kaikki lapset tullaan kastamaan ja opettamaan katolilaisiksi ja ettei avioeroa ole?
Ai, että hän ei ehkä ymmärtäisi??? Nyt toivottavasti vihdoin huomaat miksi katolinen kirkkomme on aina suhtautunut nihkeästi kaikkiin seka-avioliittoihin (ne tarvitsevat piispan luvan toisin kuin kunnon avioliitto kahden katolilaisen välillä).
Minua sitten ärsyttää, että maassamme on liian paljon sellaisia katolilaisia, joille usko on vain toissijainen asia. Mennään ja meinataan miten huvittaa, ja sitten mennään kirkkoon lähinnä vain itkemään. Katolisen uskon lahjasta ei tietenkään puhuta kenellekään, ettei vain jo pakallistunut luterilainen loukkaantuisi.
Pakko vähän kommentoida. Onnellinen katolilainen tulevaisuus perheessä ei riipu siitä, onko kyseessä seka-avoiliitto tai että molemmat ovat katolilaisia. Ongelma voi olla se, että vastuu katolilaisuuden siirtämisestä lapselle voi olla liikaa katolaisella osapuolella. Väitän, että jos liitto on hyvä, myös luterilainen osapuoli arvostaessaan katolilaisuutta osallistuu tähän.
Tärkeintä on osallistua pyhään messuun säännöllisesti koko porukalla. Luterilainen vaimoni on vähän ihmetellyt "luterilaiselta" vaikuttavia messujamme silloin tällöin. Taannoinen hyökkäys piispaamme vastaan ihmetytti myös kovin. Vaikutimme riitaisalta joukolta johon ei viitsi liittyä.
Avioliittoni on KUNNON avioliitto huolimatta "sekaisuudestaan". Se on solmittu molempien täydessä ymmärryksessä Jumalan silmien alla pätevässä sakramentissa. Ei yhtään vähäisempi kuin muutkaan. Ymmärrät, että saatoit loukata joitakin kaltaisiani, mutta en muistele pahalla.
Olen joskus puhunut tästä "katolisen uskon lahjasta" luterilaisille ja jopa vapaan suuntien
ihmisille. Moni on ollut kiinnostunut ja luvannut jopa tulla joskus messuun... ajatella.
PS. Onnea Liisa-Maria katolilaisen puolison hakuun, jos olet vielä haku päällä:-)
on huono ratkaisu kun se tarvitsee piispan luvan. Niinkö? Mitkä muut piispan luvalla tehdyt jutskat ovat huonoja?
Itsekin toivon, että Liisa-Maria löytää itselleen puolison. Tapahtukoon tämä äkkiä. Siunausta teidän avioliitollenne, CSPB .
Liisa-Maria, tämä saattaa kuulostaa omituiselta, mutta minä olen sitä mieltä, että seka-avioliitossa syntyneet lapset löytävät oman uskontonsa ja kulttuurinsa paremmin, verrattuna siihen avioliittoon jossa molemmat vanhemmat ovat samanuskoisia. Sillä niin kävi ainakin minulle vanhempieni seka-avioliitto vahvisti minun omaa uskonkäsitystäni ja uskoani Jumalaan.
Lapsista ei olla vielä puhuttu, eikä avioliitostakaan. Jos nyt lapsia syntyy, me neuvottelemme siitä kumpaan uskoon lapset kastetaan. Mutta tällä hetkellä avioliitto ja lapset eivät ole meidän tämän hetkinen puheenaihe, sillä minä itse haluan, että suhde kehittyy vahvaksi.
Minä itse rakastan katolilaista kirkkoa, uskon kirkon oppiin ja käyn säänöllisesti kirkossa, enkä pysty ikinä luopumaan siitä. Minä en mene itkien kirkkoon, koska pyrin elämään kirkon opin mukaisesti.
Kyllähän sinä "hurskas" katolilainen tiedät, että velvollisuutesi on pitää huolta lapsen kasvattamisesta katoliseen uskoon. Kun sitten menet avioon, joutuu luterilainen tuleva puolisosi lupaamaan tämän myös papille ja koko kirkolle kirjallisesti, joka ei ilman tätä suostumusta edes vihi teitä. Jos tässä on jotain kummallista, niin varmaan kannattaa vielä harkita koko juttua.
Harkitse, onko sinulla varaa viesteissäsi pistää keskustelukumppanisi hurskaus lainausmerkkeihin. Onko sinusta tuomariksi, kun et varmaankaan tunne häntä ja hänen uskonelämänsä syvyyttä ollenkaan.
...nykyään sekapari ei joudu lupaamaan, että kaikki lapset kastetaan ja kasvatetaan katoliseen uskoon. Sen sijaan katolinen osapuoli joutuu lupaamaan tekevänsä kaiken vallassaan olevan, jotta näin tapahtuisi.
Ainakin tällä vuosituhannella se piti ihan paperille allekirjoittaa. Tämä oli vihkiluvan edellytys. Tuskinpa tässä on mitään eri käytäntöjä nykyisen piispan aikana. Tuleva lapsi kastetaan katolilaiseksi. Ei siinä mitään epäselvyyttä ollut, eikä mielestäni pidäkään olla.
Turha loukkaantua. Nimimerkki provosoi. En ole tuomari, enkä suosittele asennetta muillekaan.
tuskin "hurskas katolilainen" mainostaa hurskauttaan Jumalalle, miksi meillekään.
Toivottavasti hurskaasti kastaa lapset katolilaiseksi ja elää hurskaasti, eikä tee siitä kovin suurta numeroa.
...kyseessä on ollut silloinen (ja nykyinen, kuka tietää?) hiippakunnallinen käytäntö. Mutta kanoniseen lakiin tuo määräys ei enää kuulu, sieltä se poistui vuonna 1983 nykyisen lain tullessa voimaan. En edes tiennyt, että kuuluu piispan oikeuksiin edellyttää moista; tietyssä mielessä järkeenkäypää, onhan joka tapauksessa kyseessä erityislupa.
"Minua sitten ärsyttää, että maassamme on liian paljon sellaisia katolilaisia, joille usko on vain toissijainen asia. Mennään ja meinataan miten huvittaa, ja sitten mennään kirkkoon lähinnä vain itkemään. Katolisen uskon lahjasta ei tietenkään puhuta kenellekään, ettei vain jo pakallistunut luterilainen loukkaantuisi."
Jotenkin surullista, että yllä olevan kaltaisia yleistyksiä ja leimakirveen paukutuksia täältä saa lukea koko ajan. Pohdin aina, että mistä ulkopuolinen voi kenenkään menemisiä tai baaritiskillä notkumisia tai sanomisia tai itkemisiä tietää. Erityisesti tuo halvan naisen kuvailu oli todella loukkaavaa, ikäänkuin kaikki luterilaisen naisen kanssa naimisissa olevat naiset olisivat jotain baarissa ryyppääviä lutkia, joilla ei ole muita syitä "seka-avioliittoon" kuin se, että ei ole "viitsinyt" etsiä itselleen katolista puolisoa.
Olisi varmaan helpompaa jos eräs tai eräät hoitaisivat vain omat asiansa eivätkä päätyisi nettiin päivittelemään miten kamalia ja moraalittomia kaikki muut ihmiset ovat kun eivät tajua elää ja olla niin kuin MINÄ.
Ai niin, aiheesta: täällä on aika vähän sivuttu sitä, että on myös paljon seka-avioliittoja, joissa toinen puolisoista kääntyy avioliiton aikana katolilaiseksi ja toinen pysyy luterilaisena. Voisiko palstan tuomari kertoa miten tällaisessa tapauksessa edetään; otetaan avioero, käännytetään toinen vai pidetään mykkäkoulua koko loppuelämän ajan? Vai eikö katolilaiseksi kääntyneen puolison olisi kenties ylipäänsä pitänyt kääntyä?
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että seka-avioliitto toimii vallan mainiosti: käyn säännöllisesti messussa, miehenikin toisinaan, ajoittain käymme myös luterilaisissa jumalanpalveluksissa, joihin mieheni ei varmasti ilman minua päätyisi. Hän on ylpeä minun uskostani ja siitä, että olen valmis seisomaan uskoni takana ja puolustamaan sitä. Hän on vienyt minut vartavasten Vatikaaniin messuun ja on valmis siihen, että lapsemme kastetaan ja kasvatetaan katolilaisiksi. Emme rukoile yhdessä, koska hän ei rukoilisi muutenkaan (ei ole kovin uskonnollinen), mutta hän ei estä minun rukoiluani tai hartauttani. Minusta on hassua, että oletetaan , että KAIKKI katoliset avioparit rukoilevat ja ovat kovin hartaita ja hurskaita yhdessä, vaikka oma käsitykseni on, että tällainen ideaalitilanne ei toteudu läheskään 100%:ssa avioliitoista.
No, eipähän tarvitse taas tulla puoleen vuoteen tällekään palstalle - tulin uteliaisuudesta katsomaan onko jotain muutosta asiallisempaan suuntaan tapahtunut, mutta ei. Sama ilkeys, pilkallisuus ja tuomitseminen jatkuu, ihailen ja kiitän suuresti niitä muutamia henkilöitä, jotka jaksavat joko nimimerkin suojista tai omalla nimellään asiakirjoittaa ja tuoda muutakin näkökulmaa, joka ei kuitenkaan ole yhtään vähemmän katolilainen.
Olettaisin, että CSPB on käsittänyt tilanteen väärin.
Menin naimisiin 1980-luvulla eikä luterilaisen mieheni tarvinnut luvata, että lapset kastetaan katolilaisiksi. Kaavakkeessa oli kohta lupausta varten, mutta pappi nimenomaan korosti, että sitä kohtaa ei ole pakko täyttää. Pappi vielä painotti, että vaikka luterilainen osapuoli lupaisi, että lapset kastetaan katolilaisiksi, niin on täysin ymmärrettävää, että myöhemmin saattaa tulla toisiin ajatuksiin.
Mieheni tietysti lupasi ja on luonnollisesti pitänyt lupauksensa.
Voi olla, että pappien tulkinnalla on tässä hieman eroa ja miten he sen selittävät.
Minulle ei jäänyt tässä mitän epäselvää.
Ymmärrän täysin pappia. Miksi vihkiä paria jonka lapset jäisivät sakramentien ulkopuolelle? Eikö tämä olisi vähän vastuutonta? sen enempää tarkentamatta, tässä hiippakunnassa on vähän eri toimintatapoja ja käsityksiä papiston kesken.
Jos kysyt kaikilta hiippakunnan papeilta, että vihkiikö vaikka lapset kasvtettaisiin luterilaiseksi, veikkaan että eroja löytyy.
Jotkut papit ovat joskus yllättäneet omavaltaisuudella, varsinkin silloin kun odotimme uutta piispaa Verschurenin kuoltua.
Jokatapauksessa piispahan sen päätöksen sitten antaa ja pappi vihkii. Mites mahtaa olla ortodokseilla?
Hämmästelen mihin perustuu väitteesi että katolinen, (seka)avioliittoon menevä osapuoli ei enään vakavasti sitoutuisi kastamaa jälkipolveaan katolisen kirkon jäseniksi sekä ottamaan täyden vastuu lasten katolisesta uskonnonopetuksesta. Minusta asia on edelleen näin.
Olisiko kysessäsi esimerkissä rousku ollut joku poikkeustapaus jossa ei olisi toimittu kirkon kannalta täysin oikein?
Olen samaa mieltä kanssasi. Tämä kirjava käytäntö varmasti johtuu pappiemme taustoista toiset heistä ovat hyvinkin liberaaleja ja toiset jo sitten konservatiivisempia. Papin työ varmasti vaatii suurta diplomatiaa, riippuen aina siitä millaisia tuleva aviopari milloinkin on persoonallisuudeltaan sekä kuinka voimakas parin uskonnollinen vakaumuksensa sattuu olemaan.
Miten niin lapset jäisivät sakramenttien ulkopuolelle, jos heidät kastaisikin luterilainen pappi? Katolinen kirkko pitää luterilaista kastetta sakramenttina.
Eihän itse asiassa ketään kasteta katolisuuteen tai luterilaisuuteen, kastettava kastetaan Kristukseen. Katoliseen kasteeseen kuuluu uskontunnustus, joka tuo tämän asian esiin: "tämä on kirkon usko, johon lapsi kastetaan", ja se uskontunnustus on sama kuin luterilaisillakin.
"Hämmästelen mihin perustuu väitteesi että katolinen, (seka)avioliittoon menevä osapuoli ei enään vakavasti sitoutuisi kastamaa jälkipolveaan katolisen kirkon jäseniksi sekä ottamaan täyden vastuu lasten katolisesta uskonnonopetuksesta."
En itse asiassa sanonut näin, vaan sanoin, että ei-katolisen osapuolen ei tarvitse enää luvata että kaikki lapset kastetaan ja kasvatetaan katolilaisiksi. Nykyään riittää, että katolinen osapuoli lupaa tehdä kaikkensa, jotta näin tapahtuisi.
Lainaan kanonisen lain englanninkielistä käännöstä koskien seka-avioliittoon tarvittavaa erityislupaa:
Canon 1125 The local Ordinary can grant this permission if there is a just and reasonable cause. He is not to grant it unless the following conditions are fulfilled:
Canon 1125.1 the catholic party is to declare that he or she is prepared to remove dangers of defecting from the faith, and is to make a sincere promise to do all in his or her power in order that all the children be baptised and brought up in the catholic Church;
Canon 1125.2 the other party is to be informed in good time of these promises to be made by the catholic party, so that it is certain that he or she is truly aware of the promise and of the obligation of the catholic party.
Canon 1125.3 both parties are to be instructed about the purposes and essential properties of marriage, which are not to be excluded by either contractant.
"Itse asiassa nykyään sekapari ei joudu lupaamaan, että kaikki lapset kastetaan ja kasvatetaan katoliseen uskoon. Sen sijaan katolinen osapuoli joutuu lupaamaan tekevänsä kaiken vallassaan olevan, jotta näin tapahtuisi."
... mikä lupaus sitten petetään yhtä kevein perustein kuin koko avioliitto on aikanaan solmittu. Eihän nyt uskonnosta sovi puhua! Muutenhan se luterilainen (lue: pakanallistunut) osapuoli voi vielä suuttua tai tuntea olonsa tukalaksi.
"Lainaan kanonisen lain englanninkielistä käännöstä koskien seka-avioliittoon tarvittavaa erityislupaa:
Canon 1125 The local Ordinary can grant this permission if there is a just and reasonable cause. He is not to grant it unless the following conditions are fulfilled..."
No taaspa kerran meikänainen oli oikeassa. Katolinen kirkko ei katso hyvällä seka-avioliittoja, vaikka sellaisia aivan poikkeuksellisesti saattaakin ihmisrakkaudessaan hyväksyä. Eli toisin sanoen, kirkkomme HALUAA katolilaisten solmivan avioliiton ensisijaisesti toisten katolilaisten kanssa!
Nyt kun se lukee mustana valkoisella, täällä ei ole enää syytä haukkua "sitä kamalaa" Liisa-Mariaa, joka uutisen toi ensimmäisenä tälle palstalle...
Viestisi on törkeä. Aivan varmasti jokainen uskova katolilainen solmii avioliiton ihan yhtä vähän "kevein perustein", solmii hän sen katolilaisen, luterilaisen tai ortodoksin kanssa. Ja hän haluaa pitää kirkolle antamansa lupauksen.
Ei ex-rouskun lainauksessa sanota, ettei kirkko katso hyvällä katolilaisten ja muiden kristittyjen välisiä avioliittoja. Kyllä se katsoo, jos niille on oikeat perusteet. Ilman oikeita perusteita ei tietenkään katolilaisen pidä mennä toisen katolilaisenkaan kanssa naimisiin.
Juuri se ei kadonnut. Joko sinulla on uusi katolisen kirkon katekismus kirjahyllyssä?
Sieltä löytyy paljon vierasta asiaa sinulle.
Antoisia lukuhetkiä!
Katekismus minulla on ollut hyllyssä, ja luettu, jo vuosia ennen kuin se ilmestyi suomen kielellä. Ylimielisyytesi tässä asiassa oli tarpeetonta. (Surukseni ylimielisyys on tosin kovin yleistä eräissä nuorissa katolisissa piireissä - et poikkea monesta muusta palstakirjoittajasta.)
Vaikka omat lapseni ovat seka-avioliitossani saaneet katolisen kasvatuksen, en ole samaa mieltä kanssasi. En katso että pappi tekee oikein, jos hän kieltäytyy vihkimästä katolis-luterilaista paria sillä perusteella, että on mahdollinen riski olemassa lasten joutumisesta hirvittävän luterilaisuuden piiriin.
"Niin monta, kuin teitä on Kristukseen kastettu, te olette Kristukseen pukeutuneet." Ei siinä sanota: "katolisuuteen" tai "ortodoksisuuteen kastettu"
Taisin kiihtyä niin, että viestiini tuli tahaton lapsus ja sanat menivät sekaisin, pahoittelut. Olin kyllä varma, että joku on jo tähän ehtinyt tarttua, mutta ihme kyllä ei.
"luterilaisen naisen kanssa naimisissa olevat naiset"-kohta
pitäisi tietysti olla muodossa "luterilaisen [miehen] kanssa naimisissa olevat naiset".
>Surukseni ylimielisyys on tosin kovin yleistä >eräissä nuorissa katolisissa piireissä - et >poikkea monesta muusta palstakirjoittajasta.
Kukahan nyt on ylimielinen? Pidätkö vain niistä nuorista jotka ovat kanssasi samaa mieltä?
>En katso että pappi tekee oikein, jos hän >kieltäytyy vihkimästä katolis-luterilaista paria >sillä perusteella, että on mahdollinen riski >olemassa lasten joutumisesta hirvittävän >luterilaisuuden piiriin.
Taidan olla paavin kanssa samoilla linjoilla luterilaisesta kirkosta ylipäätään, on se sitten mielestäsi kuinka ylimielistä tahansa. Luterilaisilta puuttuu sakramentteja, niihin suhtaudutaan toisella tavalla ja eukaristista yhteyttä ei ole. On perusteltua sanoa, että kirkon näkökulmasta on surullista, jos lapset tietoisesti kasvatetaan kirkon ulkopuolelle.
Mistä tuli mieleesi, että luterilainen kirkko olisi hirvittävä?
"Niin monta, kuin teitä on Kristukseen kastettu, te olette Kristukseen pukeutuneet." Ei siinä sanota: "katolisuuteen" tai "ortodoksisuuteen kastettu"
..."Kristuksen päällenne pukeneet"...
Ei tarvitse sanoakaan. Kukaan ei synny katolilaiseksi tai luterilaiseksi. Katolilaisuuteen kasvetaan ja siinä eletään pyhää messua viettäen ja sakramenttien armossa eläen.
Jos joku nätti ja mukava katolilainen naisenalku tulisi vastaan, voisin hyvinkin liittyä katoliseen kirkkoon, mutta eipä niitä näy missään.
Koska katolisilla näteillä ja mukavilla tytöillä ei ole kylttiä selässään tai etupuolella "Olen katolilainen", niin tule sunnuntain päämessuun. Tule, koe, näe.
vain tiirailemaan naisia, joilla ei ole rinkulaa sormessa tai miestä siinä vieressä? Ja jos joku ortodoksi oikeasti menisi joskus messuun sunnuntaina, jolloin omassa kirkossa on liturgia, niin aika ilmiselväähän se olisi että naisen puutteessahan tuo. Kaikkihan sille hymähtelisivät..
kun voi mennä vaikka Venäjälle tai Balttian maihin, joissa nättejä ortodoksineitoja on pilvin pimein vain odottamassa mukavaa Suomi-poikaa..
on heikolla pohjalla jos yksi luterilainen sulhasmies pystyy kyseenalaistamaan sen.
kieltää katolisten lasten leikkiminen vääräuskoisten lasten kanssa. Sehän on suurin uhka, koska lapset ottavat herkästi vaikutteita ympäristöstään.
Parasta mitä uskonnoille Euroopassa on tapahtunut on maallistuminen. Sinunlaisia ahdasmielisiä kiihkoilijoita on enää harvassa.