Isäinpäivää tällekin Demarisaitille

Tuolla Iltakoulussa, minne Oiva on tehnyt aloitteensa Ameriikanreisustaan, häntä kiittelevä kaverinsa tai samanmielinen poliittisesti, sanoi tämän saitin olevan Demarien hallussa. Ei asia kuitenkaan näin ole, tänne kirjoittelevat vain asioista perilläolevat tahot, totuuksia esilletuoden.

Kannattaa vilkaista Iltakouluun siellä on Oivan matkakertomus, mys minunkin vastaukseni Oivalle. Nyt valmistaudutaan vastaanottamaan Isänpäivä vieraita, Lapset tulevat taas lapsineen sunnuntai rauha on mennyt vaan menköön, jännittää minkälaista Konjamiinia pojat nyt tuovat, Viimekerralla toinen poika loukksi minua, kun pullon kyljessä luki Lääkekonjakkia, minulla nousi niskakarvat pystyyn, että vai alat sinä minua nuorta miestä jo lääkitsemään.

Kuitenkin sanoivat asiantuntijat sen olevan laatukonjakkia, ettei siinä mitään jekkua ollutkaan sain tuolloin mielenrauhani takaisin. Ja sanoohan sananlaskukin ,Lahjahgevosen suuhun ei saa katsoa. Ei vaan tuollainen pullo ollut kohdalleni koskaan sattunut, en tosin ole koskaan ollut alkoholin suurkuluttaja joten hyvin vajavaiseksi on minulla jäänyt tietous alkoholijuomista, kuten muistakin maailman asioista, sekin on nöyränä tunnustettava.

Hyvää Isänpäivää lastenne parissa, toivoo Uusi-Ukki Oulusta.
6185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

heti aamusta tekstijäljestä päätellen.

Hyvähän se on vanhat jämät poistaa, kun kerran uutta on tiedossa.

Muista sitten pitää pyssy piironkin laatikossa, ettei tule harmia.

Äänestä
  • Autuaita ovat yksinkertaiset, sillä heidän on taivasten valtakunta.?????

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Autuaita ovat yksinkertaiset, sillä heidän on taivasten valtakunta.?????

    Raamattua noin sanotaan?

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Autuaita ovat yksinkertaiset, sillä heidän on taivasten valtakunta.?????

    ilman kyssäreitäkin. Ei sitä minulta tarvitse kysellä.

    Kai olet sen jo huomannut ajat sitten.

    Äänestä

Tuolla Iltakoulussa, minne Oiva on tehnyt aloitteensa Ameriikanreisustaan, häntä kiittelevä kaverinsa tai samanmielinen poliittisesti, sanoi tämän saitin olevan Demarien hallussa. Ei asia kuitenkaan näin ole, tänne kirjoittelevat vain asioista perilläolevat tahot, totuuksia esilletuoden.

Kannattaa vilkaista Iltakouluun siellä on Oivan matkakertomus, mys minunkin vastaukseni Oivalle. Nyt valmistaudutaan vastaanottamaan Isänpäivä vieraita, Lapset tulevat taas lapsineen sunnuntai rauha on mennyt vaan menköön, jännittää minkälaista Konjamiinia pojat nyt tuovat, Viimekerralla toinen poika loukksi minua, kun pullon kyljessä luki Lääkekonjakkia, minulla nousi niskakarvat pystyyn, että vai alat sinä minua nuorta miestä jo lääkitsemään.

Kuitenkin sanoivat asiantuntijat sen olevan laatukonjakkia, ettei siinä mitään jekkua ollutkaan sain tuolloin mielenrauhani takaisin. Ja sanoohan sananlaskukin ,Lahjahgevosen suuhun ei saa katsoa. Ei vaan tuollainen pullo ollut kohdalleni koskaan sattunut, en tosin ole koskaan ollut alkoholin suurkuluttaja joten hyvin vajavaiseksi on minulla jäänyt tietous alkoholijuomista, kuten muistakin maailman asioista, sekin on nöyränä tunnustettava.

Hyvää Isänpäivää lastenne parissa, toivoo Uusi-Ukki Oulusta.

...sotahistorian tuntemustaan? Kadettikoulussa aikanaan sitä ei nähtävästi ole opetettu riittävästi? Ei taida olla uutinen?

Äänestä

muutakin,mutta KANSA SANOO ETTÄ PUUPÄÄT PYSYVÄT PAR HAITEN pinnalla

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uusi-Ukki kirjoitti:

Tuolla Iltakoulussa, minne Oiva on tehnyt aloitteensa Ameriikanreisustaan, häntä kiittelevä kaverinsa tai samanmielinen poliittisesti, sanoi tämän saitin olevan Demarien hallussa. Ei asia kuitenkaan näin ole, tänne kirjoittelevat vain asioista perilläolevat tahot, totuuksia esilletuoden.

Kannattaa vilkaista Iltakouluun siellä on Oivan matkakertomus, mys minunkin vastaukseni Oivalle. Nyt valmistaudutaan vastaanottamaan Isänpäivä vieraita, Lapset tulevat taas lapsineen sunnuntai rauha on mennyt vaan menköön, jännittää minkälaista Konjamiinia pojat nyt tuovat, Viimekerralla toinen poika loukksi minua, kun pullon kyljessä luki Lääkekonjakkia, minulla nousi niskakarvat pystyyn, että vai alat sinä minua nuorta miestä jo lääkitsemään.

Kuitenkin sanoivat asiantuntijat sen olevan laatukonjakkia, ettei siinä mitään jekkua ollutkaan sain tuolloin mielenrauhani takaisin. Ja sanoohan sananlaskukin ,Lahjahgevosen suuhun ei saa katsoa. Ei vaan tuollainen pullo ollut kohdalleni koskaan sattunut, en tosin ole koskaan ollut alkoholin suurkuluttaja joten hyvin vajavaiseksi on minulla jäänyt tietous alkoholijuomista, kuten muistakin maailman asioista, sekin on nöyränä tunnustettava.

Hyvää Isänpäivää lastenne parissa, toivoo Uusi-Ukki Oulusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu