...Sinua Rakkaani. Rakastan Sinua. Rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta. En voi unohtaa Sinun sädehtiviä silmiäsi ja hersyvää nauruasi. En sitä hellyyden ja rakkauden määrää, jonka toisillemme annoimme.
Olimme kuin luodut toisillemme ja tiesimme sen. Puhuimme usein kuinka onnekkaita olimmekaan. Olimmehan saaneet nauttia toistemme seurasta jo viisitoista vuotta. Yhä uudestaan ja uudestaan rakastuimme toisiimme. Voiko tällaista ollakaan?
Muistan, kuinka käperryit syliini turvaa hakien ja kuinka rakastellessamme itkimme, koska pelkäsimme tulevaa. Yritin olla vahva ja rohkea, vaikka sisältä olin aivan rikki. Halusin suojella Sinua kaikelta pahalta.
Kun sairasvuoteesi vierellä kumarruin suutelemaan hellästi poskeasi, kuiskasit korvaani :"rakastan sinua". Viimeiset sanasi minulle, niin haluan uskoa.
Rakastan sinua. Tiedän, että en koskaan tule kokemaan samanlaista rakkautta uudestaan. Viime yönä olit taas unissani. Miten onnellinen olinkaan. Voisinpa nukkua ikuista unta. Elämäni alkoi vasta Sinut tavattuani. Päivääkään en vaihtaisi pois. Rakastan Sinua. Aina.
...Rakkaudella, Miehesi...
PS. Sielu itkee aina vaan...milloin tämä loppuu?
Olimme kuin luodut toisillemme ja tiesimme sen. Puhuimme usein kuinka onnekkaita olimmekaan. Olimmehan saaneet nauttia toistemme seurasta jo viisitoista vuotta. Yhä uudestaan ja uudestaan rakastuimme toisiimme. Voiko tällaista ollakaan?
Muistan, kuinka käperryit syliini turvaa hakien ja kuinka rakastellessamme itkimme, koska pelkäsimme tulevaa. Yritin olla vahva ja rohkea, vaikka sisältä olin aivan rikki. Halusin suojella Sinua kaikelta pahalta.
Kun sairasvuoteesi vierellä kumarruin suutelemaan hellästi poskeasi, kuiskasit korvaani :"rakastan sinua". Viimeiset sanasi minulle, niin haluan uskoa.
Rakastan sinua. Tiedän, että en koskaan tule kokemaan samanlaista rakkautta uudestaan. Viime yönä olit taas unissani. Miten onnellinen olinkaan. Voisinpa nukkua ikuista unta. Elämäni alkoi vasta Sinut tavattuani. Päivääkään en vaihtaisi pois. Rakastan Sinua. Aina.
...Rakkaudella, Miehesi...
PS. Sielu itkee aina vaan...milloin tämä loppuu?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kirjoituksesi oli todella kaunis,kyyneleet tulivat lukiessa,olen onnellinen että olet saanut kokea noin suurta rakkautta,mutta surullinen että sen piti loppua.
Toivon niin sydämmestäni sinulle,että löytäisit rauhan sydämmeesi,ja joskus vielä löytäisit onnen vierellesi,silti unohtamatta tätä ainutlaatuista ihmistä jonka kanssa olet saanut olla.
Mieleni tekisi halata oikein lujasti sinua
Minäkin haluan löytää sellaisen ihmisen jota saisin rakastaa niin syvästi,ja minua rakastettaisiin.
Kesätuuli
Niin kauan tätä tuskaa riittää kun sitä itse
haluat.
Sillä ihminen tekee kaikesta itselleen vaikeaa
vain suremalla.
Sillä yksikään ihminen ei ole korvaamaton.
Sinun tapauksessasi hän on jo haudassa ei hän
kuule eikä näe enään.
Todella liikuttava oli kirjeesi.
Väkisinkin tulee ajatelleeksi, että miksi juuri tällaisen rakkauden pitää kuolla juuri tuolla tavalla? Miksi sellaiset ihmiset eivät saa pitää toisiaan, jotka todella tuntevat suurta rakkautta toistaan kohtaan? Isoja kysymyksiä. Mutta täytyy vain sopeutua. Sinulla on ne kauniit muistot, mutta elämä edessäsi. Älä unohda sitä. Mieti, haluaisiko juuri Hän, että sinä suret itsesi kipeäksi? Ehkä sinun pitäisi nyt vaan suunnata rohkeasti katse eteenpäin, ja ottaa vastaan se mitä elämällä on sinulle vielä annettavana.
Voimia sinulle!
...teille kaikille.
Kesätuuli n, toivon, että myös sinä saat rakkauden lahjan. Jokainen ihminen on ehdottoman rakkauden arvoinen. Vaikka en koskaan pääsisi 'irti' vaimoni kuolemasta, kärsin mieluummin lopun ikäni, kuin olisin jäänyt kokematta sen kaiken kauneuden.
Raimo, tiedän mitä yrität kertoa. Osaan kyllä teorian, mutta käytännössä asiat ei ole aivan niin yksinkertaisia. Jokainen ihminen on ainutkertainen ja korvaamaton.
Myötätuntoinen, kiitos rohkaisustasi. Ehkä tämä, että pystyn jo edes kirjoittamaan asiasta, on jonkinlainen käänne parempaan suuntaan. En avaudu helposti, mutta nyt tuli tarve ilmaista tunteitani edes jossain muodossa.
- hymyile maailmalle, ja se hymyilee sinulle takaisin -
Minä olen ollut myös naimisissa.
Miksi minun pitäisi jäädä suremaan mennyttä?
Joka ei koskaan palaa.
Minun vaimoni oli omalla tavallaan hyvä ihminen
ja minä ajattelen kyllä häntä joskus mutta en kaipaa häntä siinä määrin että surisin häntä.
Ja se mikä on mennyt on mennyt sillä me jokainen lähdemme täältä kerran.
Miksi ihmisen pitää surra sillä suremalla ihminen
ei voita mitään.
Vai votatko sinä suremalla ja mitä.
Viimeisten jäähyväisten jälkeen, tietää mitä todella on saanut osakseen ja mitä on menettänyt.
Surullista, että tuo kaikki on niin lopullista, hetkeäkään en vaihtaisi pois, lämmöllä muistelen häntä usein ja mietin, mikä tämän kaiken tarkoitus on?
Täs vähän leikattuna yhen laulun sanoitus, joka kuvaa varmasti aika hyvin sun tunnetta..
"Jälleen päivä yksi jäi,
elämässäin taakse päin,
sä ettet ollut vierelläin.
Ei oo kivaa ollenkaan,
kun sydämeni huutaa kaipuutaan.
Kuulut elämääni mun,
asut sydämessäin mun,
päivän jokaisen.
Ja vaikka paikalla et oo,
tunnen sinut mä lähelläin.
Sut mä nään,
missä ikinä kuljen,
oot mukanain,
minne ikinä meen.
Tunnen katseesi sun,
kuulen äänesi sun,
oot oma enkelini Sä mun.
---
Kun yöllä herään,
katson vierellein mun,
ei siinä ketään oo.
Etkö tulla,
vois jo takaisin,
etkö tiedä kuinka kaipaan Sua.....????!
Sut mä nään..."
Kaunista vai mitä?
Hyvää jatkoo sulle! Ja Pärjäile...