Teemu Mäki eli kissan tappo videon tekijä
on hyvä esimerkki meille suomen nuorisolle
siitä miten kuuluu ajatella.
Eläköön kommunismi!
http://www.teemumaki.com/essaysrikki.html
(Pätkä tästä lähteestä)
Teemu Mäki
...vitalistin, ateistin, perspektivistin, sad(omasok)istin ja eräänlaisen kommunistin äänellä: Filosofiset peruskysymykset ovat nämä: Millainen maailma on, kuinka se toimii? Kuka olen ja mikä on paikkani maailman koneistossa? Millaiseksi haluan maailman ja itseni tulevan? Mitä oikeastaan haluan? Miltä minusta oikeastaan tuntuu? Kuinka kannattaisi elää? Miksi kannattaisi jatkaa elämistä? Teen taidetta, koska toivon sen olevan kokonaisvaltaisin tapa harjoittaa filosofiaa, kohdata yllämainitut kysymykset.
...arvoista1
Olen perspektivisti(nen relativisti). Ajattelen että kaikki, myös ja erityisesti arvot, on suhteellista, eikä näkökulmasta ja tulkinnasta riippumattomia faktoja ole, moraalisia faktoja ei ylipäätään. Murha ei siis ole väärin, vaan se on kallis hyödyke. Arvot ovat alunperin seurausta näkökulmasta ja alkuperäinen näkökulma on ruumis, mutta myöhemmin arvot myös vastavuoroisesti vaikuttavat näkökulmaan. En siis ajattele deterministisesti, että yksilön omaksumat arvot ja niiden seurauksena syntyvä kokemusten kirjo mielekkyydestä inhoon voitaisiin suoraan johtaa ympäristön ja geenien yhteisvaikutuksen loppusummasta, niiden tuloksena syntyvästä perspektiivistä. Vaikka olettaisikin yksilön olevan avuton ympäristön ja perimän tulostama subjekti, niin käytännössä tämän loppusumman muodostuminen on niin monimutkainen prosessi ja kestää yksilön koko eliniän, että vapaan tahdon käsitettä voi käyttää oli se illuusio tai ei. Miksi tämä höpinä kausaalisuuden ja vapaan tahdon ristiriidasta? Siksi, että jonkinlainen luottamus edes vapaan tahdon illuusioon on kannattamani perspektivismin edellytys: perspektivismi tarkoittaa sitä, että se miltä jokin näyttää eli mitä jokin on, riippuu paitsi ympäristöstä ja siitä kuka katsoo, myös siitä minkä tavan katsoa tämä joku, tahallaan tai tahattomasti, tulee valinneeksi. Jotkut perspektiivit ovat kätevämpiä kuin toiset, eikä valitsemani perspektiivi arvoineen välttämättä ole mielekäs muille, ei vaikka he olisivat paikallani, ruumiissani tai jopa minä. Yhteishyvän tontti on maailman pienin. Se, mikä on minulle hyväksi, voi olla sinulle tuhoksi. Yksilö ei välttämättä edes halua, että muut omaksuisivat hänen arvonsa. Arvokonsensukseen pyrkiminen on vain väline, sosiaalisen elämän voiteluaine. Pysyvä erimielisyytemme arvoista ei ole vain yhteisön umpeutumaton haava, vaan myös viljelemämme pelto, hedelmällinen...
...arvoista2
...mitä arvot ovat? Yksilön tarpeiden ja halujen seurausta. Yksilö omaksuu arvojärjestelmän, jonka hän uskoo johtavan hänen tarpeidensa ja halujensa maksimaaliseen tyydyttymiseen. Hän erehtyy usein. Hän voi kuolla nälkään siksi, että pitää uskontonsa vuoksi lehmää pyhänä, ei-syötävänä, mikä perspektiivistäni käsin näyttää järjettömältä nälkään kuoleva on valinnut arvonsa huonosti. En silti voi todistaa, etteikö olisi mahdollista että lehmänpalvonnan vuoksi 30-vuotiaana nälkään kuollut on elänyt täyteläisen, mielekkään elämän, ehkä vitaalisemman ja intensiivisemmän kuin omani ja ehkä nimenomaan lehmänpalvontansa vuoksi.
NIMENI ON SADE, MARKIISI DE SADE /
UTILITARISTINEN VÄKIVALTA VS. KATARTTINEN VÄKIVALTA
(Teemu Mäki, 2000)
Hei taas, nimeni on Sade, markiisi de Sade. Onko tämä kaikki edelleen kovin synkkää. Ontuvaa ja hajamielistä höpötystä väkivallasta. Miksi ei jotain kivempaa? Mutta tämähän on kivaa. Ajanvietettä. Katselet näitä kuvia, peilikuvaasi, kuuntelet näitä sanoja ja sitten kun ei enää huvita, poistut, menet kotiisi, eikä mikään ole muuttunut.
Pidän väkivallasta. Olen varmaankin maailman rikkainta ihmistä ilkeämpi. Olen usein vahingoniloinen, harrastan väkivaltaisia urheilulajeja, koska pidän lyömisestä ja kivulla leikkimisestä. On ihmisiä, joiden kuolema ilostuttaisi minua. On myös ihmisiä, joiden tappamisesta näen leppoisia unia. Et ole ehkä samanlainen, mutta silti: väkivalta ei ole sinullekaan vain surua vaan myös hyötyä ja mielihyvää. On taikauskoa ajatella, että väkivalta voitaisiin kokonaan sublimoida yhteishyvää tuottavaksi työksi ja harmittomaksi kisailuksi.
Rakenteellisessa väkivallassa väkivallan väkivaltaisuus kätketään. Kun väkivallan taltuttaminen, sublimaatio ja muuttaminen työksi onnistuu vain näennäisesti, säilyttää se tuhovoimansa ja kasvaa kuin syöpä rationaalisen naamionsa takana. Väkivallasta tulee polttoainetta koneeseen, joka väittää rakentavansa yhteishyvää mutta tuottaakin itse asiassa vain henkilökohtaista laskelmoitua voittoa. Tällä hyödyn-, vaurauden- ja mukavuudentuotantokoneella on kyltymätön jano. Se voi kasvattaa polttoaineen kulutustaan rajattomasti. Tässä utilitaristisessa prosessissa menetetään väkivallan hilpeä ja hedelmällinen kyky elävöittää ja turboahtaa elämäntunnetta piittaamattomalla elämän tuhlauksella. Väkivallasta tulee pelkkä vaihdannan väline, se kulutetaan siististi pakattuna yhä uudelleen ja uudelleen. Sillä saadaan hieman lisättyä kulutuskykyä, hieman entistä halvempaa ja parempaa kahvia, nopeampi auto, automatisoidumpi työ, monipuolisempi kodin viihdekeskus, entistä yltäkylläisempi ja eksoottisempi lomakohde. Mutta väkivallan väkivaltaisuus pysyy piilossa väkivallantekijältä. Ja uhrin tuska on totta uhrille.
Rakenteellisella väkivallalla ei ole sellaista katarttista, orgastista, elämää vahvistavaa vaikutusta, joka esimerkiksi kamppailulajiväkivallalla voi olla. Väkivalta, joka teeskentelee olevansa kaikkea paitsi väkivaltaa, paisuu helposti vuoreksi, kun taas se väkivalta, joka on itsetarkoituksellista, itsestään tietoista vallantahdon virtaamista sellaisenaan, pysyy pienimuotoisena. Miksi? Tarvitsemme tai nautimme toisten tai itsemme voittamisesta, hallitsemisesta tai tuhoamisesta. Tarvitsemme tai nautimme itsemme menettämisestä ja unohtamisesta, johonkin suurempaan eloisuuteen sulamisesta, itsemme hukkaamisesta. Mutta nämä elämykset eivät vaadi suuria ulkoisia muotoja. Ja kuten seksuaaliset, empaattiset ja hoivaavatkin tarpeet, ovat vallantahdonkin ilmaisutarpeet uusiutuvia ja kasvamattomia: ruokahalu, seksinnälkä ja vallantahto ovat talouskasvulogiikan ja materialismin ulkopuolella. Tyydyttymiseen tarvittava määrä ruokaa, seksiä ja nautinnollisia kamppailukokemuksia pysyy samana vuodesta toiseen. Ne ovat tarpeita, jotka kuluttavat itsensä tänään ja syntyvät huomenna uudelleen, samankokoisina. Ruokahalu ei oikeasti kasva syödessä. Itsetarkoituksellinen väkivalta on mielekästä tuhlausta, hedelmällisyyden nautinnollista ylipursoa.
JOULUA EI KOSKAAN TULE
(Teemu Mäki, 1995–20.8.2001, 15. versio.)
1.
Kuolema seuraa toistaan. Joulua ei koskaan tule. Lahjat on jo jaettu. Kaikki mitä voit omistaa on kallosi sisällä.
2.
Tunne vihollisesi. Et tarvitse mitään mitä sinulla ei jo ole. Kun kerran et ole nälkään kuolemassa, niin elämäsi mielekkyys ei riipu siitä mitä teet vaan siitä mitä ajattelet.
3.
En usko hyvän ja pahan olemassaoloon. Yhteiskunnan moraalikoodit ovat kulttuurin tuotetta ja muokkautuvat aina yhteiskunnan valtaeliitin, eli yleensä rikkaiden, työkaluiksi ja vallanpitäjien tarpeisiin, status quon ylläpitämiseksi. Yhteistä hyvää on vain silloin tällöin. Jokainen on pihvi jollekin toiselle. Eläminen on tappamista, synnyttämistä ja joskus samalla muutakin. Olemme erillisiä ja rajallisia olentoja. Mikä on sinulle hyvää, voi olla minulle pahaa, ja päinvastoin. Harmoniaa ei ole: o lemassaolo koostuu yhteensovittamattomien vastakohtien välisistä jännitteistä.
4.
Perheitä on siksi, että yksin on kuuro eikä kuurona voi laulaa, ja jos ei laula, niin ei tunne. Veljeyttä voi tuntea muutamaan ihmiseen, tunnistaa heissä itsensä ja siten nähdä lisää itseänsä, tuntea olevansa enemmän olemassa.
5.
En usko että on olemassa onnellisuutta. Luonnon koneistossa kipu on kaiken perimmäinen motivaattori. Ja mitään ei voi olla luonnon ulkopuolella. Aistiville olioille olemassaolo on kipua. Uskon, että elämä koostuu kivusta ja helpotuksesta. Vain kun sekä kipu että kivun hetkellisen taukoamisen aiheuttama helpotus ovat olemassa ja vuorottelevat sopivan kokoisena aaltoliikkeenä, voi elämänsä mieltää elämisen arvoiseksi. Kipu on tyhjyyden kivikyrpä ja voit vain yrittää tulla halukkaaksi vituksi se nai sinua joka tapauksessa.
6.
Ateistille huumori voi olla välttämätön jumalallistumisen muoto. Naurettavuus on etuoikeutemme.
7.
Vain kuolevaisuus antaa meille mahdollisuuden projisoida henkilökohtaista merkitystä ja tarkoitusta elämäämme tarkoituksettomassa maailmassa.
8.
En tiedä mitään, paitsi että olen syntynyt, tulen joskus kuolemaan enkä osaa olla vaiti. Puhumalla, piirtämällä, laulamalla, järjestämällä todellisuutta ajatuksissani representoin olemassaoloa, opettelen pitämään siitä mikä muutenkin on. Todellisuutta representoimalla vahvistan omaa olemassaolon kokemustani. Mitä vähemmän esimerkiksi fyysisen vaaran synnyttämää vitaalisuutta elämässäni onneksi on, sitä tärkeämpää on olemassaolon kokemuksen vahvistaminen representaation kautta.
9.
Kuolema työssään on elämä.
on hyvä esimerkki meille suomen nuorisolle
siitä miten kuuluu ajatella.
Eläköön kommunismi!
http://www.teemumaki.com/essaysrikki.html
(Pätkä tästä lähteestä)
Teemu Mäki
...vitalistin, ateistin, perspektivistin, sad(omasok)istin ja eräänlaisen kommunistin äänellä: Filosofiset peruskysymykset ovat nämä: Millainen maailma on, kuinka se toimii? Kuka olen ja mikä on paikkani maailman koneistossa? Millaiseksi haluan maailman ja itseni tulevan? Mitä oikeastaan haluan? Miltä minusta oikeastaan tuntuu? Kuinka kannattaisi elää? Miksi kannattaisi jatkaa elämistä? Teen taidetta, koska toivon sen olevan kokonaisvaltaisin tapa harjoittaa filosofiaa, kohdata yllämainitut kysymykset.
...arvoista1
Olen perspektivisti(nen relativisti). Ajattelen että kaikki, myös ja erityisesti arvot, on suhteellista, eikä näkökulmasta ja tulkinnasta riippumattomia faktoja ole, moraalisia faktoja ei ylipäätään. Murha ei siis ole väärin, vaan se on kallis hyödyke. Arvot ovat alunperin seurausta näkökulmasta ja alkuperäinen näkökulma on ruumis, mutta myöhemmin arvot myös vastavuoroisesti vaikuttavat näkökulmaan. En siis ajattele deterministisesti, että yksilön omaksumat arvot ja niiden seurauksena syntyvä kokemusten kirjo mielekkyydestä inhoon voitaisiin suoraan johtaa ympäristön ja geenien yhteisvaikutuksen loppusummasta, niiden tuloksena syntyvästä perspektiivistä. Vaikka olettaisikin yksilön olevan avuton ympäristön ja perimän tulostama subjekti, niin käytännössä tämän loppusumman muodostuminen on niin monimutkainen prosessi ja kestää yksilön koko eliniän, että vapaan tahdon käsitettä voi käyttää oli se illuusio tai ei. Miksi tämä höpinä kausaalisuuden ja vapaan tahdon ristiriidasta? Siksi, että jonkinlainen luottamus edes vapaan tahdon illuusioon on kannattamani perspektivismin edellytys: perspektivismi tarkoittaa sitä, että se miltä jokin näyttää eli mitä jokin on, riippuu paitsi ympäristöstä ja siitä kuka katsoo, myös siitä minkä tavan katsoa tämä joku, tahallaan tai tahattomasti, tulee valinneeksi. Jotkut perspektiivit ovat kätevämpiä kuin toiset, eikä valitsemani perspektiivi arvoineen välttämättä ole mielekäs muille, ei vaikka he olisivat paikallani, ruumiissani tai jopa minä. Yhteishyvän tontti on maailman pienin. Se, mikä on minulle hyväksi, voi olla sinulle tuhoksi. Yksilö ei välttämättä edes halua, että muut omaksuisivat hänen arvonsa. Arvokonsensukseen pyrkiminen on vain väline, sosiaalisen elämän voiteluaine. Pysyvä erimielisyytemme arvoista ei ole vain yhteisön umpeutumaton haava, vaan myös viljelemämme pelto, hedelmällinen...
...arvoista2
...mitä arvot ovat? Yksilön tarpeiden ja halujen seurausta. Yksilö omaksuu arvojärjestelmän, jonka hän uskoo johtavan hänen tarpeidensa ja halujensa maksimaaliseen tyydyttymiseen. Hän erehtyy usein. Hän voi kuolla nälkään siksi, että pitää uskontonsa vuoksi lehmää pyhänä, ei-syötävänä, mikä perspektiivistäni käsin näyttää järjettömältä nälkään kuoleva on valinnut arvonsa huonosti. En silti voi todistaa, etteikö olisi mahdollista että lehmänpalvonnan vuoksi 30-vuotiaana nälkään kuollut on elänyt täyteläisen, mielekkään elämän, ehkä vitaalisemman ja intensiivisemmän kuin omani ja ehkä nimenomaan lehmänpalvontansa vuoksi.
NIMENI ON SADE, MARKIISI DE SADE /
UTILITARISTINEN VÄKIVALTA VS. KATARTTINEN VÄKIVALTA
(Teemu Mäki, 2000)
Hei taas, nimeni on Sade, markiisi de Sade. Onko tämä kaikki edelleen kovin synkkää. Ontuvaa ja hajamielistä höpötystä väkivallasta. Miksi ei jotain kivempaa? Mutta tämähän on kivaa. Ajanvietettä. Katselet näitä kuvia, peilikuvaasi, kuuntelet näitä sanoja ja sitten kun ei enää huvita, poistut, menet kotiisi, eikä mikään ole muuttunut.
Pidän väkivallasta. Olen varmaankin maailman rikkainta ihmistä ilkeämpi. Olen usein vahingoniloinen, harrastan väkivaltaisia urheilulajeja, koska pidän lyömisestä ja kivulla leikkimisestä. On ihmisiä, joiden kuolema ilostuttaisi minua. On myös ihmisiä, joiden tappamisesta näen leppoisia unia. Et ole ehkä samanlainen, mutta silti: väkivalta ei ole sinullekaan vain surua vaan myös hyötyä ja mielihyvää. On taikauskoa ajatella, että väkivalta voitaisiin kokonaan sublimoida yhteishyvää tuottavaksi työksi ja harmittomaksi kisailuksi.
Rakenteellisessa väkivallassa väkivallan väkivaltaisuus kätketään. Kun väkivallan taltuttaminen, sublimaatio ja muuttaminen työksi onnistuu vain näennäisesti, säilyttää se tuhovoimansa ja kasvaa kuin syöpä rationaalisen naamionsa takana. Väkivallasta tulee polttoainetta koneeseen, joka väittää rakentavansa yhteishyvää mutta tuottaakin itse asiassa vain henkilökohtaista laskelmoitua voittoa. Tällä hyödyn-, vaurauden- ja mukavuudentuotantokoneella on kyltymätön jano. Se voi kasvattaa polttoaineen kulutustaan rajattomasti. Tässä utilitaristisessa prosessissa menetetään väkivallan hilpeä ja hedelmällinen kyky elävöittää ja turboahtaa elämäntunnetta piittaamattomalla elämän tuhlauksella. Väkivallasta tulee pelkkä vaihdannan väline, se kulutetaan siististi pakattuna yhä uudelleen ja uudelleen. Sillä saadaan hieman lisättyä kulutuskykyä, hieman entistä halvempaa ja parempaa kahvia, nopeampi auto, automatisoidumpi työ, monipuolisempi kodin viihdekeskus, entistä yltäkylläisempi ja eksoottisempi lomakohde. Mutta väkivallan väkivaltaisuus pysyy piilossa väkivallantekijältä. Ja uhrin tuska on totta uhrille.
Rakenteellisella väkivallalla ei ole sellaista katarttista, orgastista, elämää vahvistavaa vaikutusta, joka esimerkiksi kamppailulajiväkivallalla voi olla. Väkivalta, joka teeskentelee olevansa kaikkea paitsi väkivaltaa, paisuu helposti vuoreksi, kun taas se väkivalta, joka on itsetarkoituksellista, itsestään tietoista vallantahdon virtaamista sellaisenaan, pysyy pienimuotoisena. Miksi? Tarvitsemme tai nautimme toisten tai itsemme voittamisesta, hallitsemisesta tai tuhoamisesta. Tarvitsemme tai nautimme itsemme menettämisestä ja unohtamisesta, johonkin suurempaan eloisuuteen sulamisesta, itsemme hukkaamisesta. Mutta nämä elämykset eivät vaadi suuria ulkoisia muotoja. Ja kuten seksuaaliset, empaattiset ja hoivaavatkin tarpeet, ovat vallantahdonkin ilmaisutarpeet uusiutuvia ja kasvamattomia: ruokahalu, seksinnälkä ja vallantahto ovat talouskasvulogiikan ja materialismin ulkopuolella. Tyydyttymiseen tarvittava määrä ruokaa, seksiä ja nautinnollisia kamppailukokemuksia pysyy samana vuodesta toiseen. Ne ovat tarpeita, jotka kuluttavat itsensä tänään ja syntyvät huomenna uudelleen, samankokoisina. Ruokahalu ei oikeasti kasva syödessä. Itsetarkoituksellinen väkivalta on mielekästä tuhlausta, hedelmällisyyden nautinnollista ylipursoa.
JOULUA EI KOSKAAN TULE
(Teemu Mäki, 1995–20.8.2001, 15. versio.)
1.
Kuolema seuraa toistaan. Joulua ei koskaan tule. Lahjat on jo jaettu. Kaikki mitä voit omistaa on kallosi sisällä.
2.
Tunne vihollisesi. Et tarvitse mitään mitä sinulla ei jo ole. Kun kerran et ole nälkään kuolemassa, niin elämäsi mielekkyys ei riipu siitä mitä teet vaan siitä mitä ajattelet.
3.
En usko hyvän ja pahan olemassaoloon. Yhteiskunnan moraalikoodit ovat kulttuurin tuotetta ja muokkautuvat aina yhteiskunnan valtaeliitin, eli yleensä rikkaiden, työkaluiksi ja vallanpitäjien tarpeisiin, status quon ylläpitämiseksi. Yhteistä hyvää on vain silloin tällöin. Jokainen on pihvi jollekin toiselle. Eläminen on tappamista, synnyttämistä ja joskus samalla muutakin. Olemme erillisiä ja rajallisia olentoja. Mikä on sinulle hyvää, voi olla minulle pahaa, ja päinvastoin. Harmoniaa ei ole: o lemassaolo koostuu yhteensovittamattomien vastakohtien välisistä jännitteistä.
4.
Perheitä on siksi, että yksin on kuuro eikä kuurona voi laulaa, ja jos ei laula, niin ei tunne. Veljeyttä voi tuntea muutamaan ihmiseen, tunnistaa heissä itsensä ja siten nähdä lisää itseänsä, tuntea olevansa enemmän olemassa.
5.
En usko että on olemassa onnellisuutta. Luonnon koneistossa kipu on kaiken perimmäinen motivaattori. Ja mitään ei voi olla luonnon ulkopuolella. Aistiville olioille olemassaolo on kipua. Uskon, että elämä koostuu kivusta ja helpotuksesta. Vain kun sekä kipu että kivun hetkellisen taukoamisen aiheuttama helpotus ovat olemassa ja vuorottelevat sopivan kokoisena aaltoliikkeenä, voi elämänsä mieltää elämisen arvoiseksi. Kipu on tyhjyyden kivikyrpä ja voit vain yrittää tulla halukkaaksi vituksi se nai sinua joka tapauksessa.
6.
Ateistille huumori voi olla välttämätön jumalallistumisen muoto. Naurettavuus on etuoikeutemme.
7.
Vain kuolevaisuus antaa meille mahdollisuuden projisoida henkilökohtaista merkitystä ja tarkoitusta elämäämme tarkoituksettomassa maailmassa.
8.
En tiedä mitään, paitsi että olen syntynyt, tulen joskus kuolemaan enkä osaa olla vaiti. Puhumalla, piirtämällä, laulamalla, järjestämällä todellisuutta ajatuksissani representoin olemassaoloa, opettelen pitämään siitä mikä muutenkin on. Todellisuutta representoimalla vahvistan omaa olemassaolon kokemustani. Mitä vähemmän esimerkiksi fyysisen vaaran synnyttämää vitaalisuutta elämässäni onneksi on, sitä tärkeämpää on olemassaolon kokemuksen vahvistaminen representaation kautta.
9.
Kuolema työssään on elämä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eksynyt raukkaparka.
Tämä lyhyen miehen alemmuuskompleksista kärsivä kalju pelle voisi myös ampua itseään päähän. Ei tulisi kenellekään ikävä.
Eli koska hän ei ajattele ja toimi niin kuin sinä haluaisit, niin mielestäsi hän saisi kuolla pois?
Noin ajatteli muista ihmisista myös Auvinen. Voit toki ajatella noin, en minä sitä sano, mutta siinä tapauksessa älä kuvittele olevasi yhtään "parempi ihminen" kuin Pekka-Eric.
Kissan tappaja runkkaaja psykopaatti teemu mäki ylen ”dokumentti” (2020) ”muukalaisvihasta” https://areena.yle.fi/1-4409218
teemu mäen dokumenttielokuva pakolaisuudesta ja muukalaisvihasta Suomessa, maailman onnellisimmassa maassa. Elokuvassa haastatellaan kolmea irakilaispakolaista, jotka odottavat turvapaikkapäätöstä. Lisäksi dokumentissa ovat lähteinä pakolaisuutta ja maahanmuuttoa käsittelevät kirjoitukset, puheet, keskustelut ja Suomen valtion ja EU:n viralliset tilastot. T: Greenlit Productions, 2020.
( Muslimi)Inderjit Kaur Khalsa löysi totuutensa sikhismistä
https://areena.yle.fi/audio/1-3237648
https://www.greenlitproductions.net/about
Ohjaaja Inderjit Kaur Khalsa ja Leena Kilpeläinen liittyivät vähemmistöosakkaiksi kääntäjä Mikko Lyytikäisen kanssa vuonna 2017. Kaikki he ovat aiemmin työskennelleet Ritolan ja Haukkamaan kanssa useissa projekteissa.
Muslimit tuottavat yhdessä kommunistien kanssa valheellista propagandaa ylelle veronmaksajien rahoilla.
Hyi hlvetti! Kuvottavaa sakkia KAIKKI avuttomia elämiä rääkkääjät.
Kuka järkevä tasapainen tuon tasoisten kanssa edes alentuu mihinkään tekemisiin?
Demareissa on kokemusta tuosta kissantaposta ja rääkkäämisestä. Oliko se Näkkäläjärvi vai mikä?
Hulluja on moneen lähtöön!