Huomio kiintyi jo viime viikkoiseen pieneen mainintaan lehdessä, miten erityisesti vanhukset olivat olleet järkyttyneitä Jokelan tapauksesta. Helppo ymmärtää siinä mielessä, että sota-aikana lapset yritettiin säästää pahimmilta kokemuksilta, heitä suojeltiin ja varjeltiin niin pitkälle kuin mahdollista. Ja nyt maailma on muuttunut niin raa'aksi, että väkivalta voi kohdistua eri puolilla maailmaa suoraan lapsijoukkoihinkin, kuten nyt myös meillä.
Eivät lapset ole olleet viime vuosina enää tämän yhteiskunnankaan erityissuojeluksessa, vaikka kansainväliset lastenoikeussopimukset sitä edellyttävät. Lapsiperheiden aseman heikkeneminen on yhtenä osana lisännyt lasten henkistä pahoinvointia, mutta silti heidän mielenterveyspalvelunsa on järjestetty jopa huonommin kuin aikuisille. Sota-ajan yhteisöllisyys ja inhimilliset arvot ovat vaihtuneet arvottomuuteen ja jäljelle jääneiden arvojen kovenemiseen ja vääristymiseen.
Lasten henkinen pahoinvointi näkyy myös kouluväkivallan raa'istumisena, johon aikuisilla ei ole ollut halua, eikä kykyä puuttua riittävän tehokkaasti. Perheiden tuet taloudellisessa ja muussa mielessä on pudotettu alle toimeentulorajan, eikä yhteiskunta ole halunnut kantaa siitä vastuuta siten kuin vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten.
Kovien arvojen yhteiskunnassa ei pieniä ja heikkoja arvosteta. Vaikka pienituloinen ihminen olisi kokenut olevansa kutsumusammatissaan, ei hänen työtään ole arvostettu, vaan häntä on pidetty luuserina, tyhmyrinä, joka ei ole tajunnut hankkia riittävää ansiotasoa itselleen ja lapsilleen. Tällaisia kommentteja on saanut suoraan lukea nettikeskusteluista. Pitää olla vähintään Jokelan surmien suuruinen tragedia, ennen kuin se ihmisiä koskettaa ja osa koviin arvoihin kyllästetystä nuorisosta tuntuu jäävän vielä senkin ulkopuolelle. Sodan loputtua Suomi oli täynnä pieniäkin kyliä, joista suuri osa äideistä oli menettänyt rinnaltaan puolison, lapset isänsä, äidit poikansa. Menetykset olivat suuria ja jokaista ihmistä syvältä koskettavia.
Maan jälleenrakennukseen tarvittiin myös henkistä kovuutta. Kuten tänään aamu-tv:ssä mainittiin ihmisille silloin sanotun, että masennukseen ei ole varaa, siksi ei saa katsoa taakseen, on katsottava vain eteenpäin. Ei tainnut olla terapioita edes rintamalta hengissä selvinneille, jokaisen oli selvittävä miten kuten parhaakseen katsoi, niin lasten kuin aikuisten. Siinä mielessä jälleenrakennuksen aika on verrattavissa maamme viime aikojen henkiseen kovenemiseen, että maata oli rakennettava ja elintasoa nostettava, eikä ihmisten henkinen hyvinvointi ole ollut niin turhan tarkkaa. Silloin maa nousi sodasta, nyt olemme kipuilleet ylös 90-luvun lamasta ja pankkikriisistä.
Työelämässä se on näkynyt kasvavina vaatimuksina ja johtanut perheen yhteisen vapaa-ajan vähenemiseen. Sosiaalietuuksien jatkuva kaventaminen on tehnyt työssäkäymisen välttämättömäksi silloinkin, kun moni pienituloinen yksinhuoltaja ei siitä ole taloudellisesti paljoa hyötynytkään. Lapset ovat jääneet yhä enemmän yhteiskunnan kasvatettaviksi ylisuuriin päiväkotiryhmiin ja liian suuriin koululuokkiin, joissa molemmissa kärsitään henkilökuntapulasta, toisin sanoen tukea ja turvaa antavista aikuisista.
Edes väliaikaista kodinhoitoapua lapsiperheille ei ole ollut antaa esim. vanhemman äkillisesti sairastuessa. Jopa monia voimassa olevia lakeja on rikottu, esim. terveydenhuolto-, mielenterveys-, lastensuojelu- ja perusopetuslakeja - jopa perustuslakia - sillä ei lapsiin ole kannattanut investoida, koska he eivät tällä hetkellä ole veroeuroja tuottavia kansalaisia. Eduskunnassa ollaan tästä varsin hyvin tietoisia, mutta vuosiin ei tilanteen korjaamiseen lasten kannalta "ole ollut varaa nyt" tai rahaa ei ole löytynyt muutamaa euroa enempää.
Tämäkö on sitä luonnollista valintaa, joka karsii osittain onnenkaupallakin selviytyjiksi optiomiljonäärit ja ne, jotka tietäen tai tietämättään ovat kouluttautuneet aloille, joka takaa riittävän toimeentulon tänäkin päivänä. Luonnolliseen valintaan on siinä tapauksessa kuulunut myös aikuisten mielenterveyspalvelujen alasajo, jolloin vanhemmuuteen kyvyttömiltä on voitu ottaa lapset nostamaan lastensuojelulaitosten omistajien nimet kotikuntiensa verotilastojen kärkisijoille.
Kauppalehden tietojen mukaan tuo uusi teollisuuden ala tuottaa omistajilleen suurempaa voittoa paljon lyhyemmässä ajassa, kuin perinteisillä yritysmaailman aloilla. Lapsia kohtaan osoitettu välinpitämättömyys on haluttu mediassakin hyssytellä hiljaiseksi tärkeämpien asioiden tieltä myös tässä asiassa. Nyt Jokelaan on valtioltakin löytynyt erityistukea, joten kysyä sopii, odotammeko jonkin katastrofin kohtaavan muitakin kuntia, ennen kuin suomalaislasten tilanteeseen kiinnitetään huomiota konkreettisen avun muodossa.
Jo keväällä 2005 minulle vastattiin eduskunnasta kysymykseen lasten mielenterveyspalvelujen kehittämisestä, että rahaa on kyllä eduskunnasta lähetetty jo vuosia joka kuntaan lasten terveydenhuollon tarpeisiin, mutta ne on taidettu käyttää joihinkin tärkeämmiksi katsottuihin kohteisiin. Olisiko kuntien itsemääräämisoikeutta siis kavennettava päivähoidon, koulun ja lasten terveydenhoidon kehittämisen suhteen ja päätösvalta siirrettävä ylemmille tahoille oikean kehityksen varmistamiseksi?
Ei tosiaan ole järkevää jäädä odottamaan lisää kuntakohtaisia katastrofeja, vaan lasten asemaan on pikaisesti kiinnitettävä huomiota koko maata koskien. Lasten terveyshuoltoon niin neurologian kuin psykiatriankin puolella on löydyttävä rahaa ja suoraan sanottuna psykiatrisista hoitojonoista on siirrettävä pois ne lapset, jotka eivät sinne todellisuudessa kuulu. Lapsilla on oltava oikeus samaan terveyshuoltoon kuin aikuisillakin, jolloin myös niin sanotut hoidolliset huostaanotot hyvistä perheistä saadaan loppumaan kokonaan lasten ihmisarvon ja perheiden oikeusturvan vastaisina toimenpiteinä.
Myöskään kouluissa ei riitä osan oppilaista saavuttamat hyvät oppimistulokset, vaan siihen on oltava lain mukaiset edellytykset erityistuen avulla kaikilla lapsilla. Ja joka lapsella on oltava oikeus opiskeluun henkisesti ja fyysisesti turvallisessa ympäristössä! Vanhempia on syyllistetty lasten pahoinvoinnista joko syystä tai ilman syytä jo ihan riittävästi. Yhteiskunnan taholta tulevaa vapaata kasvatusta on lasten jääminen koulumaailmassa henkisesti heitteille, koska virkojen puutteen takia ei yhdelläkään aikuisella ole aikaa jutella lapsen kanssa monesti paria minuuttia enempää koulupäivän aikana, ei edes ala-asteen kouluissa.
Välinpitämättömyys lasta kohtaan on henkistä väkivaltaa, jolloin lapset jäävät pärjäämään keskenään osin viidankonlakien mukaisesti. Ilmeisesti on luonnollista valintaa karsia vaikka kiusaamisen kautta pois ne yksilöt, jotka eivät halua tai jaksa nyrkit savessa puolustaa oikeuttaan turvalliseen kouluympäristöön.
Valinta toimii myös niin, että ne oppilaat, jotka erityisopetuksen ja koulunkäyntiavustajan turvin pääsisivät hyviin oppimistuloksiin, jätetään ilman lain lupaamaa apua. Monesti ainoa tarjottu apu on lapsen siirtäminen erityisluokkaan, jossa hänelle laaditaan supistettu opetussuunnitelma tärkeissä aineissa, joka sulkee hänet lukio-opintojen ulkopuolelle peruskoulun jälkeen. Pahimmillaan lasta ei osata ohjata esim. neurologian puolen tutkimuksiin, että hän saisi oikean diagnoosin, joka on ensimmäinen edellytys oikean tuen kouluun saamiseksi.
Näiden ongelmien salailu ja villaisella painaminen ei auta lapsia yhtään. Käytän esimerkkeinä lastensuojelun epäkohtia, koska ne järkyttävyydessään kuvaavat hyvin yhteiskunnan taholta tapahtunutta lasten huomiotta jättämistä. Vain noin kolmasosa kaikista huostaanotoista tehdään päihdeperheistä, vaikka julkisuudessa asiasta on yritetty antaa erilainen käsitys. Näitäkään lapsia ei auta yhtään, että heidät siirretään huonosta kodista huonoon laitokseen; siitä hyötyvät vain laitosten omistajat. Lain mukaan päihdevanhempien tulisi saada riittävää päihdehuoltoa, mutta sitä ei läheskään aina ole tarjota. Monesti vanhemmat jätetään huostaanoton jälkeen täysin yksin, mikä on vastoin voimassa olevaa lakia sekin. Huostaanottoja ei siis aina ole edes yritetty purkaa, vaikka sen pitäisi aina olla vain äärimmäinen ja väliaikainen toimenpide. Tukea vaille jääneet vanhemmat ovat saaneet kuulla, että heidän lapsensa on sijaisvanhemmille luvattu pysyvään sijoitukseen, mihin lupaukseen viranomaisilla ei olisi oikeutta ollenkaan.
Huostaanottoa on siis käytetty jopa adoption korvikkeena sillä erotuksella, että uusille vanhemmille maksetaan lapsen hoidosta palkka ja lapsen kulut korvataan vielä erikseen maksetun palkan lisäksi. Kuuluuko tämäkin luonnolliseen valintaan, että alkoholisoituneiden vanhempien lapsille yhteiskunta on ottanut oikeudekseen valita ns. paremmat vanhemmat? Lastensuojelun sisältä löytyy kuitenkin lukemattomia nähtyjä esimerkkejä siitä, että myöskään viranomaisten kyky valita sopivia sijais- tai adoptiovanhempia ei ole ollut riittävää.
On jo vuosia painotettu riittävän ajoissa löydettävien huostaanottotapausten löytämiseen sillä seurauksella, että monet perheet ovat törmänneet mielivaltaisesti tehtyyn huostaanottoon, joka olisi voitu estää esim. väliaikaisella kodinhoitoavulla tai antamalla lapselle sitä terveydenhoitoa, jota hän tarvitsee. Tilanne on saanut jatkua tällaisena, vaikka tutkimustulokset osoittavat, että huostaanoton kokeneet lapset ovat alttiimpia itsemurhille ja tapaturmaisille kuolemille kuin muut ikätoverinsa.
Että uutta lastensuojelulakia olisi päästy ensi vuoden alusta noudattamaan, olisi se vaatinut kunnilta monia suuria investointeja. Tuskinpa rahapulassa kamppailevilla kunnilla on ollut siihen varaa, ainakaan mitään tämän suuntaista ei ole puhuttu julkisuudessa. Lasten kannalta on vähintään arveluttavaa kuulla sosiaalityöntekijöiltä sisäpiiritietoa palavereissa pohdittavista keinoista, miten uutta lakia päästään näppärämmin kiertämään.
Onko säädettävä poikkeuslaki, että lasten ja nuorten asiat saadaan ihmisarvoa ja lastenoikeuksia vastaavalle tasolle? Lastensuojelua ei saa käyttää palokuntana, joka sammuttaa tulipalon muita hallinnonaloja koskevista laiminlyönneistä lasten suhteen. Vai tulemmeko Jokelan katastrofin jälkeen näkemään, miten kaikki jatkuu hetken kuluttua kuin mitään ei oikeastaan olisi tapahtunutkaan, se oli vain yksi poikkeustapaus, jolla ei enää jatkossa ole mitään merkitystä.
Poikkeuslakia tuskin tullaan säätämään, koska Suomen julkisuuskuva halutaan säilyttää liki ongelmattomana valtiona - vaikka lasten kustannuksella. Julkista terveydenhoitoa tarvitsevat lapset lakaistaan kuin roskat maton alle sijaishuoltoon, jossa he jäävät joka tapauksessa ilman tarvitsemaansa apua. Mutta saadaanpahan vastaan pullikoivien vanhempien suut tukituksi leimaamalla heidät kyvyttömiksi vanhemmuuteen, vaikka se olisi totta vain murto-osalla kaikista huostaanottoperheistä.
Päättäjien on ymmärrettävä, että tilanne ei voi jatkua enää tällaisena! Maailman pankin laskelmien mukaan on enemmän kuin lyhytnäköistä politiikkaa jättää osa lapsista syrjäytymään, koska jokainen syrjäytynyt nuori aikuinen vaatii kuitenkin yhteiskunnalta moninkertaiset taloudelliset kustannukset nyt maksettuihin oikea-aikaisiin tukiin verrattuna.
Jokaisen lapsen on myös koulussa saatava tuntea itsensä täynnä mahdollisuuksia olevaksi tulevaisuuden toivoksi, joka on niin arvokas, että hänen turvallisuutensa on turvattu ja lähellä olevilla aikuisilla on aikaa huomata myös hänen henkiset tarpeensa. Ongelmien salailu on lyhytnäköistä ajattelua, joka tulee kostautumaan niin yhteiskunnan kuin yksilöihmisenkin kannalta.
Eivät lapset ole olleet viime vuosina enää tämän yhteiskunnankaan erityissuojeluksessa, vaikka kansainväliset lastenoikeussopimukset sitä edellyttävät. Lapsiperheiden aseman heikkeneminen on yhtenä osana lisännyt lasten henkistä pahoinvointia, mutta silti heidän mielenterveyspalvelunsa on järjestetty jopa huonommin kuin aikuisille. Sota-ajan yhteisöllisyys ja inhimilliset arvot ovat vaihtuneet arvottomuuteen ja jäljelle jääneiden arvojen kovenemiseen ja vääristymiseen.
Lasten henkinen pahoinvointi näkyy myös kouluväkivallan raa'istumisena, johon aikuisilla ei ole ollut halua, eikä kykyä puuttua riittävän tehokkaasti. Perheiden tuet taloudellisessa ja muussa mielessä on pudotettu alle toimeentulorajan, eikä yhteiskunta ole halunnut kantaa siitä vastuuta siten kuin vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten.
Kovien arvojen yhteiskunnassa ei pieniä ja heikkoja arvosteta. Vaikka pienituloinen ihminen olisi kokenut olevansa kutsumusammatissaan, ei hänen työtään ole arvostettu, vaan häntä on pidetty luuserina, tyhmyrinä, joka ei ole tajunnut hankkia riittävää ansiotasoa itselleen ja lapsilleen. Tällaisia kommentteja on saanut suoraan lukea nettikeskusteluista. Pitää olla vähintään Jokelan surmien suuruinen tragedia, ennen kuin se ihmisiä koskettaa ja osa koviin arvoihin kyllästetystä nuorisosta tuntuu jäävän vielä senkin ulkopuolelle. Sodan loputtua Suomi oli täynnä pieniäkin kyliä, joista suuri osa äideistä oli menettänyt rinnaltaan puolison, lapset isänsä, äidit poikansa. Menetykset olivat suuria ja jokaista ihmistä syvältä koskettavia.
Maan jälleenrakennukseen tarvittiin myös henkistä kovuutta. Kuten tänään aamu-tv:ssä mainittiin ihmisille silloin sanotun, että masennukseen ei ole varaa, siksi ei saa katsoa taakseen, on katsottava vain eteenpäin. Ei tainnut olla terapioita edes rintamalta hengissä selvinneille, jokaisen oli selvittävä miten kuten parhaakseen katsoi, niin lasten kuin aikuisten. Siinä mielessä jälleenrakennuksen aika on verrattavissa maamme viime aikojen henkiseen kovenemiseen, että maata oli rakennettava ja elintasoa nostettava, eikä ihmisten henkinen hyvinvointi ole ollut niin turhan tarkkaa. Silloin maa nousi sodasta, nyt olemme kipuilleet ylös 90-luvun lamasta ja pankkikriisistä.
Työelämässä se on näkynyt kasvavina vaatimuksina ja johtanut perheen yhteisen vapaa-ajan vähenemiseen. Sosiaalietuuksien jatkuva kaventaminen on tehnyt työssäkäymisen välttämättömäksi silloinkin, kun moni pienituloinen yksinhuoltaja ei siitä ole taloudellisesti paljoa hyötynytkään. Lapset ovat jääneet yhä enemmän yhteiskunnan kasvatettaviksi ylisuuriin päiväkotiryhmiin ja liian suuriin koululuokkiin, joissa molemmissa kärsitään henkilökuntapulasta, toisin sanoen tukea ja turvaa antavista aikuisista.
Edes väliaikaista kodinhoitoapua lapsiperheille ei ole ollut antaa esim. vanhemman äkillisesti sairastuessa. Jopa monia voimassa olevia lakeja on rikottu, esim. terveydenhuolto-, mielenterveys-, lastensuojelu- ja perusopetuslakeja - jopa perustuslakia - sillä ei lapsiin ole kannattanut investoida, koska he eivät tällä hetkellä ole veroeuroja tuottavia kansalaisia. Eduskunnassa ollaan tästä varsin hyvin tietoisia, mutta vuosiin ei tilanteen korjaamiseen lasten kannalta "ole ollut varaa nyt" tai rahaa ei ole löytynyt muutamaa euroa enempää.
Tämäkö on sitä luonnollista valintaa, joka karsii osittain onnenkaupallakin selviytyjiksi optiomiljonäärit ja ne, jotka tietäen tai tietämättään ovat kouluttautuneet aloille, joka takaa riittävän toimeentulon tänäkin päivänä. Luonnolliseen valintaan on siinä tapauksessa kuulunut myös aikuisten mielenterveyspalvelujen alasajo, jolloin vanhemmuuteen kyvyttömiltä on voitu ottaa lapset nostamaan lastensuojelulaitosten omistajien nimet kotikuntiensa verotilastojen kärkisijoille.
Kauppalehden tietojen mukaan tuo uusi teollisuuden ala tuottaa omistajilleen suurempaa voittoa paljon lyhyemmässä ajassa, kuin perinteisillä yritysmaailman aloilla. Lapsia kohtaan osoitettu välinpitämättömyys on haluttu mediassakin hyssytellä hiljaiseksi tärkeämpien asioiden tieltä myös tässä asiassa. Nyt Jokelaan on valtioltakin löytynyt erityistukea, joten kysyä sopii, odotammeko jonkin katastrofin kohtaavan muitakin kuntia, ennen kuin suomalaislasten tilanteeseen kiinnitetään huomiota konkreettisen avun muodossa.
Jo keväällä 2005 minulle vastattiin eduskunnasta kysymykseen lasten mielenterveyspalvelujen kehittämisestä, että rahaa on kyllä eduskunnasta lähetetty jo vuosia joka kuntaan lasten terveydenhuollon tarpeisiin, mutta ne on taidettu käyttää joihinkin tärkeämmiksi katsottuihin kohteisiin. Olisiko kuntien itsemääräämisoikeutta siis kavennettava päivähoidon, koulun ja lasten terveydenhoidon kehittämisen suhteen ja päätösvalta siirrettävä ylemmille tahoille oikean kehityksen varmistamiseksi?
Ei tosiaan ole järkevää jäädä odottamaan lisää kuntakohtaisia katastrofeja, vaan lasten asemaan on pikaisesti kiinnitettävä huomiota koko maata koskien. Lasten terveyshuoltoon niin neurologian kuin psykiatriankin puolella on löydyttävä rahaa ja suoraan sanottuna psykiatrisista hoitojonoista on siirrettävä pois ne lapset, jotka eivät sinne todellisuudessa kuulu. Lapsilla on oltava oikeus samaan terveyshuoltoon kuin aikuisillakin, jolloin myös niin sanotut hoidolliset huostaanotot hyvistä perheistä saadaan loppumaan kokonaan lasten ihmisarvon ja perheiden oikeusturvan vastaisina toimenpiteinä.
Myöskään kouluissa ei riitä osan oppilaista saavuttamat hyvät oppimistulokset, vaan siihen on oltava lain mukaiset edellytykset erityistuen avulla kaikilla lapsilla. Ja joka lapsella on oltava oikeus opiskeluun henkisesti ja fyysisesti turvallisessa ympäristössä! Vanhempia on syyllistetty lasten pahoinvoinnista joko syystä tai ilman syytä jo ihan riittävästi. Yhteiskunnan taholta tulevaa vapaata kasvatusta on lasten jääminen koulumaailmassa henkisesti heitteille, koska virkojen puutteen takia ei yhdelläkään aikuisella ole aikaa jutella lapsen kanssa monesti paria minuuttia enempää koulupäivän aikana, ei edes ala-asteen kouluissa.
Välinpitämättömyys lasta kohtaan on henkistä väkivaltaa, jolloin lapset jäävät pärjäämään keskenään osin viidankonlakien mukaisesti. Ilmeisesti on luonnollista valintaa karsia vaikka kiusaamisen kautta pois ne yksilöt, jotka eivät halua tai jaksa nyrkit savessa puolustaa oikeuttaan turvalliseen kouluympäristöön.
Valinta toimii myös niin, että ne oppilaat, jotka erityisopetuksen ja koulunkäyntiavustajan turvin pääsisivät hyviin oppimistuloksiin, jätetään ilman lain lupaamaa apua. Monesti ainoa tarjottu apu on lapsen siirtäminen erityisluokkaan, jossa hänelle laaditaan supistettu opetussuunnitelma tärkeissä aineissa, joka sulkee hänet lukio-opintojen ulkopuolelle peruskoulun jälkeen. Pahimmillaan lasta ei osata ohjata esim. neurologian puolen tutkimuksiin, että hän saisi oikean diagnoosin, joka on ensimmäinen edellytys oikean tuen kouluun saamiseksi.
Näiden ongelmien salailu ja villaisella painaminen ei auta lapsia yhtään. Käytän esimerkkeinä lastensuojelun epäkohtia, koska ne järkyttävyydessään kuvaavat hyvin yhteiskunnan taholta tapahtunutta lasten huomiotta jättämistä. Vain noin kolmasosa kaikista huostaanotoista tehdään päihdeperheistä, vaikka julkisuudessa asiasta on yritetty antaa erilainen käsitys. Näitäkään lapsia ei auta yhtään, että heidät siirretään huonosta kodista huonoon laitokseen; siitä hyötyvät vain laitosten omistajat. Lain mukaan päihdevanhempien tulisi saada riittävää päihdehuoltoa, mutta sitä ei läheskään aina ole tarjota. Monesti vanhemmat jätetään huostaanoton jälkeen täysin yksin, mikä on vastoin voimassa olevaa lakia sekin. Huostaanottoja ei siis aina ole edes yritetty purkaa, vaikka sen pitäisi aina olla vain äärimmäinen ja väliaikainen toimenpide. Tukea vaille jääneet vanhemmat ovat saaneet kuulla, että heidän lapsensa on sijaisvanhemmille luvattu pysyvään sijoitukseen, mihin lupaukseen viranomaisilla ei olisi oikeutta ollenkaan.
Huostaanottoa on siis käytetty jopa adoption korvikkeena sillä erotuksella, että uusille vanhemmille maksetaan lapsen hoidosta palkka ja lapsen kulut korvataan vielä erikseen maksetun palkan lisäksi. Kuuluuko tämäkin luonnolliseen valintaan, että alkoholisoituneiden vanhempien lapsille yhteiskunta on ottanut oikeudekseen valita ns. paremmat vanhemmat? Lastensuojelun sisältä löytyy kuitenkin lukemattomia nähtyjä esimerkkejä siitä, että myöskään viranomaisten kyky valita sopivia sijais- tai adoptiovanhempia ei ole ollut riittävää.
On jo vuosia painotettu riittävän ajoissa löydettävien huostaanottotapausten löytämiseen sillä seurauksella, että monet perheet ovat törmänneet mielivaltaisesti tehtyyn huostaanottoon, joka olisi voitu estää esim. väliaikaisella kodinhoitoavulla tai antamalla lapselle sitä terveydenhoitoa, jota hän tarvitsee. Tilanne on saanut jatkua tällaisena, vaikka tutkimustulokset osoittavat, että huostaanoton kokeneet lapset ovat alttiimpia itsemurhille ja tapaturmaisille kuolemille kuin muut ikätoverinsa.
Että uutta lastensuojelulakia olisi päästy ensi vuoden alusta noudattamaan, olisi se vaatinut kunnilta monia suuria investointeja. Tuskinpa rahapulassa kamppailevilla kunnilla on ollut siihen varaa, ainakaan mitään tämän suuntaista ei ole puhuttu julkisuudessa. Lasten kannalta on vähintään arveluttavaa kuulla sosiaalityöntekijöiltä sisäpiiritietoa palavereissa pohdittavista keinoista, miten uutta lakia päästään näppärämmin kiertämään.
Onko säädettävä poikkeuslaki, että lasten ja nuorten asiat saadaan ihmisarvoa ja lastenoikeuksia vastaavalle tasolle? Lastensuojelua ei saa käyttää palokuntana, joka sammuttaa tulipalon muita hallinnonaloja koskevista laiminlyönneistä lasten suhteen. Vai tulemmeko Jokelan katastrofin jälkeen näkemään, miten kaikki jatkuu hetken kuluttua kuin mitään ei oikeastaan olisi tapahtunutkaan, se oli vain yksi poikkeustapaus, jolla ei enää jatkossa ole mitään merkitystä.
Poikkeuslakia tuskin tullaan säätämään, koska Suomen julkisuuskuva halutaan säilyttää liki ongelmattomana valtiona - vaikka lasten kustannuksella. Julkista terveydenhoitoa tarvitsevat lapset lakaistaan kuin roskat maton alle sijaishuoltoon, jossa he jäävät joka tapauksessa ilman tarvitsemaansa apua. Mutta saadaanpahan vastaan pullikoivien vanhempien suut tukituksi leimaamalla heidät kyvyttömiksi vanhemmuuteen, vaikka se olisi totta vain murto-osalla kaikista huostaanottoperheistä.
Päättäjien on ymmärrettävä, että tilanne ei voi jatkua enää tällaisena! Maailman pankin laskelmien mukaan on enemmän kuin lyhytnäköistä politiikkaa jättää osa lapsista syrjäytymään, koska jokainen syrjäytynyt nuori aikuinen vaatii kuitenkin yhteiskunnalta moninkertaiset taloudelliset kustannukset nyt maksettuihin oikea-aikaisiin tukiin verrattuna.
Jokaisen lapsen on myös koulussa saatava tuntea itsensä täynnä mahdollisuuksia olevaksi tulevaisuuden toivoksi, joka on niin arvokas, että hänen turvallisuutensa on turvattu ja lähellä olevilla aikuisilla on aikaa huomata myös hänen henkiset tarpeensa. Ongelmien salailu on lyhytnäköistä ajattelua, joka tulee kostautumaan niin yhteiskunnan kuin yksilöihmisenkin kannalta.
Vastaukset 36
Vanhimmat
kirjoittaa esim 3 kappaletta yhteen tekstiin ettei mee liian pitkäksi
kerrallaan näkyviin, niin se helpottaa lukemista :)
ja sitten kannattaa kyllä laitta tollanen poliittinen jargoni(=paskapuhe) omalla nimellä, niin tietää olla sitä äänestämättä.
todellisten epäkohtien esille nostaminen on mielestäsi paskapuhetta?!?!!
itsekkin, että siitä oli kysymys. Ihan hyvä kevennys sinänsä!
Pakko kysyä, että mitä se todellisuus sinulle oikein on?
ovatkin jonkun mielestä puolueisiin sidottua paskapuhetta, kun minä olen luullut sen olevan jokaisen vastuuntuntoisen lapsista välittävän normaalin aikuisen sydämen asia!
edes nyt heräsit.
sijaishuollon rahanahneeseen nilkkaan!
Olisihan se suuri vääryys pelkkä euron kuva silmissä työtään tekevälle, jos järjettömät huostaanottoluvut äkkiä saataisiin reilusti laskemaan ja sijoituksessa olisivat vain ne lapset, jotka sitä todella tarvitsevat. Ja kaiken huippu, jos sijaishuoltoa vielä valvottaisiinkin jotenkin, että lapsia todella hoidettaisiin, eikä vain pidettäisi pelkästään säilytyksessä.
On se melkoinen lausunto lääninhallituksen edustajalta, että valvontaan ei ole resursseja, eikä laitoksilta ole osattu vaatia lasten tarvitsemaa tasoa hoidon ja kasvtuksen suhteen.
vaaleihin. Ja nimellä, hei!
Huono omatunto?
ehjinä. Ja mistä pitäisi olla huono omatunto. Siitäkö, että vinkkasin sulle vaaleista, kun niin asiasta touhotit?
Pilkkasi ei minuun pysty. Olen kokenut pahempaakin.
tyyppi. Kun ei tuollainen pysty.
...jos eivät halua antaa ääntänsä psykojargonin vääntäjälle.
Onko kukaan merkittävä politiikko sanoutunut irti mainitusta paskapuheesta? En ole vielä kuullut.
merkittävä poliitikko julkisuudessa irti?
Älä nyt unta näe hyvä ihminen!
pikku pilkka ei minua koske.
enää lapsi.
Siinä tapauksessa olen toki pahoillani hänen puolestaan.
lapsista todella välittävästä aikuisesta.
Yleensä tuollaisen ivan takana on nimenomaan tavalla tai toisella rahaa nykyisestä lastensuojelubisneksestä vuoleva tyyppi.
Ja motiivit tuskin ovat puhtaat, asenteestasi päätellen.
leimaavat lasten oikeudet paskapuheeksi.
Lastensuojelu
Yleistä
Lastensuojelu voidaan ymmärtää laajassa ja suppeassa merkityksessä. Laajassa merkityksessä lastensuojelulla tarkoitetaan kaikkia yhteiskunnan toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on turvata lasten terveys, kehitys ja kasvu sekä perheiden tukeminen niiden kasvatus- ja huolenpitotehtävissä.
Suppeassa merkityksessä lastensuojelulla tarkoitetaan niitä erityisiä toimia, joihin kunnan sosiaalitoimi ryhtyy, kun lapsen kasvuolot vaarantuvat tai kun lapsi itse käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään tai kehitystään. Lastensuojelua koskevat keskeiset säännökset ovat lastensuojelulaissa.
Lastensuojelulain mukaan lapsella on oikeus turvalliseen ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä etusija erityiseen suojeluun. Lastensuojelun tarkoituksena on turvata lapsen oikeudet vaikuttamalla yleisiin kasvuoloihin, tukemalla huoltajia lasten kasvatuksessa sekä toteuttamalla perhe- ja yksilökohtaista lastensuojelua.
Kunnan on huolehdittava siitä, että lastensuojelu järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin kunnassa esiintyvä tarve sitä edellyttää. Kunnan sosiaalihuollon toimielin myös hyväksyy yleiset perusteet ja ohjeet lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi.
Kasvuolojen kehittäminen ja kasvatuksen tukeminen
Lastensuojelulain mukaan sosiaalitoimen ja kunnan muiden viranomaisten on seurattava ja kehitettävä lasten ja nuorten kasvuoloja sekä poistettava kasvuolojen epäkohtia ja ehkäistävä niiden syntymistä. Sosiaalitoimen on myös välitettävä tietoa lasten ja nuorten kasvuoloista ja sosiaalisista ongelmista sekä annettava asiantuntija-apua muille viranomaisille, kunnan asukkaille ja kunnassa toimiville yhteisöille.
Kunnan on sosiaali- ja terveydenhuoltoa, koulutointa sekä muita lapsille, nuorille ja lapsiperheille tarkoitettuja palveluja kehittäessään pidettävä huolta myös siitä, että näiden palvelujen avulla tuetaan huoltajia lasten kasvatuksessa ja kyetään saamaan selville lasten, nuorten ja lapsiperheiden erityisen tuen tarve. Palveluja kehitettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota lasten ja nuorten tarpeisiin ja toivomuksiin.
Kunnan tulee järjestää kunnan koululaitoksen piirissä oleville oppilaille riittävä tuki ja ohjaus sekä muut tarpeelliset toimet koulunkäyntiin ja oppilaiden kehitykseen liittyvien sosiaalisten ja psyykkisten vaikeuksien poistamiseksi sekä koulun ja kotien välisen yhteistyön kehittämiseksi (mm. koulupsykologi- ja koulukuraattoripalvelut).
Kun aikuiselle annetaan sosiaali- ja terveydenhuollon, kuten päihdehuolto- ja mielenterveyspalveluja, on otettava huomioon myös aikuisen huollossa olevan lapsen hoidon ja tuen tarve.
Perhe- ja yksilökohtaisen lastensuojelun toimintamuodot ja periaatteet
Perhe- ja yksilökohtaisen lastensuojelun toimintamuotoja ovat avohuollon tukitoimet, huostaanotto ja sijaishuolto sekä jälkihuolto. Perhe- ja yksilökohtaisessa lastensuojelussa on otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu sekä tuettava lapsen vanhempien ja muiden lasta hoitavien henkilöiden kasvatusmahdollisuuksia lapselle suotuisten kasvuolojen vakiinnuttamiseksi.
Kun sijaishuolto on tarpeen ja se on lapsen edun mukainen, se on järjestettävä viivytyksettä. Sijaishuollolla tarkoitetaan lapsen sijoittamista kodin ulkopuoliseen huoltoon. Perhe- ja yksilökohtaisessa lastensuojelussa on toimittava mahdollisimman hienovaraisesti sekä siten, ettei toimenpiteillä aiheuteta vahinkoa lapsen suotuisalle kehitykselle.
Kunnan sosiaaliviranomaisen velvollisuus ryhtyä avohuollon tukitoimiin
Lastensuojelun avohuollon tukitoimia ovat mm. lapsen asumisen tukeminen, kotipalvelut, tehostettu perhetyö, kasvatus- ja perheneuvonta, äitiyden erityinen suojelu, päihde- ja muu psykososiaalinen terapia, perhekuntoutus sekä lapsen harrastusten ja koulunkäynnin erityinen tukeminen. Lapsi voidaan sijoittaa avohuollon tukitoimena myös perheen ulkopuolelle lastensuojelulaissa säädetyin edellytyksin.
Kunnan sosiaaliviranomaisen on ryhdyttävä avohuollon tukitoimiin viipymättä:
jos kasvuolot vaarantavat tai eivät turvaa lapsen tai nuoren terveyttä tai kehitystä tai
jos lapsi tai nuori käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään tai kehitystään.
Kunnan sosiaaliviranomaisen velvollisuus lapsen huostaanottoon ja sijaishuollon järjestämiseen
Lapsen huostaanotto on kunnan sosiaaliviranomaisen päätökseen perustuva toimi lapsen sijoittamiseksi kodin ulkopuoliseen hoitoon eli sijaishuoltoon. Huostaanotossa lapsen huoltajien oikeus määrätä lapsen olinpaikasta ja huoltajien tehtävät lapsen kasvattajana siirtyvät kunnan sosiaaliviranomaiselle.
Kunnan sosiaaliviranomaisen on otettava lapsi huostaan ja järjestettävä hänelle sijaishuolto:
jos puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kodin olosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä tai
jos lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla niihin rinnastettavalla käyttäytymisellään ja
jos avohuollon tukitoimet eivät ole tarkoituksenmukaisia tai mahdollisia taikka jos ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi ja
ja jos sijaishuollon arvioidaan olevan lapsen edun mukaista.
Muutosta lapsen huostaanottoa, sijaishuoltoon sijoittamista ja huostassapidon lakkaamista koskevassa asiassa voivat hakea 12 vuotta täyttänyt lapsi, lapsen vanhempi, lapsen huoltaja sekä henkilö, jonka hoidossa ja kasvatuksessa lapsi on tai on ollut välittömästi ennen kyseisen päätöksen valmistelua ollut.
Huostaanotetun lapsen huolto
Kun lapsi on otettu kunnan sosiaaliviranomaisen huostaan, sosiaaliviranomaisella on huostaanoton tarkoituksen toteuttamiseksi oikeus päättää lapsen hoidosta, kasvatuksesta, valvonnasta ja muusta huolenpidosta sekä olinpaikasta. Sosiaaliviranomaisen tulee kuitenkin pyrkiä yhteistoimintaan lapsen vanhempien ja muiden huoltajien kanssa.
Kunnan sosiaaliviranomainen tai lastensuojelulaitoksen johtaja päättää huostaanotetun lapsen ja tämän vanhempien ja muiden lapselle läheisten henkilöiden välisestä yhteydenpidosta. Huostassapidon aikana tuomioistuin voi päättää siitä kenelle lapsen huolto ja edunvalvonta on uskottava.
Huostassapidon lakkaaminen
Kunnan sosiaaliviranomaisen on lopetettava huostassapito, kun huostassapidon ja sijaishuollon tarvetta ei enää ole, jollei lopettaminen ole selvästi vastoin lapsen etua. Lapsen etua harkittaessa on otettava huomioon sijaishuollon kestoaika, lapsen ja sijaishuoltoa antavan välillä vallitsevan suhteen laatu sekä lapsen ja hänen vanhempiensa välinen kanssakäyminen. Huostassapito lakkaa, kun lapsi täyttää 18 vuotta.
Lastensuojelulain mukainen ilmoitusvelvollisuus ja ilmoitusoikeus
Velvollisuudesta tehdä lastensuojeluilmoitus on säännös lastensuojelulaissa. Sosiaali- ja terveydenhuollon, koulutoimen, poliisitoimen tai seurakunnan palveluksessa tai luottamustoimessa olevalla henkilöllä on velvollisuus lastensuojeluilmoituksen tekemiseen, jos hän on virkaa tai tointa hoitaessaan saanut tietää ilmeisestä perhe- ja yksilökohtaisen lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta. Ilmoitus tehdään kunnan sosiaalitoimelle.
Lastensuojelulain mukainen ilmoitusvelvollisuus menee salassapitovelvollisuuden edelle. Tapauksessa, jossa henkilö on lastensuojelulain mukaan ilmoitusvelvollinen, hänen on tehtävä lastensuojeluilmoitus, vaikka hänellä olisi salassapitovelvollisuus jonkun muun lain perusteella.
Myös muu kuin lastensuojeluilmoituksen tekemiseen velvollinen henkilö voi tehdä lastensuojeluilmoituksen.
Kirjallisuutta
Mahkonen, Sami: Lastensuojeluilmoitus. Edita 2003.
Mikkola, Matti – Helminen, Jarkko: Lastensuojelu. Karelactio. 1994.
Hyödyllisiä linkkejä
Finlex – Valtion säädöstietopankki
Oikeuslaitoksen sivut
Suomen Asianajajaliiton sivut
Suomi.fi-sivusto (julkishallinnon verkkopalveluiden yhteinen osoite)
Oikeusministeriö
Sosiaali- ja terveysministeriö
Lastensuojelun Keskusliitto
tämän kohdan perusteella
"
Suppeassa merkityksessä lastensuojelulla tarkoitetaan niitä erityisiä toimia, joihin kunnan sosiaalitoimi ryhtyy, kun lapsen kasvuolot vaarantuvat tai kun lapsi itse käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään tai kehitystään. Lastensuojelua koskevat keskeiset säännökset ovat lastensuojelulaissa.
"
että miksi kunnan lastensuojelu ei puutu koulukiusaamistapauksiin. Sekö ei olekaan lasten edun mukaista ajattelua, että kiusaaminen saataisiin loppumaan. Ja nimenomaan kiusaajat ammattiavun piiriin!
Lapsiperheiden aseman parantaminen, vanhemmuuden tukeminen sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen otettiin nykyisen hallituskauden keskeisiksi tehtäviksi. Lasten hyvinvoinnin turvaamiseksi hallitus sitoutui luomaan lapsi- ja perhepolitiikkaan vakautta ja ennakoitavuutta. Ja näin on tapahtunut.
Välikysymyksen ongelmana on, että se perustuu tutkimukseen, joka päättyy vuoteen 2003. 1990-luvun alun lama sekä pitkäaikaistyöttömyys heijastuivat perheiden taloudellisina ja sosiaalisina ongelmina.
Vanhasen hallituksen aikana on jatkettu lasten kannalta tärkeiden palveluiden vahvistamista ja suunnattu voimavaroja perhepoliittisiin tulonsiirtoihin. Lapsuus nähdään elinvaiheena, johon kannattaa panostaa. Perhepoliittisia tulonsiirtoja onkin pystytty korottamaan kautta linjan.
Vakaa perhepolitiikka sekä työn ja perheen parempi yhteensovittaminen vaikuttaa myönteisesti väestöpoliittiseen kehitykseen ja siihen, että perheen perustamista ei tarvitsisi siirtää taloudellisista tai työelämään liittyvistä syistä. Syntyvyys on pysynyt hyvällä tasolla ja tälle vuodelle odotetaan jopa pientä lisäystä. Kansainvälisesti vertaillen suomalainen syntyvyys on edelleen EU-maiden keskitason yläpuolella.
Arvoisa puhemies,
Vuoteen 2003 ulottuvan tutkimuksen mukaan toimeentulo-ongelmien kasvu lapsiperheissä näyttää keskittyvän enemmän yksinhuoltajatalouksiin, pienten lasten perheisiin sekä monilapsisiin perheisiin. Pitkäaikaistyöttömyys korostuu toimeentulotukea saaneissa lapsiperheissä. Perhepoliittisin toimia on suunnattu juuri näihin perheisiin. Toimeentulotukea saavien lapsiperheiden määrä onkin vähentynyt tällä hallituskaudella.
Hallitusohjelmassa määriteltiin taloudellisten kehysten puitteissa, mitä tukia korotetaan. Hallitus on toteuttanut sen ja käyttänyt lisävoimavaroja nimenomaan lapsiperheiden aseman parantamiseen. Sen seurauksena lapsiperheille on kohdennettu enemmän etuuksia kuin mitä perhepoliittisesti painottuneessa hallitusohjelmassa on. Lapsiperheiden palvelumaksuihin ei ole tullut korotuksia tällä hallituskaudella.
Heti hallituskauden alussa korotettiin lapsilisiä ensimmäisen lapsen osalta 10 eurolla kuukaudessa. Pienituloisten perheiden asemaa on parannettu toimeentulotuen asumismenojen 7 prosentin omavastuun poistolla. Yksinhuoltajalisän ja ensi vuonna tulevan elatusavun korotukset helpottavat erityisesti yksinhuoltajatalouksien taloudellista tilannetta. Monilapsisia pikkulapsiperheitä puolestaan auttaa tehty kotihoidon tuen korotus 42 eurolla kuukaudessa ja ensi vuonna tuleva 10 euron sisarkorotus. Myös yksityisen hoidon tukea on korotettu 19,60 eurolla kuukaudessa.
Merkittävä parannus pienituloisille vanhemmille oli viime vuonna toteutettu vanhempainpäivärahojen vähimmäismäärän nostaminen 33 prosentilla, joka tarkoittaa käytännössä noin 94 euron korotusta kuukaudessa. Vähimmäismääräisten päivärahojen korotus on siten ollut yli yleisen ansiotason ja hintatason kehityksen.
Vuodesta 2005 lähtien peräkkäiset synnytykset eivät enää tiputa peruspäivärahalle. Samalla helpotettiin pätkätöissä olevien pääsyä ansiosidonnaiselle päivärahalle.
Ensi vuoden talousarviossa parannetaan yksityisen hoidon tuen saantimahdollisuutta kotihoidon tukea saavan lapsen sisaruksille. Samoin adoptiovanhempien oikeutta saada kotihoidon tukea laajennetaan kuin myös adoptiovanhempien vanhempainrahakautta pidennetään.
Perheellä on ensisijainen vastuu lasten kasvatuksesta ja hyvinvoinnista. Suurella osalla lapsista ja nuorista asiat ovat hyvin, ehkä paremmin kuin koskaan Suomen historiassa. Meillä on kuitenkin liian paljon pahoinvoivia lapsia ja nuoria. Yhteiskunnassa on syntynyt erilaisia lasten hyvinvointiin liittyviä uhkatekijöitä, jotka näkyvät osalla lapsiperheistä elämäntilanteiden hallitsemattomuutena sekä syrjäytymisketjujen syntymisinä. Keskeisimpiä näistä ovat pitkäkestoiseen työttömyyteen liittyvät toimeentulovaikeudet ja usein niihin kytkeytyvät päihde- ja mielenterveysongelmat. Tällaisia perheitä on tuettava ja autettava ulos vaikeuksistaan. Uskon, että yhteinen näkemyksemme on, että meillä ei ole varaa tämän kehityksen jatkumiseen. Hallitus on sosiaali- ja terveydenhuollon ohjelmilla puuttunut tähän kehitykseen usealla eri tavalla kuten myöhemmin ilmenee.
Arvoisa puhemies,
Työhön osallistuminen on yksi keskeinen tekijä lapsiperheiden taloudellisen toimeentulon turvaamisessa. Myönteisen työllisyyskehityksen ansiosta on voitu luoda työpaikkoja myös lapsiperheiden vanhemmille. Työttömyysasteet ovatkin kahden huoltajan lapsiperheissä olleet keskimääräistä alhaisemmat. Verotuksen keveneminen on osaltaan parantanut lapsiperheiden taloudellista asemaa.
Suomalaiset vanhemmat tekevät yleensä kokopäivätyötä ja pitkää työviikkoa. Edelleenkin heidän keskimääräinen viikoittainen työaikansa on selvästi pidempi kuin lapsettomilla pariskunnilla. Varsinkin miehet tekevät pitkiä työpäiviä myös silloin kun heillä on pieniä lapsia.
Hallitus on eri toimilla parantanut lastenhoidon ja työssäkäynnin yhteensovittamista. Hallitus on uudistanut äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaajärjestelmiä sekä niihin liittyviä tukijärjestelmiä. Tavoitteena on ollut lisätä vanhempien valintamahdollisuuksia siten, että molemmille vanhemmille syntyisi samankaltaiset oikeudet ja tosiasialliset mahdollisuudet osallistua lasten syntymästä sekä lapsen kasvusta aiheutuvien perhevelvoitteiden hoitamiseen. Perhevapaiden käytön tasaisemmalla jaolla molempien vanhempien kesken pyritään vaikuttamaan myös perhevapaiden käytöstä aiheutuvien kustannusten tasaisempaan jakautumiseen eri työnantajasektoreiden kesken.
Perhevapaauudistuksella parannetaan perheiden toimeentuloa tilanteissa, joissa etuutta saavan äidin työnantaja ei maksa kyseiseltä ajalta palkkaa. Myös ns. isäkuukausi tehdään perheille nykyistä joustavammaksi.
Työsopimuslain perhevapaasäännöksiin tehtiin vuonna 2006 muutoksia, jotka helpottavat erityistilanteissa olevien lasten vanhempien työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista. Etävanhemmalle tuli oikeus jäädä hoitamaan äkillisesti sairastunutta alle 10-vuotiasta lasta ja adoptiovanhemmalle oikeus jäädä hoitovapaalle siihen saakka, kun lapseksiottamisesta on kulunut kaksi vuotta. Samassa yhteydessä vammaisen ja pitkäaikaissairaan lapsen vanhemman oikeutta osittaiseen hoitovapaaseen laajennettiin siihen asti, kun lapsi täyttää 18 vuotta. Ensi vuonna nousee myös sairaan tai vammaisen lapsen erityishoitoraha 15 eurolla kuukaudessa.
Tällä hallituskaudella on osittaisen hoitorahan tasoa korotettu ja tuen saamisoikeutta laajennettu koskemaan 1. ja 2. luokalla olevan lapsen vanhempia sekä eräitä erityisryhmiin kuuluvien lasten vanhempia.
Vanhempien työllistymistä on parantanut myös vuoden 2006 alusta työmarkkinatuen kehittäminen passiivisesta aktiiviseen tukeen. Tällä tuetaan työttömien työllistymistä ja ehkäistään työttömyyden pitkittymistä.
Arvoisa puhemies,
Lapsiperheiden palvelujen kehittäminen on edelleen toimiva ja keskeinen perhepoliittisen tuen muoto. Laadukkailla, oikea-aikaisilla sekä helposti saavutettavilla palveluilla parannetaan merkittävästi lasten ja lapsiperheiden elämäntilannetta ja ehkäistään syrjäytymisriskejä.
Kaikista alle kouluikäisistä lapsista päivähoidon piirissä on noin 46 prosenttia. Suomalaista päivähoitoa on kansainvälisestikin vertaillen pidetty yhtenä maailman laadukkaimmista ja toimivimmista järjestelmistä. Järjestelmän toimivuus edellyttääkin huolenpitoa sen kaikista osista.
Varhaiskasvatuksessa on panostettu tällä hallituskaudella erityisesti erityispäivähoidon kehittämiseen sekä kuntatason laadullisen ohjausjärjestelmän rakentamiseen. Näin edistetään kodin ja päivähoidon yhteistyötä lapsen hoidossa, kasvatuksessa ja opetuksessa sekä tuetaan perheitä. Ensi vuonna erityislastentarhanopettajien palveluiden saatavuutta parannetaan kuntien päivähoidossa.
Päivähoidon ohella koulu on keskeinen lasten hyvinvoinnin kannalta. Suomalainen perusopetusjärjestelmä on todettu useissa yhteyksissä perusrakenteeltaan yhdeksi maailman parhaista. Opetusministeriö on käynnistänyt pitkälle aikavälille ulottuvan toimenpidekokonaisuuden kouluhyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Tässä painottuvat varhainen puuttuminen, koulupäivän rakenteen uudistaminen, osallisuuden lisääminen ja koulupudokkuuden ehkäisy.
Tällä hallituskaudella säädettiin laki pienten koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Uudistuksella ehkäistään lasten turvattomuutta ja yksinäisyyttä. Ensi vuonna tuntimäärä nousee kolmesta neljään tuntiin päivässä. Tällä hallituskaudella toteutettiin myös esiopetuksen kuljetusten maksuttomuus.
Kuntien lapsiperheiden palvelujärjestelmä muodostaa laajan verkon lapsiperheiden tukemiseksi erilaisissa elämänvaiheissa. Kuntien palvelujen moniammatillinen yhteistyö toimii mitä parhaiten lastensuojelun ennaltaehkäisevänä toimintana. Tukipilareita järjestelmässä ovat äitiys- ja lastenneuvolatoiminta, lasten päivähoito, perheiden kotipalvelu, kasvatus- ja perheneuvonta sekä oppilas- ja kouluterveydenhuolto. Myös perhekeskusmallia on kehitetty voimakkaasti perheiden tukemiseksi.
Lastensuojelun tarve on valitettavasti edelleen kasvanut. Uusien huostaanottojen määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Kodin ulkopuolelle sijoittamisen yleisempiä syitä ovat vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat. Nykyään yhä useamman nuoren sijoituksen takana ovat omat ongelmat, kuten kouluvaikeudet, rikollisuus ja huumeet.
Hallitus on ryhtynyt toimiin lastensuojelutarpeen suunnan muuttamiseksi sekä lastensuojelujärjestelmän uusimiseksi. Osana sosiaalialan kehittämisohjelmaa toteutetaan lastensuojelun kokonaisuudistusta tukevaa lastensuojelun kehittämishanketta. Hankkeen työtä on hyödynnetty uuden lastensuojelulain valmistelussa. Lastensuojelun kehittämisessä painopisteenä on varhainen puuttuminen sekä lapsen edun huomioiminen entistä paremmin. Perhehoitajien palkkioita, indeksiä ja kulukorvauksia on korotettu. Näin vahvistetaan perhehoidon asemaa lastensuojelun kentässä.
Aivan uutena lapsiperheiden hyvinvointiin liittyvänä instituutiona aloitti vuonna 2005 syyskuun alusta lapsiasiavaltuutettu. Tätä oli Suomessa pitkään odotettu. Lapsiasiavaltuutetun keskeisenä tehtävänä on toimia lasten yhteiskunnallisena edunvalvojana. Hallitus valmistelee ensimmäistä lapsi- ja nuorisopoliittista kehittämisohjelmaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi.
Arvoisa puhemies,
Lapsiperheiden asumisessa tapahtunut muutos on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut keskimääräisesti myönteistä. Asumismenojen rasittavuus on vähentynyt ja asumisväljyys lisääntynyt. Asumiskustannukset rasittavat kuitenkin pienituloisia perheitä, jotka usein ovat yksinhuoltajaperheitä, monilapsisia- tai pikkulapsiperheitä.
Asumistuen myöntämisessä sovellettavia enimmäisasumismenoja on tarkistettu tällä hallituskaudella kaksi kertaa asumistuen reaaliarvon säilyttämiseksi. Ensi vuoden talousarvioesitykseen sisältyy lasten perhe-eläkkeiden muuttaminen etuoikeutetuksi tuloksi asumistukea määriteltäessä. Myös syyskuun alusta voimaan tullut toimeentulotukea saavien asumismenojen omavastuun poisto kohentaa lähes 60 000 lapsiperheen taloutta monilla kymmenillä euroilla kuukaudessa.
Arvoisa puhemies,
Suomalaista perhepoliittista järjestelmää tulee edelleen kehittää lapsiperheiden tarpeita paremmin huomioivaksi ja lasten turvallista kasvua edistäväksi. Tähän periaatteeseen on sisäänrakennettu ajatus perheiden valintojen kunnioittamisesta ja perheiden omien voimavarojen tukemisesta.
Hallitus on vahvistanut lapsiperheiden asemaa sekä ratkaissut perheisiin kohdistuvia erillisongelmia perhepoliittisia tulonsiirtoja lisäämällä, lasten ja lapsiperheiden palvelujärjestelmää vahvistamalla sekä tehokkailla toimilla työllisyystilanteen parantamiseksi. Nämä hallituksen toimenpiteet estävät eriarvoistumiskehitystä ja parantavat vanhempien työmarkkinatilannetta. Toimenpiteet näkyvät perheiden arjessa jo nyt, mutta osa niistä voidaan tutkimuksin osoittaa vasta vuosien päästä. Työtä lapsiperheiden hyvinvoinnin vahvistamiseksi on syytä jatkaa.
lantti tänne jaetut roposet, mutta eivät kattaneet edes inflaatiota perheiden tukien osalta.
samaa kuplamainontaa hallituksen aikaansannoksista, kuin kaikki selittäminen muutaman euron korotuksista lapsiperheiden tukiin.
Virka perustettiin peittelemään lastensuojelun surkeaa tilaa ulkomailta tulleen ihmettelevän arvostelun takia. Tosiasiassa virka on täysin hampaaton, Aula ei puutu kuulema omien sanojensa mukaan yksittäistapauksiin, vaikka häneen yhteyttä otettaisiinkin.
Tähän asti suurin saavutus taitaa olla metelöinti iltapäivälehtien lööpeistä, että ne ovat liian järkyttäviä lasten katsottaviksi.
huostaanottojen syistä!
Laittomia huostaanottojako sillä yritetään peitellä? Kyllä eilisessä Silminnäkijässä taas tuli hyvin esiin se, mitä moni vanhempi on kokenut käytännössä:
Kun oikeaa, perhettä todella auttavaa tukea ei ole, tarjotaan ainoaksi avuksi huostaanottoa. Kyllä siinä sitten saadaan ällistellä jatkuvasti kasvavia huostaanottolukuja!
Ja kyllä jotain on tosi pahasti pielessä, että vanhempien pitää oikeusteitse hakea heille lakisääteisesti kuuluvia oikeuksiaan.
Minkähän puolueen paskapuheesta sekin mahtaa johtua...
harjoitusta...
Suomen Lasten Parlamentti on opetusministeriön, eduskunnan ja Kuntaliiton tukema lasten osallistumisen ja vaikuttamisen valtakunnallinen elin, joka aloittaa virallisen toimintansa
avajaisistunnossa pe 9.11.2007.
Mikä on Suomen Lasten Parlamentti?
Suomen Lasten Parlamentti on 1.-6.-vuosiluokan kouluista valittu edustajisto, joka ajaa lasten ja nuorten asioita Suomessa. Suomen Lasten Parlamentin idea on lähtöisin Tampereelta.
Lasten Parlamentin työskentelystä vastaa Suomen Lasten Parlamentti yhdistys ry. Parlamentti työskentelee yhteistyössä lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan ja yhdistyksen eduskunnan neuvottelukunnan kanssa.
Lasten Parlamentin tavoitteet
Tavoitteena on vaikuttaa lasten ja nuorten asioihin ja edistää lasten osallistumista sekä vaikuttamismahdollisuuksia.
Demokratiakasvatuksessa toimijoina ovat lapset itse aikuisten ja nuorten avustamina ja opastamina. Lasten Parlamentin toiminta perustuu YK:n lasten oikeuksien sopimuksen toteuttamiseen Suomessa.
Millainen on Lasten Parlamentin istuntokausi
Suomen Lasten Parlamentin istuntokausi on kaksivuotinen. Ensimmäinen Suomen Lasten Parlamentti aloittaa toimintansa 9.11.2007 Tampere-talossa pidettävässä istunnossa.
Toimikausi päättyy marraskuussa 2009. Suomen Lasten Parlamentti kokoontuu kaksi kertaa istuntokautensa aikana. Lisäksi lasten parlamentti kokoontuu verkossa neljä kertaa vuodessa.
Ensimmäisessä istunnossa valitaan parlamentille hallitus, sekä koulu-, ympäristö- ja vapaa-aikatoimikunnat. Tarvittaessa voidaan myös nimetä erilaisia työryhmiä. Hallitus ja toimikunnat
kokoontuvat pääasiassa verkossa. Verkon kautta tapahtuu myös edustajien keskinäinen yhteydenpito. Istuntojen välivuotena työskentely painottuu seutukunnallisen yhteistyön kehittämiseen läänitasolla.
Miten lasten ääni kuuluu
Lasten Parlamentti tekee aloitteita tärkeiksi näkemistään asioista. Myös aikuiset voivat tuoda lasten käsiteltäväksi heitä koskevia asioita uuden nuorisolain hengen mukaisesti. Vuorovaikutus on siis kahdensuuntaista. Lasten Parlamentin kautta voi nostaa julkiseen keskusteluun lapsille tärkeitä asioita.
Aloitteen eteenpäin viemisestä päätetään tapauskohtaisesti.
Aloite etenee Lasten Parlamentin toimikuntien ja hallituksen kautta täysistunnolle, joka lähettää aloitteet niistä päättäville tahoille, kuten kouluille, kuntien johdolle, opetusministeriölle,
valtion virkamiehille, medialle tai eduskunnalle.
Aloitteita ja asioita voidaan käsitellä
- verkossa tapahtuvassa edustajien yleisistunnossa
- kouluissa valtakunnanlaajuisesti
- ottamalla kantaa mielipidekartoituksiin
- aloitekanavassa joka toimii 24 h vuorokaudessa
- tekemällä aloite suoraan asiaa hoitavalle viranomaiselle
- lähettämällä se jatkokäsittelyyn kunnan hallintoon, lääninhallitukselle tai eduskunnassa Suomen Lasten Parlamenttiyhdistyksen neuvottelukunnalle
Miten edustajat valitaan ja kuka voi päästä Lasten Parlamentin edustajaksi
Jokaisella Suomen kunnalla on oikeus valita edustajansa parlamenttiin. Valitessaan edustajan ja antaessaan tälle edustusmandaatin kunta toteuttaa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ja uuden nuorisolain tavoitteita. Lisäksi kunnalle tarjoutuu mahdollisuus saada tietoa ja tukea oppilaskuntatoiminnan, paikallisen lasten parlamentin tai muun vastaavan aikuttamisjärjestelmän kehittämiseen 1.-6. luokille.
Kunnat valitsevat Lasten Parlamenttiin sekä varsinaisen- että varaedustajan koulujen asettamista ehdokkaista saamaansa ohjeistusta noudattaen. Edustaja ja varaedustaja valitaan ehdokkaiksi asettuneista 3-4-luokkalaisista. Näin varmistetaan, että jokaisella peruskoulun 1-6-vuosiluokan oppilaalla on tulevaisuudessa mahdollisuus asettua ehdolle Suomen Lasten Parlamenttiin.
Suomen Lasten Parlamentin toiminnan välityksellä jokaisella 1-6-luokan oppilaalla on mahdollisuus päästä osalliseksi toiminnan tueksi kehitetystä verkkovaikuttamissivusto Valtosta ja valtakunnanlaajuisesta oppilaskuntaverkostosta.
Koulujen valittua keskuudestaan omat edustajaehdokkaansa, kuntien koulutuslautakunta tai vastaava päättävä elin valmistelee esityksen kunnanhallitukselle, joka päättää edustajan sekä varaedustajan mandaatista. Kunnat ilmoittavat osallistumisestaan istuntoon 31.5. mennessä ja nimeävät osallistujansa syyskuun loppuun mennessä.
mikä sen vaikutus tulee todellisuudessa olemaan.
PS. Tuskin yksikään tavalla tai toisella syrjäytynyt tai syrjäytymisvaarassa oleva lapsi tulee valituksi oman koulunsa tai kuntansa edustajana parlamenttiin...
toiminta olla täysin puolueisiin sitoutumatonta?
Minkä verran edustajien taustalla olevat aikuiset ovat kuitenkin todellisia päätösten tekijöitä?
Lastensuojelulain (1983:683) 40:1 §:ssä säädetään: ”Jos sosiaali- ja terveydenhuollon, koulutoimen, poliisitoimen tai seurakunnan palveluksessa tai luottamustoimessa oleva henkilö on virkaa tai tointa hoitaessaan saanut tietää ilmeisestä perhe- ja yksilökohtaisen lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta, hänen on ilmoitettava asiasta viipymättä sosiaalilautakunnalle”.
Määräys koskee ilmoitusvelvollisuutta. Ilmoitusvelvollisten piiri on laadittu kattavaksi. Lakia säädettäessä ajatuksena on ollut, että lähinnä viranomaisten ja julkista valtaa käyttävien velvollisuutena on tehdä lastensuojeluilmoitus. Menettely on vapaamuotoista. Ilmoituksen voi tehdä puhelimitse, sähköpostilla, faksilla ja muilla välineillä. Usein ajatellaan, että lastensuojeluilmoitus on tehtävä silloin, kun huostaanotolle asetetut edellytykset täyttyvät. Ilmoitusvelvollisuuden kynnys kuitenkin on matalammalla kuin huostaanoton ja sijaishuollon järjestämisessä.
Lastensuojelulain 40 §:ssä ei lainkaan oteta kantaa siihen, missä suhteessa lakisääteinen ilmoitusvelvollisuus ja lakisääteinen salassapitovelvollisuus ovat toisiinsa. Vakiintuneesti kuitenkin katsotaan, että ilmoitusvelvollisuus syrjäyttää salassapitovelvollisuuden.
avun tarpeessa kotonaan.
Mutta lastensuojelutoimilta pitäisi jättää täysin rauhaan ne perheen, jotka pitävät ja ovat aina pitäneet lapsistaan huolen. Jos huoltaja sairastuu, se ei saa olla huostaanottoperuste, kuten nyt on tapahtunut.
Mm. Syöpäliitto älähti aiheesta viime vuonna kun raskasta sytostaattihoitoa läpi käyneen äidin sairauden takia perheiden lapsia uhattiin huostaanotolla. Myös esim. Autismi- ja Aspergerliitto on ottanut kantaa jäsenperheidensä aiheettomiin lastensuojelutoimiin. Ja lapsen kuntoutuksen ja tuen tarve ei saa koskaan olla huostaanottoperuste, vaan huostaanottojen tekeminen on rajoituttava vain niihin tilanteisiin, kun lain mukaiset perusteet ovat sille selvästi nähtävissä.
Eduskuntaa myöten on myönnetty, että viime vuosina lastensuojelu ei ole pystynyt toimimaan tarvetta vastaavasti. Huostaanottoja on tehty silloin, kun muu apu olisi ollut perheelle paikallaan ja vastaavasti sitä ei ole tehty, vaikka lapsen koko ympäristö olisi nähnyt olemassa olevan huostaanoton tarpeen.
...lapsen pelkkä kuntoutuksen ja tuen tarve ei saa olla huostaanottoperuste.
tuo täällä julki tuota tuttua höpinäänsä jota ei kukaan viitsi edes lukea loppuun
välittävät aikuiset jaksavat.
ryhmä vanhempia, jotka tuovat esille yhteiskunnan taholta tulevaa lasten ja nuorten mitätöintiä ja huonoa kohtelua.
tuntemaa pahoinvointia ja pahimmillaan voivat johtaa siihen, että lapsen paha olo tulee esiin esim. kiusaamisen aloittamisena.
Siis kiusaamisen kohde voi olla kuka tahansa, mutta kiusaajista on sanottu, että heillä ne varsinaiset ongelmat ovat, ei kiusatulla.