Mihin häviää vaatimukset koulukiusaamiseen

Turha laatia valtiovallan taholta selvityksiä, jos ei puututa itse syyhyn eli koulukiusaamiseen. Yksiselitteiset määräykset rehtoreille ja opettajille koulukiusaamiseen puuttumisesta välittömästi, kun se heidän tietoonsa tulee. Mikäli he eivät määräyksiä noudata, edesvastuuseen laiminlyönneistään. Rangaistus kiusaajille, jos törkeää, erotettava koulusta määräajaksi, jos kiusaaminen vielä jatkuu, erotettava kokonaan koulusta. Aivan selväähän on, että kiusaamistapauksiin ei ole valtiovallan taholta vaivauduttu tähän mennessä puuttumaan sillä vakavuudella, kuin olisi pitänyt tehdä, puututaanko nyt? Vai jäädäänkö siellä taas voivottelujen ja ampuma-asekätkentäsuunnittelujen jälkeen odottelemaan, josko tulisi uusia tapauksia? Järki hoi...
7542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

jotka eivät kestä lukea koulukiusaamisesta sanaakaan jostain syystä. Jokainen voi kuvitella, mitä syyt mahtanevat olla...

Äänestä

että Pekka Auvisen tekojen syy oli koulukiusaaminen. Osasyy toki voi olla pään pimahtamiseen.
Koulukiusaaminen kuriin, mutta joukkomurhaajat ovat kyllä vastuussa murhistaan. Tässä tapauksessa syyllinen on Pekka Auvinen eivätkä kiusaajat.

Rangaistukset muuten myös koulun opettajille jos voidaan osoittaa että pyynnöstä huolimatta koulukiusaamiseen ei puututa.

Äänestä
  • onko mielestäsi pimahtamiseen joku muu syy kuin koulukiusaaminen?

    Äänestä

  • vai seuraus kirjoitti:

    onko mielestäsi pimahtamiseen joku muu syy kuin koulukiusaaminen?

    Mistä sitä edes tietää oliko mahdollisella kiusauksella mitään vaikutusta Pekan pään pimahtamiseen.

    Äänestä

että olet olemassa! Että vielä löytyy joku aivan tolkuissaan oleva, joka osaa ehdottaa todellista ja ainoaa järkevää toimintamllia tähän koko Suomea vaivaavaan ongelmaan.

Myös oppilaat kouluissa voisivat alkaa yhteisvoimin vaatia, että reksi panisi kiusaamisen kuriin

Asun maalaiskylässä. Alasteella on aikaisemmin ilmennyt lievempää koulukiusaamista, jota rehtori on nimittänyt "vilkkaiden oppilaiden tavalliseksi temmellykseksi".

Äskettäin kaksi kundia hakkasi koulun bussipysäkillä toisluokkalainen terveyskeskuskuntoon. Siitä sentään seurasi tekijöille käytöksenalennus ja jälkkäri!

Jokohan reksi Jokelan tapauksen jälkeen ottaa koulukiusaamisen tai -hakkaamisen vähän enemmän tosissaan?

Äänestä
  • Mikään koulu ei myönnä kiusaamista tapahtuvan ja miksikö.
    - Koulut ovat nykyään kun firmoja ja rehtorit niiden toimitusjohtajia, kilpailu oppilaista on kovaa.
    - Koulut evät halua myöntää kiusaamista koska "brandi" tahraantuu, eikä uusia asiakkaita ( lue oppilaita ) tule firmaan.

    On naurettavaa, että puhutaan ns vertais-sovittelusta, missä ikätovereille on sälytetty vastuu koulukiusaamistapauksien selvittelystä, jotka lähes poikkeuksetta täyttävät jonkin rikosnimikkeen, esim;
    - laiton uhkailu
    - herjaus
    - pahoinpitely
    ym ym, kaikki joka tapauksessa rikoksiksi luokiteltavia asioita, joihin pitää suhtautua sen mukaisesti.

    Äänestä

  • ongelma muuallakin kirjoitti:

    Mikään koulu ei myönnä kiusaamista tapahtuvan ja miksikö.
    - Koulut ovat nykyään kun firmoja ja rehtorit niiden toimitusjohtajia, kilpailu oppilaista on kovaa.
    - Koulut evät halua myöntää kiusaamista koska "brandi" tahraantuu, eikä uusia asiakkaita ( lue oppilaita ) tule firmaan.

    On naurettavaa, että puhutaan ns vertais-sovittelusta, missä ikätovereille on sälytetty vastuu koulukiusaamistapauksien selvittelystä, jotka lähes poikkeuksetta täyttävät jonkin rikosnimikkeen, esim;
    - laiton uhkailu
    - herjaus
    - pahoinpitely
    ym ym, kaikki joka tapauksessa rikoksiksi luokiteltavia asioita, joihin pitää suhtautua sen mukaisesti.

    selvästi se on täällä:

    http://www.ylioppilaslehti.fi/2006/01/27/koulukiusaamisen-lyhyt-historia/


    Huolestuttavinta hänestä on kuitenkin se, miten kaikesta keskustelusta huolimatta koko ongelma halutaan monesti kieltää. Hän on törmännyt kouluihin, jotka eivät halua kuulla koko asiasta.
    ”Kun olen tarjoutunut puhujaksi ilmaiseksi, koulusta on vastattu, ettei heillä kiusata oppilaita.”

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kovalla kädellä puuttumisesta? kirjoitti:

Turha laatia valtiovallan taholta selvityksiä, jos ei puututa itse syyhyn eli koulukiusaamiseen. Yksiselitteiset määräykset rehtoreille ja opettajille koulukiusaamiseen puuttumisesta välittömästi, kun se heidän tietoonsa tulee. Mikäli he eivät määräyksiä noudata, edesvastuuseen laiminlyönneistään. Rangaistus kiusaajille, jos törkeää, erotettava koulusta määräajaksi, jos kiusaaminen vielä jatkuu, erotettava kokonaan koulusta. Aivan selväähän on, että kiusaamistapauksiin ei ole valtiovallan taholta vaivauduttu tähän mennessä puuttumaan sillä vakavuudella, kuin olisi pitänyt tehdä, puututaanko nyt? Vai jäädäänkö siellä taas voivottelujen ja ampuma-asekätkentäsuunnittelujen jälkeen odottelemaan, josko tulisi uusia tapauksia? Järki hoi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu