Valtaosa adventisteista laumasieluja

”Kauniit ja vaikuttavat puheet” (Room 16:18) saavat meidät herkästi valtaansa. Siksi sana kehottaa meitä valvomaan ja koettelemaan kaikkea. Emme voi luottaa ihmiseen, emme Elen Whiteen, että hän tekee meihin syvän vaikutuksen, mutta emme edes omaan itseemme ja omaan arvostelukykyymmekään. Meidän jokaisen on nöyrästi tunnustettava, ettei meillä kenelläkään ole riittävästi tietoa eksytyksistä eikä kykyä erottaa oikeaa ja väärää. Siksi jokainen meistä voi eksyä, siksi tarvitsemme jatkuvasti kehotusta varoa ja valvoa.

Kyky arvioida oikein asioita edellyttää, että pyrimme itsenäiseen ajatteluun ja johtopäätösten tekoon. Väitetään, että vain 7% ihmisistä pystyy tällaiseen itsenäisyyteen. Jos tuo on totta, silloin valtaosa uskovistakin on laumasieluja, menemme virran mukana. Kuitenkin meidän tulee pyrkiä olemaan ymmärrykseltämme täysi-ikäisiä (1 Kor 14:20) ja siihen kuuluu rohkeus erottautua massasta, olla vaikka yksin ja eri mieltä toisten kanssa. Paavali kehottaa rohkeasti uskovia: "Arvostelkaa itse, mitä minä sanon" (1 Kor 10:15) ja hän oli sentään apostolisen ilmoituksen välittäjä.

Monet uskovat eivät jaksa ryhtyä sellaiseen vaivannäköön, joka on välttämätöntä itsenäisen kannan muodostamiseksi.

KYSY JOS ET USKO VAIKKA ADVENTISTI TOHTORILTASI

Adventtikirkon 28 opinkohtaa pitää laumasieluisuudesta huolen ja jokainen joka ei usko niihin ei ole adventisti ---- HÄNELLE SUOSITTELEN EROA ADVENTTIKIRKOSTA KOSKA HÄN EI USKO NIINKUIN ADVENTTIKIRKKKO OPETTAA JA TÄTÄ SAMAA SUOSITTELEVAT ADVENTISTI TEOLOGIANTOHTORITKIN.
9117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jumala vaihtuu lakeihin ja niiden noudattamiseen tai ilosanoma vääristellän voiton kilvoitteluksi. Usko kääntyy etuoikeudeksi jollekkin ihmisryhmälle. Ei näin kuuluisi olla, Raamatun mukaan.

Äänestä

OLETKO PETTYNYNYT ADVENTISMIIN?

Kustantaja; Suomen kirkon sisälähetysseura; 1965. Seurakuntapastori Toivo Hillberg ja vaimonsa Raili kertovat kokemuksiaan.Hän ja hänen Toivonlinnassa palvellut vaimonsa kertovat rehellisesti miksi jättivät Adventismin harhat?
Monia samoja syitä on täälläkin valotettu...?

Sitaatteja; sivulta 96. Hänen vaimoltaan:
"Yritin viimeiseen asti uskoa, etä adventtisanoma on pyhä ja loukkaamaton. Kun kypsyminen oli tapahtunut, oli kaikki aivan selvää ja kirkasta; Juuti sanomassa , adventismissa, oli vika, ei ihmisissä."

"Aivan samoin kuin olen Kristuksessa löytänyt pyhitykseni, olen löytänyt Hänessä myös kaiken muun hengellisen elämäni sisällön---miin myös täydellisen sapatin, minulla on jatkuva sapatti.--Tuon adventistisen sapatin näen tekojen uskontoon kuuluvaksi ja sellaisena sopimattomaksi evankeliumin henkeen." s. 98.

ja edelleen..."Edellä olen jo esittänyt mitä olen saanut adventismin sijaan. Lyhyesti sanottuna; Olen päässyt ulos omasta itsestäni, omista teoistani, ahdistavasta tuomion-ja pelonalaisuudesta sisälle Kristukseen. Hänen täydellisiin tekoihinsa ja anteeksiantavaan armoonsa. "Laupias ja armahtavainen Herra, pitkämielinen ja suuri armossa. Ei Hän aina riitele eikä pidä vihaa iankaikkisesti. Amen."

Olkoon nämä lyhennykset ja koko kirjanen rohkaisuna Adventismin harhaan pettyneille ja siitä toipuville uudeksi aluksi uskon tiellä Kristuksessa.

Äänestä
  • katkeroituneita panettelijoita.

    Äänestä

Voisiko joku adventisti kertoa että minkälaisia pelkotiloja hänellä on sunnuntaina?

Äänestä
  • 1.500 000 ADVENTISTIA JÄTTÄNYT ADVENTISMIN VIIDEN VUODEN AIKANA


    "1.5 MILLION LEAVE SDA CHURCH IN PAST 5 YEARS

    During the July 2005 SDA General Conference, Bert Haloviak, director of Archives and Statistics for the Adventist world church, made the following statement:

    …nearly 1.5 million left membership during the time period 2000 to 2005. The bottom line for this quinquennium is that for every 100 accessions, more than 35 others decided to leave. That total is considerably more than the 24 subtracted for every 100 added as reported at our last session in 2000…

    The Internet has made information accessible to people worldwide who are seeking for the answers to their questions about Adventism".

    Äänestä

  • tässä ajassa kirjoitti:

    1.500 000 ADVENTISTIA JÄTTÄNYT ADVENTISMIN VIIDEN VUODEN AIKANA


    "1.5 MILLION LEAVE SDA CHURCH IN PAST 5 YEARS

    During the July 2005 SDA General Conference, Bert Haloviak, director of Archives and Statistics for the Adventist world church, made the following statement:

    …nearly 1.5 million left membership during the time period 2000 to 2005. The bottom line for this quinquennium is that for every 100 accessions, more than 35 others decided to leave. That total is considerably more than the 24 subtracted for every 100 added as reported at our last session in 2000…

    The Internet has made information accessible to people worldwide who are seeking for the answers to their questions about Adventism".

    Kertokaapa kokemuksi millaista oli eroaminen adventtikirkosta ? Minulle se oli helpotus.Meillä oli 90-luvulla luokkakokous Toivonlinnassa ja siitä porukasta suurin osa oli luopunut kirkon opetuksesta.Oli muuten aika huvittavaa kun ruokailun päälle odotimme saavamme kahvia.Ei tarjoiltu koska vanhassa ruokailutalossa ei voinut keittää kahvia.Perustelu: kahvin tuoksu jää seiniin .......    

    Äänestä

  • on hyvä aloittaa viikon työt.

    yx advari

    Äänestä

  • oliko asiallista? kirjoitti:

    Kertokaapa kokemuksi millaista oli eroaminen adventtikirkosta ? Minulle se oli helpotus.Meillä oli 90-luvulla luokkakokous Toivonlinnassa ja siitä porukasta suurin osa oli luopunut kirkon opetuksesta.Oli muuten aika huvittavaa kun ruokailun päälle odotimme saavamme kahvia.Ei tarjoiltu koska vanhassa ruokailutalossa ei voinut keittää kahvia.Perustelu: kahvin tuoksu jää seiniin .......    

    jos olet mennyt muualle, niin pysy muualle sitten.

    Äänestä

  • oliko asiallista? kirjoitti:

    Kertokaapa kokemuksi millaista oli eroaminen adventtikirkosta ? Minulle se oli helpotus.Meillä oli 90-luvulla luokkakokous Toivonlinnassa ja siitä porukasta suurin osa oli luopunut kirkon opetuksesta.Oli muuten aika huvittavaa kun ruokailun päälle odotimme saavamme kahvia.Ei tarjoiltu koska vanhassa ruokailutalossa ei voinut keittää kahvia.Perustelu: kahvin tuoksu jää seiniin .......    

    jo ennenkin tällä palstalla joku DDT sellainen nimimerkki niitä toi esille, taitaa olla nytkin sama henkilö on vain ilman nimimerkkiä.
    Vanha vitsi hae uusia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuloksena adventtitotuus kirjoitti:

”Kauniit ja vaikuttavat puheet” (Room 16:18) saavat meidät herkästi valtaansa. Siksi sana kehottaa meitä valvomaan ja koettelemaan kaikkea. Emme voi luottaa ihmiseen, emme Elen Whiteen, että hän tekee meihin syvän vaikutuksen, mutta emme edes omaan itseemme ja omaan arvostelukykyymmekään. Meidän jokaisen on nöyrästi tunnustettava, ettei meillä kenelläkään ole riittävästi tietoa eksytyksistä eikä kykyä erottaa oikeaa ja väärää. Siksi jokainen meistä voi eksyä, siksi tarvitsemme jatkuvasti kehotusta varoa ja valvoa.

Kyky arvioida oikein asioita edellyttää, että pyrimme itsenäiseen ajatteluun ja johtopäätösten tekoon. Väitetään, että vain 7% ihmisistä pystyy tällaiseen itsenäisyyteen. Jos tuo on totta, silloin valtaosa uskovistakin on laumasieluja, menemme virran mukana. Kuitenkin meidän tulee pyrkiä olemaan ymmärrykseltämme täysi-ikäisiä (1 Kor 14:20) ja siihen kuuluu rohkeus erottautua massasta, olla vaikka yksin ja eri mieltä toisten kanssa. Paavali kehottaa rohkeasti uskovia: "Arvostelkaa itse, mitä minä sanon" (1 Kor 10:15) ja hän oli sentään apostolisen ilmoituksen välittäjä.

Monet uskovat eivät jaksa ryhtyä sellaiseen vaivannäköön, joka on välttämätöntä itsenäisen kannan muodostamiseksi.

KYSY JOS ET USKO VAIKKA ADVENTISTI TOHTORILTASI

Adventtikirkon 28 opinkohtaa pitää laumasieluisuudesta huolen ja jokainen joka ei usko niihin ei ole adventisti ---- HÄNELLE SUOSITTELEN EROA ADVENTTIKIRKOSTA KOSKA HÄN EI USKO NIINKUIN ADVENTTIKIRKKKO OPETTAA JA TÄTÄ SAMAA SUOSITTELEVAT ADVENTISTI TEOLOGIANTOHTORITKIN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu