oksettaa,pyörryttää

Hei!
Olen ruvennut kärsimään nyt n.2kk sitten tälläisesta:
Rupeaa pyörryttymään/heikottaan aivan yhtäkkiä, missä sattuu esim. autossa, kaupassa ym.
Tuntuu että jalat lähtee alta, koko kroppa puutuu/menee veltoksi, että on pakko päästä istumaan.
Samalla kurkussa tuntuu että oksennan ihan juuri.

Lopetin evra-laastarin käytön n. 2kk sitten,käytin sitä noin kaksi vuotta.
Voisiko tällä olla jotain jälkiseurauksia?

Ja samoihin aikoihin eräässä baarissa minut kaadettiin maahan, löin vasemmanpuolen päästä, korvani ja ohimoni väliin tuli iso ja kipeä mustelma. (enemmän korvalehden taakse,luuhun)

Olen käynyt ottamassa veriarvot, sokeriarvot, maksaarvot, kilpirauhastestit jne. mutta kaikki arvot olivat kuulemma hyvät.

Joten ihmettelen mikä voisi olla vikana, koska kuitenkin tiedän että kaikki ei ole hyvin??
Olen itkenyt kun tulee se olo, kun ei tiedä mikä voisi olla ja se pelottaa..
Sairaanhoitaja joka kertoi tulokset niin sanoi vain että jos vaivat jatkuu tule niin otetaan lisä kokeita, muuten en tiedä mikä on. En saanut edes lääkärille aikaa, että olisi voinut kertoa niistä.

Kiitos jos voitte jotenkin auttaa!
21354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nuo oireet kuulostavat jokseenkin tutuilta. Voisiko olla mahdollista, että sinulla nuo oireet johtuisivat stressistä/olisivat jonkinlaisia paniikkihäiriöoireita tms? Eli ihan psyykkinen syy olisi taustalla. Itselläni on samanlaista oloa joskus ja olen huomannut olon tulevan jännittävissä/stressaavissa tilanteissa. Koskaan ei kuitenkaan ole mitään "vakavampaa" sattunut minulle, koska tiedostan tuon asian ja koitan sitten aina ajatella mahd.rennosti yms. ja se tunne menee aina ohi. Lisäksi, kun kerrot että olet alkanut pelkäämään ja itket, kun et tiedä mistä on kyse, niin tavallaan saatat "lietsoa" sitä pahaa oloa itsellesi. En tarkoita kuulostaa ilkeältä vaan ihan vain omien kokemusten pohjalta arvelen näin =) Koeta ottaa rennosti ja jos ei kuitenkaan olo helpota, niin kannattaa se lääkäriaika varata.

Äänestä

Eli itse rupesin oireilemaan kuvailemillasi oireilla, kun sairastuin paniikkihäiriöön..lisäksi oli tietysti muitakin oireita, esim. sydämen tykytystä, hengitysvaikeuksia jne..Sinun oireiluusi voi olla monia syitä, mutta itselleni tuli ensimmäisenä mieleen juuri paniikkihäiriö..Lab-testeissä ei ollut itselläni mitään ja kun sain ssri-lääkityksen, oireet helpottuivat ja lähtivät kokonaan pois.. tsemppiä sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jne............... kirjoitti:

Hei!
Olen ruvennut kärsimään nyt n.2kk sitten tälläisesta:
Rupeaa pyörryttymään/heikottaan aivan yhtäkkiä, missä sattuu esim. autossa, kaupassa ym.
Tuntuu että jalat lähtee alta, koko kroppa puutuu/menee veltoksi, että on pakko päästä istumaan.
Samalla kurkussa tuntuu että oksennan ihan juuri.

Lopetin evra-laastarin käytön n. 2kk sitten,käytin sitä noin kaksi vuotta.
Voisiko tällä olla jotain jälkiseurauksia?

Ja samoihin aikoihin eräässä baarissa minut kaadettiin maahan, löin vasemmanpuolen päästä, korvani ja ohimoni väliin tuli iso ja kipeä mustelma. (enemmän korvalehden taakse,luuhun)

Olen käynyt ottamassa veriarvot, sokeriarvot, maksaarvot, kilpirauhastestit jne. mutta kaikki arvot olivat kuulemma hyvät.

Joten ihmettelen mikä voisi olla vikana, koska kuitenkin tiedän että kaikki ei ole hyvin??
Olen itkenyt kun tulee se olo, kun ei tiedä mikä voisi olla ja se pelottaa..
Sairaanhoitaja joka kertoi tulokset niin sanoi vain että jos vaivat jatkuu tule niin otetaan lisä kokeita, muuten en tiedä mikä on. En saanut edes lääkärille aikaa, että olisi voinut kertoa niistä.

Kiitos jos voitte jotenkin auttaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu