Alentakaa veroja huutaa Etelärannan keisari

Ikäänkuin ei koskaan olisi hyötynyt Suomen verotuksen keventämisestä. Hän ja hänen kanssaan kaikki Etelärannan (EK:N palatsi numero 10) vuorineuvokset, konsulit, pääjohtajat ja muut kupongin leikkaajat ovat ahneudessaan vieneet Suomen pahimman kriisin äärelle, Saivat äärioikeistoa edustavan Kokoomuspuolueen viestinviejäkseen ja heidän tavoitteidensa toteuttajaksi viime vaaleissa.

Kokoomuspuolueen punaposki ei annakaan tavalliselle kansalaiselle helpotusta elämän ahdingossa, kun tuli kaikki jaettua jo noille ahneille. Lupaa kuulemma vasta 2009 palkkaverotukseen kevennystä. Panee nauruksi.
Poika latasi tälle syksylle jo lupauksia ja meille taisi jäädä vain kovempi verotus tai sen luontoiset maksut.

Elinkeinoelämä ei enää luota punaposkeen Siilinjärveltä. Näin se on ymmärrettävä, kun viestit ovat jo semmoisia ettei jaettavaa enää olisikaan 12 kuukauden kuluttua. Ennustavat kuulemma talouden alamäen ja syvän rotkon olevan edessä.

Superit, niin kuntatyöntekijöiden heikoimmassa asemassa olevat ja opettajat saavat vain nuolla näppejään. Olivat uskollisia hyvälle käyttäyttymiselle ja eivät lähteneet vaatimaan 500 euroa tai 20 % korotusta yli yleisen linjan. Tai olisiko yleistä linjaa sitten ollutkaan.

No kehotamme heitä panevat rullat kieppumaan ja panemaan vaatimukset liikkeelle. Ulosmarsseja työpaikoilta, lapset ja vanhukset varmasti ovat heidän takanaan seuraavat kuukaudet ja vuodet. Ymmärätävät, että korkeasti koulutettut opettajat, siis enemmän koulutetut kuin konsanaan sairaanhoitajat, tarvitsevat korotuksensa ja hyvinvointinsa. Sairaaloiden ja vanhainkotien työmyyrät, jotka ovat ensimmäiset ja viimeiset vartalon tai ruumiin pesijät ansaitsevat 500 euron korotuksen.

Kokoomus on kansakunnan vihollinen numero 1.
4183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ei muutenkaan niin suurta hätää ole toimeentulonsa kanssa. Mutta niinhän se tuntuu olevan että pieneltä hyvin toimeentulevalta kansanosalle pitää saada entistä paremmat elinolosuhteet. Kyllä miljonäärejä pitää tukea, ja pyrkiä siitä pientä porukkaa tukea, joista ei oikein apua ole meille muille. Valtaväestö saa palkkatuloistaan maksella jo ennestään vauraiden lisä vaurastumisen. Eihän sellainen peli vetele että tavalliset tallaajat voisivat vaikka oikein rehellisellä työnteolla rikastua, tai tulla edes kohtuullisesti toimeen. Se on sitä porvarillista arvomaailmaa. En kyllä ymmärrä miten joku, ns. työntekijä voi edes ajtella kannattavansa noita arvoja.

Äänestä
  • 3:een luokkaan:n. 10% superrikkaaseen verorälssiä edustavaan ryhmään (saa suurimman osan tuloista, mutta maksaa veroja pääomaveroprosentin mukaan 26%), keskituloiseen keskiluokkaan, 60%, joka pitää valtiota maksamillaan veroilla pystyssä, mutta elää kädestä suuhun sekä vähemmän tai ei mitään ansaitseviin ja subventioita saaviin, n. 30%. Meneekö suurinpiirtein näin?

    Äänestä

  • on jakautunut kirjoitti:

    3:een luokkaan:n. 10% superrikkaaseen verorälssiä edustavaan ryhmään (saa suurimman osan tuloista, mutta maksaa veroja pääomaveroprosentin mukaan 26%), keskituloiseen keskiluokkaan, 60%, joka pitää valtiota maksamillaan veroilla pystyssä, mutta elää kädestä suuhun sekä vähemmän tai ei mitään ansaitseviin ja subventioita saaviin, n. 30%. Meneekö suurinpiirtein näin?

    Tuon 60% voisi tipauttaa 50%:iin niin alkaisi olla lähempänä totuutta. Sen jälkeen tulee 30% kuten mainitsit. Hännänhuippuna tulee se rikkaiden 10%:n ääripää eli 10% åienellä eläkkeellä kitkuttelevat. Eivät saa minkäänlaista subventiota. Ei asumis- eikä toimeentulotukea. Muuten on todella hyvin laskettu kokonaisuus.

    aikaansa seuraava mummu 60+

    Äänestä

että Etelärannan pösilötkin joutuvat hiukan maksamaan lisää siitä 90 %subventoidusta oopperalipustaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

Ikäänkuin ei koskaan olisi hyötynyt Suomen verotuksen keventämisestä. Hän ja hänen kanssaan kaikki Etelärannan (EK:N palatsi numero 10) vuorineuvokset, konsulit, pääjohtajat ja muut kupongin leikkaajat ovat ahneudessaan vieneet Suomen pahimman kriisin äärelle, Saivat äärioikeistoa edustavan Kokoomuspuolueen viestinviejäkseen ja heidän tavoitteidensa toteuttajaksi viime vaaleissa.

Kokoomuspuolueen punaposki ei annakaan tavalliselle kansalaiselle helpotusta elämän ahdingossa, kun tuli kaikki jaettua jo noille ahneille. Lupaa kuulemma vasta 2009 palkkaverotukseen kevennystä. Panee nauruksi.
Poika latasi tälle syksylle jo lupauksia ja meille taisi jäädä vain kovempi verotus tai sen luontoiset maksut.

Elinkeinoelämä ei enää luota punaposkeen Siilinjärveltä. Näin se on ymmärrettävä, kun viestit ovat jo semmoisia ettei jaettavaa enää olisikaan 12 kuukauden kuluttua. Ennustavat kuulemma talouden alamäen ja syvän rotkon olevan edessä.

Superit, niin kuntatyöntekijöiden heikoimmassa asemassa olevat ja opettajat saavat vain nuolla näppejään. Olivat uskollisia hyvälle käyttäyttymiselle ja eivät lähteneet vaatimaan 500 euroa tai 20 % korotusta yli yleisen linjan. Tai olisiko yleistä linjaa sitten ollutkaan.

No kehotamme heitä panevat rullat kieppumaan ja panemaan vaatimukset liikkeelle. Ulosmarsseja työpaikoilta, lapset ja vanhukset varmasti ovat heidän takanaan seuraavat kuukaudet ja vuodet. Ymmärätävät, että korkeasti koulutettut opettajat, siis enemmän koulutetut kuin konsanaan sairaanhoitajat, tarvitsevat korotuksensa ja hyvinvointinsa. Sairaaloiden ja vanhainkotien työmyyrät, jotka ovat ensimmäiset ja viimeiset vartalon tai ruumiin pesijät ansaitsevat 500 euron korotuksen.

Kokoomus on kansakunnan vihollinen numero 1.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu