Onko kellään muulla tullut parin kuukauden päästä vasta fyysisiä oireita surutyön takia? Minulla ilmeisesti on nyt jokin surua koskeva hyperventilaatio-ongelma meneillään ja en saa sitä loppumaan millään.. Haukotuttaa ja on tarve vetää henkeä koko ajan lisää ja siltikin tuntuu että ei ole vielä tarpeeksi happea saanut. Lääkäri määräsi rauhoittavia ja lupasi että oireet väistyvät niillä mutta ikäväkseni en ole huomannut että oireet olisivat hävinneet tai edes lieventyneet... Olo on aivan kamala ja pelkään jo jäädä lasten kanssa kotiin keskenään kun en tiedä milloin taas makaan vessan lattialla täristen.. Ei jaksa tätä enää kohta...
Hyperventilaatio..
lilinelli
62083
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulla ei ollut vielä ihan heti lapsen kuoleman jälkeen tällaisia oireita.
Alkuun olin pitkään niin shokissa, että en edes oikein tajunnut mitä oli tapahtunut.
Vuosi kuoleman jälkeen kaikki sitten ikäänkuin vyöryi päälle. Silloin kohosi verenpainekin (joka normaalisti muuten on vähän liiankin alhaalla) ja niskat olivat täysin jumissa. Sain hoidatettua ne kuitenkin jokseenkin siedettävään kuntoon, eikä silloin vielä ollut pahempia hyperventilaatio-oireita. Jotain pientä, ohimenevää tosin.
Pian kuitenkin uusi lapsi ilmoitti tulostaan ja tämä uusi raskaus ja vauvan hoito jotenkin pysäytti surutyön pitkäksi aikaa.
Nyt tuosta on jo muutamia vuosia ja kun tämä nuorimmainen on kasvanut isommaksi, niin tuntuu siltä, että nyt vasta olen päässyt oikein kunnolla surutyöhön kiinni.
Aloin nyt oireilla aika vahvasti fyysisesti. Hyperventilaatiota, niskat taas ihan jumissa, hermosto ylikierroksilla, muita paniikkioireita jne.
Mitään pahempaa elimellistä vikaa ei kuitenkaan ole löytynyt, että ehkä tämä nyt sitten vain johtuu kaikesta tästä mitä vuosien varrella on tapahtunut, en tiedä.
Minä jouduin käyttämään ventolinea, en rauhoittavia.Veljeni kanssa luulimme pitkään kuolevamme itsekin, sydänoireetkin olivat niin pahat.Se hengitysongelma on ihan tuttua, pelkkää pintahengitystä ja ahdistusta.Surusta johtuu.Nyt isäni kuolemasta on 10 kk ja pitkän aikaa olen pärjännyt hengitykseni kanssa ihan hyvin, kunnes sen vaikeus taas yllätti tänään, koko päivän on ollut vaikeaa hengittää.Luulen, että lähestyvä joulu sen aiheuttaa, koska isäni kuoli jouluna.
Sain vielä eilen nuo oireet loppumaan ja olin onneni huipulla niin kauan kunne tuli paniikkikohtaus kaupanpäällisiksi. Sydän jyskytti tuhatta ja sataa ja olo oli todella kurja. Kävin työterveydessä ja sain sitten lääkityksen joka hidastaa sydämen lyöntitiheyttä tuon paniikkikohtauksen tullessa. Kurjaa tällainen kaikki ja outoa on myöskin että kaksi sisartani on kärsinyt samoista oireista.
Hei sinulle
Menetin oman läheiseni toukokuussa ja voin sanoa, että suru jatkuu yhä vaan. Fyysisiä oireita on lähinnä vatsakivut ja päänsärky sekä univaikeudet. Itse en hakenut lääkäristä apua vaan olen töissä ollut koko ajan. Itken kun itkettää ja välillä ihan tarkoituksella kuuntelen musiikkia joka tuo itkun tai annan itkun tulla esim. jos televisiossa on surullinen ohjelma. Olen huomannut että itku tuo rauhallisen ja väsyneen olon ja oikeasti auttaa. Olen myös ottanut tavakseni äänettömästi jutella ja kertoa päivän tapahtumia kuolleelle läheiselleni, sanon hänelle hyvää yötä ja hyvää huomenta sekä kerron miten valtava ikävä on.
Joskus olo on tosi ahdistava ja raskas, huomaan huokailevani ja vedän henkeä syvään tai hengitän liian pinnallisesti, huimaa ja pyörryttää, mutta silti jaksan päivän kerrallaan sillä tein päätöksen itselleni, että minulla ei ole enää kiire mihinkään eikä tarvitse välittää kuin itsestä ja lapsista, kaikki muut saavat tehdä mitä lystäävät. En ole vielä laskenut ns. irti läheisestäni ja tiedän senkin kuuluvan surutyöhön ja jonain päivänä ehkä vuoden ehkä 3 vuoden kuluttua olen valmis laskemaan hänestä irti, tällä hetkellä on suru vielä liian tuore eikä oma keho jaksa koko surutyötä nyt heti kaikkea tehdä vaan suojelee itseä sulkemalla surun hetkeksi sivuun.
Annan Sinullekin neuvon, että ota päivä kerrallaan äläkä suunnittele mitään asioita eteenpäin kovin pitkälle, itke kun itkettää ja naura jos jokin asia naurattaa, juttele läheisellesi (jonka olet menettänyt) ja puhu myös muiden kanssa asiasta tai mene sururyhmään tai johonkin terapiaan. Jokaisen suru on yksilöllinen ja valtavan tärkeä itselle. Jaksamista ja valtavasti voimia Sinulle.
viinaa
KYLLÄ.. meikä puri yhden vaatteen tuskissaan.. MULLA OLI niin paha olo että.. minä toden totta purin.. vaatteita.. kaikkea mahdollista.. kyllä otti koville.. NE OIREET MENI ohi.... otin viinaa ja huusin tuskissani koko yön ja ölisin.. ennen kun sain jonkinlaisen rauhan ?? liekkö saanu..
ainakaan sen jälkeen en ole niin saanu niitä kohtauksii... mulla kuoli poika... kolarissa mutta mullakin on muita lapsia .. paljon pienempiä...se tasan tarkkaan voi olla että noin parin kuukauden kuluessa äiti pääsee.. vasta tajuamaan.. SEN KUOLEMAN vai pääseekö ikinä ?? MULLA on jo 7 kk ja vielä janttaan sitä samaa... josko sitä josko tätä.. ja nyt en enää saa noita karmeita herätys...HERÄTYS .. kohtauksia.. eli minä menen aukasemaan pojalleni oven.... ja vastaan sille puhelimeen ???? ja jne, jne.. TÄÄ ON HIRVEETÄ.. JA koko ajan tiiän että poikani on kuollu koeta jaksaa rakas ..kyllä asiat selviää!!