Olin jo onnellisesti unohtanut koko feminismin vitsauksen kunnes eilen katsoin kovalevylle tarttunutta Maxin esittämää "keskusteluohjelmaa" Naisvihasta. Kolme (yllättävän kaunista) feministiä keskusteli ja määritteli aihetta ja sen jälkeen täytyy sanoa, että naisista ei voi enään puhua yhtään mitään naisvihaan syyllistymättä. Ei niin halaistua sanaa. Kaikki toteamukset, jotka alkavat esim. "mielestäni naiset ovat..." on heidän mukaansa silkkaa naisvihaa, mikäli arvioon ei liity positiivista arvolatausta. Tosin ei sekään aina pidä paikkaansa vaan esim. ´positiivisten naisellisten piirteiden mainitseminen saattaa olla osoitus vallitsevien arvojen ja käsitysten pönkittämisestä.
Ok, eräs keseinen feministien tieteen vastainen klisee on se, että "sukupuolilla ei ole eroa vaan kaikki on yhteiskunna ja kasvatuksen tuotosta" Just, kun taas katselee esim. vaikka RISCin raportteja niin kyllähän se sukupuoli nousee kiistatta jakaa sukupuolia arvokentässä vaikka esim. toiminnalliduuden, riskinottohalun, kilpailuvietin, empaattisuuden suhteen. Jotenkin tuo tuntuisi korreloivan aika hyvin testosteoriinin määrän kanssa.
Ja sitten varsinaiseen asiaan: Jos nyt sitten lähdetään olettamuksesta, että tytöillä ja pojilla ei ole eroa varsinkaan älykkyyden suhteen, niin miksi tytöille järjestään parempia numeroita koulussa? Miksi poikia sorretaan? Kun tytöille annetaan kymppejä niin pojat saavat tyytyä kaseihin. MIksi heitä suositaan niin, että he menestyvät poikia paremmin koulussa? Missä viipyy tasa-arvo-ohjelma poikien numeroiden korottamiseksi? MInä vain kysyn! Miksi STM ei tee mitään?
Vai onko niin, että läksyjen lukematta jättäminen onkin poikien oma valinta? Tytöt menestyvät koska lukevat tunnollisesti läksynsä kun pojat potkivat samaan aikaan palloa pihalla? Sehän melkein sama kuin miehet valitsevat ammatin, jossa tienaa mahdollisimman paljon. Samalla kun halautaa, että miehille ja naisille pitäisi saada eri työstä sama palkka, niin eikö voitaisi vaatia myös samaa menetelmää kouluihin? Kymppejä myös pojille, jotta saataisiin tämä vaje täytettyö sukupuolten välillä.
Ai niin, vielä siitä naisvihasta... jos tämä kirjoitukseni henkii sitä, niin voisiko joku osoittaa ne kohdat, jotta voisin parantaa tapani vastaisuudessa?
Ok, eräs keseinen feministien tieteen vastainen klisee on se, että "sukupuolilla ei ole eroa vaan kaikki on yhteiskunna ja kasvatuksen tuotosta" Just, kun taas katselee esim. vaikka RISCin raportteja niin kyllähän se sukupuoli nousee kiistatta jakaa sukupuolia arvokentässä vaikka esim. toiminnalliduuden, riskinottohalun, kilpailuvietin, empaattisuuden suhteen. Jotenkin tuo tuntuisi korreloivan aika hyvin testosteoriinin määrän kanssa.
Ja sitten varsinaiseen asiaan: Jos nyt sitten lähdetään olettamuksesta, että tytöillä ja pojilla ei ole eroa varsinkaan älykkyyden suhteen, niin miksi tytöille järjestään parempia numeroita koulussa? Miksi poikia sorretaan? Kun tytöille annetaan kymppejä niin pojat saavat tyytyä kaseihin. MIksi heitä suositaan niin, että he menestyvät poikia paremmin koulussa? Missä viipyy tasa-arvo-ohjelma poikien numeroiden korottamiseksi? MInä vain kysyn! Miksi STM ei tee mitään?
Vai onko niin, että läksyjen lukematta jättäminen onkin poikien oma valinta? Tytöt menestyvät koska lukevat tunnollisesti läksynsä kun pojat potkivat samaan aikaan palloa pihalla? Sehän melkein sama kuin miehet valitsevat ammatin, jossa tienaa mahdollisimman paljon. Samalla kun halautaa, että miehille ja naisille pitäisi saada eri työstä sama palkka, niin eikö voitaisi vaatia myös samaa menetelmää kouluihin? Kymppejä myös pojille, jotta saataisiin tämä vaje täytettyö sukupuolten välillä.
Ai niin, vielä siitä naisvihasta... jos tämä kirjoitukseni henkii sitä, niin voisiko joku osoittaa ne kohdat, jotta voisin parantaa tapani vastaisuudessa?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Mistä sinä olet tuollaiseen väitteeseen törmännyt (asiallinen lähde?), että tytöt saavat helpommin parempia numeroita?
Tästä oli juttua valtakunnallisessa mediassa ehkä vuoden sisään, miten asia on nimenomaan päinvastoin: tytöt joutuvat tekemään huomattavasti enemmän saadakseen hyviä numeroita verrattuna poikiin.
Syitä olivat muistaakseni tyttöihin suunnattut korkeammat odotukset, ja pojille annetut lievitykset - jos (ja kuten) pojat ovat enemmän äänessä tunnilla, tämä nostaa heidän arvosanaansa - ilmeisesti vaikka tietopohjaa ei olisi samallatavoin tyttöihin verrattuna. Se vain koetaan "yritykseksi", joka sitten palkitaan.
Ja tämän allekirjoitan henkilökohtaisten kokemusten kautta täysin. Esimerkiksi lukiossa filosofian ja etiikan kursseilla koe-arvosanat olivat pienemmät kuin kurssin arvosana, vaikkei aihepiirin oppikirjoihin pahemmin perehtynyt. Riitti, kun heitti kriittisiä kommentteja tai 'hyviä kysymyksiä'.
Ja vieruskaverin kanssa niitä tuli sitten viljeltyä. Vaikka selkeästi pysäytettiin tuntisuunnitelman mukainen opetus ja aiheiden käsittely, opettaja suhtautui myönteisesti, kun puolestaan muut oppilaat loivat tuskastuneita katseita, että josko tuo nyt loppuisi..
Sattuu minullakin olla henkilökohtaisia muistoja tuosta koulusta. Esim kerran terveystiedon tunnilla kun piti kirjoittaa selviytymis tarina niin kaikki pojat saivat 6 tai alle. Noh ei siinä mitään mutta kukaan tyttö ei saanut alle 6 ja pari tyttöä sai 10 puolen sivun tarinasta vaikka kaikille pojilla oli yli sivun pituinen tarina. Noh terveystiedon opettaja kyllä täytti kaikki "Telaketjufeministi" stereotypiat.
Feministit syyttelevät miehiä miesten suosimisesta. Ehkä jotkut miehet suosivatkin, mutta en usko takana olevan mitään sen suurempaa kollektiivista ideologiaa miesten vallan kansallisesta tai kansainvälisestä lisäämisestä. Feministeillähän tällainen ideologia on päälimmäisenä. Valtaosa peruskoulujen ja lukioiden opettajista on naisia ja suuhteellisesti ottaen vielä feministien osuus on korkea. Mitä muuta voisi odottaa kuin määrätietoista tyttöjen suosimista. Epätasaarvo näin päin toteutuessaan tuntuu kuitenkin olevan suomessa hyväksyttävä ja joissain piireissä jopa kannustettavaa toimintaa.
Ymmärrän logiikan täysin: JOs kerran poikien ja tyttöjen älykkyydessä ei ole eroa niin miksei heille anneta samoja numeroita?! Feministien mielestä eri työstä pitää saada sama palkka eli sairaanhoitajan tulee tienata yhtä paljon kuin insinöörin. MIksi samaa ei sovelleta koulussa. työn määrällä ja sisällöllä kun ei pitäisi olla mitään merkitystä palkkioon.
sellaista tutkimusta, jossa opettajien arvioitavaksi annettiin aineita ja joillekin ilmoitettiin aineen kirjoittajaksi poika ja joillekin tyttö. Silloin, kun opettajat olettivat kirjoittajksi pojan, olivat saadut arvosanat parempia ja kun tyttö niin keskimääräistä matalampia.
Eli siihen tasoon nähden, mitä opettajat odottivat tytöiltä aineet olivat lähinnä keskinkertsiai kun taas siihen tasoon, mitä pojilta odotettiin aineet olivat parempia. Eli pojat palkitaan hyvästä yrityksestä ja hyvä tytön kirjoittama aine, kun sitä siis luultiin pojan kirjoittamaksi, oli kerrassaan loistava.
Heh, tuon väitteen voi lukea vaikka Lenitan teeseistä tai tarkistaa korkeakouluopiskelijoiden sukupuolijakautumasta. Jokainen elämää nähnyt ihminen tietää myös asian, joten toivottavasti joku kertoo sen myhös sinulle.
En minä tarkoittanut että he pääsisivät koulussa helpommalla vaan lopputulosta. Aivan samoin kuin työmarkkinoilla: miehet ansaitsevat enemmän ja se on se feministien alleviivaama vääryys. Pitää panna tasan. Naisten ja miesten tuloerot pitää poistaa. Eri työsta sama palkka. MIksei samaa sitten sovelleta koulussa: yhtä hyvät numerot pojillekin, koska eivät he sen tyhmempiä ole kuin tytöt. Korkeintaa laiskempia.
Tuo on mielestäni olennaisimpia kysymyksiä, miten systemaattisesti näihin ilmiöihin ollaan puuttumatta, edes teoreettisesti. Sama mitä tulee miesten ja muiden sosiaali-instituutioiden suhteeseen. Tai vaikka oikeusjärjestelmän.
Myös puuttumattomuus on vastuuttomuutta. Edes teoreettinen.
Mutta hyvä asia on se, että yhä enemmän ihmisiä alkaa näkemään tuon läpi, yhä enemmän on ilmiön rekisteröinyt, ja mitä enemmän "meitä" löytyy, sitä suuremmat mahdollisuudet on vielä saada joku tästä systemaattisesta puuttumattomuudesta vastuuseen.
Ruotsissa on muuten tehty kaksi tutkimusta, molemmat tulleet siihen lopputulokseen että poikia syrjitään koulussa myös niin, että vaikka on saaneet samat numerot kokeissa kuin tytöt, päästötodistuksessa arvosana on kuitenkin pienempi.
Tuo "naisviha" on näitten logiikkaa ja verrannollista astrologiaan. Osa kai ihan vakavissaankin on sitä mieltä että kyseessä on "naisviha". :)
"Kaikki toteamukset, jotka alkavat esim. "mielestäni naiset ovat..." on heidän mukaansa silkkaa naisvihaa, mikäli arvioon ei liity positiivista arvolatausta."
Tässä nyt on sulla pointti hukassa.
Kysymys ei ole liittyykö tuohon lauseeseen positiivista arvolatausta vai ei, vaan siitä, että kaikkia naisia yleistetään.
Pienikokoinen ruikuttavalla äänellä piipittävä keski-ikäinen kalju filosofian tohtori alkaa puhumaan "kaikki naiset ovat..."
*ruikuti ruikuti*
Kaikki naiset yleistetään samaan tasapäiseen laumaan.
Hiffaatkos?
>> Kaikki naiset yleistetään samaan tasapäiseen laumaan.
Onko miesten yleistäminen miesvihaa?
Ja tuo "yleistys" on sama asia kuin viha?! Onko miesvihaa se, että kalju naisproffa mörisee "kaikki miehet"
Naisvihaan kuulemma syyllistyvät sekä naiset että miehet. En "hiffaa" sitä proffaesimerkkiäsi, pitääkö hänen olla kalju vai mitä ajat takaa?
Todella hirvittää ajatus, että olet tyttären isä.
Et ole kiitollinen, etkä ylpeä, kun lapsesi pärjää maailmalla. Olet kateellinen ja katkera lapsesi menestyksestä, ajattelet, että hän ei ole ansainnut sitä omilla ansioillaan, vaan saanut puoli-ilmaiseksi koska on tyttö.
Mietitkö millaisen kuvan naisista annat lapsellesi?
on kuin sekään, että jorojukalla on kaksi poikaa joita se kadehtii sukupuoltensa takia eikä samasta syystä näe heissä mitään hyvää. On tosiaan hirvittänyt ajatus poikiensa mielenterveydestä, samalla nimimerkillä on monesti ollut tapana palstalla ihmetellä miesten huonoa henkistä jamaa, kaiketi omasta kokemuksesta (?). Muttei voi ihmetellä, olisi ihme jos jorojukan huushollista tulisi täysipäisiä, edes miehiä.
ja siihen pyrkimisen malli.
Itse en ainakaan voisi olla lapsestani ylpeä sillä perusteella, että häntä arvioitaisiin sukupuolen perusteella ja menestys perustuisi sukupuoleen. Tällöin odotukset itsestä ja omista kyvyistä saattavat tosipaikan tullen murentua.
miksi en ole täällä aikaani viitsinyt haaskata. Juuri tuolla tasolla ne keskustelut täällä pyörivätkin, täysin asian ohi. Kai sinä tuollekin jostakin hait pohjan. sinun kommenttisi ei ole vastaamisen arvoinen.
niin eikös hänellä pitänyt olla tyttö ja poika loistavissa ammateissa?
...se tasa-arvo ole pojista itsestään kiinni.
Tuollainen ruikutus on tyypillistä maskulinistien vouhotusta.
se tasa-arvo ole naisista itsestään kiinni? Mitä ihmettä tarkoitat? Jos kerran naiset vaativat eri työstä saman palkan niin miksi sitä ei vaadita sovellettavaksi koulussa. Miksi pojat saavat järjestään huonompia numeroita? Feministein logiikan mukaan se on osoitus siit, että järjestelmä sortaa ja sitä pitää muuttaa. Miksi "epäkohdat" pitää korjata vain naisten kohdalta? Puhuiko joku tasa-arvosta?
En viitsi sen kummempaa ottaa kantaa tuohon vouhotukseen.
no miksi? siksi!
Pojat ovat kehityksellisesti "jäljessä" tyttöjen suhteen aina 16-17 vuosiaaksi saakka.Asia tiedetään aivan hyvin.Poikien kehitys on hitaampaa.Nykyinen koulujärjestelmä ei ota tätä huomioon.
On täysin ilmaan ammuttu ajatus,että poikien koulunmenoikä pitäisi olla 8,tyttöjen 7.Tämä ei käy laatuun.Syy:Naisliike on niin nuori,isiemme naisiin kohdistuva syrjintä on Suomessa niin lähellä,että tiettyyn tasapainoon pääsy vaatii useita sukupolvia=me emme sitä näe,koska nykyiset Kasvattajamme(kouluhallinon viranomaiset) eivät voi lähteä tätä faktaa kunnioittamaan.Ei tietenkään.
Elämme sitä vaihettä,että Yliopistot täyttyvät naisista,jotka koulujärjestelmä sinne päästävät.Muutama esimerkki:naispappeus sallittiin,hyvä asia!20 vuoden kuluttua Suomessa ei ole yhtään miepappia.Itse olen tk-lääkäri.Nykyinen Kansanterveystyö,tk-järjestelmä on luhistumassa,kun mieslääkärit ovat "katoamassa".Puute yleislääkäreistä,kirurgeista,ortopedeista.Naiset hakeutuvat ihotauti/silmälääkäri/tutkijatöihin.Reaalinen ongelma on sukupuolten välisen eron kieltäminen,joka on tabu,mistä ei saa puhua.Se aiheuttaa vielä 20-30 vuoden ajan hyvin vaikeita vääristymiä yhteiskunnassa.Lopulta,kun realiteetit myönnetään,ja kun Naiset ovat saavuttaneet heille kuuluvan omanarvontunnon,ja kun tajutaan tämä sukupuolten välinen erovaisuus,palataan maailmaan,missä kaikilla,myös pojilla on Oikeus olla ja elää.Heille annetaan mahdollisuus olla poikia myös koulutuksessa.
Elämme raskasta välivaihetta.Me Miehet joudumme/koko Yhteiskunta sananmukaisesti Kärsimään Isiemme teot.Liekö aivan oikein?
" esim. toiminnalliduuden, riskinottohalun, kilpailuvietin, empaattisuuden suhteen. Jotenkin tuo tuntuisi korreloivan aika hyvin testosteoriinin määrän kanssa."
Sukupuolella ei ole merkitystä. Jos nainen haluaa itse omaksua nuo arvot, vaikka ovatkin laskettu miehisiksi, niin se onnistuu. Omaan toiminnallisuuden, riskinottohalun, kilpailuvietin. Koska olen itse niitä halunnut. Miksi ne muuten olisi tulleet?
Eihän sitä kai kukaan käy kieltämään, yksilöiden väliset erot ovat tietysti suurempia kuin sukupuolten väliset erot. Eihän kaikki naisetkaan ole yhtä empaattisia tai miehet aggressiivisia. Lenita hakkaa toisaalta mennen tullen aggressiivisuudessa ziljoona kaksilahkeista. Ei siinä ole mitään eroa. Mutta yritätkö nyt itsesi avulla todistaa, että sukupuolella ei ole merkitystä. Oletko sitä mieltä, että esim. perimä ei vaikuta ihmisen luonteeseen vaan kaikki on kasvatuksen tulosta? Ei kukaan opeta poikia kivittämään pikkulintuja tai tyttöjä itkemään, mutta jostakin se vain tulee. Pah, sorry muille, että kysyn teille näin itsestään selvää asiaa. Ainoastaan naistieteiden maisteri voi väittää jotakin noin epätieteellistä. Ihminen omaksuu ne arvot jotka hän kokee omikseen. Naisten empaattisuus ja miesten aggressiivisuus on puolestaan osa tarkoituksenmukaista ihmislajin säilyvyyttä eikä se muuksi muutu haluaa sitä feministit miten tahansa vääristellä.