OIKEISTOHALLITUS TUKKII KANSANEDUSTAJIEN SUUT

Tämä kävi selväksi tänään eduskunnassa. Diktaattorin otteisiin, geeneistään johtuen, pääministeri Matti Tatun poika Vanhanen sanelee aitiosta ettei kansanedustajien pitäisi puuttua asioihin, jotka painavat kansalaisia.

Kansanedustajat ovat entistä enemmän huolissaan miten sairaat hoidetaan ensi viikolla. Ministerit kertovat, että huolimatta pakkotyölaista jäävät monet vakavasti sairaat hoidotta ja monen syöpäsairaan välttämättömiä hoitoja ei ole enää viikkoihin voitu aloittaa. Tämä merkitsee jo sinällään sadoilla syöpasairaille kuoleman vaaraa myöhästyvien hoitojen johdosta.

Klikki Vanhanen-Katainen vain vetoaa siihen ettei asia kuulu lainkaan hallitukselle, koska sovintolautakunta tekee ratkaisunsa. Miten niin ei kuulu? Kyllä vaan kuuluu ihan perustuslainkin perusteella kun satojen ihmisten elämä tulee päättymään hoidon viivästymisen johdosta. Tähän saakka ne 12000 sairaanhoitajaa ovat olleet välttämättömiä, että turvataan kansalaisten elämä. Ne 12000 sairaanhoitajaa hoitavat juuri näitä vakavampia tapauksia teho-osastoilla tai leikkausaleissa tai synnytysosastoilla jne.

Kaikkein eninten Vanhanen-Katainen klikki pelkää tässä vaiheessa sitä, että menettävät kasvonsa. Valtion on annettava rahaa kunnille välittömästi ja enemmän kuin 150 miljoonaa euroa. Eduskunnnassa opposition taholta kerrottiin, että minimi on yhteensä 340 miljoonaa euroa.

Vanhanen-Katainen todella pelkää myös sitä, että maassaamme syntyy entistä enemmän työtaisteluita oikeutettujen palkkavaatimusten läpiviemiseksi. Tehyn voitto auttamattomasti kasvattaa paineita kaikilla yhteiskunnallisilla sektoreilla, kunnissa ja valtiolla sekä erityisesti yksityisellä sektorilla.

Anteeksi vaan Vanhanen-Katainen klikki teitte emä munauksen ja kantakaa vastuunne kuin miehet tai käykääpä kangaskaupassa ostamma pari metriä hamekangasta. Me nimittäin emme osta sitä teillä ja tulkaa eduskunnan aitioon yhdessä perusvalvelu-, oikeus-, maatalous-. liikenne-, kylttyyri- ja työministeri tyttöjen joukkoon.
091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Tarkkaaja kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu