Minulla on kaikki hyvin. En kaipaa mitään. "Sielussani" on rauha. Minulla on ihana perhe, hyviä ystäviä ja luova, inspiroiva työ, josta saan perheelleni elannon. Olen onnellinen ihminen.
Eräs uskossa elävä nuori tokaisi minulle, että onneni on Saatanasta, koska en usko Jumalaan. En uskokaan, mutta en usko myöskään Saatanaan. Keneltä tuo nuori sai oikeutuksensa sanoa minulle noin päin naamaa? Minusta se oli äärimmäisen loukkaavaa, eikä antanut ainakaan houkuttelevampaa kuvaa kristinuskosta.
Miksi olen onnellinen? En palvo mammonaa. En palvo mitään. Mistä onni tulee?
Eräs uskossa elävä nuori tokaisi minulle, että onneni on Saatanasta, koska en usko Jumalaan. En uskokaan, mutta en usko myöskään Saatanaan. Keneltä tuo nuori sai oikeutuksensa sanoa minulle noin päin naamaa? Minusta se oli äärimmäisen loukkaavaa, eikä antanut ainakaan houkuttelevampaa kuvaa kristinuskosta.
Miksi olen onnellinen? En palvo mammonaa. En palvo mitään. Mistä onni tulee?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tuolta mainitsemaltasi uskossa elävältä nuorelta voisi kysyä, miten hän tuntee niin hyvin Saatanan. Ettei vain liiankin hyvin.
Minun kävi häntä kovin sääli, koska jos hän oli jotain uskossaan löytänyt, niin se oli juuri Saatana.
En haluaisi yleistää, mutta useimmissa tapauksissa kun minua on yritetty käännnyttä niin että epäilisin jopa oman onneni ja olemiseni mielekkyyttä, olen kohdannut näissä ihmisissä sanomattoman suurta tuskaa ja ahdistusta. Se on lähes kouriintuntuvaa. Ja silloin ajattelen: miksi näin? Miksi Jeesuksen Kristuksen lähettiläät haluaisivat jakaa tuon tuskan kanssani? Miksi haluaisin ahdistua omassa elämässäni?
Etsikkoaikani on ohi. Olen tullut perille. Kotiin Luontoäidin syliin.
Kaiketi nuorukainen tarkoittanut sun ikuista hyvää?
Kun jätän tämän tomumajani ja sieluni lepää jälleen Luontoäidin lämpimässä sylissä ei siitä onni katoa. Mikä onkaan sen kauniimpaa kuin kotiinpaluu!
Tuossa nuorukaisessa näin ainoastaan ikuisen etsijän joka turhautuneena purki minuun vihaansa, kun ei itse ollut löytänyt etsimäänsä.
Monet elämän tilanteet ja kokemukset voivat tuoda onnea. Mainitsit muutamia näistä.
Kysymys on siitä, onko sinulla sellainen elämän perusta, joka kestää silloinkin, kun nämä onnea tuottavat elämäntilanteet sortuvat ?
Omalta kohdaltani olen joskus kirjoittanut näin :
"Itse en tunne itseäni säälittäväksi, vaan iloitsen suuresti siitä, että saan luottaa evankeliumin sanomaan. Usko Jeesukseen on antanut sisäistä iloa ja turvallisuutta myös silloin, kun tilanne on ollut vaikea, esim. vakavan sairauden kohdatessa ( http://www.nic.fi/~jlindell/omakokemus.htm). Olen monta kertaa kokenut Jumalan johdatusta jopa yksityiskohtia myötä. En ole aina voinut ymmärtää tätä johdatusta ja joskus olen siinä hetkessä itsekkyyden vallassa jopa voimakkaasti kapinoinut vastaan. Sisäinen ääni on kuitenkin kuiskannut : näin on parasta. En ole silloin voinut tajuta, mihin se johtaa. Vasta paljon myöhemmin olen ymmärtänyt, miten ihmeellisesti Jumala on johdattanut ja olen ollut kovin kiitollinen. Tämä johdatus ei tarvitse välttämättä olla mullistavia tapahtumia. Se voi ilmetä arkipäivän pienissäkin asioissa. ”Jumala johdattaa niitä, jotka rukoillen kulkevat.”
Joten kysyn vielä : Miksi minun pitäisi hylätä uskoni, joka antaa elämälle tarkoituksen, ja ruveta rakentamaan elämääni jollekin perustalle, joka eräänä päivänä pettää ?"
Enemmän tästä kestävästä perustasta : http://www.nic.fi/~jlindell
Kestävä onni ja väliaikaiset ilon pilkahdukset ovat molemmat positiivisia asioita, mutta kuitenkin eri. Tunnen iloa päivittäin, mutta kyse ei ole siitä.
Olen jo aikuinen, perheellinen ihminen. Niinkuin jokaisella, elämääni mahtuu myös suuri määrä surua. Se on luonnollista ja kuuluu elämään.
Onneni ei ole elämäntilanteesta kiinni. Olen kokenut aivan lähiaikoina omalta kohdaltani sekä syövät, vakavat taloudelliset ongelmat että rakastamani äidin äkillisen kuoleman. Mutta ne ovat luonnollinen osa elämää ja kuitenkin aina ohimeneviä asioita. Kaikesta aina selvitään, vaikka välillä olisi hankalaakin. Ei elämä olisi edes elämisen arvoista ellei siinä olisi dynamiikkaa, sekä nousuja että laskuja.
Mutta onnellani on kestävä pohja. En ole missään karikoissa sitä epäillyt. En tosin koe olevani myöskään itsekäs enkä kapinoivani mitään vastaan. Mutta minulle riittää se mitä on ja hyväksyn asian.
Meitä ihmisiä on uskossaan myös moneksi. En itse tuomitse kristittyjä, mutta niin monesti törmättyäni ahdistuneisiin, tuskastuneisiin ja tuomitseviin "Tuomiopäivän pasuunoihin" en voi välttyä ajatukselta että he etsivät ikuista onneaan jostain mistä he eivät sitä koskaa löydä. Siksi minun käy heitä sääli.
En kyseenalaista uskoasi enkä missään nimessä toivo sinun sitä jättävänkään. Olet onnellinen uskossasi ja niin on hyvä! Minun elämänkatsomukseeni ei kuulu ihmisten käännyttäminen mihinkään tai mistään pois.
Juttuni viesti on pikemminkin kertoa että ihminen voi myös saada sielulleen rauhan ja elämäänsä ikuisen onnen löytämällä tasapainon sisälleen. Siihen ei aina tarvita uskoa. Ja toisaalta: minusta vaikuttaa että hartainkin kristitty voi omassa uskossaan olla niin sivuraiteilla että on itse asiassa lähempänä Saatanaa kuin Jeesusta. Vai mistä muualta tulee tuo hyökkäävä ja loukkaava tuomitsevuus, jollaista aiemmin kertomani "uskova" nuori ympärilleen viljelee?
Siinä taas kerran ajatus joka lämmittää.
Tärkeintä on sisällä oleva rauha, sama se mistä se on tullut.Kuitenkin se on Jumalasta.Jokainen, joka tuntee sisällään tuon rauhan ja levollisuuden ei voi olla väärässä.
Moni kristitty kyllä kamppailee koko ajan sielunsa kanssa , todella laittaa miettimään mistä tuo rauha on kotoisin.
Pidä sinä Topu "uskostasi" kiinni ja elä tavallasi jonka olet hyväksi kokenut.Eim mikään eikä kukaan saisi tulla kenenkään rauhaa rikkomaan. Jos tulee se ei ainakaan ole kristillistä.
Sulle toivotan kauhakaupalla onnea ja iloa elämääsi
Kiitos sinulle miettijä. Näytit juuri toteen sen, mihin itsekin uskon: onni on jos onnen antaa tulla. Vain ihminen itse voi pilata oman onnensa. Sinun pieni toivotuksesi taas synnytti tunteen, että tämäkin päivä toi jotain uutta hyvää tullessaan. Myös hyvyys tulee ihmisestä! Kiitos siitä.
Kas onni on sitä kun illalla miettii mitä uutta hyvää tein ja mitä uutta hyvää sain tänä päivänä. Kun kohtaan vastoinkäymisiä, mietin mitä niistä jälleen opin. Ja mitä parempaa on tulossa tilalle, kun elämäni nyt sai tällaisen käänteen. Elämäni on ollut onnellista viimeiset 40 vuotta ja uskon vakaasti että niin ovat seuraavatkin 40.
Hienoa!
Täytyy sanoa, että oletpa tavannut ikävän ihmisen.:(
Olen uskova, toisinaan onnellisempi toisinaan vähemmän onnellisempi. Mainitsemisen arvoinen seikka lieneee kuitenkin, että olimpa onnellinen tai onneton, tiedän rauhanlähteeni olevan Kristuksessa. Rauhan voin saada olosuhteista riippumatta.
Tilanteet voivat muuttua. Ei ole mikään synti olla tilanneonnellinen, mutta entäs kun idyli särkyy...En tarkoita tällä muuta kuin sitä, että elämään kuuluu eri vaiheita. Siksi minusta onnea ei voi määritellä sen tilanteen mukaan joka vallitsee tänään.
Ehkä elämän tarkoituskaan ei olla täydellistä. Mielestäni sairaus, kipu, pettymykset, tuska kuuluvat elämään, joka voi siitä huolimatta olla onnellista. Minusta onni on omistaa sitä, mikä jää jäljelle, kun objektiiviseti ei ole mitään syytä olla onnellinen.
Hienoa Mari, sinä olet löytänyt onnen uskosta Jeesukseen.
Mikään muu kuin elämän tarkoitus ja mielekkyys ei ole tavoittelemisen arvoista.
Sinulla on hieno osa. Pidä siitä kiinni.
Onnea taipaleellesi;))
Kiitos Mari viestistäsi,
Luit varmaan myös viestini "Ilo ja onni ovat eri". En ole tilanneonnellinen vaan kuten sanoit, elämä voi olla onnellista myös karikoista huolimatta.
Törmäsin ikävään ihmiseen, totta. Siksi en haluakaan yleistää asiaa koskemaan kaikkia uskovia kristittyjä. Monet parhaista ystävistäni ovat uskossa, mutta kunnioituksesta toisiamme kohtaan emme keskustele uskonnollisista kysymyksistä. Tämä foorumi on olemassa nähdäkseni sitä varten.
Mielenkiintoni on lähinnä siinä kysymyksessä, että minusta näyttää siltä että monille kristityille on ylivoimaista myöntää että ihmisen on mahdollista löytää onni ja rauha sielulleen myös ilman Jeesusta Kristusta. Se että minä olen löytänyt rauhan, ei mielestäni pitäisi olla uhka kenenkään uskolle. Miksi siis koko ajan minulle pyritään osoittamaan että olen väärässä, tai että onneni ja sydämenrauhani eivät tavalla tai toisella ole aitoja tai kestäviä? Pahin kristityltä uskovalta kuulemani herja siitä että uskon onneen ja rakkauteen yhteydestä luontoon, on että olen tästä syystä "Saatanan nostoväkeä". Miten kukaan kristitty voi sanoa noin, jos toinen tuntee sydämessään sen mikä on oikein?
Jeesus loi sanoillaan pohjan lähetystyölle ja käännytykselle, mutta minusta monet näyttävät toteuttavan sitä pönkittääkseen huonoa itsetuntoaan so. "oikeassa olemisen pakko". Nähdäkseni nämä ihmiset haluavat vähentää sisäistä tuskaansa viljelemällä sitä ympärilleen.
Olen aina ollut kiinnostunut uskonnollisista ja elämänkatsomuksellisista kysymyksistä vaikka en olekaan uskossa enkä kuulu kirkkoon. Minusta on kummallista, että niin kauan uskovien ystävieni kanssa on ollut mahdollista avoimesti puhua uskosta ja Jumalasta, kun he ovat otaksuneet minun olevan kristityn. Mutta aina kun käy ilmi, etten usko Jumalaan ainakaan sellaisena kuin Raamattu sen opettaa, alkaa tulinen käännytystyö ja tulikivenkatkuinen saarnaaminen - enkä enää tunne ystäviäni samoiksi ihmisiksi. Näin on käynyt aina kouluajoista lähtien. Siis yli 30 vuotta.
Toivoakseni tässä foorumissa on mahdollista keskustella myös asiallisesti (kuten tähänkin saakka) uskosta ja epäuskosta ilman että kukaan katsoo oikeudekseen ryhtyä Tuomitsevaksi Jumalan Äänitorveksi. Sen varmaan näemme kohta...
En halua, eikä minulla ole lupaa/ oikeutta lähteä tuomitsemaan.Etsiessäni aikoinaan sielunrauhaa on minuakin yritetty käännyttää jos jonkinmoiseen uskonnollisiin yhteisöihin, jos jonkinlaisella menetelmällä.
"Evankelioimisen" tiimoilta olen miettinut asiaa, että vika on ilmeisesti minussa jos ihminen, jolle uskostani puhun, tuntee itsensä ahdistetuksi tai nurkkaan ajetuksi. Toisaalta on myös ihmisiä, jotka haluavat ja kaipavat keskustella uskoon liittyvistä asioista, silloin mielestäni näistä kannattaa puhua.
Luultavasti ihmisen oma jumalakuva on ratkaiseva siinä, miten hän kristiitynä tuo esiin Jumalaa. Raamattua voidaan tulkita monella tavalla, mutta siitä huolimatta, en ole löytänyt kohtaa jossa kehoitettaisiin pakottamaan ihmisiä uskomaan väkivalloin. Sen sijaan Kristuksen sanoo: "Jos joku janoaa,niin tulkoon minun tyköni ja juokoon". Jopa ennen kuin hän paransi sairaita ihmisiä, hän kysyi: "Tahdotko tulla terveeksi."
Ikäänkuin lahja, jonka voi avata tai jättää avaamatta.
En voi arvostella sitä rauhaa, mikä sinulla on. henkilökohtaisesti en löytänyt rauhaa muualta.
Kun uskoo luulee tietävänsä.Ja kun tietää luulee uskovansa.
Sellaista se on.Kumpi oli ensin muna vai kana.
Kaikkeudessa täytyy olla jokin suurempi käsitys.
Korkeampi kuin ihmisen ymmärrys.
Ihminen on luonut itselleen Jumalan kuvan sisälleen.Tai sitten siellä ihmisen sisällä oleva Jumala on luonut ihmisen kuvan.
Tiedon siitä mikä on oikein ja mikä väärin.
Tajunnan siitä, mitä kannattaa tehdä selviytyäkseen elämästä.
Tiedon moraalista.
Tiedon inhimillisyydestä.
Ja tuon moraalin ja inhimillisyyden käsitteet ovat;
rakkaus, usko ja toivo.
Rakkaus kaikkea elollista kohtaan.
Usko siihen mitä toivoo.
Ja toivoa siitä mitä ei näe mutta uskoo olevan olemassa.
Jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää, että meidän jokaisen sisällä on Jumala. Se mikä tai kuka tuo Jumala on riippuu omasta tahdostamme. Mitä asioita haluamme noudattaa ja minkä ohjeiden mukaan kulkea ja rakentaa tiemme. Samainen Jumala kertoo meille kuinka paljon rakkautta meissä voi olla, kuinka avara voi sydämemme olla, miten paljon sinne mahtuu ymmärrystä ja hyväksymistä ja inhimillisyyttä.
Jonkun sisällä on Jumala, joka kertoo, että kritinuskon tulkinta on ainoa oikea tie meille.
Ne joilla on tuo Jumala eivät pysty, vaikka kuinka tahtoisivat hyväksymään muuta Jumalaa tai uskoa.
He ovat löytäneet uskostaan oikeudenmukaisen ja arvot järjestykseen laittavan Jumalan, siihen ei mahdu muuta kuin tuo raamatun tulkinta oikeasta opista. Jopa kristikansan sisällä on "eripuraa" tuosta tulkintatavasta.
Kun me oppisimme käsittämään, että Jumala , joka on meille ilmestynyt ja näyttänyt oikean totuuden on vain meidän totuus. Näin voisimme saada sielustamme tuon iänikuisen "levottomuuden" pois.
Ei olisi enää pakko käännyttämistä eli yhtä ainoaa totuutta.
Minun totuuteni on tämä. Sinun totuutesi on tuo.
Ei ole minun asiani tuomita sinun totuuttasi.
Vaikka minun Jumalani sanoo, että pitäisi kertoa kaikelle kansalle, olen sen jo kertonut. Toiset ottivat minun totuuteni vastaan toiset eivät.
Jätän nyt tämän asian Jumlan käsiin. Hän on luvannut kantaa kaiken puolestani.
Kyllä Jumala on niin voimallinen, että Hän puhuttelee jokaista ajallaan ei minun tarvitse tehdä sitä hänen puolestaan.
Me, jotka uskomme samaan Jumalaan voimme pitää yhtä ja näin vahvistaa omaa uskoamme.
Tuo lähetyskäsky ei enää päde tänä aikakautena,jolloin jokaisella on mahdollisuus tutustua uskoon kuin uskoon.
Enää on valinnoista kysymys. Me teemme turhaa työtä jos jankkaamme ja tyrkytämme omaa ainutta vaihtoehtoa eli omaa Jumalaa.
Kunnioitetaan jokaista ihmistä ja annetaan hänen itsensä tehdä valinta rauhassa.
Joko meidän Jumalamme tai sitten joku muu.
Pääasia on kuitenkin, että jokainen löytää sovun ja rauhan sisällään ja pystyy näin ollen elämään mahdollisimman tasapainoista ja täyteläistä elämää.
Silloin kun sydän ei syytä ja sisällä on rauha ja tasapaino on löytynyt oikea Jumala ja oikea usko.
Miksi meidän pitäisi hajoittaa tuo toisen löytämä rauha, vedoten siihen että meillä on ainoa oikea totuus?
..löytyy sisältämme. Oli Jumalamme kuva millainen tahansa, sydän sen kertoo mikä on oikein. Ei Raamattu. Eikä ainakaan toinen ihminen.
Mutta voiko rauha omassa sielussa olla toiselle myrkkyä? Joskus koen näin. Turhautunut ihminen, jolle Jumala ei vastaa vaikka kuinka huutaisi, tai joka ei kuule omaa tärkeyttään Jumalansa vastausta on tuomitseva. Huono itsetunto, epäily ja turhautuminen nostavat ilmeisesti sen raivon, jonka kohteeksi joudun tämän tästä.
"Mutta voiko rauha omassa sielussa olla toiselle myrkkyä? Joskus koen näin. Turhautunut ihminen, jolle Jumala ei vastaa vaikka kuinka huutaisi, tai joka ei kuule omaa tärkeyttään Jumalansa vastausta on tuomitseva. Huono itsetunto, epäily ja turhautuminen nostavat ilmeisesti sen raivon, jonka kohteeksi joudun tämän tästä. "
Oman rauhan löytäminen ei voi olla myrkkyä itselle, toiselle se siltä saattaa tuntua, jos joutuu tuon rauhansa löytyneen käännyttämisen kohteeksi. Raivo, joka sinussa nousee noista "käännyyttämisyrityksista" ei johdu sinun huonosta itsetunnosta tai epäilystä. Se johtuu siitä, että tunnet omaa itseäsi loukattavan , kun sinulle sanotaan, että olet väärässä. Sinulla on oma minuus ja omakuva jonka tiedät olevan oikea, kun joku tulee ja sanoo sinussa olevaa "kuvaa" vääräksi , suutut koska hän on loukannut itsetuntoasi. Kuka tahansa lapsi alkaa itkemään jos hänelle tullaan ja sanotaan, ettei se isä jonka olet "kuvitellut" olevan isäsi olekaan oikea isä vaan se on tuo naapurin setä.
Raivo on tervettä, se kertoo, että seisot omien sanojesi ja ajtustesi takana ja sinua loukkaa jos joku aikoo tulla ottamaan sinulta pois tuon totuutesi, lupaa kysymättä.
Itsekin tunsin aikoinani kauheata raivoa kun minulle sanottiin ettet ole kristitty lainkaan kun ajattelet noin.
Sitten vaan nostin itseni ja Jumalani noiden muiden mielipiteiden yläpuolelle ja tiedän nyt ettei ole yhtä ainoaa oikeaa totuutta vaan on monta totuutta ja niistä jokainen on se ainoa oikea kantajalleen tai löytäjälleen.
Rauhaa ja rakkauttaa vaan;)))
P.S. Vapauteen Kristus vapautti minut. Vapauteen jossa ei tarvitse tuomita muita vaan jättää heidät omaan totuuteensa ja siinä olevaan rauhaan, kunnioittaen ja arvostaen heidän Jumalaansa"
Onni tulee läsnä olevasta hetkestä. Se ei voi tulla mistään muualta. Tai tosiasiassahan se ei lainkaan 'tule', vaan se ON, niinkuin läsnä oleva hetkikin ON. Ihmismieli kuitenkin sulkee läsnäolevan hetken pois ajattelulla. Ajatus ei näet voi saavuttaa tämän hetken tosiasiaa, vaan se aina joko pohjaa menneeseen tai tähtää tulevaan. Todelliset ratkaisut ilmaantuvat, kun ajattelu loppuu. Ajattellessasi sinä vain toteat jotain, et ratkaise. Kokeile vaikka.
"Eräs uskossa elävä nuori" on aatteensa sokaisema. Asenteellisuus sokaisee, ja ehdoton asenteellisuus sokaisee ehdottomasti. Vain sinä voit tietää, onko elämäsi oikeilla raiteilla suhteessa omiin toiveisiisi. Ihminen ei voi elää ja hallita omaa elämäänsä, mikäli hän seuraa auktoriteetteja. Tietysti meidän kaikkien tulee pitää huoli, että elämämme on oikeilla raiteilla myös suhteessa muuhun elämään maapallolla. 'Onnelliselle' ihmiselle tällainen huolenpito on luonnollista. Kukaties em. "nuori" uskonsa kautta herää onneen.
Onni on sitä, että ei halua mitään, mutta tietää mitä tarvitsee. Se on läsnäoloa, jota ei paina menneisyyden taakat ja vaateet, eivätkä tulevaisuuden toiveet ja oletukset. Todellisen onnen ja tyytyväisyyden tulee olla jatkuva, muuttumaton tila, joka ei riipu menestyksen ja epäonnistumisen heiluriliikkeestä. Mutta mitä nämä maailman ihmismassat oikein etsivät? Etsivät niin, että polttavat itsensä loppuun, saavuttamatta kuitenkaan mitään. Robottimieli ei kykene pysähtymään kyllin pitkäksi aikaa etsimään sellaista onnellisuuden lähdettä, jota ei tarvitse hankkia. Onnellisuus on aina läsnä, tässä ja nyt; ME vain emme ole aina LÄSNÄ. Kiinalainen sananlasku sen kertoo: "Kun ihmisellä on ollut oikein kiire, hänen täytyy odottaa sieluaan."
Jumalan olemassaolo taas on subjektiivinen kokemus. Se on sekä uskomisen että ei-uskomisen saavuttamattomissa. Se on saavuttamattomissa niin kauan kuin ihmismieli erittelee: arvostelee, tuomitsee ja elää asenteiden ja mielipiteiden varassa. Niin kauan ihmismieli on sokea todellisuudelle, unessa.
Minun Jumalani ei ole kristittyjen Jumala, mutta se asuu sydämessä. Kutsun sitä usein intuitioksi. Se on tunne ja voima.
Intuitio toimii tässä hetkessä ja koko elämäni ajan se on erehtymättä kertonut sen, mitkä ovat niitä oikeita ratkaisuja. Se ei ole asioitten keksimistä, ei analyyttistä puntarointia eikä nopeita hoksottimia vaan varmoja, suoria valintoja. Intuitio on kuin suora yhteys jonkinlaiseen kollektiiviseen tajuntaan, josta löydän vastaukset.
Tämä taito on ollut suvussamme useitten sukupolvien ja satojen vuosien ajan ja sen avulla on autettu ihmisiä monenlaisissa murheissa. Siksi meitä onkin kutsuttu noidiksi.