Toisaalta ymmärrän Sunia täysin tässä siinä kuinka keskeinen ja tärkeä asia tuo ahdas portti on, sitä en käy kieltämään, mutta silti tuntuu että jotain uupuu. MInulta itseltä siis.
Siisp' kysymykseni on osoitettu Sunille; Sain sellaisen kuvan lukiessa tekstejäsi, että olet kohdannut Kristuksen kahteen kertaan? Eihän ymmärryksesi ollut täydellistä ensimmäisen kerran jälkeen? kysymys ei ole mitenkään panetteleva, vaan vilpitön, sillä itse olen myös kohdannut jo Hänet tässä ajassa, ja tuo kohtaaminen ei tapahtunut missään kirkossa tai miksä niitä nyt kutsutaan "puljussa" vaan se tapahtui omassa makuuhuoneessa ja sitä edelsi suunnaton ahdistus, joka raukesi välittömästi tämän kohtaamisen myötä.
Tälläiset sanat muistan jotka kaikuivat korvaani; "Kärsimys.. Sinunkin puolestasi!" Tämän jälkeen tuntui kuin kaikki syyllisyys olisi kadonnut harteiltani.
Silti tuntuu että olen vielä vajavainen. Panen kaiken luottoni Herraan ja siihen, että kaikki kirkastuisi vielä jonakin päivänä :)
Tähän loppuun haluan siteerata eräältä toiselta foorumilta poimimaani hienoa tekstiä, joka toivottavasti koskettaisi tätäkin palstaa, minua tavallaan ainakin, omatunnon osalta:
"Heräsin painajaiseen, siinä joukko hyväosaisia puhtaissa vaatteissa olevia keskusteli uskon oikeaoppisuudesta vauraan yhteiskunnan infrastruktuuriin kuuluvan laajakaistaverkon välityksellä.
He olivat saavuttaneet tarvehierarkiassa tason jossa oli varaa yksilökeskeisyyteen, niinpä he siteerasivat toisilleen litteiltä näytöiltä Raamatunjakeita ja iltaisin rukoilivat Jumalan erityistä johdatusta asunto, auto ja huonekalukauppoihin. Ja siihen että heidän uskonsa olisi oikeaoppista, että he pelastuisivat. Että uskonvarmuus pysyisi.
He yrittivät pyhittää itseään, valvoivat että pysyisivät tiellä. Pyrkivät siveellisyyteen ja puhtauteen. Ja Jumala oli suonut heille paljon hyvää, omaisuutta ja onnistuneita osakekauppoja. Siitä he kokoontuivat kiittämään ja muistivat liimata kalan kartanoauton takakonttiin.
Samaan aikaan kaukaisen veljen silmissä muhivat kärpäsentoukat, jotka eivät kovasti haitanneet kun nälkä tainnutti.
Samaan aikaan lähellä asuvan sisaren silmät täyttyivät kyynelistä kunnan vuokra-asunnossa, itki yksinäisyyttään, huostaan otettuja lapsiaan ja sitä että kukaan ei välitä, ei auta.
"Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa,
niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä
ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat."
Onneksi se oli vain painajaista"
Niin se vaan on, että usko ilman tekoja on kuollutta uskoa, ja tuo on mielestäni tavallaan yksi keskeisimpiä asioita Kristinuskossa. Lähimmäisen rakkaus. Joka tulee heti Suurimman käskyn jälkeen. Se pitäisi muistaa jokapäiväisessä elämässä, mutta olisin tekopyhä jos väittäisin itse tekeväni aina niin. Se on silti pyrkimys ja tavoite.
Siisp' kysymykseni on osoitettu Sunille; Sain sellaisen kuvan lukiessa tekstejäsi, että olet kohdannut Kristuksen kahteen kertaan? Eihän ymmärryksesi ollut täydellistä ensimmäisen kerran jälkeen? kysymys ei ole mitenkään panetteleva, vaan vilpitön, sillä itse olen myös kohdannut jo Hänet tässä ajassa, ja tuo kohtaaminen ei tapahtunut missään kirkossa tai miksä niitä nyt kutsutaan "puljussa" vaan se tapahtui omassa makuuhuoneessa ja sitä edelsi suunnaton ahdistus, joka raukesi välittömästi tämän kohtaamisen myötä.
Tälläiset sanat muistan jotka kaikuivat korvaani; "Kärsimys.. Sinunkin puolestasi!" Tämän jälkeen tuntui kuin kaikki syyllisyys olisi kadonnut harteiltani.
Silti tuntuu että olen vielä vajavainen. Panen kaiken luottoni Herraan ja siihen, että kaikki kirkastuisi vielä jonakin päivänä :)
Tähän loppuun haluan siteerata eräältä toiselta foorumilta poimimaani hienoa tekstiä, joka toivottavasti koskettaisi tätäkin palstaa, minua tavallaan ainakin, omatunnon osalta:
"Heräsin painajaiseen, siinä joukko hyväosaisia puhtaissa vaatteissa olevia keskusteli uskon oikeaoppisuudesta vauraan yhteiskunnan infrastruktuuriin kuuluvan laajakaistaverkon välityksellä.
He olivat saavuttaneet tarvehierarkiassa tason jossa oli varaa yksilökeskeisyyteen, niinpä he siteerasivat toisilleen litteiltä näytöiltä Raamatunjakeita ja iltaisin rukoilivat Jumalan erityistä johdatusta asunto, auto ja huonekalukauppoihin. Ja siihen että heidän uskonsa olisi oikeaoppista, että he pelastuisivat. Että uskonvarmuus pysyisi.
He yrittivät pyhittää itseään, valvoivat että pysyisivät tiellä. Pyrkivät siveellisyyteen ja puhtauteen. Ja Jumala oli suonut heille paljon hyvää, omaisuutta ja onnistuneita osakekauppoja. Siitä he kokoontuivat kiittämään ja muistivat liimata kalan kartanoauton takakonttiin.
Samaan aikaan kaukaisen veljen silmissä muhivat kärpäsentoukat, jotka eivät kovasti haitanneet kun nälkä tainnutti.
Samaan aikaan lähellä asuvan sisaren silmät täyttyivät kyynelistä kunnan vuokra-asunnossa, itki yksinäisyyttään, huostaan otettuja lapsiaan ja sitä että kukaan ei välitä, ei auta.
"Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa,
niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä
ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat."
Onneksi se oli vain painajaista"
Niin se vaan on, että usko ilman tekoja on kuollutta uskoa, ja tuo on mielestäni tavallaan yksi keskeisimpiä asioita Kristinuskossa. Lähimmäisen rakkaus. Joka tulee heti Suurimman käskyn jälkeen. Se pitäisi muistaa jokapäiväisessä elämässä, mutta olisin tekopyhä jos väittäisin itse tekeväni aina niin. Se on silti pyrkimys ja tavoite.
Vastaukset 1
Vanhimmat
vaan Pyhän Hengen ilmoittamaa totutta tästä lopun ajan rajusta eksytyksestä.
Vaikka tämän eilen täältä jo luin, en kuitenkaan tullut vastaamaan,
koska en päässyt tekemään sitä rekisteröidyllä nimimerkilläni.
Vaikka jo sähköpostinkin kautta tähän vastausta halusit vastaan
nyt kuitenkin tässä ketjussa, kun Eniron kautta tämä nimerkkisotku
selvisi - ja vielä saan täällä mukana olla.
Kun kirjassani kerron kahdesta ensimmäisestä kohtaamisesta
Jeesuksen Kristuksen kanssa, tarkoitin niitä kohtaamisia,
joissa hän todella ilmaisi itsensä minulle niin, että saatoin
kuulla hänen äänensäkin.
Kyllä hän äänettömänä Henkenä oli minua lähestynyt lapsuudesta
alkaen jo monta kertaa, ensimmäisen kerran sen kirkkaan valonsäteen
muodossa siellä poikaleirillä, kun laulettiin sitä virttä:
"Kiitos olkoon Jumalalle, Karitsalle..."
Ja monia kertoja hän sen 40 vuoden koettelemuksen jakson aikana
piti minusta huolta, vaikka en Jumalaan uskonutkaan,
kun jatkuvasti sain kokea, mitä hän vain kosti minulle
vanhempieni syntisiä tekoja. Tuo huolenpito näkyi erityisesti
siinä, miten monta kertaa hän esti minut ajautumasta itsemurhaan.
Äänettömänä hän kohtasi minut myöskin siellä käärmekivellä,
heti kohta eläkkeelle päästyäni ja vähän yli kaksi vuotta
ennen sitä kohtausta siellä Lappeenrannan kirkossa.
Kun hän siellä vihdoin vapautti minut niistä tuskista, jotka
eivät olleet lähtöisin minusta itsestäni, niin tunsin olevani
todellinen Jumalan lellilapsi, jonka elämä jatkui kuin ihanassa
pumupulissa eläen, kunnes sitten tuli se päivä, kun hän otti
minut kiinni omista synneistäni, ja vasta niiden päivänvaloon
tuomisen myötä hän tuli ja pystytti sydämeeni oman Pyhän Hengen temppelinsä.
Kyllä sinä Jumalan koulussa ja hänen tiellään olet, ja kun
jo pystyt tästäkin keskustelusta huomaamaan, ketkä ovat
Saatanan, ketkä Kristuksen omia, niin kyllä hän sinutkin
perille vie. Saatana jättää aina kaikki omansa vajaavaisiksi,
mutta Kristus ei sitä tee: "Kylliksi oppia saatuaan on jokainen
opettajansa veroinen."