Kun mut laitetaan esiintymään, menen aina sekaisin...

Me asuttiin uutta omakotitaloa. Meillä oli vauva. Meidät laitettiin lainausmerkeissä "esiintymään".

Mitä muuta oli? Alakerrasta kuului epämääräisiä ääniä: aivan kuin maan alle murtautunut rakastunut pari. Uuden kodin laittamista.

Miksi en sitten ottaisi iloiten rooliani "nainen, jolla ei nyt ole seksuaalista himoa". Olisin saattanut ehkä kestää epämääräiset äänet.

Oli vielä jotain. Minua uhkailtiin (käsillä) raiskaamisella. Vaikka mitään sellaista ei koskaan tapahtunut, sai koko idea minut sekaisin.

En pystynyt suoriutumaan roolistani "tilapäisesti kylmä nainen". En inhoa mitään niin kuin todellisia käsiä nukkuvassa itsessäni. En inhoa mitään niin kuin ajatusta raiskauksesta. En todella jaksa kulkea päivällä hymyillen etsimässä miestä, joka raiskasi minut yöllä.

En saanut siis rauhassa hoitaa talouttani.

Teidän ajatuksenne ovat niin kaukana minun uskovaisen ihmisen maailmastani, minun ylpeästä neitsyydestäni ja maailmastani, missä ihmiset ovat erilaisia ja jokaisella on ihailija. Teidän ajatuksenne eivät ole romanttisia. Te esimerkiksi näette lakanat, mutta ette naista. Te suunnittelette illan musiikin, ruoan, valot, mutta ette ole kiinnostuneita kahden ihmisen ihon kosketuksesta ja sänkykoreografiasta.

En minä jaksa esiintyä niin kauan kuin oma fyysinen koskemattomuuteni ei ole varma. Niin ylpeä en ole , että ylpeilisin raiskauksella uhkauksesta. Menen vakavaksi. Olen shokissa.
0667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Dark ways kirjoitti:

Me asuttiin uutta omakotitaloa. Meillä oli vauva. Meidät laitettiin lainausmerkeissä "esiintymään".

Mitä muuta oli? Alakerrasta kuului epämääräisiä ääniä: aivan kuin maan alle murtautunut rakastunut pari. Uuden kodin laittamista.

Miksi en sitten ottaisi iloiten rooliani "nainen, jolla ei nyt ole seksuaalista himoa". Olisin saattanut ehkä kestää epämääräiset äänet.

Oli vielä jotain. Minua uhkailtiin (käsillä) raiskaamisella. Vaikka mitään sellaista ei koskaan tapahtunut, sai koko idea minut sekaisin.

En pystynyt suoriutumaan roolistani "tilapäisesti kylmä nainen". En inhoa mitään niin kuin todellisia käsiä nukkuvassa itsessäni. En inhoa mitään niin kuin ajatusta raiskauksesta. En todella jaksa kulkea päivällä hymyillen etsimässä miestä, joka raiskasi minut yöllä.

En saanut siis rauhassa hoitaa talouttani.

Teidän ajatuksenne ovat niin kaukana minun uskovaisen ihmisen maailmastani, minun ylpeästä neitsyydestäni ja maailmastani, missä ihmiset ovat erilaisia ja jokaisella on ihailija. Teidän ajatuksenne eivät ole romanttisia. Te esimerkiksi näette lakanat, mutta ette naista. Te suunnittelette illan musiikin, ruoan, valot, mutta ette ole kiinnostuneita kahden ihmisen ihon kosketuksesta ja sänkykoreografiasta.

En minä jaksa esiintyä niin kauan kuin oma fyysinen koskemattomuuteni ei ole varma. Niin ylpeä en ole , että ylpeilisin raiskauksella uhkauksesta. Menen vakavaksi. Olen shokissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu