Kuningas Saatana

"Satuitkohan huomaamaan, että kaikki allaoleva päättelysi ja ajattelusi perustuu ajatuksille, sekä jollekin perspektiiville, joita vastaan koetat samalla huitoa? Jos sanot perspektiivejä ja ajattelua epäluotettavaksi, niin mistä tiedät oman tietosi sitten olevan luotettavaa?"

"Perspektiivini" perustuu sille, että se on kaikkien ihmiselle suotujen perspektiivien kääntöpuoli, vastakohta. Voi olla, ettei se ole täydellinen, mutta "totuuden löytämisen" suhteen se on parempi kuin mikään "luonnollisena" näkökantana pitämistämme.

"Totuus on ainakin arkikielessä yhtä kuin todellisuutta vastaava."

Käytännöllisen elämän hyöty ei ole ihan sitä mitä minä tässä tavoittelen, vaan teoreettista, äärimmäistä merkitystä olemassaoloomme.

"Me emme voi aina tietää, vastaako jokin tieto todellisuutta, mutta voimme tietää, että tiedolla on potentiaali osiltaan vastata täydellisesti todellisuutta."

Voimme "tietää, että tiedollamme on potentiaali vastata todellisuutta", mutta mitä tällä lopulta saavutamme? Ainoa merkitys olemassaoloomme on todellisuuden täydellinen tiedostaminen ja sitä seuraava tuhomme - tämän "tiedostamisen" jälkeen emme nimittäin voi enää mitään saavuttaa. Voimme tietysti odottaa ja toivoa, että jossain vaiheessa evoluutiotamme ihmiskunnalla on tähän edellytykset, mutta nykyihmiselle aivan yhtä rationaalista on "kääntää selkänsä itseään kohtaan", ja tavoittaa olemassaolonsa lopullinen merkitys jo nyt.

"Jos sanot, että kaikki on suhteellista, on myös suhteellisuutesi suhteellista, täten
määrittelemäsi absoluuttinen suhteellisuutesikaan ei olisi loppupeleissä absoluuttista- eli kaikki ei olisi suhteellista."

Taas, kaikki on suhteellista ihmisen "luonnollisista" edellytyksistä katsoen. Syrjäytämme tämän kompleksin kieltämällä itsemme eli omat edellytyksemme.

"Sattuman pelinappula? Eikö "pelinappula" indikoisi jotakin älykkyyttä, joka kyseistä nappulaa ohjailee? Termi on vähän omituinen sikäli kun esim. jokin eloton kappale, - tai vielä vähemmän esim. painovoima - eivät pelaa lautapelejä."

Taas, käytin ilmausta joka tekee tekstistä vähän helpostilähestyttävämmän, mutta johon tarkkaavainen lukija luonnollisesti kiinnittää huomiota.

Ilmauksessa ei kuitenkaan sinänsä ole ristiriitaa, sillä se sanoo nimenomaan SATTUMAN "pelinappulana". "Sattumaa" ei siis tässä tarvitse ajatella konkreettiseksi, metafyysiseksi syyksi (vaan nimenomaan "luonnoksi", "kosmokseksi" jne.).

"Ehdotatko täyttä aivokuolemaa? Jos, niin aloita toki itsestäsi =) Jos et, niin luetko mukaan "kiellettäviin ajatuksiin" myös emootiot, ja vähemmän korkeat kognitiiviset prosessit?"

Tarkoitan lähinnä kognitiivisia prosessejamme, eli niitä jotka erottavat meidät muista eläimistä ja näin saavat meidät pitämään itseämme jonain mitä emme ole (ja tarkastelemaan maailmaa sellaisena kuin se ei ole).

"Jonkin asian päätepistettä ei voida automaattisesti kutsua kliimaksiksi."

Nähdäkseni voidaan, kun on kyse elävistä olennoista. Tällöin ne ovat suorittaneet tarkoituksensa palvella kaikkeutta siten kuin heidän "on tarkoitus". Tämän "tarkoituksen" yläpuolelle minä - ja ilmeisesti moni ihminen - haluamme päästä.

"Taitaa nyt olla aika subjektiivinen näkemys, johon sinulla on itsesi osalta toki oikeus, turhaa sen sijaan koettaa puhua kaikkien puolesta. Itse näen tarkoitusta vallan paljon ihan olemisessa ja elämisessä."

Kyllähän ihminen näkee käytännöllisessä, "varsinaisessa" elämässään luontonsa puolesta paljon merkitystä. Lopulta kaikki kuitenkin kuolee ja tuhoutuu, minkä vuoksi kuolema on loppujen lopuksi elämää suurempi, voimakkaampi tarkoitus. Huomaa, että käytän sanaa "tarkoitus" sen syvimmässä, 'elämää' paljon suuremmassa merkityksessä. Itse asiassa se tarkoittamani tarkoitus on sellainen, että sitä on ihmisen vaikea käsittää - se jo liittyy tekstissäni käsittelemääni "yli-ihmisyyteen", jos sitä niin halutaan kutsua. Ja täten olen siis jo astunut askeleen "ihmisyyden" yläpuolelle, kun tämän tiedostan.

Mielestäni näkemykseni ei kuitenkaan ole "subjektiivinen näkemykseni", kuten asian esitit. Katso ympärillesi. Kaikkialla ihmiset ajattelevat kuolemaa, miettivät mitä sen jälkeen tapahtuu ym. Se, kuolema, on koko ajan läsnä. Elämää ei olisi ilman sitä. Ajatusrakennelmani tarkoitus onkin juuri tämä: kääntää selkä elämälle jossa emme kysymyksillemme voi löytää vastausta, ja kohdattava kysymyksemme kasvotusten. Näin siis nousemme 'elämämme' yläpuolelle kapinoimalla luontoamme vastaan, nousemme itsemme ja kaikkeuden herroiksi, eli ylistämme "Saatanaa", halveksumme rajoittunutta luontoamme jolla ei ole meille mitään muuta tarjottavaa kuin kysymyksiä eli "Jumalaa".

"Ei meidän tarvitse itseasiassa kukistaa mitään kuollaksemme, solut rappeutuvat jne. ja kuolemme ihan ilman ylimääräisiä ponnistuksiakin."

Tämä tuli varmaan jo aiemmistakin vastauksistani selville, mutta häivyttyämme "hiljaa luonnollisesti" emme kukista kysymyksiämme eli rajoittunutta luontoamme, joka estää meitä saavuttamasta sitä mitä sisimmässämme haluamme - luonnon herruutta (tätähän symbolisoi mm. ajatuksemme/toiveemme "ikuisesta elämästä").

"Huomautan, että äärettömässä tyhjyydessä ei olisi yhtään mitään, ei ajatuksia, ei emootioita tai olotiloja. Siellä ei siis ehdottomasti olisi myöskään minkäänlaista elämäksi, kaaoksen harmoniaksi - tai miksikään muuksikaan nimitettävää. Äärettömässä tyhjyydessä ei ole vankilaa, se on totta, muttei siellä myöskään ole vapautusta."

En tarkoita kirjaimellisesti "ääretöntä tyhjyyttä", kuten tuossa toisessakin vastineessani mainitsin, vaan "olemattomuutta". Ilmaisua käytin vain tehdäkseni tekstin vähän helpommin lähestyttäväksi.

Olemattomuus jos mikä on vapautus, koska silloin ei ole mitään eli millään ei ole tarkoitusta eli millekään ei ole "tarvetta". Oli se (olemattomuus) siis todellisuudessa "mitä tahansa", se on meille vapautus tässä universumissa/kaikkeudessa. Me kuitenkin haluamme ja uskomme olevamme jotain muuta kuin tämän kaikkeuden osasia, mikä meidän on itsetunnollisesti todistettava ja käännettävä selkämme luonnollemme ja luonnolle yleensä. Jos emme näin tee emme myöskään usko olevamme muuta kuin kosmoksen sattumanvaraisia, joskin omalaatuisia osasia, joiden "kohtalo" ei muista osasista eroa.


Kiitos kritiikistäsi ja toivottavasti nämä vastineeni lisävalaisivat "teoriaani" ihmisyyden merkityksestä.

NIKKVI kirjoitti:

"Satuitkohan huomaamaan, että kaikki allaoleva päättelysi ja ajattelusi perustuu ajatuksille, sekä jollekin perspektiiville, joita vastaan koetat samalla huitoa? Jos sanot perspektiivejä ja ajattelua epäluotettavaksi, niin mistä tiedät oman tietosi sitten olevan luotettavaa?"

"Perspektiivini" perustuu sille, että se on kaikkien ihmiselle suotujen perspektiivien kääntöpuoli, vastakohta. Voi olla, ettei se ole täydellinen, mutta "totuuden löytämisen" suhteen se on parempi kuin mikään "luonnollisena" näkökantana pitämistämme.

"Totuus on ainakin arkikielessä yhtä kuin todellisuutta vastaava."

Käytännöllisen elämän hyöty ei ole ihan sitä mitä minä tässä tavoittelen, vaan teoreettista, äärimmäistä merkitystä olemassaoloomme.

"Me emme voi aina tietää, vastaako jokin tieto todellisuutta, mutta voimme tietää, että tiedolla on potentiaali osiltaan vastata täydellisesti todellisuutta."

Voimme "tietää, että tiedollamme on potentiaali vastata todellisuutta", mutta mitä tällä lopulta saavutamme? Ainoa merkitys olemassaoloomme on todellisuuden täydellinen tiedostaminen ja sitä seuraava tuhomme - tämän "tiedostamisen" jälkeen emme nimittäin voi enää mitään saavuttaa. Voimme tietysti odottaa ja toivoa, että jossain vaiheessa evoluutiotamme ihmiskunnalla on tähän edellytykset, mutta nykyihmiselle aivan yhtä rationaalista on "kääntää selkänsä itseään kohtaan", ja tavoittaa olemassaolonsa lopullinen merkitys jo nyt.

"Jos sanot, että kaikki on suhteellista, on myös suhteellisuutesi suhteellista, täten
määrittelemäsi absoluuttinen suhteellisuutesikaan ei olisi loppupeleissä absoluuttista- eli kaikki ei olisi suhteellista."

Taas, kaikki on suhteellista ihmisen "luonnollisista" edellytyksistä katsoen. Syrjäytämme tämän kompleksin kieltämällä itsemme eli omat edellytyksemme.

"Sattuman pelinappula? Eikö "pelinappula" indikoisi jotakin älykkyyttä, joka kyseistä nappulaa ohjailee? Termi on vähän omituinen sikäli kun esim. jokin eloton kappale, - tai vielä vähemmän esim. painovoima - eivät pelaa lautapelejä."

Taas, käytin ilmausta joka tekee tekstistä vähän helpostilähestyttävämmän, mutta johon tarkkaavainen lukija luonnollisesti kiinnittää huomiota.

Ilmauksessa ei kuitenkaan sinänsä ole ristiriitaa, sillä se sanoo nimenomaan SATTUMAN "pelinappulana". "Sattumaa" ei siis tässä tarvitse ajatella konkreettiseksi, metafyysiseksi syyksi (vaan nimenomaan "luonnoksi", "kosmokseksi" jne.).

"Ehdotatko täyttä aivokuolemaa? Jos, niin aloita toki itsestäsi =) Jos et, niin luetko mukaan "kiellettäviin ajatuksiin" myös emootiot, ja vähemmän korkeat kognitiiviset prosessit?"

Tarkoitan lähinnä kognitiivisia prosessejamme, eli niitä jotka erottavat meidät muista eläimistä ja näin saavat meidät pitämään itseämme jonain mitä emme ole (ja tarkastelemaan maailmaa sellaisena kuin se ei ole).

"Jonkin asian päätepistettä ei voida automaattisesti kutsua kliimaksiksi."

Nähdäkseni voidaan, kun on kyse elävistä olennoista. Tällöin ne ovat suorittaneet tarkoituksensa palvella kaikkeutta siten kuin heidän "on tarkoitus". Tämän "tarkoituksen" yläpuolelle minä - ja ilmeisesti moni ihminen - haluamme päästä.

"Taitaa nyt olla aika subjektiivinen näkemys, johon sinulla on itsesi osalta toki oikeus, turhaa sen sijaan koettaa puhua kaikkien puolesta. Itse näen tarkoitusta vallan paljon ihan olemisessa ja elämisessä."

Kyllähän ihminen näkee käytännöllisessä, "varsinaisessa" elämässään luontonsa puolesta paljon merkitystä. Lopulta kaikki kuitenkin kuolee ja tuhoutuu, minkä vuoksi kuolema on loppujen lopuksi elämää suurempi, voimakkaampi tarkoitus. Huomaa, että käytän sanaa "tarkoitus" sen syvimmässä, 'elämää' paljon suuremmassa merkityksessä. Itse asiassa se tarkoittamani tarkoitus on sellainen, että sitä on ihmisen vaikea käsittää - se jo liittyy tekstissäni käsittelemääni "yli-ihmisyyteen", jos sitä niin halutaan kutsua. Ja täten olen siis jo astunut askeleen "ihmisyyden" yläpuolelle, kun tämän tiedostan.

Mielestäni näkemykseni ei kuitenkaan ole "subjektiivinen näkemykseni", kuten asian esitit. Katso ympärillesi. Kaikkialla ihmiset ajattelevat kuolemaa, miettivät mitä sen jälkeen tapahtuu ym. Se, kuolema, on koko ajan läsnä. Elämää ei olisi ilman sitä. Ajatusrakennelmani tarkoitus onkin juuri tämä: kääntää selkä elämälle jossa emme kysymyksillemme voi löytää vastausta, ja kohdattava kysymyksemme kasvotusten. Näin siis nousemme 'elämämme' yläpuolelle kapinoimalla luontoamme vastaan, nousemme itsemme ja kaikkeuden herroiksi, eli ylistämme "Saatanaa", halveksumme rajoittunutta luontoamme jolla ei ole meille mitään muuta tarjottavaa kuin kysymyksiä eli "Jumalaa".

"Ei meidän tarvitse itseasiassa kukistaa mitään kuollaksemme, solut rappeutuvat jne. ja kuolemme ihan ilman ylimääräisiä ponnistuksiakin."

Tämä tuli varmaan jo aiemmistakin vastauksistani selville, mutta häivyttyämme "hiljaa luonnollisesti" emme kukista kysymyksiämme eli rajoittunutta luontoamme, joka estää meitä saavuttamasta sitä mitä sisimmässämme haluamme - luonnon herruutta (tätähän symbolisoi mm. ajatuksemme/toiveemme "ikuisesta elämästä").

"Huomautan, että äärettömässä tyhjyydessä ei olisi yhtään mitään, ei ajatuksia, ei emootioita tai olotiloja. Siellä ei siis ehdottomasti olisi myöskään minkäänlaista elämäksi, kaaoksen harmoniaksi - tai miksikään muuksikaan nimitettävää. Äärettömässä tyhjyydessä ei ole vankilaa, se on totta, muttei siellä myöskään ole vapautusta."

En tarkoita kirjaimellisesti "ääretöntä tyhjyyttä", kuten tuossa toisessakin vastineessani mainitsin, vaan "olemattomuutta". Ilmaisua käytin vain tehdäkseni tekstin vähän helpommin lähestyttäväksi.

Olemattomuus jos mikä on vapautus, koska silloin ei ole mitään eli millään ei ole tarkoitusta eli millekään ei ole "tarvetta". Oli se (olemattomuus) siis todellisuudessa "mitä tahansa", se on meille vapautus tässä universumissa/kaikkeudessa. Me kuitenkin haluamme ja uskomme olevamme jotain muuta kuin tämän kaikkeuden osasia, mikä meidän on itsetunnollisesti todistettava ja käännettävä selkämme luonnollemme ja luonnolle yleensä. Jos emme näin tee emme myöskään usko olevamme muuta kuin kosmoksen sattumanvaraisia, joskin omalaatuisia osasia, joiden "kohtalo" ei muista osasista eroa.


Kiitos kritiikistäsi ja toivottavasti nämä vastineeni lisävalaisivat "teoriaani" ihmisyyden merkityksestä.

Lue lisää

fiksusta ja asiallisesti keskustelutyylistäsi.

ehkäpä ymmärrän ajatustasi pohjimmiltaan, ja näen ajatuksissamme paljon samaa, ellen pohja-ajatusta täsmälleen samana sitten. Joskin, koen että tämä maailma on kaikkeudessaan se, mitä meillä on, kaikessa mitä se on;
hämmentävä,
hämmentävän kaunis,
koominen, viallinen, arkinen, ihmeellinen, jne.
En mitään sen takana tai alla, kuoleman näen silkkana olemattomuutena.
"ei riitä, että olen hengissä,
minä haluan ELÄÄ"- ne ovat toki erillisiä asioita, mutta
näen hengissäolemisen vahvasti
elämisen edellytyksenä =)

"Pois, pois, Leukonoee, nuo utelut,
minkä mä, minkä sä
päivän huomenna saat! Myös jätä pois
tuo horoskooppien harras tutkiminen!
On paras vaan huomisen antimet
ottaa sellaisinaan.
Juppiter suo vuosia montakin
tai vain sen, mikä nyt kallioihin
aallokot uuvuttaa.
Heitä hupsutus pois, viiniä juo!
Katkaise hetkeksi suuret suunnittelut!
Seurassa voit ajankulun unohtaa.
Ota päivä kerrallaan! Luottaa et saa
liikoja huomiseen."

http://youtube.com/watch?v=pC4ZOxpu2rs

"Aina on konteksti se on maailma jos ei sen erikoistapaus. Jos väitettä ei voida verifioida eikä falsifioida se on joko väärin muotoiltu tai asetettu väärään kontekstiin. Eli kukkua."

No, nyt puhut tietysti 'ihmisen näkökulmasta' - voimme todeta väitteen tieteellisillä menetelmillämme ja yleensäkin mentaalisella kapasiteetillamme MEIDÄN MIELESTÄMME todeksi/virheelliseksi. Tämä on tietysti totta. Mutta tekstini pointti oli juuri siinä, että millä perusteella tämä meidän näkökulmamme on oikea? Tähän ei saada lopullista vastausta muuten kuin "uskomalla", mitä siis kritisoin; suorastaan halveksun.

NIKKVI kirjoitti:

"Aina on konteksti se on maailma jos ei sen erikoistapaus. Jos väitettä ei voida verifioida eikä falsifioida se on joko väärin muotoiltu tai asetettu väärään kontekstiin. Eli kukkua."

No, nyt puhut tietysti 'ihmisen näkökulmasta' - voimme todeta väitteen tieteellisillä menetelmillämme ja yleensäkin mentaalisella kapasiteetillamme MEIDÄN MIELESTÄMME todeksi/virheelliseksi. Tämä on tietysti totta. Mutta tekstini pointti oli juuri siinä, että millä perusteella tämä meidän näkökulmamme on oikea? Tähän ei saada lopullista vastausta muuten kuin "uskomalla", mitä siis kritisoin; suorastaan halveksun.

Lue lisää

Löysin mun henkilökohtaisen sankarin ;_;

"Propakandamaista kieltä on syytä välttää, sellaisen markkinoinnin seurauksena tapahtuu vaikkapa seuraavaa: Synti=mustaa=saatana=mustiin pukeutuvat=saatanan palvojia."

Aloitukseni on kieltämättä vähän tarkoitusellakin provokatiivinen - lähinnä siitä syystä että näin se kiinnittää enemmän ihmisten huomiota. Ihmisillä kun on "satanisteista" (kuten kaikista asioista) tietynlainen stereotypia, ja usein ihmiset haluavat ruokkia tuota stereotypiaansa.

"Persoonallinen Saatana, tuo teologisen kristinuskon suojelus-pyhimys, joka vastustaa persoonallisen luojan Jahven suurta tahtoa [tahto=halua=kärsimystä] on myös syvällisemmin kokonaisuutta ajatellen "oikealla asialla".
Itse-asiassa kristinuskon Jahve=Saatana!
Maailman ei tullut kärsimys ihmisen vaan yhden Jahven pojan eli ns. Saatanan, joka ylpistyi valinnan kautta.
Mistä Saatanaan ylpeys tuli maailmassa, joka ennen tuota ylpistymistä oli ollut v a i n hyvä?
Mistä Saatana tiesi valitsevansa väärin, koska tietoa hyvästä ja pahasta ei ollut
e n n e n
ihmisen valintaa.
Itse Raamatu vastaa tähän toteamalla Jahven suusta muodostuva s e k ä hyvän&pahan."

Hyvin pitkälti samaan tapaan ajattelen asian itsekin. Nimenomaan että Jahve = Saatana, (tämän) universumin valtias. Täydentäisin ehkä vielä että tahto on myös älyä, joka perinteisestä kristillisestä maailmankuvasta puuttuu. Yleisesti ottaen katson Jehovan olevan Saatanan ilmenemismuoto, ja tällä ilmenemismuodolla on oma tarkoituksensa tässä maailmankaikkeudessa - nykyisellä tietotaidollani katson sen erääksi evoluution prosessiksi erottaa vahvat yksilöt heikoista. Tuo käsitys tullee kyllä muuttumaan jollain tavalla ihmisyyden paremmin huomioon ottavaksi kollektiivina - ehkä siitä syystä että olen taipuvainen determinismiin; näkemykseen että kaikilla toiminnoilla on tarkoituksensa, mikä tosin sinänsä ei ole epäjohdonmukaisuus maailmankatsomuksessani.

Kristinuskon Jehova on tyranni, koska hän kieltää vapauden - taipumus jonka tiede on todistanut nostaneen ihmisen muun luomakunnan yläpuolelle. Ihmiset jotka "kieltävät" tieteen saavutukset (vakavamieliset kristityt ym. uskonlahkot) elävät selvästi jossain itseluomassaan kaikkeudessa, jonka tyranneja he itse haluavat olla - kuten heidän Isänsäkin. As father, so son. Tosiasiassa tieteen saavutuksia ei kuitenkaan voi kieltää - tällöin henkilö nimittäin kieltäisi välttämättä myös kaikki omat 'hengelliset'/mentaaliset saavutuksensa. Se että edustamme eri ideologioita ei tarkoita sitä että edustaisimme eri luonnonlajeja - ajatteluprosessime ovat samat. Logiikan lakeja ei voi nähdäkseni ylittää. Joka tapauksessa tällaisia ihmisiä ei tässä keskustelussa tarvitse ottaa huomioon - vaikka hekin palvelevat suurempaa tarkoitusta. Luonnonlakien vakioisuus/satunnaisuus on tässä determinismi vs. indeterminismi kysymyksessä luonnollisesti oleellinen - vaikka se että tähänkin kysymykseen saataisiin vastaus ei tietysti välttämättä merkitsisi mitään suurta; viitaten taas aloitukseeni: se olisi vain MEIDÄN näkökulmamme asiaan.

"No kirjoitukseesi kommentoiden, Kaaoksen ["Saatana"[Jahve]=luonnon vasta-voimista se toinen/olevaisuus/anti-olevaisuus] sekoittaminen samaan yhteyteen anti-olevaisuus-ajatuksen kanssa on myös loogista, koska lopulta kun atomien vuoro-voima-vaikutus-vakiot poikkeavat--> maailman-kaikkeus palautuu valtaisaksi alku-singulariteetiksi jolloin aineeton ja siksi ajaton Nyt-hetki toteutuu, eli Harmonia/Kaikki."

Aivan näin, mutta tietomme siitä mitä tuo "anti-olevaisuus" on, ovat hyvin hauraat, oikeastaan olemattomat. Mitä on kuolema? Tähän kysymykseen ovat liittyneet pohdiskeluni aika pitkälti sen jälkeen kun kirjoitin tuon aloituksen. 'Olemassa' voi olla universumeja, joissa ei ole kuolemaa (vaikka emme voikaan tällaista universumia kuvitella). Miksi kuolemaa esiintyy meidän kaikkeudessamme? Tämän kysymyksen ympärille meidän pitäisi hyvin pitkälti rakentaa elämämme. Mitä 'on' tuo anti-olevaisuus? Tämä kysymys ulottuu tieteen piirien ulkopuolelle, ja siksi vastaukset siihen tulisi löytää maailmankaikkeutta tarkastelemalla - ei niin kuin tiedemiehet sitä tarkastelevat, vaan pikemminkin tulkitsemalla loogisesti - menemällä tieteellisten tulosten "taakse". Hyvin mahdollisesti mitään varmoja "tuloksia" näin ei kuitenkaan saavuteta, vaan tulokset säilyvät henkilökohtaisina uskomuksina - mutta tämäkin pitää nähdä tarkoituksenmukaisena. Kaikki perustuu kuitenkin pohjimmiltaan logiikan lakeihin, joihin kaikkien "amatöörifilosofienkin" pitäisi huolellisesti perehtyä, jos haluavat saavuttaa aitoja tuloksia.

Kuolemaa pitää siis palvoa eikä pelätä. Se on ensinnäkin vapautus maailmasta, jossa "nälkää ei voi karkoittaa", mutta mahdollisesti myös avain aivan uusiin ulottuvuuksiin.

"Asia ei ole osasten, eli tietoisuuksiemme kohdalla simppeli, sillä häviämättömyyden-lait heitättävät tietoisuudet takaisin "kiertoon"[jälleensyntymät] eli kiinnittymään materiaan [materia =ajatusta] niin kauan kunnes tietoisuus on anihiloitumiseen [pesrsoonallisen erillisyyden häviäminen] valmis, oiko-tietä ei siis ole."

Tässä olen samaa mieltä ainakin siitä, että tietoisuus on materiaa. Muutoin tässä ajatuksesi ovat ainakin itselleni vähän kimurantteja. Vaikka ajatus onkin materiaa, eihän kaikki materia ole ajatusta? Sen ymmärrän että sillä mitä me itsetietoisina olioina tässä maailmassa teemme, on oma vaikutuksensa tähän maailmaan myös meidän siitä poistuttuamme - mutta esittämäsi ajatus jonkinlaisesta persoonan "reinkarnoitumisesta" on itselleni vieras. Ehkä voisit vähän lisävalaista tätä kohtaa? Mielenkiintoinen ajatus joka tapauksessa...

"Oleellista nyt on Gnosis, eli Tieto !
Tieto vapauttaa epämääräisistä toiveista, peloista jne.
Ymmärryksen [Tieto Kokemus] hakeminen on olevaisuus-vaiheen syvin idea, mitään pelättävää tässä ei ole, Kaikki/Kokonaisuus/Tavoittamaton on suurempi kuin osaamme kuvitella ja tietoisuudet sen "siruina" voi hävitä "hellästi" Kaiken kaikkaan."

Harmi vain, että 'todellista' tietoa me emme vain voi saavuttaa tässä todellisuudessa. Mitä enemmän löydämme vastauksia, sitä enemmän avautuu taas uusia kysymyksiä - ja tälle "ketjulle" ei ole tässä kaikkeudessa loppua. Taas on siis käännyttävä "anti-olevaisuuden" puoleen - mitä se voi meille suoda? "Saatana", "kuolema", "pimeys" - "vapaus". Emme voi luottaa mihinkään muuhun kuin omiin ajatuksiimme - niin kauan kuin vain emme petä itseämme, eli syyllisty epäjohdonmukaisuuteen. Siinä mielessä yhdyn kuitenkin sanoihisi, että epämääräisistä toiveista, peloista ym. vapautuminen on suotavaa "vahvistumisen" vuoksi. Kaiken kaikkiaan kuolemaan valmistautuminen on meille kaikkein tärkein prosessi tässä elämässä, ja kunnioitan suuresti ihmisiä joilla on rohkeutta suorittaa itsemurha. He ovat todella voittaneet elämän, nousseet sen herroiksi. Uskon että heillä on jokin valittu paikka "tuolla puolen". Mutta meillä jokaisella voi olla oma Tehtävämme tässä maailmassa, jonka suorittaminen johtaa kunniaan. Kaikki nämä teemat rakentuvat siis determinismi/indeterminismi-kysymyksen ympärille, jonka katson niin oleelliseksi - vaikka kuten jo mainitsin, vastaus siihenkään tuskin johtaisi mihinkään universaaliin totuuteen, vaan pelkästään uusiin tulkintoihin. Johdonmukainen tulkinta kuitenkin palkitaan.

NIKKVI kirjoitti:

"Propakandamaista kieltä on syytä välttää, sellaisen markkinoinnin seurauksena tapahtuu vaikkapa seuraavaa: Synti=mustaa=saatana=mustiin pukeutuvat=saatanan palvojia."

Aloitukseni on kieltämättä vähän tarkoitusellakin provokatiivinen - lähinnä siitä syystä että näin se kiinnittää enemmän ihmisten huomiota. Ihmisillä kun on "satanisteista" (kuten kaikista asioista) tietynlainen stereotypia, ja usein ihmiset haluavat ruokkia tuota stereotypiaansa.

"Persoonallinen Saatana, tuo teologisen kristinuskon suojelus-pyhimys, joka vastustaa persoonallisen luojan Jahven suurta tahtoa [tahto=halua=kärsimystä] on myös syvällisemmin kokonaisuutta ajatellen "oikealla asialla".
Itse-asiassa kristinuskon Jahve=Saatana!
Maailman ei tullut kärsimys ihmisen vaan yhden Jahven pojan eli ns. Saatanan, joka ylpistyi valinnan kautta.
Mistä Saatanaan ylpeys tuli maailmassa, joka ennen tuota ylpistymistä oli ollut v a i n hyvä?
Mistä Saatana tiesi valitsevansa väärin, koska tietoa hyvästä ja pahasta ei ollut
e n n e n
ihmisen valintaa.
Itse Raamatu vastaa tähän toteamalla Jahven suusta muodostuva s e k ä hyvän&pahan."

Hyvin pitkälti samaan tapaan ajattelen asian itsekin. Nimenomaan että Jahve = Saatana, (tämän) universumin valtias. Täydentäisin ehkä vielä että tahto on myös älyä, joka perinteisestä kristillisestä maailmankuvasta puuttuu. Yleisesti ottaen katson Jehovan olevan Saatanan ilmenemismuoto, ja tällä ilmenemismuodolla on oma tarkoituksensa tässä maailmankaikkeudessa - nykyisellä tietotaidollani katson sen erääksi evoluution prosessiksi erottaa vahvat yksilöt heikoista. Tuo käsitys tullee kyllä muuttumaan jollain tavalla ihmisyyden paremmin huomioon ottavaksi kollektiivina - ehkä siitä syystä että olen taipuvainen determinismiin; näkemykseen että kaikilla toiminnoilla on tarkoituksensa, mikä tosin sinänsä ei ole epäjohdonmukaisuus maailmankatsomuksessani.

Kristinuskon Jehova on tyranni, koska hän kieltää vapauden - taipumus jonka tiede on todistanut nostaneen ihmisen muun luomakunnan yläpuolelle. Ihmiset jotka "kieltävät" tieteen saavutukset (vakavamieliset kristityt ym. uskonlahkot) elävät selvästi jossain itseluomassaan kaikkeudessa, jonka tyranneja he itse haluavat olla - kuten heidän Isänsäkin. As father, so son. Tosiasiassa tieteen saavutuksia ei kuitenkaan voi kieltää - tällöin henkilö nimittäin kieltäisi välttämättä myös kaikki omat 'hengelliset'/mentaaliset saavutuksensa. Se että edustamme eri ideologioita ei tarkoita sitä että edustaisimme eri luonnonlajeja - ajatteluprosessime ovat samat. Logiikan lakeja ei voi nähdäkseni ylittää. Joka tapauksessa tällaisia ihmisiä ei tässä keskustelussa tarvitse ottaa huomioon - vaikka hekin palvelevat suurempaa tarkoitusta. Luonnonlakien vakioisuus/satunnaisuus on tässä determinismi vs. indeterminismi kysymyksessä luonnollisesti oleellinen - vaikka se että tähänkin kysymykseen saataisiin vastaus ei tietysti välttämättä merkitsisi mitään suurta; viitaten taas aloitukseeni: se olisi vain MEIDÄN näkökulmamme asiaan.

"No kirjoitukseesi kommentoiden, Kaaoksen ["Saatana"[Jahve]=luonnon vasta-voimista se toinen/olevaisuus/anti-olevaisuus] sekoittaminen samaan yhteyteen anti-olevaisuus-ajatuksen kanssa on myös loogista, koska lopulta kun atomien vuoro-voima-vaikutus-vakiot poikkeavat--> maailman-kaikkeus palautuu valtaisaksi alku-singulariteetiksi jolloin aineeton ja siksi ajaton Nyt-hetki toteutuu, eli Harmonia/Kaikki."

Aivan näin, mutta tietomme siitä mitä tuo "anti-olevaisuus" on, ovat hyvin hauraat, oikeastaan olemattomat. Mitä on kuolema? Tähän kysymykseen ovat liittyneet pohdiskeluni aika pitkälti sen jälkeen kun kirjoitin tuon aloituksen. 'Olemassa' voi olla universumeja, joissa ei ole kuolemaa (vaikka emme voikaan tällaista universumia kuvitella). Miksi kuolemaa esiintyy meidän kaikkeudessamme? Tämän kysymyksen ympärille meidän pitäisi hyvin pitkälti rakentaa elämämme. Mitä 'on' tuo anti-olevaisuus? Tämä kysymys ulottuu tieteen piirien ulkopuolelle, ja siksi vastaukset siihen tulisi löytää maailmankaikkeutta tarkastelemalla - ei niin kuin tiedemiehet sitä tarkastelevat, vaan pikemminkin tulkitsemalla loogisesti - menemällä tieteellisten tulosten "taakse". Hyvin mahdollisesti mitään varmoja "tuloksia" näin ei kuitenkaan saavuteta, vaan tulokset säilyvät henkilökohtaisina uskomuksina - mutta tämäkin pitää nähdä tarkoituksenmukaisena. Kaikki perustuu kuitenkin pohjimmiltaan logiikan lakeihin, joihin kaikkien "amatöörifilosofienkin" pitäisi huolellisesti perehtyä, jos haluavat saavuttaa aitoja tuloksia.

Kuolemaa pitää siis palvoa eikä pelätä. Se on ensinnäkin vapautus maailmasta, jossa "nälkää ei voi karkoittaa", mutta mahdollisesti myös avain aivan uusiin ulottuvuuksiin.

"Asia ei ole osasten, eli tietoisuuksiemme kohdalla simppeli, sillä häviämättömyyden-lait heitättävät tietoisuudet takaisin "kiertoon"[jälleensyntymät] eli kiinnittymään materiaan [materia =ajatusta] niin kauan kunnes tietoisuus on anihiloitumiseen [pesrsoonallisen erillisyyden häviäminen] valmis, oiko-tietä ei siis ole."

Tässä olen samaa mieltä ainakin siitä, että tietoisuus on materiaa. Muutoin tässä ajatuksesi ovat ainakin itselleni vähän kimurantteja. Vaikka ajatus onkin materiaa, eihän kaikki materia ole ajatusta? Sen ymmärrän että sillä mitä me itsetietoisina olioina tässä maailmassa teemme, on oma vaikutuksensa tähän maailmaan myös meidän siitä poistuttuamme - mutta esittämäsi ajatus jonkinlaisesta persoonan "reinkarnoitumisesta" on itselleni vieras. Ehkä voisit vähän lisävalaista tätä kohtaa? Mielenkiintoinen ajatus joka tapauksessa...

"Oleellista nyt on Gnosis, eli Tieto !
Tieto vapauttaa epämääräisistä toiveista, peloista jne.
Ymmärryksen [Tieto Kokemus] hakeminen on olevaisuus-vaiheen syvin idea, mitään pelättävää tässä ei ole, Kaikki/Kokonaisuus/Tavoittamaton on suurempi kuin osaamme kuvitella ja tietoisuudet sen "siruina" voi hävitä "hellästi" Kaiken kaikkaan."

Harmi vain, että 'todellista' tietoa me emme vain voi saavuttaa tässä todellisuudessa. Mitä enemmän löydämme vastauksia, sitä enemmän avautuu taas uusia kysymyksiä - ja tälle "ketjulle" ei ole tässä kaikkeudessa loppua. Taas on siis käännyttävä "anti-olevaisuuden" puoleen - mitä se voi meille suoda? "Saatana", "kuolema", "pimeys" - "vapaus". Emme voi luottaa mihinkään muuhun kuin omiin ajatuksiimme - niin kauan kuin vain emme petä itseämme, eli syyllisty epäjohdonmukaisuuteen. Siinä mielessä yhdyn kuitenkin sanoihisi, että epämääräisistä toiveista, peloista ym. vapautuminen on suotavaa "vahvistumisen" vuoksi. Kaiken kaikkiaan kuolemaan valmistautuminen on meille kaikkein tärkein prosessi tässä elämässä, ja kunnioitan suuresti ihmisiä joilla on rohkeutta suorittaa itsemurha. He ovat todella voittaneet elämän, nousseet sen herroiksi. Uskon että heillä on jokin valittu paikka "tuolla puolen". Mutta meillä jokaisella voi olla oma Tehtävämme tässä maailmassa, jonka suorittaminen johtaa kunniaan. Kaikki nämä teemat rakentuvat siis determinismi/indeterminismi-kysymyksen ympärille, jonka katson niin oleelliseksi - vaikka kuten jo mainitsin, vastaus siihenkään tuskin johtaisi mihinkään universaaliin totuuteen, vaan pelkästään uusiin tulkintoihin. Johdonmukainen tulkinta kuitenkin palkitaan.

Lue lisää

//Kuolemaa pitää siis palvoa eikä pelätä.//



- Pitääkö palvoa ketään tai mitään?
Palvominen saa voimansa pelon'sekaisesta kunnioituksesta, eli väärän'oloisesta alisteisuudesta, ei nöyryydestä vaan nöyristelystä.
Kun tiedostamme aina Itsemme kautta, niin nostamalla minkä tahansa, millä lailla tahansa sijaiseksemme sotkemme ainoastaan tietoisuuttamme.



// Se on ensinnäkin vapautus maailmasta, jossa "nälkää ei voi karkoittaa", mutta mahdollisesti myös avain aivan uusiin ulottuvuuksiin.//



- Kuolema on kiehtova ja tavallaan ajatuksellisesti ystävä ja vapauttaja. Nykyinen elämämme ja sen hahmotus heittää niin sanoakseni häränpyllyä, kun ymmärrys [tieto kokemus] asian tiimoilla kasvaa. Elämä ei nouse mm. esiin enää ainut-kertaisena lahjana, korkeintaan yhtenä kokemuksena ja vakavana opetuksena.



//Vaikka ajatus onkin materiaa, eihän kaikki materia ole ajatusta? Sen ymmärrän että sillä mitä me itsetietoisina olioina tässä maailmassa teemme, on oma vaikutuksensa tähän maailmaan myös meidän siitä poistuttuamme - mutta esittämäsi ajatus jonkinlaisesta persoonan "reinkarnoitumisesta" on itselleni vieras. Ehkä voisit vähän lisävalaista tätä kohtaa? Mielenkiintoinen ajatus joka tapauksessa...//



- Atomit eivät ole ainetta, ne ovat tendenssejä. Niin kauan kun tietoisuus "ajattelee asioita" [”Ajattelen siis olen” ] eikä "mahdollista", niin se toteuttaa [luo] yksipuolisesti olevaisuuttaan näin.

Persoona, kuka/mikä on persoona? Persoona on matkija, joka matkii kuva-kaval-gaadi-jatkumossa itseään, pääsemättä irti alku-kuvista joita se muistaa, tämä aina siihen asti kun Itse tiedostuu ja irtoaa tästä kierrosta/noidan-kehästä rikkomalla alku-kuvansa.
Kyse on tässäkin vielä kollektiivista.
Oletko muuten koskaan, edes pienen hetken kokenut tunnetta, että voisit olla kuka tahansa ihminen, olet siis nano-sekunnin koko ihmiskunta? Tunne on sanoin kuvaamaton.
Siinä kai toteutuu jonkin sortin yhteys kollektiiviseen ihmiseen kvanttitasolla?
Toteutuuko hajaannus "henkiseen" ja "maalliseen" yhden ajatuksen risti-riidoista, ei siis olisi olemassakaan kuin yksi mieli ja jakautunut ajattelu?
Tämä kollektiivi-ajattelu-olento kokee uudestisyntymissä konkretiaa ja eri-tasoissa kehityksessään kohti täyteyttä eli sitä Kokonaisuutta joka aikojen alussa hajosi moninaisuudeksi.



//Harmi vain, että 'todellista' tietoa me emme vain voi saavuttaa tässä todellisuudessa. Mitä enemmän löydämme vastauksia, sitä enemmän avautuu taas uusia kysymyksiä - ja tälle "ketjulle" ei ole tässä kaikkeudessa loppua. Taas on siis käännyttävä "anti-olevaisuuden" puoleen - mitä se voi meille suoda?//



- Kyse onkin tiedosta joka kattaa sen mihin yletymme, oiko-tietä ei ole, eikä kysymyksiä ilman valmiita vastauksia, siispä tyvestä puuhun.



//"Saatana", "kuolema", "pimeys" - "vapaus". Emme voi luottaa mihinkään muuhun kuin omiin ajatuksiimme - niin kauan kuin vain emme petä itseämme, eli syyllisty epäjohdonmukaisuuteen. Siinä mielessä yhdyn kuitenkin sanoihisi, että epämääräisistä toiveista, peloista ym. vapautuminen on suotavaa "vahvistumisen" vuoksi.//



- Jos perimmäinen premissi on ”Kaikki on olemassa” , siis sisältäen myös kaiken tiedon, ei omaan osaamme selitykseksi paljoa jää. Ehkä selitys on se, että me olemme eroittaneet itsemme Kaikesta, koska meillä ei 'kaikki tietävyyttä' ole, olemme siis juuri se emansinaatio Kokonaisuudesta joka ei ole nyt Kokonaisuudessa, mutta on Kokonaisuudesta?
Jäljelle jää tässä vastuu, ei sen pakoilu.



// Kaiken kaikkiaan kuolemaan valmistautuminen on meille kaikkein tärkein prosessi tässä elämässä, ja kunnioitan suuresti ihmisiä joilla on rohkeutta suorittaa itsemurha. He ovat todella voittaneet elämän, nousseet sen herroiksi. Uskon että heillä on jokin valittu paikka "tuolla puolen". Mutta meillä jokaisella voi olla oma Tehtävämme tässä maailmassa, jonka suorittaminen johtaa kunniaan. Kaikki nämä teemat rakentuvat siis determinismi/indeterminismi-kysymyksen ympärille, jonka katson niin oleelliseksi - vaikka kuten jo mainitsin, vastaus siihenkään tuskin johtaisi mihinkään universaaliin totuuteen, vaan pelkästään uusiin tulkintoihin. Johdonmukainen tulkinta kuitenkin palkitaan. //



- Itsemurha voi olla motiiveiltaan teko, joka heitättää kaiken takaisin pisteeseen A:aa, vaikka siis oli tarkoitus päästä pisteeseeen B:ee.
Elämä on elämistä varten, ottaa hetkestä kiinni ja elää, kokea on vastaus, antaa myös muiden kokea tavallaan.

Kokonaisuudella on osasiinsa nähden tarkoitus. Siis 'syy' --> 'seurauksille' ja 'seurauksilla' 'syylle', osamme on olla osa tätä kaikkea tutkaillen ja kokien, kuolema tulee aikanaan, ei sitä tarvitse hoputtaa.

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

//Kuolemaa pitää siis palvoa eikä pelätä.//



- Pitääkö palvoa ketään tai mitään?
Palvominen saa voimansa pelon'sekaisesta kunnioituksesta, eli väärän'oloisesta alisteisuudesta, ei nöyryydestä vaan nöyristelystä.
Kun tiedostamme aina Itsemme kautta, niin nostamalla minkä tahansa, millä lailla tahansa sijaiseksemme sotkemme ainoastaan tietoisuuttamme.



// Se on ensinnäkin vapautus maailmasta, jossa "nälkää ei voi karkoittaa", mutta mahdollisesti myös avain aivan uusiin ulottuvuuksiin.//



- Kuolema on kiehtova ja tavallaan ajatuksellisesti ystävä ja vapauttaja. Nykyinen elämämme ja sen hahmotus heittää niin sanoakseni häränpyllyä, kun ymmärrys [tieto kokemus] asian tiimoilla kasvaa. Elämä ei nouse mm. esiin enää ainut-kertaisena lahjana, korkeintaan yhtenä kokemuksena ja vakavana opetuksena.



//Vaikka ajatus onkin materiaa, eihän kaikki materia ole ajatusta? Sen ymmärrän että sillä mitä me itsetietoisina olioina tässä maailmassa teemme, on oma vaikutuksensa tähän maailmaan myös meidän siitä poistuttuamme - mutta esittämäsi ajatus jonkinlaisesta persoonan "reinkarnoitumisesta" on itselleni vieras. Ehkä voisit vähän lisävalaista tätä kohtaa? Mielenkiintoinen ajatus joka tapauksessa...//



- Atomit eivät ole ainetta, ne ovat tendenssejä. Niin kauan kun tietoisuus "ajattelee asioita" [”Ajattelen siis olen” ] eikä "mahdollista", niin se toteuttaa [luo] yksipuolisesti olevaisuuttaan näin.

Persoona, kuka/mikä on persoona? Persoona on matkija, joka matkii kuva-kaval-gaadi-jatkumossa itseään, pääsemättä irti alku-kuvista joita se muistaa, tämä aina siihen asti kun Itse tiedostuu ja irtoaa tästä kierrosta/noidan-kehästä rikkomalla alku-kuvansa.
Kyse on tässäkin vielä kollektiivista.
Oletko muuten koskaan, edes pienen hetken kokenut tunnetta, että voisit olla kuka tahansa ihminen, olet siis nano-sekunnin koko ihmiskunta? Tunne on sanoin kuvaamaton.
Siinä kai toteutuu jonkin sortin yhteys kollektiiviseen ihmiseen kvanttitasolla?
Toteutuuko hajaannus "henkiseen" ja "maalliseen" yhden ajatuksen risti-riidoista, ei siis olisi olemassakaan kuin yksi mieli ja jakautunut ajattelu?
Tämä kollektiivi-ajattelu-olento kokee uudestisyntymissä konkretiaa ja eri-tasoissa kehityksessään kohti täyteyttä eli sitä Kokonaisuutta joka aikojen alussa hajosi moninaisuudeksi.



//Harmi vain, että 'todellista' tietoa me emme vain voi saavuttaa tässä todellisuudessa. Mitä enemmän löydämme vastauksia, sitä enemmän avautuu taas uusia kysymyksiä - ja tälle "ketjulle" ei ole tässä kaikkeudessa loppua. Taas on siis käännyttävä "anti-olevaisuuden" puoleen - mitä se voi meille suoda?//



- Kyse onkin tiedosta joka kattaa sen mihin yletymme, oiko-tietä ei ole, eikä kysymyksiä ilman valmiita vastauksia, siispä tyvestä puuhun.



//"Saatana", "kuolema", "pimeys" - "vapaus". Emme voi luottaa mihinkään muuhun kuin omiin ajatuksiimme - niin kauan kuin vain emme petä itseämme, eli syyllisty epäjohdonmukaisuuteen. Siinä mielessä yhdyn kuitenkin sanoihisi, että epämääräisistä toiveista, peloista ym. vapautuminen on suotavaa "vahvistumisen" vuoksi.//



- Jos perimmäinen premissi on ”Kaikki on olemassa” , siis sisältäen myös kaiken tiedon, ei omaan osaamme selitykseksi paljoa jää. Ehkä selitys on se, että me olemme eroittaneet itsemme Kaikesta, koska meillä ei 'kaikki tietävyyttä' ole, olemme siis juuri se emansinaatio Kokonaisuudesta joka ei ole nyt Kokonaisuudessa, mutta on Kokonaisuudesta?
Jäljelle jää tässä vastuu, ei sen pakoilu.



// Kaiken kaikkiaan kuolemaan valmistautuminen on meille kaikkein tärkein prosessi tässä elämässä, ja kunnioitan suuresti ihmisiä joilla on rohkeutta suorittaa itsemurha. He ovat todella voittaneet elämän, nousseet sen herroiksi. Uskon että heillä on jokin valittu paikka "tuolla puolen". Mutta meillä jokaisella voi olla oma Tehtävämme tässä maailmassa, jonka suorittaminen johtaa kunniaan. Kaikki nämä teemat rakentuvat siis determinismi/indeterminismi-kysymyksen ympärille, jonka katson niin oleelliseksi - vaikka kuten jo mainitsin, vastaus siihenkään tuskin johtaisi mihinkään universaaliin totuuteen, vaan pelkästään uusiin tulkintoihin. Johdonmukainen tulkinta kuitenkin palkitaan. //



- Itsemurha voi olla motiiveiltaan teko, joka heitättää kaiken takaisin pisteeseen A:aa, vaikka siis oli tarkoitus päästä pisteeseeen B:ee.
Elämä on elämistä varten, ottaa hetkestä kiinni ja elää, kokea on vastaus, antaa myös muiden kokea tavallaan.

Kokonaisuudella on osasiinsa nähden tarkoitus. Siis 'syy' --> 'seurauksille' ja 'seurauksilla' 'syylle', osamme on olla osa tätä kaikkea tutkaillen ja kokien, kuolema tulee aikanaan, ei sitä tarvitse hoputtaa.

Lue lisää

// - Pitääkö palvoa ketään tai mitään?
Palvominen saa voimansa pelon'sekaisesta kunnioituksesta, eli väärän'oloisesta alisteisuudesta, ei nöyryydestä vaan nöyristelystä.
Kun tiedostamme aina Itsemme kautta, niin nostamalla minkä tahansa, millä lailla tahansa sijaiseksemme sotkemme ainoastaan tietoisuuttamme. //

Kuolemaa pitää palvoa siinä mielessä, että - kuten olen jo aikaisemmin ilmaissut - se on vapautus jatkuvista harhaluuloistamme, joita vajavainen mielemme meille syöttää. Suurin osa maailmamme ihmisistä "elävät nykyhetkessä" - ts. eivät liiemmin pohdi elämän tarkoitusta, alkuperää tai muita vaikeita "teoreettisia" kysymyksiä. Heille eläminen itsessään on elämän "pointti". Tämä asenne on kuitenkin jokseenkin ongelmallinen. Ensinnäkin se on orjamainen. Vaikka ihmisen elämä olisikin mukavaa ja 'onnellista', se ei poista sitä että jonain päivänä hän kuolee ja kaikella tuolla mitä hän elämänsä aikana koki ei ollut lopulta merkitystä, koska hän ei ole enää tietoinen siitä. Voidaan tietysti sanoa että elämällään hän teki lapsiensa elämästä 'onnellista', 'merkityksellistä' jne., mutta toistamalla sama kaava saadaan sama lopputulos - myös nuo lapset kuolevat, heidän jälkeläisensä kuolevat, kaikki jotka olivat kyseisiin ihmisiin elämänsä aikana yhteydessä kuolevat -> lopulta kaikki kuolevat ihmiskunnan kuoltua sukupuuttoon. Mitä jää jäljelle? Ei mitään muistoa jota vaalia, ei mitään inhimillistä. Ehkä jonkinlainen muistomerkki maapallolle/muille lähiplaneetoille siitä, että kerran olimme täällä. Tai ehkä teknologiamme edistyy niin, että siirrämme joskus tietoisuutemme koneisiin. Tällöin olisimme paitsi ehkä 'kuolemattomia', myös paljon älykkäämpiä. Kuten olen jo kuitenkin sanonut, en usko että minkäänlainen ihmisen tässä maailmassa ehkä joskus saavuttama äly pystyy ratkaisemaan perimmäisiä kysymyksiä koskien elämää.

Kuolemaa pitää siis 'palvoa' sen vuoksi, että se voi olla ainoa porttimme aitoon Tietoon tässä maailmassa. Mitä oikeastaan tiedämme kuolemasta? Emme oikeastaan mitään, kuten emme tästä elämästäkään. Tämä "ignorance" - tietämättömyys on se mitä meidän tulee palvoa. Sitä tyhjyyttä, kuolemaa josta meillä ei ole mitään tietoa. Se on ainoa tie vapautukseemme.

// - Atomit eivät ole ainetta, ne ovat tendenssejä. Niin kauan kun tietoisuus "ajattelee asioita" [”Ajattelen siis olen” ] eikä "mahdollista", niin se toteuttaa [luo] yksipuolisesti olevaisuuttaan näin.

Persoona, kuka/mikä on persoona? Persoona on matkija, joka matkii kuva-kaval-gaadi-jatkumossa itseään, pääsemättä irti alku-kuvista joita se muistaa, tämä aina siihen asti kun Itse tiedostuu ja irtoaa tästä kierrosta/noidan-kehästä rikkomalla alku-kuvansa.
Kyse on tässäkin vielä kollektiivista.
Oletko muuten koskaan, edes pienen hetken kokenut tunnetta, että voisit olla kuka tahansa ihminen, olet siis nano-sekunnin koko ihmiskunta? Tunne on sanoin kuvaamaton.
Siinä kai toteutuu jonkin sortin yhteys kollektiiviseen ihmiseen kvanttitasolla?
Toteutuuko hajaannus "henkiseen" ja "maalliseen" yhden ajatuksen risti-riidoista, ei siis olisi olemassakaan kuin yksi mieli ja jakautunut ajattelu?
Tämä kollektiivi-ajattelu-olento kokee uudestisyntymissä konkretiaa ja eri-tasoissa kehityksessään kohti täyteyttä eli sitä Kokonaisuutta joka aikojen alussa hajosi moninaisuudeksi. //

Hyviä ja varmasti varteenotettavia ajatuksia - itse en ole vielä liiemmin perehtynyt tähän "kollektiivi"-ajatteluun - vaikka en kyllä ihan kaikesta mitä tässä sanoit saanut kunnon "otetta". Siinä mielessä näen tässä ajattelussa paljonkin järkeä, että 'todellisuuden' luonnehdinta on niin heikko - jokaisella yksittäisellä ihmisellä on oma käsityksensä siitä. Voidaanko edes sanoa että elämme samassa maailmassa ja käytämme samaa kieltä? Mitä on "älykkyys"? Yleisesti sen käsitetään tarkoittavan jonkinlaista olentoa, joka pystyy prosessoimaan tietoa huomattavan tehokkaasti eli kuvaamaan todellisuutta hyvin - mutta mitä tämä (todellisuus) tarkoittaa, on kyseenalaista; kuten olenkin jo ilmaissut. Millainen mieli siitä parhaiten saavuttaa tietoa, vai voiko siitä saavuttaa mitään varsinaista tietoa?

Joka tapauksessa juuri tämän tietämättömyytemme takia ihmisyyden ajatteleminen kollektiivina onkin järkevää - koska kyseinen asenne on ennakkoluuloton. Emme kuitenkaan voi mitenkään "sulautua massaan" ja yrittää alkaa konkreettisesti luomaan mitään "ihmisyyden prototyyppiä" (jos sellaista voidaan edes ajatella), koska kyseinen prosessi luonnollisesti rikkoisi koko järjestelmän, joka perustuu yksilön vapauteen. Voidaan ajatella että olemme jokainen koneen osasia, ja jos jokin koneen osanen yllättäen haluaa muuttua joksikin toiseksi osaksi (mikä ei edes tietenkään ole mahdollista), koko koneesta tulee käyttökelvoton. (Ehkä tässä olisi jotain ajateltavaa myös teologeille ja yhteiskuntafilosofeille?)

Vielä tästä "persoonan" ongelmasta kuitenkin sen verran, että itse näen sen mitä tuossa ylempänä lainatussa katkelmassa esitit (mielien "hajoaminen" ja "uudelleenyhdistyminen") enemmänkin mystiikkana kuin filosofiana, ja tämä keskustelu olisi tarkoitus pitää erillään 'uskomuksista' (vaikka raja 'uskon' ja 'järjen' välillä tuntuukin usein olevan niin häilyvä).

// - Kyse onkin tiedosta joka kattaa sen mihin yletymme, oiko-tietä ei ole, eikä kysymyksiä ilman valmiita vastauksia, siispä tyvestä puuhun. //

Voihan silläkin tiedolla mitä me tässä maailmassa saavutamme olla jotain merkitystä, mutta ainakin toistaiseksi kaikki perustuu uskoon. Minä vain en luota uskoon. Se on jotain mihin meidän ei pitäisi alentua.

//- Jos perimmäinen premissi on ”Kaikki on olemassa” , siis sisältäen myös kaiken tiedon, ei omaan osaamme selitykseksi paljoa jää. Ehkä selitys on se, että me olemme eroittaneet itsemme Kaikesta, koska meillä ei 'kaikki tietävyyttä' ole, olemme siis juuri se emansinaatio Kokonaisuudesta joka ei ole nyt Kokonaisuudessa, mutta on Kokonaisuudesta?
Jäljelle jää tässä vastuu, ei sen pakoilu. //

Väite (premissi?) "kaikki on olemassa" on hyvin kyseenalainen mm. siitä (loogisesta) syystä että on mahdollisesti olemassa useampia universumeja kuin yksi (meidän), ja jo tämä kumoaisi kyseisen väitteen (liittyisihän sana "kaikki" tässä yhteydessä vain meidän tuntemaamme/ymmärtämäämme kaikkeuteen).

Lisäksi, voiko "kaikki" olla olemassa - ts.: mitä on "kaikki"? Tähän pelkästään tämän kaikkeuden / kaikkeuksien kaikkeuden luoja pystyisi vastaamaan. Jos kaikkeuksilla ei ole luojaa (mikä vaikuttaa jokseenkin epätodennäköiseltä), kaikki mitä kaikissa kaikkeuksissa on olemassa edustaisi "kaikkea". Tämäkään ei tietenkään tarkoittaisi (meidän näkökulmastamme) että "kaikki" on 'olemassa' (miten voimme olla yhteydessä muihin kaikkeuksiin?).

En myöskään allekirjoittaisi väitettä "kaikki tieto on olemassa". Minusta tämä meidän kaikkeutemme tuntuu usein jonkinlaiselta aivopierulta, vahingolta. Siinä ei vaikuta olevan järjestystä. Jos siinä olisi järjestystä, siitä olisi helpompi/mahdollista kaivaa tietoa näihin perimmäisiin kysymyksiin. Ja 'järjestyksellä' en tässä yhteydessä tarkoita tietenkään mitään luonnonlakeja - ne vaikuttavat tietysti kaikissa kaikkeuksissa. Kaiken olemassaololle pitäisi olla tarkoitus - mikä on tarkoitus meidän universumin olemassaololle? Tämä on tietysti meille tämän universumin osasina absurdi kysymys, mutta miksi me sitten olemme tietoisia/älyllisiä olentoja (ja pystymme siten esittämään tämän kysymyksen)? Ts. miksi ME olemme olemassa? Universumien järjestelmä voi nyt tietysti olla mitä on ja ehkä sen kehittäjä on vähän leväperäinen... Pointti kuitenkin on: "EVT" mutta sen ei pidä kuitenkaan olla "EVVK", koska jos universumimme alullepanija on kämmännyt, on meidän huomautettava häntä tuosta kämmistä. Toisin sanoen: palvellaksemme suurempaa hyvää meidän on vastustettava luontoamme, joka kehottaa elämään - koska kaikkeutemme on niin kusinen. Minäkin siis edustan vastuuta.

Tähän (tekstin katkelmaasi) liittyy myös muita loogisia ongelmia, kuten voiko "kokonaisuudesta" erota tai mitä sillä (kokonaisuudella) yleensä tarkoitetaan, mutta ne eivät välttämättä ole tämän keskustelun kannalta niin olennaisia.

// - Itsemurha voi olla motiiveiltaan teko, joka heitättää kaiken takaisin pisteeseen A:aa, vaikka siis oli tarkoitus päästä pisteeseeen B:ee.
Elämä on elämistä varten, ottaa hetkestä kiinni ja elää, kokea on vastaus, antaa myös muiden kokea tavallaan. //

En viitsi tässä lähteä toistamaan itseäni joten sanon vain: "Nihil Verum Nisi Mors".

// Kokonaisuudella on osasiinsa nähden tarkoitus. Siis 'syy' --> 'seurauksille' ja 'seurauksilla' 'syylle', osamme on olla osa tätä kaikkea tutkaillen ja kokien, kuolema tulee aikanaan, ei sitä tarvitse hoputtaa. //

Kuoleman takainen maailma voi vain olla paljon parempi kuin se missä nyt elämme, ja jos kuolema kerran jokaisen korjaa, onko sillä väliä koska se tapahtuu? Loogisesti ajatellen ei: jos kuolema siis merkitsee epätietoisuutta. Ja jos se merkitsee vapautusta, sen parempi mitä nopeammin sen kohtaamme (jos siis "tuolla puolen" olemme vielä tietoisia tästä maailmasta). Mikäli saavuttaisimme varmuuden kaikkeutemme "kusisuudesta", olisi looginen ratkaisu koko lajin hävittäminen. Ehkä silloinkaan emme kyseiseen ratkaisuun kuitenkaan pystyisi, ihmisluontomme (inhimillisyytemme) vuoksi.