Teinityttönä luettiin ystävien kanssa Simone de Beauvoirin Toista sukupuolta sisäisen kapinallisen kiihkon vallassa. Sitä tavattiin, kuin raamattua.
Mustat aurinkolasit päässä, älyllinen viileä ilme peittäen epävarmuuden ja ratkaisemattoman kaipuun saavuttaa, sekä vapaus, että rakkaus.
Nyt katsottuani eilen yleltä Sartren ja Simonen love storyn jäin mietteliäänä pohtimaan: saavuttiko Simone niistä kumpaakaan, tai saavutinko niitä edes itsekkään.
Mikä oli hintana vapaudesta, tai uhraus rakkaudesta?
Oliko Sartre macho, joka alisti rakastettuaan?
Älyllinen kilpakumppani, joka piti Simonea välttämättömänä, muttei silti tasavertaisena?
Tarvitsivatko he toisensa; tullakseen niiksi ihmisiksi, joiksi halusivat, joiksi heidän kuului tulla?
Miksi suuret love storit ovat kautta historian aina olleet kivun ja nautinnon välitilassa?
Vihan ja rakkauden kamppailussa?
Elokuva avasi toisenlaisen näkemyksen toiseen sukupuoleen? Kumpi lopulta on se toinen?
Mustat aurinkolasit päässä, älyllinen viileä ilme peittäen epävarmuuden ja ratkaisemattoman kaipuun saavuttaa, sekä vapaus, että rakkaus.
Nyt katsottuani eilen yleltä Sartren ja Simonen love storyn jäin mietteliäänä pohtimaan: saavuttiko Simone niistä kumpaakaan, tai saavutinko niitä edes itsekkään.
Mikä oli hintana vapaudesta, tai uhraus rakkaudesta?
Oliko Sartre macho, joka alisti rakastettuaan?
Älyllinen kilpakumppani, joka piti Simonea välttämättömänä, muttei silti tasavertaisena?
Tarvitsivatko he toisensa; tullakseen niiksi ihmisiksi, joiksi halusivat, joiksi heidän kuului tulla?
Miksi suuret love storit ovat kautta historian aina olleet kivun ja nautinnon välitilassa?
Vihan ja rakkauden kamppailussa?
Elokuva avasi toisenlaisen näkemyksen toiseen sukupuoleen? Kumpi lopulta on se toinen?
Vastaukset 66
Vanhimmat
aiheen olevan vaikea...
Tiedän, että mieluummin keskusteltaisiin siitä, kuinka rakkaudessa on petytty, tai kuinka tasavertaisuus nähtäisiin enemmänkin yhteiskunnallisena ilmiönä ja ratkaistaisiin palkkaneuvotteluissa.
Tiedän, että aihe koettaisiin helpommin suppeasta feministisestä näkökulmasta.
Mutta näen silti, kuinka parisuhteissa edelleenkin toistuu sama draama, ehkä muunellulla käsikirjoituksella.
*ravistaa hereille*
katsomatta tuo ohjelma, enkä ole eds kirjaan tutustunut, niin vähän vaikea ottaa kantaa siihen.
silmät lumpsuen, kun ois nukutanut vietävästi.
Ranskalainen menttaliteetti, elokuvat ja kirjallisuus ovat yksi vakava riippuvaisuuteni.
Jos et koskaan ole lukenut Simonea, niin käväise edes tuolta googlesta lukemassa.
Starten teoriat rakkaudesta kantsii myös selata.
Suosittelen lämpimästi.
Naiseuden syvimmästä olemuksesta voi toki keskustella vaikkei noita teoksia olisi lukenutkaan.
Aihe kiinnosti minua siksikin, koska viimeviikonlopun kursilla oli enemmistönä henkisesti vahvoja naisia, jotka kuitenkin syvimmältää olivat äärettömän herkkiä.
Mielenkiintoisaksi rakkaus tarinana tekee aiheen, myöskin se, ettei suinkaan Starte loppuviimein mahtanut rakastajana olla kummonenkaan; koskapa Simonen klitoriksen löytämiseen tarvittiin se toinen mies---tai hänen tapauksessaan alkulöytö saattoi tapahtua, jopa toisen naisen kanssa.
Kuitenkin jos ajatellaan, että he elivät 1900-luvulla ja kuolivat vosisadan loppupuolella.
Sigmund Freudi, joka kahloi terapiansa läpi 1800-luvulla ja pääsi päätelmissään siihen saakka, että naisellakin on SE, mutta ei SITÄ, ja siks varten nainen potee ikuista puutteellisuutta ja peniskateutta. PAH*
Simone de Beauvour tuli ehkä leimatuksi kapinallisena feministinä ja osittaisesti myös lesbona. Kuitenkin hänen naistutkimustaan yhä edelleen tutkitaan.
Tuskin täällä kirjoittavista on syntynyt 2000-luvulla, joten ihmettelen suuresti, että aikakautemme yksi merkittävistä, edistyksellisistä
naiskirjailijoista sivutetaan tuntemattomana.
Väittäisin Simonella ja hänen suhteellaan Starteen olevan syvävaikutus tämänpäivän nais/mies suhteisiin.
Kukapa ei olisi jo nykyisin kuullut sielupareista.
*keskustele nyt teidän kans*
-Menen tästä kirjoittamaan vaikka rakastajista---
PS: Tämä ei sitten kuulu mihkään tseksy palstalle---niin kerta!
Saavuttiko Simone niistä kumpaakaan. Vaikea mennä sanomaan kun ei tiedä onko oikeasti Lovea ilman Storyä, siis miehille kyllä on, mutta ...
Tässä storyssä oli kysymys enemmänkin vapaudesta ja rakkaudesta. Huomattavaa, että tämä pari eli aikaa, jolloin vapaa rakkaus, ilman poroporvalillista avioliittoa oli moraalitonta.
Eikäpä tarvitse historiaa kauas kahloa, kun se vielä
meidänkin kulttuurissa pidettiin sopimattomana.
Kuuskytluvun radikalismi toi tullessaan avoliitot ja vapaan seksin. Nyt nuoret saavat ehkäisypillerinsä jo siinä vaiheessa, kun esiäidit ennen olivat vasta esimurkkuja.
Niin tai näin. Kysymykseksi edelleenkin nousee; ollakko vapaa, vai sidottu.
Sinäänsä taas, jos rakkautta tarkastellaan ainoastaan syvämältä olemukseltaan, niin siihen ei voi sisäistää vaatimusta, ei pelkoa, riippuvuutta, tai mustasukkaisuutta.
En tiedä, mitä tarkoitat, kun sanot miehillä olevan rakkautta ilman tarinaa...?
Tarkennatko!
Ihmiset ovat rakastaneet vaikeuksitta ja myös monien vaikeuksien kanssa, rakastaneet silti ja tunteneet sisäisesti oikeat tunteensa. Ympäristö ei aina ole tukenut rakkauksia ja sen puolesta on varmaan saanut todella taistella. Se mitä minä en naisen rakkaudessa käsitä on se, että se täytyy leväyttää kaiken kansan nähtäville. Sitten saatetaan revetä miljoonaan osaan suuresta rakkaudesta tai vajota synkinpään itsesääliin pimeinpään luolaan. Eli miksi ei saa rauhassa rakastaa, kun ja jos siltä tuntuu, eikä asettautua oman rakkautensa ulkopuolelle ja katsella sitä sieltä.
Viimeiseen lauseeseen. -Eikä asettautua oman rakkautensa ulkopuolelle ja sitä sieltä suuresti kommentoiden ja muutenkin kaikella tavalla julki tuoden.
'naurattaa* Ehkäpä luonto on hoitanut tämä jutskun silleen, jotta naisen osa on analyseerata rakkautta, mites mieskään sen muutoin tajuasi:)))
Kuitenkin kirjallisuus, taide, psygologia, filosofia ja kaiken karvaiset sarjat, elokuvat ja ties mitkä lähteet ovat kautta sivistyneen ihmiskunnan pyrkineet aina ja aina löytämään uutta selitystä.
Jos rakkaus olisi niin perin yksiselitteinen, niin miks sitä edelleenkin pyrittäisiin toinen toisilleen kertomaan?
Ihminen on vaan rakentunut silleen, että kaikkea on tutkittava sisältään ja ulkopuoleltaan.
Mikä syy on vaikkapa tutkia avaruutta?
Eikö riitä, kun kuu kiertää maata ja tähdet syttyy ja sammuu...?
Kuten yhdessä upeassa rakkausrunossa sanotaan:
-miten rakastan sinua
en sanoa saata
en koskaan milloinkaan
vain heleää tulta
on ruumiini
ei se on ilmaa ja maata
ja kukkien tuoksua tulvillaan....
----------Ota syliisi minut
ja anna olla
hetki onnellinen
pidä koossa kädellä voimakkaalla
koko pyörivä liike
rauhaton
kuten Jumala ohjaa maailmaansa
niin myöskin maalla
rata turvallinen
ja selvä on...
Mahdatko tietää kenen tuo runo on? Olen ottanut sen talteen 16v teininä. oli koko nuoruutein johtotähtenä, ilm. yhäkin.
On telllella vieläkin, semmonen punapohjainen leike jostain. Just tonmallisesti kirjotettu myös. :)
saattaisi tekijäkin löytyä. En tosiaan muista---harmi.
Tämä runo on yksi lemppareitani, jonka muistan ulkoa.
Jotenkin siinä on sisäistyneenä, se ulkopuolinen ja sisäpuolinen, joka todellisuudessa on yhtä.
Mikä on ollut ihmisille ja naisille erikoisesti suurempi hupi kun toisen paskoja pöyhiminen. Hyvässä ja syvässä rakkaudessa ei ole mitään pöyhittävää, eikä santrana muille kylän mummoille välitettävää, mutta ans olla jos vähääkään verhot raottuu ja tehdään jotain muuta kun seksiä virsikirja kädessä lähetys-saarnaajassa, niin santra sen heti huomaa ja kaikelle kansalle kurosena lallattaa. Mua ei oikeestaan naurata, vaan *ituttaa.
taisimme puhua nyt aivan kokonaan erinäkökulmista.
Minen tarkoittanut analyseeraamisella mitään ilkeämielistä ja uteliasta juoruamista.
Enkäpä ole itse edes koskaan moisesta ollut kiinostunutkaan.
rakstaa eikai sitä tarvitse levitellä kaiken kansan nähtäville, naisenkaan.? Kuulostaa perin oudolta enkä usko että läheskään kaikki naiset toimisivat noin. Sensijaan joskus ihmiset rakastuvat pelkäänn rakastamisen tunteeseen. Josko sitä silloin asettuu tarkastelemaan ulkoakäsin, tavallaan irrottaa rakkaudentunteen kohteesta.
Jos nainen ei rakkaudenkaipuussaan tiedä oikeaa kohdetta, niin hänen täytyy turvautua rakastamisen tunteeseen. Hyvä Taikis. Oikeastaan tuolla filosofialla tuli kirjoitettua monta A4:sta.
En olleskaan bonjannu, että tarkoitettiin, jotain kurostyyppistä leväytystä:D
Tuskimpa tässä edes voidaan verrata tämän misun julkihakuista itsekeskeisyyttä ja vaikkapa Simone de Beauvourin naistutkimusta, vaikkakin Simonekin kaivoi tuntojaan syvältä.
Sitäpaitsi, kyllä naiset mieluusti myös keskenään jakavat kokemuksiaan. Eivätkä välttämättä niistä pettymyksistään, vaan myös saadakseen syvempää ymmärrystä toisiensa näkökulmista.
Miks muutoin luettaisiin kaunokirjallisuudestakaan
rakkaudesta?
Mitäs mieltä olet väittämästä, että silloin kun kohde on oikea, niin sanat eivät oikeastaan riitä kertomaan millainen tunne on?
Tietäisitpä kuinka T-muna käy kuumana, mutta olet oikeassa tuossa oikean kohteen kanssa. Kaikkissa muissa -kuin minä rakastan sinua- sanoissa kaikuisi silloin falsetti.
pois silmiltä, puhuin ihmisestä...ihminen voi olla mieskin...ainakin joskus. En usko että esilletuomasi mieskuva vastaa koko miessukupuolta.
Rakkauden riepottaminen miltä kantilta tahansa ei tee rakkaudelle ainakaan hyvää.
rakastua rakkauteen ei todellakaan ole mun keksintöäni eikä filosofiaani, siitä on tehty aika paljon tutkimuksiakin. Jotenkin vähättelevä sävtysi viestissäsi tuntui ikävältä.
tabu josta ei voi puhua? Häviääkö se puhumalla?
Enkä ota Jank. Enkä ole uskonutkaan edustavani kuin omia käsityksiäni. Jank, jank ja jank.
On ihan eri asia kun rakkaus. Se tosiaan häviää puhumalla ja pöllyttämällä.
Kas kun en edes halua ryhtyä kukkaiskielin repostelemaan mun mielestä arvokkaalla ja aidolla asialla, ei sillä, ettenkö pystyisi.
sanoilla ja teoilla varmasti saa rakkauden kuin rakkauden häviämään, kun taas hyvillä sanoilla kasvamaan. Sanoilla ja puhumisella on ihmeellinen voima. Sanat on voimakkain ase. Ikävä ihminen pystyy ihan varmasti tappamaan rakkauden.
mutta ihmisyys ei olisi pahitteeksi.
Kiina silloin kommunismin ylevyydessään kielsi kansalaisilta sanan rakkaus ja tuppasi tilalle pelkän toveruuden. Eivätpäs päässeet mokomaa aihetta riepottamaan.
Jossain vaiheessa oli annettava periksi. Juttu oli niin iso, että sepäs uutisoitiin pitkin maailmaa.
Eikös olekkin kamalaa:DDD
Jälkipovi on rohjennut jopa Maonkin itsevaltiasta rakkauselämää riepottaa. Kas äijällä oli sen sata rakastajaa, vaikkei hän tutkimusten mukaan koskaan hampaitaan pessyt.
Miepä aijon ihan tästäkin lähtien puhua rakkaudesta, politiikasta, uskonnosta ja ihan kaikesta , mitä ihmisenä olemiseen kuuluu.
Jopa julkeasti kirjoitankin.
*hyi minua*
Ovat tärkeitä ja välttämättömiä, rakkaudessakin. Kunhan miestä ei hukuteta naisen sanojen pallomereen.
paljon sanovaa lyhyttä lausahdusta "Love and be quiet"
Rakasta ja vaikene, siis. Kuuluisan kirjailijan kuuluisasta teoksesta.
Sanat eivät niin merkityksellisiä kuin teot tai tunne itsessään, näin sen näkisin.
Sitte tollasen nakkaamaan, ja oikeen ajatuksen kanssa/ko.
sanomaasi hieman :"sanat ovat tärkeitä ja välttämättömiä rakkaudessakin. Kunhan kumppania ei hukuteta sanojen pallomereen. Ei se menen niin yksioikoisesti että nainen olisi hukuttaja ja mies hukkuja....Se on luonnekysymys, ei sukupuolikysymys. Eivät kaikki naiset lepertele jatkuvasti eivätkä kaikki miehet ole ynseitä tuppisuita :D
useamman viikon pohdinnan tuloksena.
Osoitan mieluummin toiselle huomiota olemuksella ja käytöksellä kuin liioilla imelillä sanoilla. Oikeasti olen kokenut rakastamisen joskus olevan kovin raskasta, kun piti koko ajan vain ihanasti rakastaa.
Minäkin kirjoittelen joskus tuntojani enkä aina läheskään jees-jees hengessä. Mä olen oikeestaan aika hyvä soitin ...
Hyi minuakin.
rakkautensa ylenpalttiseen hehkuttamiseen yleisesti, niin varmaan myös käytöksestä ja teoista muut huomaavat, että kyllä tuo nyt tuota rakastaa?
Pidätän kyllä itselläni oikeuden kertoa rakkaudestani jos siltä sattuu tuntumaan. Enkä muuten koe ärsyttävänä, jos joku minulle kertoo omastaan. Usein sitä huomaa hymyilevänsä toisen onnelle. En oikein allekirjoita 'kellä onni on se onnen kätkeköön' -fraasia. Minusta 'jaettu ilo on paras ilo' kuulostaa paremmalta. Tässä tapauksessa siis kyse Sanallisesta Ilosta ;)
En lähde mukaan koska haluat väkisin kääntää asian kinaksi.
haluat nähdä viestini kinana. Tiedät kuitenkin mitä sillä tarkoitan, että ei siitä sen enempää.
Kun se rakkaus siinä 'kamalimmassa' vaiheessaan on elämisen tuskaa ja parkua. Epäilemistä ja vahtimista. Vannomista ja vannottamista. Luoja varjele minua pitkäkestoiselta rakkaudelta, mutta suo minulle pitkää iloa olla kaulakkain arvostamani naisen kanssa tuntien molemminpuolista lämpöä ja läheisyyttä.
oletkohan sä nyt sekoittanut omistamisenhalun ja rakkauden keskenään.:) ainakin nuo rakkaudeksi kuvailemsi oireet viittaavat mustasukkaisuuteen ja omistamisenhaluun, jotka eivät taida olla yksi yhteen sanan rakkaus kanssa. Olet selvästi allerginen koko rakkaus-sanalle. *analyzzeeraa kyökkisykolokin puutteellisilla taidoilla*
Itse tiedän jos vaikka noin onkin, vaikka omistamisenhalu viittaisi enemmänkin esineellistämiseen, joka taas ei sovi tällä kertaa aiheeseen.
on kyllä läpikäyty eräässä muodossa juu. Ei minusta silti ole tullut sitoutumisenpelkoista (kai). Kuvittelen(!), että voisin olla onnellinen suhteessa, jossa fyysinen läsnäolo olisi (ainakin lähes) päivittäistä, mutta silti ajatuksen vapaus säilyisi. Tieto mahdollisuudesta vapauteen sitoo minut tehokkaammin kuin sormus tai lypsetty lupaus.
Kuten sanoit, kaulakkain arvostamasi naisen kanssa tuntien molemminpuolista lämpöä ja läheisyyttä - kuulostaa upealta. Eikös siitä juuri synny se pitkäkestoinen rakkaus, jota pelkäät?
Pari parijalkojen takapakkia. Mitään rakkautta pelkää. Sehän on kun hyvä känni, mulle vaan oli kerran saatanan kallis. Että mä nauroin tolle -lypsetty lupaus oivalluksellesi.
Inhoon selittämisiä, mutta omasta mielestäni tunteeton en ole, kaukana siitä. Olen se soitin joka osaavassa kädessä soi upeasti.
jostain syystä uskon sinua täysin.
Jokainen soitin tarvitsee omanlaisensa soittajan. Kaikilla ei ole pianistin sormia eikä kaikilla torvensoittoon tarvittavia vahvoja keuhkoja.
Elämä voi kyllä tulla kalliiksi monella tavalla.
pianonsoittajan sormista ei ole pajoa apua jos soitin on käyrätorvi, eikä torvensoittajan keuhkoilla vielä irtoa kitarankielistä sulosäveliä. Toisaalta sitten vielä.... kuka haluaisikaan olla pelkästään soittaja kun se soittimen osa on niin kiehtova..:))
Pienitiss.. -keuhkosen kajota tuubaan ja muutenkin torvia on syytä varoa, kuten myös harppuja.
Kyllä soittajanakin on kiva olla kun instrumentti on vireessä. Siis kun se on ensin viritetty.
Kätes ja keuhkos.
vuorotellen ;)
Vaikka kyllä soittajakin saa soittamisesta mielihyvää. Ja mitä vaativampi soitin, sitä suurempi mielihyvä, kun sen äänen saa kuuluviin.. ainakin sille, joka pitää haasteista. Tiedä mitä kaikkea tuosta Teemunastakin saisi kuuluville, kun olisi Juuri Oikea Taito hyppysissä ;D
en laula. Teen käsilläni töitä, kirjoitan kymmensormijärjestelmällä, sormus oikeassa nimettömässä ja vasemmassa keskisormessa, kynnet pitkähköt, vahvat, useimmiten lakkaamattomat, kättely napakka. Valitettavasti ääreisverenkierto huono, joten kädet helposti kylmät, olen laiska myös rasvaamaan :)
Minkälaista soitinta siis suosittelet?
mielihyvän jakaminen, mielihyvän antaminen tuottaa mielihyvää antajalleen ainakin yhtäpäjon kuin saajalle :) Soittimen ja soittajan saumaton yhteistyö tuottaa parhaat sävelet.
Loppuosaan en ota kantaa. ;)
ovat tunnetusti aika pienet.
Sinun tapauksessasi itserasvaavaa soitinta 176/80.
- ihan tuulestako tempaisit? :D
Tuollaisen soittimen äänestä saattaisin kenties nauttia. Ihan uutuudenkankeeta en kyllä huolis, pitäis olla jo sisäänajettu.
Onkohan noita soittimia varten olemassa oma kierrätyskeskus?
Hyviä soittimia kierrätyksestä. Keräilyharvinaisuuksille on ihan omat kanavansa ja osoitteensa.
ja antiikkisiahan ei sitten enää soitellakaan, niitä vaan katsellaan ja kiillotellaan hellästi pehmeällä liinalla valkeat hanskat käsissä.
Kyllä sellanen käytetty, muttei vielä ihan antiikkinen olis hyvä. Arvohan se nousee monella soittimella iän myötä. Ääni pehmenee ja soittaja sulautuu yhteen soittimensa kanssa kauniisti.
*tuppaa hymyilyttämään*
Keräilyharvinaisuuksien markkinoinnissakin pitää olla oikea kohderyhmä.
mutta voin vain kuvitella.
Tässä olen samaa mieltä sun kanssa.
Rakkaus ts.kiintymys toiseen on täydellistä niinkauan kunnes astuu esiin ihmismielen muokkausten mestarin mielipide oikeasta rakkaudesta kaikkine variaatioineen.
Kuka tai mikä ohjaa ihmiset kiiltokuvasuhteisiin?
Tuota Simonea pidän,jos jotain ymmärsin aiheesta molempien sukupuolten puolestapuhujina juuri nimenomaan rakkaudesta eikä niinkään pakonomaisesta seksuaalisuudesta ihmisten välillä,mikä myös näyttäisi tänä päivänä olevan ylitsepursuavana rakkauden täysimääräisyyden mittarina.
Markkinoida. Piireissä tiedetään kaupan olevat kohteet. Mitenkäs olisi koesoitto. Kiinnostaako?
pakettia rapakon takaa pikkujouluksi. Siinä on koesoittoa varten 178/90, joten jätän nyt houkuttelevan tarjouksesi väliin :)
mutta siitä jäi omituinen olo. Elokuva oli minusta pinnallinen. Miesnäyttelijät oli huonosti valittu. Ainakin minä petyin kokonaisuutena (verrattuna ennakkokäsityksiini heidän suhteestaan)heidän suorituksiinsa ja etenkin habitukseensa. Mitä niin fiksu nainen näki (tai löysi heistä) tuollaisissa miehissä? Keskustelutkin olivat jokseenkin sekavia ja mitäänsanomattomia. Olipa jopa mukana Camus...kovin oli köykäinen raina. Paljon paremmankin olisi saanut tehtyä ottaen huomioon sekä Beauvoirin että Sartren filosofiset ansiot.
Loppu oli myös omituinen, ihan kuin kesken loppuisi, vaan niinpä se usein elämäkin.
siinä nainen taisi hymyillä ensimmäistä kertaa?
Minustakaan eivät miesnäyttelijät tehneet uskottavaa roolia. Kuitenkin elokuva väläytti, ainakin minulle, jopa aivankin uuden näkökulman siihen, mitä aiemmin olin kokenut.
Kosketuspintaa olisi voitu toki syventääkkin. Mutta ei filmi silti ihan köykänenkään ollut.
ja kirjakin on lukematta, joten taas löytyi yksi aukko paikattavaksi.
Hätäseen luin joitain juttuja netistä. Taitaa olla aika raskas paketti luettavaksi. Paras jättää kevääseen.
ei aina olekkaan köykäsesti lunastettavissa:=)
Kiinostavaa, että aloitus huolimatta, ettei monikaan ollut; Toista sukupuolta lukenut, eikä edes elokuvaa katsonut, päätyi kuitenkin kiivaaseenkin sananvaihtoon.
Eilen satuin lukaisemaan Tommy Tabermannin haastettelua. Hän totesi; etteivät suomalaiset sanoillaan kovinkaan mieluusti rakasta.
Kuitenkin, kumma kyllä, täällä netissä monet miehet siteraavat gallerioissaan juuri Tabermannia.
Miksiköhän?
Tommy haluasi jättää suomalaisuuden mieskulttuuriin tuntevan mieskuvan. Hänen mielestään, sanoja on liian vähän.
Tässä keskustelussa Teemuna näytti olevan eri mieltä.
Hävittävätkö sanat sitten rakkautta, vai vahvistavatko ne sitä? Kas tässäpä mietittävää.
Kysymykseksi näytti jäävän edelleenkin: Onko sukupuolten välistä eroa , kun on kysymys tunteiden ilmaisusta?
Rakkaudesta keskusteltiin, myös instrumenttaalisesti ja päädyttiin vertauksiin soittimista.
Itseäni kiinnostaa nyt tässä ajassa monikulttuurinen kanssakäyminen.
Vaikkapa millaiset rajoitteet eri uskonnot rajaavat rakkaudelle.
Esim. Suomessa asuva perheellinen muslimimies voi ottaa suomalaisesta naisesta rakastajan, muttei meidän lakien mukaan voi saada kahta aviovaimoa.
Kuinkahan mahtaisi käydä perheellisen musliminaisen kanssa, jos yrittäisi laajentaa kokemustaan?
Edelleenkin, jopa meidän vapaamielisessä kultuurissa ilmenee räikeää tekohurskastelua.
Salasuhteet ovat tietyssä mielessä salittuja, mutta taas toisaalla moraalisesti eivät.
Näyttäisi sille, että Simonen kaltaiselle ajattelijalle riittäisi edelleenkin töitä;-)
on ihan hyvä jätkä. Sanataituri, muutenkin kun runoissaan. Totta kai miehet häntä lainailee, kun tietävät naisten tykkäävän :)
Tuosta monikulttuurisuudesta.
Seisoopa kaksi entistä satunnaista *-kumppania kaupan edessä vaihtamassa kuulumisia. Nainen kertoo miehelle seurustelevansa amerikkalaisen kanssa. Mies ihmii hetken tyyliin 'et millään lähempää löytäny' ja kysyy sitten muina miehinä 'Kai se on valkoinen?' Nainen vastaa hieman kysymyksen yllättämänä 'No puoliksi intiaani'. 'Nii, mutta siis kumminki valkoinen', toteaa mies ja näyttää silminnähden helpottuneelta entisen *sa puolesta.
Mistä ylläoleva keskustelu kertoo?
Kulttuurieron ei tarvitse olla edes radikaalia muslimimies-viikinkinainen luokkaa, kun yhteentörmäyksiä tulee. Kaksi länsimaisen kulttuurin ihmistä voi törmätä arkipäivän asioihin, joista ajattelevat eri tavalla. Itse asiassa jopa kahden suomalaisen välille voi syntyä monkikulttuurisuudesta 'ongelma'. Aattelpa paljasjalkaista hesalaista ja tunturin kupeessa kasvanutta saamelaistyttöä. Minä itse mietin usein italialais-suomalaista (ortodoksi-ev.lut.), ruotsalais-suomalaista, amerikkalais-suomalaista (luonnonuskonto-ev.lut.) ja belgialais-suomalaista (ortod.-ev.lut) suhdetta läheltä seuraavana, että miten paljon kulttuuriristiriidoissa oikeastaan onkaan jalansijaa ennakkoluuloilla?
No juu, sitten kun mennään räikeämpiin kulttuuri/uskontoeroihin, niin tietysti käytännön elämän eroavaisuuksien yhteensovittaminen vaatii oikeasti enemmän.
Mitä mainitsemiisi salasuhteisiin tulee, uskon niiden olevan yhtä yleisiä joka puolella maailmaa, joka kulttuurissa ja joka ajankohtana. Ihminen on viettiensä 'vanki'.
Kysymykseesi sukupuolten välisestä erosta tunteiden ilmaisussa voisin lyhyesti oman luuloni sanoa. Se on luonnekysymys, ja siihen vaikuttaa kulttuuri- ja kasvatustausta. Ero ei ole niinkään sukupuolesta kuin sukupolvesta riippuvainen.
viimeistelty ja ajateltu teksti, josta kaunis kiitos:-)
Totta, että juuri nyt nämä kultturelliset eroavaisuudet, jopa samassa kansallisuudessa, näyttäytyvät suhteissa.
Ehkäpä niinä aikoina kun talollinen nai talollisen ja piika rengin, eikä muutoin, kuin poikkeuksina hypitty yli oman sosiaalisen aseman, ei tarvinnut samoin näitä asioita pohtia.
Nyt naivat maalaspoijat Taimaasta. Vaimoja tuodaan
Venäjältä ja ulkomaan matkoilta, milloin mistäkin.
Suomalaiset naiset yhtälaisesti voivat ottaa puolisokseen italialaisen, espanialaisen, kiinalaisen, tai japskun. Eikäpä taida inkkari, tai musta mieskään enää ihan outo olla.
No meneehän vielä suomalaisetkin keskenään avioon.
Silti voivat ajattelutapa ja arvomaailma hyvinkin poiketa toisistaan.
En tiedä tuosta lappalaisuudesta---kun etelästä sinne lappiin on jo vuosia tursteina tuppauduttu.
Vieläköhän sieltä jänkhältä mahtaa noita erämään muukalaisia juurikaan löytyä, jotka eivät jo olisi yhtälaisesti tässä samassa ajassa.
Työni vuoksi olen matkaillut Suomea ristiin ja rastiin. En juurikaan enää eroa näe näissä elämäntavoissa. Mutta silti voin sanoa, että luonto pohjoisessa karsii ihmisen sielultaan alastomaksi. Jotenkin se tietty aitous siellä korostuu.
Toisaalta taas uskonnot alkavat yhä enemmän yhdistyä. Kiinostavaa onkin, kuinka omatoimisesti"
näitä oppeja nykyisin sovelletaan.
Uskoisin, että suomeutuneet muslimit pikkuhiljaa alkavat antaa periksi, omissa jäykissä rituaaleissaan.
Mileinkiintoista on nähdä, millaiseksi tämä maailmamme oikeasti tulee muuttumaan.