Olen käyttänyt eräissä tämän palstan keskusteluissa nimimerkkiä psykologi. Tekoni on jäänyt vaivaamaan mieltäni. Kyseisen nimimerkin käyttäminen ei ollut vain arveluttavaa vaan tietyssä mielessä asiatonta tai suorastaan perusteetonta. Jotain tästä kertonee jo se, että niiden noin 30 vuoden ajan, joiden kuluessa toimin erilaisissa psykologin tehtävissä, pyrin aina työni ulkopuolella välttämään sellaisia keskustelunaiheita ja tilanteista, joissa voisin joutua paljastamaan koulutukseni, ammattini tai asiantuntijan roolini. Toimin näin yksinkertaisesti siksi, että häpesin sitä henkistä rajoittuneisuutta, jonka opiskeluni ja työkokemukseni oli tuottanut.
Jopa muistikuvani niistä aihepiireistä, joita psykologian opinnoista käsiteltiin ja tiedoista, joita niistä omaksuin ovat epämääräisiä ja niukkoja. Eikä aktiivinen muistiin palauttaminenkaan tuo ensimmäisenä mieleen sitä aihepiiriä eli ns. älykkyydentutkimusta, jota käsitelleisiin keskusteluihin osallistuin tällä pastalla ”psykologina”. Tätä aluetta sivunneiden oppikirjojen nimien, niiden sisältöjen ja niissä esiteltyjen metodien mieleen palauttaminen vaatii minulta rehellisesti sanoen jo melkoisia ponnisteluja. Ei siis ole mikään ihme, että eräät keskustelukumppanini olivat täysin varmoja siitä, että en ole koskaan voinut olla missään tekemisissä psykologian kanssa. Tai jos olen, niin kykyni omaksua tämän tieteenalan peruskäsitteitä on ollut poikkeuksellisen heikko
Eikä työkokemusten muisteleminen muuta kuvaa edellytyksistäni esiintyä psykologina juuri yhtään edellä esitettyä paremmaksi. Pääsin kyllä jo harjoitteluaikana käyttämään psykologisia testejä ja tein valmistumiseni jälkeen viiden vuoden ajan päätyönäni ns. soveltuvuudentutkimuksia. Tänä aikana en vain teettänyt, pisteistänyt ja tulkinnut älykkyystestejä n.2500 - 3000:lle henkilölle, vaan tutustuin myös niiden käyttöä käsitteleviin artikkeleihin ja julkaisuihin. Muistan myös hämärästi sen, miten pitkiä ja intomielisiä keskusteluja monet Työterveyslaitoksen psykologeista kävivät erilaisista testiteoreettisista ja – metodologisista kysymyksistä. Mitä itse ajattelin ja sanoin esimerkiksi reliabiliteetin, validiteetin, faktori- regressio- ja varianssianalyysien erilaisten laskentatapojen pätevyydestä tai muusta sen kaltaisesta – siitä mieleeni ei ole jäänyt mitään: kaiken tämän kohdalla on päässäni suuri musta aukko. Samaan unohduksen mustaan aukkoon on suistunut myös koko se 1970- 80 luvuilla käyty kiihkeä, laaja ja perusteellinen testikriittinen keskustelu, jota käytiin myös Suomessa lukuisilla eri foorumeilla
Vaikka uskottaisiin, ettei kertomukseni työurani alkuvaiheista ole vain innokkaalle internetkeskustelijalle ominaisen ylivilkkaan mielikuvituksen tuotetta, niin edellä sanomani osoittanee joka tapauksessa riittävän selvästi sen, että olen autuaasti unohtanut lähes kaiken, minkä perusteella olisin voinut ainakaan älykkyyttä käsitelleissä keskusteluissa käyttää nimimerkkiä psykologi. Kun kaiken lisäksi inhosin soveltuvuudentutkijana tekemääni työtä, hakeuduin tältä työnpsykologian alalta pois ja vietin lopun työurastani eräässä ministeriössä – ei kenellekään voi jäädä enää mitään epäilystä siitä, että nimimerkkini valinta oli onneton henkilökohtainen munaus.
Jos jostain syystä kuitenkin haluaisin vieläkin osallistua johonkin psykologiaa sivuavaan keskusteluun, niin minun on tehtävä se omana itsenäni, niiden henkilökohtaisten tietojeni ja persoonallisen suuntautuneisuuteni perusteella, joiden ydin on muotoutunut pääasiassa koulutus- ja työuran ulkopuolelle jääneellä vapaa-aikana. Vain näin menetellen voin yrittää osoittaa mm. sen, että ne lukuisat tieteellisiksi uskotut ja uskotellut väitteet älylliseksi lahjakkuudeksi nimitetyistä ominaisuuksista, joita tällä palstalla jatkuvasti esitetään, eivät voi olla tieteellisiä sen vuoksi, että ne perustuvat vain ja ainoastaan olettamukseen siitä, että yksilöllisillä ihmisillä on tällainen ominaisuus. Tai kun keskustelua käydään älykkyydestä, sen eri tekijöistä ja näiden mittaamisesta, niin tältä keskustelulta putoaa pohja pois, kun otetaan huomioon , että älykkyystesteillä mitataan ”ominaisuutta”, jonka reaalista olemassaoloa tai vaikuttavuutta ei ole todennettu millään yleisesti hyväksytyllä tieteellisellä metodilla. Älykkyys ja sen osatekijät ovat siis vain osa psykologiseen kielenkäyttöön pesiytynyttä ”flogistonia”, käsitteistöä, joka perustuu yhtä vähän paikkansa pitäviin olettamuksiin kuin keskiajan alkemistien” realiteetiksi” kuvittelema tuliaine.
Heräte tunnustukseeni tuli kuitenkin aivan toisilta tahoilta. Jonnekin takaraivooni olivat jääneet ne vaikutelmat, jotka olin saanut seuratessani tämän foorumin palstaa Psykologia ja katsottuani joitakin tv: n lukion psykologiaa käsitteleviä ohjelmia. Lopullisen sysäyksen antoi kuitenkin aviopuolisoni, joka teki vakituisen psykologian opettajan sairastuttua eräälle oppilaalle lukion koetehtäviä psykologian kurssista. Tämän päivän oppikirjaan tutustuminen ja se että psykologiasta tulee lukiossa pakollinen aine antoi aiheen todeta, että ns. tieteellistä psykologiaa käsittelevien irrallista ja sekalaisten tiedonsirujen omaksumisyrityksistä ei voi tänäkään päivänä jäädä nuoren ihmisen mieleen mitään yksilön psyyken eri puolien ja tasojen muotoutumista koskevia adekvaatteja herätteitä, kysymyksiä tai ajatuskulkuja.
Jopa muistikuvani niistä aihepiireistä, joita psykologian opinnoista käsiteltiin ja tiedoista, joita niistä omaksuin ovat epämääräisiä ja niukkoja. Eikä aktiivinen muistiin palauttaminenkaan tuo ensimmäisenä mieleen sitä aihepiiriä eli ns. älykkyydentutkimusta, jota käsitelleisiin keskusteluihin osallistuin tällä pastalla ”psykologina”. Tätä aluetta sivunneiden oppikirjojen nimien, niiden sisältöjen ja niissä esiteltyjen metodien mieleen palauttaminen vaatii minulta rehellisesti sanoen jo melkoisia ponnisteluja. Ei siis ole mikään ihme, että eräät keskustelukumppanini olivat täysin varmoja siitä, että en ole koskaan voinut olla missään tekemisissä psykologian kanssa. Tai jos olen, niin kykyni omaksua tämän tieteenalan peruskäsitteitä on ollut poikkeuksellisen heikko
Eikä työkokemusten muisteleminen muuta kuvaa edellytyksistäni esiintyä psykologina juuri yhtään edellä esitettyä paremmaksi. Pääsin kyllä jo harjoitteluaikana käyttämään psykologisia testejä ja tein valmistumiseni jälkeen viiden vuoden ajan päätyönäni ns. soveltuvuudentutkimuksia. Tänä aikana en vain teettänyt, pisteistänyt ja tulkinnut älykkyystestejä n.2500 - 3000:lle henkilölle, vaan tutustuin myös niiden käyttöä käsitteleviin artikkeleihin ja julkaisuihin. Muistan myös hämärästi sen, miten pitkiä ja intomielisiä keskusteluja monet Työterveyslaitoksen psykologeista kävivät erilaisista testiteoreettisista ja – metodologisista kysymyksistä. Mitä itse ajattelin ja sanoin esimerkiksi reliabiliteetin, validiteetin, faktori- regressio- ja varianssianalyysien erilaisten laskentatapojen pätevyydestä tai muusta sen kaltaisesta – siitä mieleeni ei ole jäänyt mitään: kaiken tämän kohdalla on päässäni suuri musta aukko. Samaan unohduksen mustaan aukkoon on suistunut myös koko se 1970- 80 luvuilla käyty kiihkeä, laaja ja perusteellinen testikriittinen keskustelu, jota käytiin myös Suomessa lukuisilla eri foorumeilla
Vaikka uskottaisiin, ettei kertomukseni työurani alkuvaiheista ole vain innokkaalle internetkeskustelijalle ominaisen ylivilkkaan mielikuvituksen tuotetta, niin edellä sanomani osoittanee joka tapauksessa riittävän selvästi sen, että olen autuaasti unohtanut lähes kaiken, minkä perusteella olisin voinut ainakaan älykkyyttä käsitelleissä keskusteluissa käyttää nimimerkkiä psykologi. Kun kaiken lisäksi inhosin soveltuvuudentutkijana tekemääni työtä, hakeuduin tältä työnpsykologian alalta pois ja vietin lopun työurastani eräässä ministeriössä – ei kenellekään voi jäädä enää mitään epäilystä siitä, että nimimerkkini valinta oli onneton henkilökohtainen munaus.
Jos jostain syystä kuitenkin haluaisin vieläkin osallistua johonkin psykologiaa sivuavaan keskusteluun, niin minun on tehtävä se omana itsenäni, niiden henkilökohtaisten tietojeni ja persoonallisen suuntautuneisuuteni perusteella, joiden ydin on muotoutunut pääasiassa koulutus- ja työuran ulkopuolelle jääneellä vapaa-aikana. Vain näin menetellen voin yrittää osoittaa mm. sen, että ne lukuisat tieteellisiksi uskotut ja uskotellut väitteet älylliseksi lahjakkuudeksi nimitetyistä ominaisuuksista, joita tällä palstalla jatkuvasti esitetään, eivät voi olla tieteellisiä sen vuoksi, että ne perustuvat vain ja ainoastaan olettamukseen siitä, että yksilöllisillä ihmisillä on tällainen ominaisuus. Tai kun keskustelua käydään älykkyydestä, sen eri tekijöistä ja näiden mittaamisesta, niin tältä keskustelulta putoaa pohja pois, kun otetaan huomioon , että älykkyystesteillä mitataan ”ominaisuutta”, jonka reaalista olemassaoloa tai vaikuttavuutta ei ole todennettu millään yleisesti hyväksytyllä tieteellisellä metodilla. Älykkyys ja sen osatekijät ovat siis vain osa psykologiseen kielenkäyttöön pesiytynyttä ”flogistonia”, käsitteistöä, joka perustuu yhtä vähän paikkansa pitäviin olettamuksiin kuin keskiajan alkemistien” realiteetiksi” kuvittelema tuliaine.
Heräte tunnustukseeni tuli kuitenkin aivan toisilta tahoilta. Jonnekin takaraivooni olivat jääneet ne vaikutelmat, jotka olin saanut seuratessani tämän foorumin palstaa Psykologia ja katsottuani joitakin tv: n lukion psykologiaa käsitteleviä ohjelmia. Lopullisen sysäyksen antoi kuitenkin aviopuolisoni, joka teki vakituisen psykologian opettajan sairastuttua eräälle oppilaalle lukion koetehtäviä psykologian kurssista. Tämän päivän oppikirjaan tutustuminen ja se että psykologiasta tulee lukiossa pakollinen aine antoi aiheen todeta, että ns. tieteellistä psykologiaa käsittelevien irrallista ja sekalaisten tiedonsirujen omaksumisyrityksistä ei voi tänäkään päivänä jäädä nuoren ihmisen mieleen mitään yksilön psyyken eri puolien ja tasojen muotoutumista koskevia adekvaatteja herätteitä, kysymyksiä tai ajatuskulkuja.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tota mäkin ajattelin.
Niin, haluan muistuttaa kaikkia, jotka näitä viestejä lukevat, että paitsi että on epäeettistä käyttää nimimerkkiä psykologi olematta psykologi, on psykologi-nimike myös laissa suojattu! Itse vastasin muutamiin viesteihin nimimerkillä psykologi, enkä edes tajunnut, että joku saattaisi käyttää sitä noin väärin. Juuri tämän takia sitten ei oiketkaan neuvot mene perille, kun joku on jo vienyt koko nimimerkin lokaan. Sovitaanko, että käytetään itsestämme oikeaa titteliä, niin saattaa joku jopa saada jotain apuakin?