Suni lyö kortit pöytään!!
Tämä tarkoittaa sitä että kerrot lyhyesti, pelkistetysti, ja yksinkertaisesti sen mikä on sinunmielestäsi on oikea tie, eikä mitään konstailuja eikä pitkiä lurituksia mistä ei kukaan ota selvää.
Ysinkertaisesti mikä on sinun opin ero ja lutterin.
YKSINKERTAISESTI, pitäähän meidän tietää millä yrität eksyttää, vai eikö rohkeus riitä, MIKÄ ON SE TAIKATEMPPU MILLÄ KOHTAAT JUMALASI, JA MUUT EI MUKA OLE KOHDANEET MENETKÖ TRANSIIN VAI MITEN.
SUU PUHTAAKSI MUUTAMALLA SANALLA YKSINKERTAISESTI
MUISTA EI PITKIÄ LURITUKSIA HÄMYSTI!!!!!
SELVÄSTI !!!!
Tämä tarkoittaa sitä että kerrot lyhyesti, pelkistetysti, ja yksinkertaisesti sen mikä on sinunmielestäsi on oikea tie, eikä mitään konstailuja eikä pitkiä lurituksia mistä ei kukaan ota selvää.
Ysinkertaisesti mikä on sinun opin ero ja lutterin.
YKSINKERTAISESTI, pitäähän meidän tietää millä yrität eksyttää, vai eikö rohkeus riitä, MIKÄ ON SE TAIKATEMPPU MILLÄ KOHTAAT JUMALASI, JA MUUT EI MUKA OLE KOHDANEET MENETKÖ TRANSIIN VAI MITEN.
SUU PUHTAAKSI MUUTAMALLA SANALLA YKSINKERTAISESTI
MUISTA EI PITKIÄ LURITUKSIA HÄMYSTI!!!!!
SELVÄSTI !!!!
Vastaukset 20
Vanhimmat
selviä eroja uskalleta lyödä pöytään, eksytys tapahtuu monisanaisesti ja madollisimman epäselvästi.
En jaksa hukata aikaani täällä, NÄKEMIIN!
jotain salaamista, eksytetään Jumalan sanaa matkien
ja kun on tarpeeksi syvällä suossa syötetään joku viimeinen niitti.
joulupukilla on lahjoja.
Kun Saatana oli tapattanut Lutherilla yli 100 000 köyhää talonpoikaa,
ja nämä hirmuteot alkoivat hänen sydäntään painaa, teki Saatana
hänestä uuden uskonsa puhdistajan, ja Rooman antikristuksen
jälkeen seuraavan suuren antikristuksen näyttämällä
hänelle nuo ihanat kolme sanaa: "Armosta olet pelastettu!"
Kun Jumala näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle 11.8.1985
ja johdattaa kolmeksi vuodeksi Raamatun ääreen hänen totuuttaan
tutkimaan, ja jo ennen sitä ahdasta porttia ja Pyhän Hengen saamista,
hän johdatti minut vuonna 1987 viideksi vuodeksi luterilaisen
kirkon hallintoon ja kaikkiin sen toimntoihin vain näyttääkseen:
"Ettei Jumalan seurakuntaa johdeta näin", ja sen jälkeen, vuonna
1992 eroon kaikista sen toiminnoista ja lopulta 1.4.1996 eroon koko kirkosta.
Lukekaa kirjastani, mitä kaikkea tuona aikana Oulun hiippakunnassa,
aluksi Paavolan ja nimenvaihdon jälkeen Ruukin seurakunnassa
sinä aikana tapahtui. Eli miten Jumalan vaatimus totuudesta torjuttiin.
Tässä erokirjeeni:
Harva kirkosta eronnut lienee joutunut eronsa syyt perustelemaan,
saati laatimaan kirjeen. Minun oli se kuitenkin tehtävä, kun Pyhä
Henki sen tehtäväksi antoi. 1.4.1996 oli se ilon päivän, kun tämän
kirjeen sain käydä lukemassa Ruukin seurakunnan kirkkoherra Reijo
Junttilalle:
VOIVATKO KRISTUS JA BELIAR OLLA YHTÄ - EIVÄT - SIKSI LÄHDEN
Toisenlainen on Teologisten tiedekuntien kuin teolgisen instituutin
jumala. Toisenlainen on piispa Rimpiläisen kuin muiden piispojen
jumala, Toisenlainen on Suomen Lähetysseuran kuin Lähetysyhdistys
Kylväjän jumala. Toisenlainen on Suomen Raamattuopiston kuin Suomen
rauhanyhdistysten jumala. Toisenlainen on Rukoilevaisten kuin
Rukouspalvelun, näiden kaatajien jumala. Toisenlainen on Paavalin
synodin kuin Hengen Uudistus Kirkossamme ry:n jumala. Toisenlainen on
sanansaattajien kuin Lestadiolaisten Esikoisten jumala. Toisenlainen
on Evankelisten kuin Uusherätyksen jumala.
Ja kaiken tämän, jumalten puiston - Suomen Siionin - yllä kaikuu
piispa Rimpiläisen ja hänen synodinsa jumalan voimakas ääni: "Nainen
vaietkoon seurakunnassa!" Mitä tämä käytännössä merkitsee? Siitä antaa
hyvän esimerkin lehtori, joka tämän piispan kätten alta kävi hakemassa
vihkimyksen, hengen ja siunauksen. Näin hän tunnusti sanomalehti
Kalevan haastattelussa:
"Saarnan pito jumalanpalveluksessa kuuluu Janatuisen mielestä papille.
Lehtorinakaan hän ei halua saarnata kirkossa kotimaassa, mutta
kylläkin pitää saarnaamista mahdollisena ulkomailla."
Ajatelkaa kaikki, minkälainen tämä piispa Rimpiläisen ja hänen
lahkonsa, Paavalin synodin, jumala todellisuudessa on? Kotimaa kun
taakse jää, ja lähetyskenttä häämöttää, ja kun ei enää olla piispan
valvovan katseen alla, niin nainenkin voi silloin tehdä hieman syntiä
- saarnata jopa kirkossa.
Jos on tämä jumala naisten suhteen tiukkapipoinen, niin
lestadiolaisten suhteen se on armahtava. Hyvä näyttö saatiin kesäkuun
30. päivänä 1995. Juuri Suviseurojen alla, kun piispa, sanomalehti
Kalevan palstatilaa hyväksi käyttäen valkaisi kalkilla kaikki
lestadiolaiset, miljoonakavalluksia tehneistä uskonveljistään lähtien,
vitivalkoisiksi:
"Sehän on ihan varmaa, että lestadiolainen herätysliike ei opeta
mitään muuta kuin rehellisyyttä ja ahkeruutta."
Tämä valkaisu lienee tehty siinä toivossa, että Suviseurojen
kansanjoukko vihdoinkin tunnustaisi hänet heidänkin jumalalleen
kelpaavaksi mieheksi, ja vastaisi hänen tervehdykseensä "Jumalan
terve!" - huudolla.
Jeesuksen seurassa lestadiolaisten miljoonakavalluksetkin olisivat
saaneet täysin toisenlaisen lopun. Jerikossakin oli kerran hyvin rikas
mies, Sakkeus. Mitä hän koki ja teki, kun sai kohdata Kristuksen?
"Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: "Herra, näin minä
teen: puolet omaisyydestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa
kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin."
Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: "Tänään on pelastus tullut
tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä
on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan."
Mikä oli Sakkeukselta kadonnut, kun hän oli omaisuuttaan kartuttanut?
Mikä on kadonnut tämän maan piispoilta, papeilta, lahkojohtajilta ja
lehtoreilta? TOTUUS. Ihmisten hätää tärkeämpää on valta ja oman lahkon
menestyminen. Se ei onnistu ilman rahaa, ja siksi heidän
kolminaisuusoppinsa kuuluu:
"On etsittävä, hoidettava ja rahastettava!" Kuinka hyvin tähän
sopivatkaan Jeesuksen sanat Matteuksen luvusta 23. Kirjoitan ne
nykysuomeksi, jotta ymmärtäisitte:
"Voi teitä, piispat, papit, lehtorit ja lahkojohtajat! Te
teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten
edestä. Itse ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka
menisivät!
Voi teitä, te lähetysjohtajat ja teidän lähettinne! Te teeskentelijät!
Te kierrätte maat ja meret saadaksenne edes yhden uuden lahkonne
kannattajan, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman,
kahta vertaa pahemman kuin itse olette!"
Mitä tämä kaikki, jota tässä ja monissa muissa kirjeissä ja
kirjoituksissa olen julkituonut, oikein on? Tässäkö meillä on
Kristuksen nimeä kantava seurakunta, jolla on yksi Herra, yksi Henki,
yksi usko ja yksi kaste? Muut ovat kadonneet jo aikoja sitten, ja nyt
on viimeisenä menossa yksi kaste, kun huhut kertovat luterilaisten
pappienkin käyvän Israelin matkoilla salaa upotuskasteella Jordanissa.
Tässäkö meillä on seurakunta, jonka kaikki jäsenet ovat saavuttaneet
Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, jossa ei enää kukaan
alaikäisinä ajelehdi kaikenlaisten opintuulten heiteltävinä? Kenen
piispan, papin, lehtorin tai lahkojohtajan mielikuvitus tähän riittää?
Kyllä meillä tässä Suomen Luterilaisessa kirkossakin on malliesimerkki
lopun ajan Antikristuksen, Saatanan valhehengen, synnyttämästä
seurakunnasta. Se hallitsee omiaan eripuraisuudella ja
lahkolaisuudella. Jokaisen lahkonsa johtajan korvaan se on
kuiskuttanut: "Juuri sinä joukkoinesi olet Kristuksen asialla, älä
koskaan anna periksi!"
Todella paksu peite on piispojen, pappien, lehtorien ja lahkojohtajien
silmillä, kun eivät huomaa, että saman Saatanan synagogan kasvatteja
he kaikki ovat. Sen verran oli Martti Lutherillekin totuutta
kirkastunut, että pystyi kirjoittamaan tästä Latomukselle. Valitut
teokset osa III:
"Mutta kiitän Herraani Jeesusta Kristusta, joka tämän, minua
kohdanneen koettelemuksen on satakertaisesti jo ajassa palkinnut
antaessaan minulle oikean tiedon, että jo nyt olen aivan varma siitä,
että paavi on tuo viimeisen ajan peto, Antikristus, josta kaikki
kirjoitukset ovat ennustaneet: yliopistot taas ovat Saatanan
pääsynagogia, joissa sofistiset teologit, nuo epikurolaiset villisiat,
harjoittavat valtaansa."
Eivät ole antikristukset viidessäsadassa vuodessa suinkaan
vähentyneet, vaan räjähdyksenomaisesti lisääntyneet. Sen todistaa
kotikirkkomme tilanne, jossa ei totuutta vastassa ole yksi ainoa
antikristus, vaan tuhatpäinen antikristusten lauma, puettuna
piispoiksi, papeiksi ja lehtoreiksi.
Luulisi, että jo tässä - kun mukaan lasketaan vielä muutkin
kirkkokunnat ja ulkopuoliset lahkot - olisi näin pienelle kansalle
Saatanan eksytystä kylliksi - mutta ei-
Kansallakin on oma tahtonsa. Sen todisti helmikuussa julkaistu Kirkon
tutkimuskeskuksen tutkimus: "Kirkon tärkein tehtävä on hautaan
siunaaminen." Näin sanoi kansa ja viisveisasi Jumalasta, Jeesuksesta,
Pyhästä Hengestä ja iankaikkisesta elämästä. Kunhan vain ruumis
saadaan maatumaan piispojen ja pappien tekopyhyydellä siunaamaan
multaan. Se on tälle kansalle elämän kallein asia.
Ja - toden totta! Kalliiksi tämä kalliisti palkattujen piispojen,
pappien, kirkkohallituksen ja tuomiokapitulien johdolla tapahtuva
hautausurakointi kansalle tuleekin. Mutta kun kansa näin tahtoo, se
myös sen maksaa.
Joko eksytykset tähän loppuivat? Eivät suinkaan! Nyt kansalle
pohjustetaan Rooman matkaa. Vanha rakkaus janottaa: "Oppituomiot
uuteen harkintaan. Luterilaiset ja katolilaiset vertailevat
vanhurskauttamisoppejaan." Näin otsikoi kirjoituksensa Kalevassa
6.2.1996 Oulun tuomiorovasti, teologian tohtori Arvi Seppänen, ja
jatkaa:
"Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista tähtää siihen, että
luterilaiset ja katolinen kirkko tunnustaisivat molemminpuolisesti,
että 1500-luvun oppituomiot eivät satu toiseen osapuoleen. Näin ne
eivät enää tuomitsisi toistensa vanhurskauttamisoppeja."
Viikon kuluttua, 14.2.1996, kuuluttaa arkkipiispa Joh Vikström samassa
lehdessä: "Kirkon suhe katolilaisiin on ykkösasia", ja jatkaa:
Pyrkimyksenä on sekä johtaa toisitaan erossa eläviä kirkkoja
ykseyteen, että ilmentää niiden kesken jo vallitsevaa ykseyttä."
Tästä vierähti pari viikkoa, kun jälleen saman lehden palstoilla,
27.2.1996, jatkaa teologian lisensiaatti Kari Kuula samasta asiasta:
"Kristinuskon suhde muihin uskontoihin on vapautumassa. Lisääntynyt
tieto muista uskonnoista on kuitenkin tehnyt osalle kristikuntaa yhä
vaikeammaksi pitää kiinni perinteisestä käsityksestä. Heidän
tulkintansa mukaan myös muiden uskontojen piirissä esiintyy todellista
ja merkittävää uskonnollista kokemusta. Tällä vuosisadalla katolinen
kirkko on virallisesti esittänyt tämän näkemyksen ja myös lukuisat
protestanttiset teologit kannattavat sitä. Erityisesti johtava
katolinen teologi Karl Rahner ja protestanttinen Birminghamin
yliopiston professoti John Hick ovat esittäneet, että aito pelastava
usko ei rajoitu vain kristinuskoon, vaan sitä on kaikissa
maailmanuskonnoissa."
Tähän on ihmiskunta eksytyksen tiellä tullut. En voi muuta kuin
iloita, kun näen, miten hyvin nämä valheet sopivat asioihin, joista
olen vuosien varrella kirjoittanut. Ei tässä mitään erikoista ja
ihmeellistä ole. Raamatun kirjoitukset, ne, jotka eivät vielä ole
toteutuneet, alkavat kiihtyvällä vauhdilla toteutua. Niin kuin
nämäkin:
"Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua. Silloin teidät
pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat
teitä minun nimeni ntähden.
Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen
toistaan. Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita
harhaan.
Ja kun laittomus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. Mutta joka kestää
loppuun asti, pelastuu.
Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan,
kaikille kansoille TODISTUKSEKSI, ja sitten tulee loppu."
"Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia
vaan haalivat itsellen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä
mitä kulloinkin mieli tekee.
He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja."
Tätä aikaa jo elämme. Enää ei Kristus ole ainoa pelastaja, niin kuin
teologian lisensiaatti Kari Kuula kirjoituksessaan toi julki. Taruiksi
ovat teolgit tehneet nämäkin Jeesuksen sanat:
"Hän on se kivi, joka ei teille rakentajille kelvannut mutta josta on
tullut kulmakivi.
Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät
pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla."
Saatana kokoaa omiaan viimeiseen taisteluun Kristuksen omia vastaan,
ja siksi ollaan nyt menossa Roomaan. Ei tässä mitään ihmettä ole
tapahtumassa. Kirjoitukset vain käyvät toteen. Haluan kuitenkin vielä
palauttaa mieleen Martti Lutherin sanat Roomasta. Valitut teokset osa
III:
"Mene siis vain Roomaan, hae sieltä aneita ja voikirjeitä, maksa rahaa
ja hanki itsellesi erivapauksia, anna vihkiä itsesi luostarin
jäseneksi tai rupea piispaksi, kulje pyhiinvaellusmatkoilla, huuda
avuksesi pyhimyksiä, lunasta itsesi vapaaksi kiirastulesta, tunnusta
syntisi tuollaisille papeille jne. niin joudutpa vihdoin siihen
pisteeseen, ettet tiedä, mitä teet, mitä sinulla on tai mitä olet
Jumalan edessä, niin sinut on viety harhaan, ja molemmille osapuolille
käykin aivan oikein.
Niin kuin Kristuksella ja paavilla on kaksi avainta, niin on myös
kaksi eri taivaan valtakuntaa, joihin nuo kaksi eri avainta
kuljettavat. Toinen taivaan valtakunta on iankaikkinen elämä, johon
meitä syntiraukkoja auttavat Kristuksen avaimet syntien
anteeksiantamisella, jonka Kristus on hankkinut kuolemallaan, eivät
meidän tekomme. Tämä on Jumalan valtakunta.
Toinen taivaan valtakunta on tuolla ylhäällä ilmassa, jossa perkeleet
hallitsevat, niin kuin pyhä Paavali sanoo: sinne auttavat paavin
avaimet kaikkia hänen pyhiänsä, jotka pitävät hänen kahleensa ja
lakinsa. Sillä sellaisille kuuluu sellainen taivas, ja sellainen
taivas ansaitaan ihmislaeilla ja -teoilla.
Sentähden on Kristus todella erinomaisesti jakanut avaimet paavin
kanssa. Hän pitää itse omat avaimet, ja antaa paaville maalatut, jotka
tämä mielensä mukaan asettaa vaajunaansa tai seinälle. Kristuksen
kirkossa niillä ei ole tilaa eikä paikkaa.
Millainen kirkko on siis paavin kirkko? Se on epävarma ja horjuva
kirkko, oikea petollinen valhekirkko, joka häilyy epäilyksessä ja
uskottomuudessa ilman Jmalan sanaa, sillä se opettaa harha-avaimineen
epäilemään ja olemaan epävarma. Mutta kun se on horjuva kirkko, niin
se ei ole uskon kirkko, sillä tämä seisoo kalliolla helvetin
porttejakin vastaan. Matt.16:18.
Mutta kun se ei ole uskon kirkko, niin se ei myöskään ole Kristillinen
kirkko, vaan epäkristillinen kirkko, uskoton kirkko, joka hajottaa ja
turmelee oikeaa pyhää, kristillistä kirkkoa. Niin he siis tässä omalla
suullaan todistavat, että paavin täytyy olla oikea Antikristus, joka
istuu Jumalan temppelissä ja on oikea turmelija ja synnin ihminen,
niin kuin pyhä Paavali sanoo:
"Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen
tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse
laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen.
Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle,
asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
Muistattehan, että puhuin tästä teille jo silloin, kun olin luonanne.
Te tiedätte, mikä häntä vielä pidättää, niin että hän ilmestyy vasta
kun hänen hetkensä koittaa."
Mene siis vain Roomaan, sinä luterilainen kirkko. Tämä on vain pieni
harha-askel sen haureuden rinnalla, jota olet vuosisadat harjoittanut.
Men siis vain Roomaan, mutta minu tuelleni ja rahoillani et enää tuota
porttoa rakastele. Saatuani tämän kirjeen valmiiksi, menen lukemaan
sen seurakuntani kirkkoherralle ja ilmoitan samalla jättäväni tämän
kirkon.
Kun minut vuonna 1987 kutsuttiin kirkkoneuvostoon, pidin sitä suurena
ihmeenä, kun en entisenä sotilaana omistanut minkään puolueen
jäsenkirjaa. Sitä piti kysyä Jumalalta: "Miksi johdatit minut
seurakunnan hallintoon?" Helmikuussa 1989 sain vastauksen: "Jotta
näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa johdeta näin!"
Tämän, jos minkä, olen kyllä saanut monella tavalla todeksi nähdä ja
kokea. Siitä ovat todistuksena ne monet kirjeet ja kirjoitukset,
joissa olen näistä asioista kertonut. Hiljaisella viikolla, 1989, sain
viedä ensimmäiset Pyhän hengen viestit seurakuntaani, sen
rauhanyhdistyksille ja Oulun piispalle. Ne kutsuivat totuuteen ja
parannukseen. Ja nyt - hiljaisella viikolla 1996 - seitsemän vuotta
tuon ensimmäisen viestin jälkeen, on Pyhä Henki selvästi ilmoittanut,
että tämä on viimeinen hätähuuto ja kutsu tälle kirkolle.
Näin voin puhtaalla omallatunnolla tehdä ratkaisun, jonka oman lihani
ääntä kuunnellen olisin jo neljä vuotta aikaisemmin tehnyt:
"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään
oikeudella ja vääryydellä? Mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?
Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan
sellaiseen, joka ei usko?
Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme
elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:
- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen
oleva heidän Jmalansa ja he minun kansani.
Siksi Herra sanoo: - Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä
älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan nteidät vastaan ja
olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias."
Tämän ratkaisun jälkeen saattavat piispat, papit, lejtorit,
lahkojohtajat ja kaatajapapit papittarineen kokea suuren helpotuksen.
Erittäin suuri paino putoaa myös seurakuntani kirkkoherran sekä Oulun
tuomiorovastin ja asessorien sydämeltä. Nyt voitte ilman pelkoa
suunnitella piispan seuraavaa tarkastusmatkaa tähänkin seurakuntaan.
Enää ei tarvitse lähteä pakoon, sillä tämän jälkeen en ole teidän
valheitanne seurakuntalaisille paljastamassa.
Älköön nyt vain kukaan erehtykö luulemaan, että Ruukin seurakunnassa
ja Oulun tuomiokapitulissa olisi ainoat Saatanan pesäkkeet tässä
maassa, kun niin paljon olen niitä kirjeilläni ahdistellut. Ei
suinkaan, sillä niin kuin aikaisemmin tuli jo selväksi, niin Saatanan
pääsynagogan - teolgisten tiedekuntien - kasvatteja ovat kaikki
piispat, papit, lehtorit ja lahkojohtajat.
Nyt vain kävi niin, että jo sangen varhain, vuonna 1958, Jumala
johdatti minut, Etelä-Karjalassa syntyneen ja siellä lapsuuden ja
nuoruuden viettäneen tänne Pohjois-Pojjanmaalle. Tämäkin oli niin
suuri ihme, että se kaipasi Jumalan selitystä. "Täällä minä haluan
sinua käyttää", oli vastaus.
Jospa tämänkin prosessin perimmäisen syyn ovat profeetat ennalta ilmoittaneet:
"Herra sanoi minulle: "Pohjoiseta purkautuu onnettomuus tämän maan
asukkaiden päälle."
"Pohjoisesta minä herätin miehen, ja hän tuli, auringon nousun
suunnalta minä hänet nimeltä kutsuin.
Hän tallaa valtiaita kuin lokaa, tai niin kuin savenvalaja polkee saveaan.
Kuka teistä kertoi sen ennakolta, niin että nyt voisimme sanoa: "Hän
puhui totta."
Ei teistä ollut kertojiksi, ei ilmoittajiksi, kukaan ei kuullut teidän
tästä puhuvan."
Profeetallinen oli se sunnuntaikin 11.8.1985 Lappeenrannassa, jossa
Kristus ilmestyi ensimmäisen kerran. Näytti taivaan kirkkauden ja
helvetin mustan pimeyden, ja valtavana taivaan lahjana poisti kaikki
mennen elämän traumat, ja siksi lupasin lähteä mihin hän vain haluaa
minut lähettää. Tuo näkyhän alkoi siitä, kun kirkon alttariseinä
muuttui täysin mustaksi, ja siihen ilmestyi kultakirjaimin sanat:
RAAMATTU ON TOTTA.
Tuo päivä oli Sanna-myrskyn päivä. Se syntyi siellä Etelä-Karjalassa,
kulki läpi Savon ja teki suurimmat tuhonsa täällä
Pohjois-Pohjanmaalla.
Kun Kristusta sanottiin riivaajaksi ja apostoleja hulluiksi, eivät
ajat ole siitä mihinkään muuttuneet. Kuten olen monissa kirjoituksissa
julkituonut saamani palautteen, olen minäkin mielenhäiriöön joutunut
ihminen, joka näiden kirjoitusten kautta vain purkaa ja läpikäy omaa
traumaansa. Miksi näin? Siksi, että Raamattu on totta. Se on ollut
sitä aina ja on tänäkin päivänä, ja tulee sitä loppuun saakka olemaan
- tässäkin maassa:
"Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut
minua. Jos te kuuluisitte ntähän maailmaan, se rakastaisi teitä,
omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä
omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä."
Viimeisen kerran, piispat, papit, lehtorit ja lahkojohtajat, muistakaa
tämä: jos Kristus ei olisi tullut, ja jos hänen valittunsa eivät
tässäkäään ajassa olisi teidän valheitanne paljastaneet, te ette olisi
syyllisiä, mutta nyt teidän on mahdotonta puolustella valheellisia
tekojanne.
Muistakaa siis: kerran me kaikki olemme tarkastuksessa, josta ei
pakoon pötkitä, ei mpeitetä totuutta pöytäkirjaan valheilla, ei
heitetä totuuden kirjeitä avaamattomina roskiin, eikä palauteta niitä
avaamattomina lähettäjälle, eikä isketä puhelimen luuria korvaan.
Miettikää, missä on se suuri joukko tänään, joka tuossa viimeisessä
tarkastuksessa huutaa:
"Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me
karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja!"
Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: "En tunne teitä. Menkää
pois minun luotani, vääryydentekijät!"
Ei löydy apua, vaikka huutaisitte: "Herra, toisin olisimme toimineet,
jos olisimme totuuden tienneet!"
Arkkipiispasta alkaen on jokainen piispa saanut sen tietää, mutta
varoituksista huolimatta, Saatanan evankeliumi on miellyttävämpi.
Voin vain ihmetellä sitäkin, miten hyvään ajankohtaan Pyhä Henki tämän
eron ajoitti. Miettiväthän oikeusviranomaiset parhaillaan: pitäisikö
rikollisiin järjestöihin kuuluminen lailla kieltää?
Voiko tämän rikollisempia järjestöjä maassa ollakaan, kuin mitä ovat
nämä kirkkokunnat ja uskonlahkot, jotka Saatanan valheilla kuljettavat
joukkojaan laveaa tietä pitkin suoraan helvettiin.
Saatanaa pelätään, mutta jumalanpelko on täysin kadotettu, vaikka
Jeesus sen näin selvästi sanoo:
"Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene
tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että
ruumiin hukuttaa helvettiin."
Nyt kun tämän luterilaisen porttokirkon jätän, voin tehdä sen
turvallisella mielellä. Niin kuin Pyhä Henki on elämääni tähänkin asti
johdattanut, niin hän edelleen johdattaa, kunhan vain itse olen
kuuliainen. Sanoihan hän 8.11.1988, kun neljännen kerran minulle
ilmestyi ja muuti omat eläkepäivien suunnitelmat uusiksi:
"Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään. Se
eläketulo mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi olet
minun palveluksessani. Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut
kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä ihmisiä pelkää, sillä minä
olen kanssasi ja pelastan sinut. Äläkä heitä kauhistu, etten minä
kauhistuttaisi sinua heidän edessään."
Eikä hän ole tätä kutsumistaan peruuttanut. Saan edelleen kertoa hänen
totuuttaa niille, jotka sitä vielä haluavat kuulla, ja vaieta siellä,
missä totuudelle on jo selkä käännetty, sillä näin sanoo Herra:
"Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne
sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän
kimppuunne ja raatele teitä."
"Jos teitä jossakin talossa tai kaupungiossa ei oteta vastaan, eikä
teidän sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly
jaloistanne.
Totisesti: Sodoman ja Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä
kuin se kaupunki."
"Lähtekää pois, jättäkää hänet te, jotka olette minun kansaani,
ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä, ettekä jäisi
alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään.
Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda
hänen pahoja tekojaan."
Tapani mukaan lähetin tämän kirjeen jokaiselle piispalle ja kymmenille
lehdille. Mutta tapansa mukaan eivät he tätäkään uskaltaneet
julkaista.
Lyhyesti ja ytimekkäästi.
litanniat kelpaa, Y K SI N KE R TA Isesti, ja lyhyesti, suurimmat erot.
Onko se niin vaikeeta!!!!!!!
kummalla puolella sinä olet-
Kristuksen vai sen Beliaarin?
Eikä noin lyhyesti, vaan oikein perusteellisesti.
Teuvossa Totuuden Henki.
lyhyesti ja selvästi, sinun litannioistasi ei saa mitään tolkkua.
Pelkää saatanallista raivoa ja perättömiä syytöksiä.
kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus.
11 Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija.
12 Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan
Päättele itse mikä Henki minussa vaikuttaa:
Ahtaan portin tuska.
Kirjoittanut: Teuvo Suni 9.12.2005 klo 00.13
Ennen kuin tästä jatkan, lisään vielä tuohon edelliseen valheen armoseinään yhden erittäin tärkeän asian. Tällaisen armon tekee saatanalliseksi se, kun sillä estetään ihmisiltä kaikki ne teot, jotka Jumala nimenomaan häneltä vaatii, ja joiden kautta hän löytäisi tien ahtaalle portille. Näistä on Raamatussa vaikka kuinka monta esimerkkiä. Otan tähän nyt vain kolme:
"Eikä uutta viiniä lasketa vanhoihin leileihin. Silloinhan nahka halkeaa, viini valuu maahan ja leilit ovat pilalla. Ei, uusi viini lasketaan uusiin leileihin. Silloin molemmat säilyvät."
"Te teette väärin, kun kerskutte. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan? Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina."
"Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."
Jumala siis vaatii ihmisiä puhdistamaan sydämensä, mutta kuinka moni uskaltaa sitä edes yrittää, kun antikristukset leimaavat kaikki tällaiset teot ihmisen omiksi teoiksi, jotka eivät tule ketään pelastamaan.
Nyt sitten jatkan kertomalla kaksi ensimmäistä kohtaamista Kristuksen kanssa. Yritin tässä hakea niitä keskusteluja joissa oli jotakin viitteitä näistä tapahtumista, mutta en millään niitä löytänyt, koska menneiden asioiden esille kaivaminen on ollut tosi vaikeaa, ja kun nytkin tätä mietin, että miksi on näin, muistuivat heti mieleen Jeesuksen sanat: "Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan."
Tuota ensimmäistä Kristuksen ilmestymistä edelsi tapahtuma käärmekivellä keväällä 1983, ja sen löysin. Se on tällä samalla keskustelupalstalla hieman taaempana, keskustelussa: Teuvo Suni kerro. Se on syytä jokaisen lukea ensiksi, joka aikoo nyt tämän selvitykseni lukea, sillä tuossa tapahtumassa minulta pyyhittiin aivoista kaikki uskoon liittyvät asiat pois, ja elämää piti jatkaa sellaisen ajatuksen vallassa, ettei Jumalaa todella ole olemassakaan. Nyt sitten kirjani sivulle 15:
Tuli vuosi 1985. Kesällä Ritvan isä sai iäisyyskutsun Lappeenrannassa, jonne he olivat muuttaneet, kun olivat luovuttaneet maatilan vanhimmalle pojalleen. Hautajaiset olivat lauantaina 10. elokuuta. Siinä avoimen arkun äärellä tulin miettineeksi tätä: tässkö on kaikki, mitä ihmisestä jäljelle jää? Missä on se, mikä sai tämänkin, nyt ruumiina olevan ihmisen elämään?
Sunnuntaina menimme Lappeenrannan kirkkoon jumalanpalvelukseen, jossa luettiin viikon aikana siunattujen vainajien nimet. Olin hieman hengästynyt, kun tulimme kirkkosalin ovelle. Sinnehän noustaan monta porrasta, joista Jaana oli pyörätuolin kanssa vedettävä. Näin seinällä virsitaulun, josta loisti silmiini numero 456. Tuo ihmeen antanut virsi vuosikymmenien takaa. Nykyisessä virsikirjassa sen numero on 307. Kun tämän näin, ajattelin, että onpa mukava pitkästä aikaa kuulla tuo virsi kaukaa lapsuudesta.
Missä jumalanpalveluksen osassa tuo virsi oli, sitä en muista. Kun se alkoi, tuli sellainen tunne kuin minut olisis lääritty lämpimään pumpuliin. Tönäisin Ritvaa kylkeen: "Tämä on minun virsi." Koskaan aikaisemmin en ollut siitä hänelle puhunut.
Sen jälkeen meni kirkon alttariseinä silmissäni täysin mustaksi. Siihen oli vedetty kuin musta samettiverho, johon suurin kultakirjaimin ilmestyi sanat: RAAMATTU ON TOTTA. Minua alkoi hävettää, koska en ollut tuota kirjaa juurikaan lukenut. Monta kertaa olin sen alusta aloittanut ja aina sen lukeminen oli kesken jäänyt.
Sitten koin aivan kuin pääni päälle olisi laskettu raskas paino, mutta siitä huolimatta tunsin, kuinka aloin kohota penkistä kohti korkeuksia. Virttä en enää kuullut, urkujen äänikin oli poissa ja oli aivan hiljaista. Katselin ympärilläni olevaa valtavaa kirkkautta, ja tunsin pääni yläpuolella olevan jotakin hyvin puoleensa vetävää, jota en kuitenkaan nähnyt. Mieleen palautui se ihana tunne siellä järven rannalla kalliolla, kun se valonsäde täytti sylini.
Hetken tätä kirkkautta katsellessa ja ihmetellessä, kuulen sen keskeltä jostakin miehen äänellä lausutut sanat: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, ja älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi!" Siinä tulivat itsekkäälle ihmiselle ihmiselle kovat sanat.
Hetken kuluttua sama ääni jatkoi: "Ei ole mitään väliä sillä, onko sinulla isä tai ei, oletko rikas tai köyhä, terve tai sairas, kunhan elät elämäsi niin, että kerran saavutat tämän kirkkauden! Tämän jälkeen päässäni käytettiin ajatuksenjuoksu: oli verrattava tätä tunnetta, joka minut ympäröi, tunteeseen vaimoani kohtaan. Tämä meni kirkkaasti edelle. Sitten olivat vuorossa kaikki viisi tytärtä. Toiseksi jäivät hekin. Sitten kirkonmäellä oleva auto ja siellä oleva kameralaukku, nekin kun olivat silloin vielä hyvin rakkaita. Toiseksi jäivät nekin, samoin vielä pohjoisessa oleva koti, kun sekin lopuksi ajatuksiin johdatettiin.
Tämän tajuttuani tulin sen ihanuuden keskellä luvanneeksi, vaikka mitään ei minulta kysyttykään. "Tämän takia, mitä nyt olen saanut nähdä ja kokea, tahdon lähteä minne vain haluat minut lähettää!" Silloin en totisesti tiennyt, mitä tuona hetkenä tulin luvanneeksi. Paljon tiedän tänään, vaikkakaan en vielä kaikkea sitä mitä tulevaisuus tullessaan tuo.
Näky päättyi siihen, kun ympäröivän kirkkauden keskellä katsoin taakseni, ja huomasin selkäni takana syvän mustan rotkon, jonka reunalla istuin. Mistä tuon jumalanpalveluksen saarnassa puhuttiin, sitä en muista, mutta tämä näky ja sen seuraukset eivät tule koskaan silmistäni katoamaan.
Välittömät seuraukset sain kokea heti, kun kirkon rappusia alas astelimme. Oli kuin päältäni olisi riisuttu pakkopaita ja raskaat kahleet. Kaikki vuosikymmenien aikana koetut tuskat olivat poissa. Melkein nauraen ihmettelin, miten olivatkaan nuo kolme elämäni kipeintä kohtaa - isättömyys, köyhä koti ja vammainen esikoinen -lähes koko siihen asti eletyn elämäni pilanneet. Ja nyt, 48-vuotiaana, olin kuin uuden elämän alussa.
Suurin ihme oli tuon isättömyyden tuskan ja sen tuottaman häpeän ois ottaminen. Se oli siihen asti ollut niin kipeä asia, ettei siitä voinut kenellekään puhua. Kukaan ulkopuolinen ei ollut koskaan saanut tietää, että olin syntynyt aviottomana. Kun täällä Ruukissa tutustuimme uusiin ihmisiin, niin heille piti valehdella, että vanhempani olivat kuolleet. Ritvakin kun tämän kipeyden tiesi, niin hänkin vaikeni.
Koko sen päivän olin kuin pumpulipilvessä. Oltiin surutalossa ja sisälläni oli ilojuhla. En voinut siellä tuosta näystä mitään puhua. Se päivä oli Sanna-myrskyn päivä, 11. elokuuta 1985. Se yli 30-asteinen lämmin tuuli, joka Lappeenrannassa silloin puhalsi, oli kuin Pyhän Hengen valtavaa syleilyä.
Illalla läksimme ajamaan kotiin, Ruukkiin. Matkan aikan ei montaa sanaa vaihdettu. Päässäni pyöri jatkuvana nauhana tuon päivän suurin tapahtuma. Vasta yöllä, kotona vuoteessa, kerroin Ritvalle tämän ja kysyin: "Voiko Saatana antaa ihmisille tällaisia näkyjä?" "Ei, kyllä sinua on Pyhä Henki koskettanut", hän vastasi ja jatkoi: "Koko matkan ajan tunsin, että sinulle on tapahtunut jotakin."
Heti aamulla muistui mieleeni Uusi testamentti, jonka olin Lappeenrannan seurakunnalta rippilahjaksi saanut. Vielä sen pölyttyneenä kirjahyllystä löysin. Milloin lienen sen viimeksi avannut? Etulehdeltä löytyi täydellinen yllätys; Herkko Kivekkään kirjoittama muistolause elämäni matkalle, Ps.43:3: "Lähetä valkeutesi ja totuutesi, ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi."
Ihmeiden aika ei ollut ohi, kun tajusin, miten saumattomasti nuo sanat liittyivät siihen, mitä edellisenä päivänä olin saanut nähdä ja kokea. Minut oli johdatettu hänen pyhälle vuorelleen. Jos ei vielä asuntoihin asti, niin ainakin suurelle valkeuden ja vapauden esipihalle, ja vihdoinkin olin saanut kuulla Jumalani äänen.
Neljänkymmenen vuoden koettelemusten jakso, syksystä 1945 syksyyn 1985, oli päättynyt. Mutta mitä vielä oli edessä, sitä en tiennyt."
Nyt keskeytän menneisyydestä kertomisen hetkeksi, ja selvitän Raamatun taivaaseen liittyviä nimityksiä. Kun siellä sanotaan taivas, sillä tarkoitetaan sitä taivasta, jonka jokainen silmillään näkee. Kun sanotaan taivasten taivas, sillä tarkoitetaan sitä taivasta, jossa Jumalan valtaistuin sijaitsee. Kun sanotaan kolmas taivas, jota Paavalikin käytti, kun kertoi saamastaan näystä:
"Minun on pakko kerskailla, vaikkei siitä hyötyä olekaan. Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmettiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala."
Samoin voin minäkin toistaa tuosta näystä, ja kaikista muistakin, joissa Kristus on ilmestynyt kirkkautensa keskellä tai erilaisia ilmestyksiä antaen. Tuo kolmas taivas on jossakin taivaan ja taivasten taivaan välimaastossa, jossa ihmiselle erilaiset taivaalliset näyt suodaan.
Tuosta hetkestä alkoi elämäni Raamatun äärellä, ja nyt siirryn kirjan sivulle 15:
"Luettuani ensimmäisen kerran Raamatun lävitse, aloitin alusta uudelleen, ja vielä kolmannen kerran profeettojen kirjoista Ilmestyskirjan loppuun. Ihmettelin ja mietin asioita, joita olin alleviivannut. Mitä enemmän luin, sitä enemmän ihmettelin, miten tämän kirjan ympärille on saatu rakennettua sadottain erilaisia kuppikuntia, suuri ja pieniä? Ei tämä kirja ainakaan ole tuollaisiin johdattamassa. Siinähän koko ajan puhutaan vain yhdestä Herrasta, yhdestä Hengestä, yhdestä uskosta, vieläpä vain yhdestä kasteesta.
Toistuvasti siinä varoitetaan vääristä profeetoista, jotka esiintyvät Jumalan nimellä ja hänen palvelijoinaan. Tuossa kirjassa ei voi olla kuin yksi totuus, ja kaikki muu on valhetta. Mutta mikä se totuus on? Sitä jatkuvasti kyselin.
Alati jouduin peilaamaan myös omaa elämääni tuon kirjan valossa. Koin olevani vapaa ja kiitin siitä Jumalaa, joka oli minut vapauttanut. Samalla kuitenkin tunsin, etten sittenkään ole vapaa, elämästäni puuttuu vielä jotakin. Kestorukoukseni oli, että Jumala paljastaisi minulle tuon kirjan totuuden, mitään salaamatta. Olihan hän itse antanut näkynsä kautta todistuksen, että tuo kirja on totta.
Näin elämä jatkui. Tammikuussa 1987 sain yllättäen kutsun seurakunnan kirkkoneuvoston jäseneksi. Yllättäen siksi, etten ollut mikään aktiivinen kirkossakävijä, ja siksi, etten ollut minkään poliittisen puolueen jäsen. Sen verran hallinnosta tiesin, että kaikki luottamustoimet jaetaan poliittisin ansioin. Puolueiden voimasuhteiden oli sielläkin oltava kohdallaan. Tuli tammikuu 1988, sen viimeinen viikonloppu. Sinäkin päivänä luin Raamattua. Silloin oli edessä Luukkaan evankeliumi, josta luin:
"Ja hän puhui heille tämän vertauksen: "Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan ja hän tuli etsimään hedelmää, mutta ei löytänyt.
Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois, mitä varten se vielä maata laihduttaa?'
Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi: sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää: mutta jos ei, niin hakkaa se pois.'
Niin kuin Valitusvirsi kolme keskeytti Raamatun lukemisen lähes kaksi vuotta aikaisemmin, niin saman tekivät nyt nämä jakeet. Silloin ymmärsin heti lukemani, mutta nyt en lainkaan käsittänyt, mitä nämä jakeet tarkoittavat ja miten ne minuun liittyvät. Koko päiväksi jäi Raamattu auki tuosta kohdasta ja töitten lomassa aina kävin lukemassa ja ihmettelemässä.
Ritva oli iltapäivällä lähtenyt töihin, ja kun häntä puolenyön jälkeen odotin kotiin, vielä vuoteessakin näitä jakeita ajattelin. Sitten, aivan yllättäen, makuuhuone tuli täysin pimeäksi, eikä pihavaloakaan näy ikkunasta. Sähköt eivät katkenneet, mutta silti olin täydellisen pimeyden keskellä. Hetken kuluttua, tämän pimeyden keskeltä jostakin, kuulen tutun äänen lähes kolmen vuoden takaa:
"Siellä kirkossa sinut vapautettiin niistä taakoista, jotka eivät olleet sinun itsesi aiheuttamia, mutta sinunkin sydämelläsi on vielä jotakin."
Olihan siellä kaikenlaista pahuutta. Kenelläpä ei olisi, kun Jumala sinne katsoo. Nyt hän kuitenkin kaivoi sieltä esille vain yhden, kaikkein inhottavimman asian, jolla en itse enää vuosiin ollut päätäni vaivannut. Olin sillä Ritvaa usein uhkaillutkin, sillä koin, että minullakin oli oikeus mennä vuoteeseen jonkun toisen kanssa. Niinhän hänkin oli tehnyt. Tutkamiesten vuotuisen tapaamisen yhteydessä siihen kerran tilaisuus tuli. Tein aviorikoksen, ja sen jälkeen tunsin olevani tasavertainen Ritvan kanssa. Siihen yhteen ainoaan kertaan se asia jäi - ja nyt jo tuo rakkaaksi tullut Jumala lausuukin minulle kuolemantuomion:"Hakkaa se pois!" Nyt ymmärsin tuon Raamatun sanoman täydellisesti. Minä olin tuo viikunapuu. Lähes kolme vuotta sitten sille annettiin kasvun mahdollisuus, ja nyt tuon kasvun antanut Jumala lausuukin kuolemantuomion.
Alkoi vaihtokauppa. Olisin tunnustanut kaikki ne pahat teot, mitkä vain muistin tehneeni, mutta en tätä. Oliko tämä nyt niin tärkeää kaivaa esille? Näethän, että olen muuten ollut ihan hyvä isä. Köyhänä läksin maailmalle ja nyt olen saanut rakennettua perheelleni oman kodinkin?
"Minä olen ntämän sinulle antanut, ja koska tahansa voin ottaa sen sinulta pois!", kuului vastaus.
Minut valittiin kirkkoneuvostoonkin.
"Minä sinut sinne johdatin, jotta näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa näin johdeta."
En nole polttanut tupakkaa, enkä juonut viinaa. Eikö näilläkään ole mitään merkitystä?
"Minä olen sinut niistä varjellut."
Ajatuksiini johdatettiin vielä pieni jäsenkortti. Lienen ollut 12- tai 13-vuotias, kun äitini tilasi Joka Poika-lehden. Siihen oli perustettu Joka Pojan Raittiusliitto, johon liityin, ja sen jäsennumero on 640. Tämä lyhyt lupaus oli varjellut elämääni niin, ettei sen lukemattomien vaikeuksien keskelle päässyt viina tuhojaan tekemään:
"Tahdon koettaa Jumalaan turvautuen pysyä ehdottomasti raittiina koko elämäni ajan ja niinmuodoin kieltäytyä kaikista väkijuomista sekä tupakasta. Saadakseni tälle pyrkimykselleni tukea olen liittynyt jäseneksi Joka Pojan Raittiusliittoon."
Nyt olin kuin nurkkaan ajettuna, vailla pakomahdollisuutta. Näin toki edessä kaksi tietä, mutta kummankin päässä odotti kuolema, kun tähän tilanteeseen tuli puhumaan toinenkin ääni: "Hullu olet, jos tuon vaimollesi tunnustat. Avioliitosi ja perheesi hajoaa ja koko loppuelämäsi on pilalla!"
Jos en tunnusta, niin Jumala viimeistään vuodenn kuluttua hakkaa minut pois. Purskahdin itkuun, ties monennenko kerran elämäni aikana. Koko sisus oli kuin helvetin liekeissä. Jostakin tämän tuskan keskeltä tulivat ajatuksiini sanat, jotka suorana hätähuutona kaikuivat pimeään yöhön: "Herra Jeesus, armahda!"
Ne olivatkin lopulta ne ainoat sanat, jotka sinä yönä toivat avun ja pelastuksen. Niiden huutamisen jälkeen sain rauhan sydänmeeni, kun tiesin tehneeni sen, mitä Jumala minulta odotti:
"Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin on Herra luvannut.
Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."
"Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa: hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."
Tuon aviorikoksenkin oli Jumala sallinut tapahtua, että hänellä olisi mistä miehen kiinni ottaa, kun kiinnioton päivä koittaa. Ja nyt se koitti.
Ritvan tullessa töistä sanoin hänelle: "Voitko polvistua kanssani tähän vuoteen viereen, minulla on sinulle kerrottavaa?" Polvistuimme ja kerroin hänelle mitä vuosia sitten olin tehnyt, ja kysyin: "Voitko antaa tämän minulle anteeksi?" Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi: "Voin."
Sillä hetkellä tunsin itseni tiimalasiksi, joka oli täynnä mustaa mönjää. Se lähti valumaan päästä alaspäin ja valumisrajan tunsin jokaisessa kehon kohdassa. Kun se oli valunut jalkojen kautta lattialle, tuli tilalle jotakin puhtaan valkoista. Samalla hetkellä minut valtasi sama ihana tunne kuin kerran lapsena ja siellä kirkon näyssä. Välähdyksenomaisesti sain vielä tuossa hetkessä nähdä tämän katoavan maailman yllä taivaan kirkkauden, sen todellisen maailman, joka ei koskaan katoa.
Olin päässyt läpi ahtaasta portista. Saanut kohdata Kristuksen jo toisen kerran, ja syntyä taivaan kansalaiseksi. Tätä uudestisyntymistä kutsutaan Raamatussa myös sydämen ympärileikkaukseksi, ja vaatteiden valkaisemiseksi Karitsan veressä. Siinä ihmisen syntinen luonto revitään pois ja kivisydämen tilalle asennetaan uusi sydän, johon itse Kristus tuli Totuuden Henkensä kautta ikuisesti asumaan. Olin päässyt näiden harvojen joukkoon:
"Menkää sisään ahtasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."
"Häneen teidät on liittänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty. Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."
Lutherissa Lusiferin henki
Teuvossa Totuuden Henki
Sanaan,sanoisin nykyajan kokemususkoksi. Elämme uskossa emme näkemisessä.
löytyy esim. helluntaiherätyksessä pilvin pimein.
esittämään asioita lyhyesti, ymmärrän.
useinmiten on Jumalasta.
samoin kuin sadanpäällikkö Cornelius, nämä kaksi ensimmäistä ihmistä,
jotka Kristus taivaaseen noustuaan ensiksi työhönsä kutsui.
Sen ilmoituksen mukaan, jonka hän oli jo Hesekielille antanut.
Lue sieltä luku 34, etenkin jakeet 11-12.
Kuin Helluntaiuskoon kääntyneellä aletaan siteeraaman Raamatun sanomaa oudolla tavalla heti uskon kokemuksen jälkeen ! (muka Pyhässä Hengessä !)
Samoin sinä lainnaat Hesekieliä ja kun malttaisit lukea 34:13. jakeen niin alkaisi asia selviämään!
Mutta kun ei samassa harhojen suossa olet kuin Helluntaikansa, ei myönnetä sitä tosiseikkaa että profeetat kirjoittavat Assyyrian ja Babylonian pakkosiirtilaisuudesta !
Vaan sovittavat niitä Jeesukseen Pyhän Hengen johdatuksessa, samanlaisen viisauden Sunilaisuuskin luulee saavuttaneen monet tulkinnatkin alkavat näyttää samansuuntaisilta ( huom ! Helluntailiikkeelläkin on toisistaan poikkeavia tulkintoja.)
Onko enää mitään muuta eroittavaa tekijää kuin kaste ?
Samassa tilaisuudessa (tilanteessa)saama hengellinen kokemus toiselle on Jumalasta ja toiselle ei (samat pumpulit samat kaatumiset samat kielet ?)
väitteesi toteutunut:
Ei kutsuttu ihmistä mestariksi. Eikä korotettu itseä, sillä mitään ei laitettu lisää totuuteen.