RistinVoitto-lehti. Lehden keskiaukeamalla oli todennäköisesti palossa tuhoutunut roskais.
Liekö poltettu IsossaKirjassa, vai missä?
Kuitenkin siinä on mainio esimerkki siitä, että omavanhurskaus ja omat lakipohjaiset, tai muuten vaan omista hyvistä töistä joilla ehkä yritetään tyydyttää Jumalan hyväksyntä, ja sillä perusteella pyrkiä taivaaseen.
Ne palaa aivan kuin tuo roskis, Jeesuksen ristin työn ja Hänen ansioden valossa, taivas saadaan ainoastaan ARMOSTA, Jeesuksen veren kautta uskossa omistettuna saadaan lahja vanhurskaus, lahja saadaan, ei ansaita.
Kaikki omat tekemiset palaa aivan kuin tuosta keskiaukeaman kuvasta voimme nähdä
"< Omat ansiot turhuutta roskaa vaan, kiinnä katseesi kuolevaan Karitsaan, sieltä löytävi voiman sun henkesi, kädet rakkahat arpia kantavat, ylivuotaen siunaavat.>"
Viime tiistaina ilmestyi
7
324
Vastaukset
Turhaa sinä roskakorien polttajia puolustelet sillä niille on maallinen laki kuten muillekin rikoksille joten tuollassia tuhotöitä ei kannata harrastaa taivaaseen päästäkseen.
Meinaat että roskakorien polttamisella ei pelkästään pääse taivaaseen vaan pitää siinä sivussa uskoa satuja.
On aika sairaita ajatuksia sulla.- merim.raimo
Siitä nyt ei liene kenelläkään epäilystä,mikä on Pekun matkan päämäärä? Ittehän on ostanut lipun.
merim.raimo kirjoitti:
Siitä nyt ei liene kenelläkään epäilystä,mikä on Pekun matkan päämäärä? Ittehän on ostanut lipun.
mikä se päämäärä on ja millainen paikka on kyseessä.
Työmies2 kirjoitti:
mikä se päämäärä on ja millainen paikka on kyseessä.
ja sinne joutuu,jos ei usko JEESUSTA JUMALAN POJAKSI JA OTA HÄNTÄ ASUMAAN SYDÄMEEN,se on lippu taivaaseen
Mohikaani_27 kirjoitti:
tyhmä, vai lossaatko vaan ?
arvostelin aloituksessasi olevaa juttuasi.
Itsehän siellä spekuloit että roskisten polttaminen ei riitä taivaaseen pääsyyn vaan tarvitaan myös uskoa.aksu521 kirjoitti:
ja sinne joutuu,jos ei usko JEESUSTA JUMALAN POJAKSI JA OTA HÄNTÄ ASUMAAN SYDÄMEEN,se on lippu taivaaseen
No mitä se kadotus tarkoittaa? Millaiseen paikkaan sitä joudutaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2462179- 1901655
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471309Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501025- 41826
- 14800
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31780Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25756Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647